Kitarat: kitarakamat ›

Niin siinä kävi, että sellainen piti saada. Vaikka halpa kopio. Telecaster siis
Koskettimien päällä enimmäkseen makaan, mutta jotkut kipakammat rokit ja country-biisit tuntuvat kaipaavan bändissä enemmän toista kitaraa, kuin koskettimia. Eikä vanha palvelija ihan oikea Strato ole suostunut soimaan kunnolla ammattiseppien toimenpiteilläkään. Soundi menee ihan tumpuksi, jos vähän korkeammille barreille mennään. -Kyllähän sitä kuumeessa perusteluja keksii.
 
Silmät kiinni kokeilematta kaupasta mukaan puoli-ilmainen Indonesian ihme: Ihka-uusi Squierin Standard- Tele. Mitä sitä kaupassa kokeilemaan. Ostin kun mielestäni halvalla sain. Kun se oli vielä punainenkin.
 
Tarkempi tutkinta kotona osoitti, että kitaran jokainen ruuvi ja mutteri, virityskoneiston mukaan lukien olivat lähes irti. Kaula vinottain niin, että ylä-E melkein putosi otelaudalta oktaavin kohdalla. Kaula notkolla kuin sian selkä. Otenauhat törröttivät puoli milliä pitkällä ja olivat muutenkin kuin raastinrauta. Kaikki oli miten sattuu.
Uudet 11- 49 kielet paikalleen ja kokeilemaan. - Ei !- Tämä ei voi olla totta. Oktaavin kohdalla ainutkaan kieli soi oikeassa vireessä, vaan puoli sävelaskelta sivussa jompaankumpaan suuntaan. Kitara monkui kuin isoäidin vanha kollikissa.

Mitäs nyt tehdään . Kitara takaisin kauppaan ? Ensin kuitenkin soitto tutulle sepälle. Sellaisia ne tapaa olla. Tuo tänne tai voit sä itsekin yrittää. Voit tuoda omien yritystesi jälkeenkin, jos siitä on vielä jotain jäljellä, kuului ohje. Seppä tiesi kädentaitojeni tason.
 
Yrittänyttä ei laiteta. Kaula ihan löysälle, lievää vääntöä sivuttain ja ruuvit kiinni. Ja katso kaula oli nyt suorassa. Sitten kaularaudan kiristys ohjeen mukaan: kuulemma hieman notkolle pitäisi jättää. Voila ! Sitten työläin vaihe. Nauhojen päät pienimmällä lähipiirin käsilaukusta löytyneellä metallisella kynsiviilalla. Mielestäni se oli sopiva työväline paremman puutteessa. Timanttia ei siihen vuorokauden aikaan mistään saanut metsän keskelle. Viritysmittaria käyttäen tallapalat kohdalleen. Tallamikkiä ensin ylös, sitten vähän alemmas.
 
Vuorokauden vaihtuessa kokeilemaan, sen minkä laastarin peittämin sormin vielä pystyi. Yllätys oli melkoinen. Asiasta rahtustakaan ymmärtämättä peukalo keskellä kämmentä turaten olin saanut tuon Indonesian ihmeen soimaan ainakin omaan korvaan ihan niin kuin Telen pitääkin. Kirkkaasti, täyteläisesti ja sopivan rähisevästi. Soitin oli täysin eri, kuin minkä kaupasta kotio kannoin. Jee.
 
Kädettömältä meni aikaa projektiin kuutisen tuntia. Laastaria kului paketti. Olohuoneen ruokapöydästä tuhoutui kansi, ja soitinrakentajatutulta hermot. Mutta nämä uhraukset kannatti tehdä. Lopputulos hiveli korvia ja egoa ja tekee sitä edelleen.
 
Pintapuolisesti lukemalla en löytänyt vastaavaa tarinaa tästä Tele- ketjusta. Tarkoitan halpiskitaran puolitekoisuutta ja virittämistä kuntoon.
 
Mahtaako niitä olla? Onko nuo aina tuollaisia? Ja onko niin, että noista halpiksista voi saada kelvon soittimen? Vai kuvittelustako tässä on kysymys? Vai oliko mulla moukan tuuria ?
Täh ?