Juhani_ko 20.03.2012 09:35:58 | |
---|
muroaivo: Radio rockissa itseä huvittaa se niiden slogani "Soitetaan, mitä halutaan". Ilmeisesti ne sitten tosiaan haluaa kierrättää aina niitä kymmentä biisiä kerrallaan, koska tasan sen verran siellä tuntuu rotaatiossa biisejä yhtä aikaa pyörivän. Usein nuo biisit ovat vielä sekä uusien, että vanhojen bändien sinkkuja, jotka eivät edusta levyjensä parhaimmistoa eivätkä ainakaan suurta tuntemusta musiikkigenreä tai ko. bändin tuotantoa kohtaan. Tämä. Itse lopetin lähes kokonaan radion kuuntelun ja vein tv:n varastoon kolmisen vuotta sitten. "Huono" hommahan tässä itseä miellyttävän musiikin metsästyksessä on se, että joutuu kokoajan aktiivisesti interwebbiä seuraamaan ja käymään keikoilla ym. Mielestäni tuo trendikkään nykymetallin kitarasoundi perustuu lähinnä järjettömän pikkutarkkaan tuottamiseen. Ei siitä kotivaffarista saa samaa soundia kuin studiossa sadalla kerroksella kompuroituja kitaroita (mahdollisesti eri laitteilla soitettuna vielä). Nyt on kuuminta hottii olla siististi cool. |
lmu2002 20.03.2012 14:02:59 | |
---|
Juhani_ko: Mielestäni tuo trendikkään nykymetallin kitarasoundi perustuu lähinnä järjettömän pikkutarkkaan tuottamiseen. Ei siitä kotivaffarista saa samaa soundia kuin studiossa sadalla kerroksella kompuroituja kitaroita (mahdollisesti eri laitteilla soitettuna vielä). Pohdin sitäkin, että pitääkö aina olla monen tonnin roinat, että saa sen normi metallisoundin aikaseksi. Juuri tuolla pikkutarkalla ruuvaamisella voi tod.näk. monesti päästä lähelle samaa lopputulosta ihan jollain peruspodilla tms. Jos vaan äänimiehen aika ja ammattitaito riittää (ja soittajan ego antaa periksi)... |
slapvete 20.03.2012 14:15:14 | |
---|
lmu2002: Pohdin sitäkin, että pitääkö aina olla monen tonnin roinat, että saa sen normi metallisoundin aikaseksi. Ei. Puolitoista riittää jo pitkälle. Juuri tuolla pikkutarkalla ruuvaamisella voi tod.näk. monesti päästä lähelle samaa lopputulosta ihan jollain peruspodilla tms.. Sanoisin, että ei. Ei sheissesta tryffeliä saa, vaikka moni niin uskookin. Jos keikkatilanteesta puhutaan, niin jos PA on auttamattomasti länässä jo 80dB kohdalla ja kuulostaa muutenkin kurkkupurkilta, niin sitten on ihan sama vaikka veistäisi maniskaa DS-1:n läpi. Kunnon stereoilla backlinen puutteet tulevat esiin kuin suurennuslasin alla, ikävä kyllä. "There's something both hysterically funny and totally great about SUCKING at something and REFUSING TO GIVE UP... It really irritates the fuck outta some people."
- Slipperman |
Traktor X 20.03.2012 14:40:06 | |
---|
Dropped C: No, mun mielestä metalcore ei edes ole metallimusiikkia, että siltä pohjalta. Kyllä sitä hyvää heviä tehdään nykyään ihan vitusti kuitenkin. No hyvä että jollekkin toimii. Itellä kyllä ei tuu kauheen montaa klassikkoaineksia omaavaa lättyä mieleen 2000-luvulta. Varsinkaan siis tuolta perus metallin osastosta. thrash, heavy jne. loisti vaan niin paljon kasariaikoina, että on aika helvetin laimeet kekkerit nykypäivänä. |
Juhani_ko 20.03.2012 15:00:27 | |
---|
lmu2002: Pohdin sitäkin, että pitääkö aina olla monen tonnin roinat, että saa sen normi metallisoundin aikaseksi. Juuri tuolla pikkutarkalla ruuvaamisella voi tod.näk. monesti päästä lähelle samaa lopputulosta ihan jollain peruspodilla tms. Jos vaan äänimiehen aika ja ammattitaito riittää (ja soittajan ego antaa periksi)... Onhan se totta, että nykypäivänä makuhuoneessakin saa jo yllättävän hyvää jälkeä ja mallintavien taso senkun paranee. Mutta miksi tarvitsisi päästä lähelle sitä sielutonta surinaa.. Omaa persoonallista soundia vaan kehiin. Moniraitaäänitys tuo sitten kitarasoundiin lisää sitä "suuruutta" tjsp. Nyt on kuuminta hottii olla siististi cool. |
slapvete 20.03.2012 16:15:59 | |
---|
Juhani_ko: Omaa persoonallista soundia vaan kehiin. Ongelmana on tosin se, että ihan David Torniksi ei voi perusrokki/metallikontekstissa heittäytyä. Rock-musiikki alkaa olla melkein yhtä jäykkää kontekstiltaan kuin klassinen. Ei kummassakaan tyylissä ole mitään vikaa, päinvastoin paljon ihanaa, mutta miksikään kokeellisuuden hulihulimaaksi rock-musaa on turha enää luulla. "There's something both hysterically funny and totally great about SUCKING at something and REFUSING TO GIVE UP... It really irritates the fuck outta some people."
- Slipperman |
Terry Pantheras 20.03.2012 21:44:01 | |
---|
Kuinka moni nykymetallibändi lähtökohtaisesti edes pyrkii omaan tunnistettavaan soundiin? Nykyisin tietynlainen kitarasoundikin (djent) lasketaan metalligenreksi. Alkaa olemaan ideat vähissä... Meshuggah (djentin luoja) on parhautta, mutta monotoninen klooniarmeija marssii maan päällä, joten meikämanne mönkii puolimasentuneena maan alla kaluamassa sapatin luuta. Käväisen toki silloin tällöin nuuskimassa tuulenvirettä ja positiivisia yllätyksiä ja helmiä toki löytyy mm. hämyisten kujien roskapönttöjen uumenista, mutta siinä vaiheessa kun joku "keksii" doomcoren tai stonercoren, kaivaudun maapallon ytimeen iäksi. Älkää ottako vakavasti, olen ihan joviaali kaveri... Vitustako minä tiijän!?! |
Dropped C 20.03.2012 23:38:18 | |
---|
Terry Pantheras: Kuinka moni nykymetallibändi lähtökohtaisesti edes pyrkii omaan tunnistettavaan soundiin? Nykyisin tietynlainen kitarasoundikin (djent) lasketaan metalligenreksi. Alkaa olemaan ideat vähissä... Meshuggah (djentin luoja) on parhautta, mutta monotoninen klooniarmeija marssii maan päällä, joten meikämanne mönkii puolimasentuneena maan alla kaluamassa sapatin luuta. Käväisen toki silloin tällöin nuuskimassa tuulenvirettä ja positiivisia yllätyksiä ja helmiä toki löytyy mm. hämyisten kujien roskapönttöjen uumenista, mutta siinä vaiheessa kun joku "keksii" doomcoren tai stonercoren, kaivaudun maapallon ytimeen iäksi. Älkää ottako vakavasti, olen ihan joviaali kaveri... No hei, eikös "Doomcore" ole jo keksitty jo 80-luvulla? Sille on vaan laitettu eri nimi, eli Sludge Metal? |
Muovinen 21.03.2012 08:30:30 (muokattu 21.03.2012 08:51:28) | |
---|
Terry Pantheras: Kuinka moni nykymetallibändi lähtökohtaisesti edes pyrkii omaan tunnistettavaan soundiin? Nykyisin tietynlainen kitarasoundikin (djent) lasketaan metalligenreksi. Ja pitää olla just tietynlaiset rumpublastit että on sitä ja sitä metallia. Aivan älytöntä, että tällaisten toissijaisten asioiden perusteella määrittyy musan genre. Kyllä mielenkiintoiset metallibändit on äärimmäisen harvassa. Yleensä ne joko tekee sen vanhan hyväksi todetun jutun tosi hienosti omalla twistillä (esim Mastodon) tai sitten juuri jotain toista äärilaitaa Meshuggahin tapaan. lisäys: Kitarasoundista sen verran, että harvemmin se on mikään deal-breaker. Lisäksi tuntuu, että kitarasoundi pilataan miksauksessa lanaamalla se tasaiseksi vyöryksi, jossa ei ole mitään eloa. Lähtösoundien uskoisin olevan kertaluokkaa terveemmät, vaikka oiskin Mesoilla tuutattua middletöntä jöötiä ;D -General Petrovsky |
Dropped C: No hei, eikös "Doomcore" ole jo keksitty jo 80-luvulla? Sille on vaan laitettu eri nimi, eli Sludge Metal? Heh... Porsaanreikä maapallon ytimeen löytyi! No itse asiassa noinhan se taitaa vähän niinkuin olla, mutta Kirk Windsteinilla ei ole neonlenkkareita eikä kyljystukkaa. Kirk on itse kyljys ja musa myös. Vitustako minä tiijän!?! |
Räkkipeli 21.03.2012 12:23:34 (muokattu 21.03.2012 12:24:33) | |
---|
Dropped C: No hei, eikös "Doomcore" ole jo keksitty jo 80-luvulla? Sille on vaan laitettu eri nimi, eli Sludge Metal? Thrashcore tuli kans 80-luvun alkupuolella, aka D.R.I. ja Suicidal Tendencies etc, ei mitään tekemistä kitarasoundien kanssa. Mm. Slayerin musiikissa on aina kuulunut ja kuuluu tänäkin päivänä todella vahvoja D.R.I. vaikutteita. "Suht suomalaisia ja kaljanhuurusia suoria junttimielipiteitä." |
Terry Pantheras 21.03.2012 13:14:15 | |
---|
Räkkipeli: Thrashcore tuli kans 80-luvun alkupuolella, aka D.R.I. ja Suicidal Tendencies etc, ei mitään tekemistä kitarasoundien kanssa. Mm. Slayerin musiikissa on aina kuulunut ja kuuluu tänäkin päivänä todella vahvoja D.R.I. vaikutteita. Kai tähän voidaan laskea myös Carnivore, ainakin jossain määrin. Tyylikäs doomin, thrashin ja HC:n ristisiitos, joka perustui vahvasti Steelen bassosoundiin. Vitustako minä tiijän!?! |
Dropped C 21.03.2012 16:01:23 (muokattu 21.03.2012 16:02:00) | |
---|
Eikös Crossover (Thrash) oo näille paljo tunnetumpi termi? |
Johann Onn 21.03.2012 16:51:40 (muokattu 21.03.2012 16:53:14) | |
---|
Minkä helvatin takia Nightwish:illä on ne kitarat ihan pinnassa, kun se soudi ohut hapankorppu ja muuta tavaraa seassa, vaikka muille jakaa ?. Se vaan korostaa, entisestään kitaransoundin ponnettomuutta. Puhumattakaan rummuista, jotka kuulostaa lähinnä kuin olisivat midiä, jostain 99 euron Casiosta. Vähän kuin olisi miksattu "ah sinfonia! ...no jaa, tais siellä olla joku bändikin mukana, mutta mitä siitä..." pohjalta. Ekat demot vois olla ne parhaat, tässä tapauksessa, ihan sananmukaisesti. Dropped C: Eikös Crossover (Thrash) oo näille paljo tunnetumpi termi? Kyllä. Jotain ton tapaista, ainakin itse kuvittelin soittaneeni, 1980-luvun lopulla. |
Terry Pantheras 21.03.2012 17:40:11 | |
---|
Dropped C: Eikös Crossover (Thrash) oo näille paljo tunnetumpi termi? Joo, D.R.I. tietääkseni juuri häntä oli, varsinkin Thrash Zonen ja Four of a Kindin aikanen. Dealing With It on taasen mielestäni silkkaa hoociannaa. Vitustako minä tiijän!?! |
Wradlin 21.03.2012 17:42:02 (muokattu 21.03.2012 19:18:42) | |
---|
Johann Onn: Vähän kuin olisi miksattu "ah sinfonia! ...no jaa, tais siellä olla joku bändikin mukana, mutta mitä siitä..." pohjalta. Vaikuttaa siltä että homma on studiolevyllä oikeasti tehtykin tuolta pohjalta. E: Ei sillä että se olisi pelkästään huono asia, vaihtelu virkistää. Minua ei ainakaan ole (kitara)soundit häirinneet tuolla niiden uudella levyllä, varsin hyvältä kuulostavaa menoahan se on. |
Krice 21.03.2012 18:03:18 | |
---|
Johann Onn: Minkä helvatin takia Nightwish:illä on ne kitarat ihan pinnassa, kun se soudi ohut hapankorppu ja muuta Minusta Oceanbornilla on ihan erilainen miksaus kuin vaikka DPP:llä, vaikka molemmissa on melko lailla sama meno päällä. |
Vladi 22.03.2012 09:11:58 | |
---|
Johann Onn: Minkä helvatin takia Nightwish:illä on ne kitarat ihan pinnassa, kun se soudi ohut hapankorppu ja muuta tavaraa seassa, vaikka muille jakaa ?. Se vaan korostaa, entisestään kitaransoundin ponnettomuutta. Puhumattakaan rummuista, jotka kuulostaa lähinnä kuin olisivat midiä, jostain 99 euron Casiosta. Vähän kuin olisi miksattu "ah sinfonia! ...no jaa, tais siellä olla joku bändikin mukana, mutta mitä siitä..." pohjalta. Ekat demot vois olla ne parhaat, tässä tapauksessa, ihan sananmukaisesti. Suosittelen tutustumaan miksauksen ihmeelliseen maailmaan. Kuten Ambituskin tuossa jo ilmaisi, niillä levyillä on niin hemmetin monta eri soitinta ja nokkahuilua käytössä, että voin vain ihmetellä, miten hyvän kokonaisuuden miksaaja on saanut aikaan. Ja nimenomaan kokonaisuuden, mielestäni NW:n uusimman soundit ovat oikein hyvin linjassa edellisiin levyihin, kaikista soittimista saa hyvin selvää ja ne tukevat toisiaan luoden ison kokonaisuuden. |
Jecux 23.03.2012 17:48:45 | |
---|
Opinhan ainakin tämän ketjun alkupuolella, että OD pedaaleita voi käyttää tuollaiseenkin tarkoitukseen... Olisiko tästä aiheesta sattumoisin muita ketjuja? "Music really does make the world a better place" |
hevuorenmaa 24.03.2012 07:22:44 | |
---|
Nappiksen uusin kuulostaa virkistävälle. Ihan oikeasti rankalle, noin niinkuin kokonaisuutena. |