Muusikoiden.net
16.04.2024
 

Tanssimusiikki »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Taas uusi oikeusjuttu ja sen päätös..
1 2
Johanna
15.03.2012 14:37:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heippa pitkästä aikaa!
Ajattelin jakaa palstalaisten kanssa reilun vuoden kestäneen casen ja sen lopputuloksen. Ootte varmaan jotain juttua jostain kuulleetkin.. Tietysti, jo tässä vaiheessa sanon, että asioilla on aina kaksi puolta ja kaksi näkemystä, mutta tässä minun.
 
Tuli siis näkemyseroja bändin sisällä kaikenlaisista asioista ja lopputulos oli se, että toiminimellä toimiva muusikko sai etsiä itselleen uusia töitä. Soitin tietysti Muusikoiden liittoon kysyäkseni neuvoa, miten toimia kyseisessä tapauksessa, koska minkäänlaista tietämystä lain kiemuroista ei ole/ollut. Sain neuvoja liiton lakimieheltä ja toimin niiden mukaan, paitsi että annoin 2 kk irtisanomisajan, vaikka kahden yrityksen välisessä "sopimuksessa" ei ole olemassa irtisanomisaikaa. Tämänkin kysyin lakimieheltä ja hän sanoi sen olevan enemmän kuin reilua.

Kuinka ollakaan, kun kaksi kk oli kulunut, eikä muusikko edes hoitanut kaikkia sovittuja keikkoja, tulikin liitolta postia, että vaativat aikamelko paljon rahaa keikkavarauksista, jotka ovat olleet näkyvissä varauskalenterissa jo minun ilmoituksen tullessa. Eli puolen vuoden ajalta. Ei auttanut, kun hommata itsellenikin lakimies. Siinä vaiheessa ihmettelin jo, että miten yksityinen elinkeinonharjoittaja eli yrittäjä voi olla liiton jäsen ja saada lakipalveluita sieltä ilmaiseksi, kun minulla on asiasta ihan eri käsitys..
Joka tapauksessa, en suostunut maksamaan etukäteen keikoista, joista yli puolet jäikin toteutumatta. Tämä johti tietysti siihen, että asiaa yritettiin sovitella minun puoleltani usean kuukauden ajan, tarjosin mm. lisää keikkoja, joita vastapuoli ei ottanut vastaan. Minä tietysti jääräpäisenä pidin kiinni siitä, että ilmaista rahaa ei ole olemassakaan, etten maksa, jos ei töitä tehdä.
 
Koitti eräs syksyinen aamu reilun puolen vuoden päästä ilmoituksestani ja ovellani seisoi haastemies. Ei muuta ku käräjien päivää sopimaan.
 
Käräjillä Tati:n lakimies/varatuomari jankkautui vaan siihen, että kuka meillä viime kädesää päättää asioista ja kuinka kaikki muusikot ovat samalla viivalla kohtelun puolesta. Kuinka minä määrään mitä keikoilla soitetaan, soittoajat, tauot, pukeutumisen ym. ihan normaalia. Minä vastasin olevani viime kädessä tietysti kaikesta vastuussa, koska muut muusikot ovat suoraan palkollisiani. Mutta jos joku on halunnut perustaa oman yrityksen, niin mikä minä olen sitä kieltämään. Kukaan ei ole tietämättään yrittäjä ja yrittäjällä on omat vastuunsa asioista. Näin on kirjoittanut myös Liiton lakimies Lottaliina Lehtinen, joka alunperin hoiti tätä asiaa vastapuolen hyväksi, mutta liekö jäävännyt itsensä tästä casesta, ettei nyt ihan naurunalaiseksi joudu omia puheitaan vastaan.
 
Omassa puheenvuorossa kerroin esimerkkinä toimeksiantosopimuksista mm. sen, että onhan rakennuksillakin alihankkijoita, joita opastetaan ja ohjataan siihen, mitä työnjohtaja/rakennuttaja haluaa. Eli eihän se poikkea millään lailla siitä, että jos bändiin tulee tuuraava muusikko, niin kyllä häntä ohjataan ja opastetaan, kuinka ryhmässä hommat hoidetaan, mitä soitetaan yms.
Se, että minulla olis todella mahdollisuus vaikuttaa soittoaikoihin ja taukoihin olis ihan mahtavaa! Meillä ei montaa 5 setin iltaa olisi :)
 
Pääasia tässä jutussa heidän puoleltaan oli kuitenkin se, että he henkilöittivät tapauksen, jolloin ilmeisesti Muusikoiden liitto voi maksaa viulut. Päätöshän oli kuitenkin se, että muusikko todettiin yrittäjäksi ja kanne hylättiin laittomasta irtisanomisesta. Hän omasta halustaan perusti useita vuosia sitten toiminimen, koska oli monta laskutettavaa; opetuspaikkoja ja muita keikkoja. Minulla hän olisi kuitenkin voinut työskennellä halutessaan palkollisena, jolloin asia olisi ihan toinen. Hänen kirjanpitonsa paljasti useiden kymmenten tuhansien laskutustulot ja kuitenkin verotettavaa tuloa ei ollut kuin alta kymmenen tuhatta euroa votta kohti. Tämäkin tarkoittaa jo sitä, että jos voit tehdä nin suuria vähennyksiä, on sinun oltava yrittäjä. Yksityinen henkilö ei pysty sellaiseen.
 
Loppu hyvin, kaikki hyvin minun kannaltani: valitusaika on mennyt umpeen eivätkä lähde Hovioikeuteen. Sain omat oikeudenkäyntikuluni Taiteilijoiden laki- ja tilitoimistolta, koska ilmeisesti tämä muusikko on todettu niin varattomaksi, että hän ei pysty itse kulujaan maksamaan. Valtion tukeakin hän oli saanut ainakin 45 % oman asianajajansa kuluista ja todistajanpalkkiot menivät valtion piikkiin. Hyvää mieltäni lisäsi vielä se, että vastapuolen todistajissa oli myös kaksi entistä ääniteknikkoani. Tässä siis seisoo kiitos työnantajalle.
 
Kyllä kieltämättä jouduin useaan otteeseen miettimään, että onko tämä oikeusvaltio vai voiko lakipykäliä tulkita eri tavoin. Yli vuoden kestäneen henkisen paineen jälkeen harmittaa, etten vaatinyt vielä kivusta ja särystä korvauksia, koska minulla meni koko edellinen äitiysloma ja kuolleiden lasteni surun käsitteleminen ja kaikki ihan ohi. Ja vielä kun kuvittelet olevasi reilu työkaveri ja työnantaja ja toimeksiantaja, niin kiitoksena sulla onkin vastassa useampi "oma" tyyppi. Meinaa välillä ottaa luonnon päälle.
 
No, nyt ainakin tämä juttu on selvä, Omenapuu jatkaa voimissaan Juhannukselta, jahka tämä äitiysloma on lusittu ja ydinporukka on edelleen läjässä. Lisäksi olen enemmän kuin kiitollinen alan pitkäaikaisille ammattilaisille, kuten Taselle, Henkalle, Suville, Ompuille, Tiinalle, Petelle, Lukelle, Finkuille, etenkin Jussille, Hulluille, Taikaq:lle, Varjokuvalle ja kaikille todellisille ystäville. En koskaan unohda, mitä olen teiltä saanut.
 
steinberger
15.03.2012 15:47:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

onpa mukava kuulla että asiat on mennyt lopussakin hyvin. hyvää kevättä ja keikkoja .
 
EP
15.03.2012 16:43:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kurjia juttuja tollaset käräjät, vie turhaan voimavaroja ja maksavat.
Ihmettelen miksei sille vastapuolelle se sovittelu/ työ kelvannut?
Mukavaa kevään jatkoa ja hauskoja keikkoja sinne! : )
 
tarmo
15.03.2012 17:25:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuntuu varmasti vapauttavalta esittää omat näkemyksensä asian kulusta tällaisella muusikoiden keskustelupalstalla. Kun on jutunu voittanut, on helppo hymyillä.
 
Asioilla on aina kaksi puolta, oikeudessa punnitaa, kumpi puoli sopii niihin juridisiin tunnusmerkistöihin, jotka lakiin on kirjattu. Kyseessä on melko yksinkertainen subsumptio: verrataan lain kirjainta esitettyihin tosiseikkoihin.
 
Jos johonkin, niin tuomioistuinten ratkaisuihin sopisi kuitenkin osuvasti sanonta "kellä onni on, se onnen kätkeköön".
 
Kannattaa myös päästä yli siitä katkeruudesta, jonka oikeusjutun nostaminen on aiheuttanut. Oikeusvaltiossa on se hieno puoli, että ainakaan iskelmäartistin vaikutusvalta ei saa ihmisiä pysymään poissa oikeussalista, jos heillä sattuu olemaan kerrottavana tosiseikkoja, jotka tukevat toisen osapuolen asiaa. Näin kuuluu olla ja se on hyväksyttävä. Kannattaa loukkaantua vasta siinä vaiheessa, kun tosiseikat ovat olleet valheita. Onko sellaisia joku esittänyt, sitä tuskin pystyy kumpikaan jutun osapuoli uskottavasti kertomaan. Totuus löytyy peiliin katsomalla.
 
Muusikkojen liiton lakimies ei kuitenkaan varmasti jättänyt osallistumatta juttuun muusta kuin siitä syystä, että liitoilla on tapana osoittaa riita-asiat asianajojuristien hoidettaviksi, kun siihen aihetta on. Tämä on normaali käytäntö AKT:stä muusikkojen liittoon asti. Joskus harvoin tästä käytännöstä poiketaan.
 
hvinnamo
15.03.2012 17:26:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joillain tuntuu tulevan helpommin riitaa kuin toisilla? Onko vika aina vastapuolessa... :)
 
Jenny76
15.03.2012 20:09:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kannattaa tosiaan päästä yli tuosta katkeruudesta. Olen lukenut kirjoitteluasi jo ainakin kahdelta eri palstalta. Jännä huomata, että vastapuoli ei ole tällaiseen huuteluun lähtenyt mukaan. Ja esität outoja käsityksiäsi esimerkiksi liiton toiminnasta.... tietääkseni liitto ottaa sellaisia asioita hoidettavakseen, joita se punnitsee tärkeiksi jäsenten edun ajamisen kannalta. Silloin on varmaankin selvää, että ajaakseen asiaa liitolla on oltava perusteita/näyttöä asiaan ennen kuin sitä eteenpäin lähdetään viemään.
 
Heräsi muuten kysymys, että miksiköhän "omat" tyypit ovat olleet sinua vastaan? Onkohan asiat ihan niin kuin annat kirjoittelullasi ymmärtää...
 
Pauli Lappalainen
15.03.2012 20:15:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olisiko kuitenkin pikkuisen väärä foorumi tällaiselle pohdinnalle.
Kun noita toimittajia ja vinkkipalkkionmetsästäjiä täälläkin liikkuu.
 
Master-x
15.03.2012 20:32:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pauli Lappalainen: Olisiko kuitenkin pikkuisen väärä foorumi tällaiselle pohdinnalle.
Kun noita toimittajia ja vinkkipalkkionmetsästäjiä täälläkin liikkuu.

 
Kävi sama asia mielessä...
 
Ei se mitä, vaan miten...
Johanna
15.03.2012 20:52:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niin nämä kaikki asiakirjathan ovat julkisia, että eipä tässä kellään mitään salattavaa ole.
 
Ja Jenny76; olen kirjoittanut tästä ainostaan yhteen salaiseen ryhmään aiemmin ja sekin oli kollegoiden pyynnöstä. Kysymys ei siis ole mistään turhasta huutelusta, vaan siitä, että saadaan sellaisia tyyppejä selville, ketkä kohtelee muita väärin. Tämä juttuhan ei ollut henkilökohtainen pelkästään minulle, vaan koski koko porukkaa.
 
Liitto toki ajaa omiensa asioita, mutta laki on laki, eikä sitä voi edes liitto muuttaa tahi tulkita toisin. Eikä mulla mitään liittoa vastaan ole, itsekin yli 10 v. ollu jäsenenä aikoinani, mutta sitä en hyväksy, että jos soitetaan ja kysytään neuvoa, että se jälkeenpäin kumotaan, ettei näin ole tapahtunut.
 
Tarmo: Kyllä Lottaliina on tähän asti hoitanut näitä caseja itse.
 
Kuten jo oman kirjoitukseni alussa sanoin, että tämä on minun puoleni asiasta, eikä mulla ole minkäänlaista halua valottaa niitä asioita, jotka johtivat ongelmiin. Halusin jakaa asian sen takia, että samassa tilanteessa voi joskus olla joku muu ja tässä on ainakin ennakkotapausta kahden yrityksen välisestä sopimuksesta, että sitä ei työsuhteeksi saa tekemälläkään, saati valheelllisilla todisteluilla.
 
Ymmärrän myös ärtymyksenne ja huolenne, mutta älkää vaivautuko kommentoimaan, jos asia ei teitä kosketa tai haluatte vaan ilkeillä.
 
Toistan vieläkin itseäni, että tuon tämän asian esille vaan kollegoiden pyynnöstä.
 
isojussi
15.03.2012 21:27:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onhan sen ny perkele voitava olla niin, että artisti loppupelissä päättää, mitä vedetään ja miltä pänti näyttää. Ainahan asioita voi kyseenalaistaa rakentavasti, mutta niinko Johanna sano: Se päättää, kuka päätöksistä vastaakin.
 
Ja jonsei kemiat - syystä tahi toisesta - toimi, niin kiitos, hyvästi ja uutta ukkoo tilalle. 2 kk on todella reilua. Mun päntissä ei tulis seuraavaa keikkaa.
 
Ja tämä kaikki ihan yleisellä taholla sen tarkemmin kyseiseen tapaukseen puuttumatta.
 
Ja mitä kyseiseen tapauksen tulee, niin kaikki kunnia Johannalle ja tsemppiä koko sydämestäni, uskallat tulla tänne Nimimerkki-Erkkien hampaisiin perkaamaan ko keissiä. Pidä oma pääs ja usko nöyrästi omaan tekemisees.
 
Ja tämän sanon täysin mielistelemäti - mistäs sen sen tietää, koska taas aihetta epäillä jonkun muun syöneen mun eväät ...
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
Johanna
15.03.2012 22:00:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos Iso-Jussi :) arvostan. Meilläki niitä mielipide-eroja joskus historiassa ollunna ja silti tykkään sunsta :D Kyllä mua vähä huvitti esim. tämä Jenny76, että on tainnu rva tai hra kirjautua ihan vaan juuri tuota kommenttia varten tänne palstalle :) Itse asiassa kuulostaa niin tutulta nuot sanat, että melko varmasti tiiän jopa, kuka immeinen on kyseessä :)
 
EP
15.03.2012 22:01:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

isojussi: Onhan sen ny perkele voitava olla niin, että artisti loppupelissä päättää, mitä vedetään ja miltä pänti näyttää. Ainahan asioita voi kyseenalaistaa rakentavasti, mutta niinko Johanna sano: Se päättää, kuka päätöksistä vastaakin.
 
Täysin samaa mieltä!
 
Ja jonsei kemiat - syystä tahi toisesta - toimi, niin kiitos, hyvästi ja uutta ukkoo tilalle. 2 kk on todella reilua. Mun päntissä ei tulis seuraavaa keikkaa..
 
Tästä sanosin, että kyllä se irtisanomisaika on hyvä olla, että ehtii saamaan uutta duunia, varsinkin jos on elanto kysymyksessä.
Toisaalta en ymmärrä kuka alkaa riiteleen jos ei työ itselle sovi, silloin kannattaa katsoa toinen duuni mutta hyvässä hengessä ja ilmoittaa puolin toisin hyvissä ajoin aikeistaan.
 
tarmo
15.03.2012 22:06:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Johanna: Halusin jakaa asian sen takia, että samassa tilanteessa voi joskus olla joku muu ja tässä on ainakin ennakkotapausta kahden yrityksen välisestä sopimuksesta, että sitä ei työsuhteeksi saa tekemälläkään, saati valheelllisilla todisteluilla.
 
Tässä on varmasti ainut sanomisen arvoinen asia.
 
Ei nyt ehkä ennakkoratkaisu, mutta antaa kyllä ajattelemisen aihettaja toiminimellä tekeville - näinkin voi käydä.
 
Juridinen kysymys lienee ollut, onko kyseessä työsopimuslaissa tarkoitettu laiton irtisanominen, kun molemmat osapuolet ovat "ammatinharjoittajia". Tällä kertaa tällä tavalla.
 
Ihan yleisellä tasolla on hyvä palautella isojusseille ja muille mieleen, että korvaus laittomasta irtisanomisesta sijoittuvat 3 - 24 kk:n välille. Yleisellä tasolla (siis tähän asiaan tai Johannaan kohdistamatta) olen sitä mieltä, että myös muusikko ansaitsee irtisanomissuojan.
 
Sinänsä kaikkien muiden oikeudenkäyntiin liittyvien yksityiskohtien ruotiminen tällaisella palstalla osoittaa MIELESTÄNI harkintakyvyn vähäisyyttä. Harvoin oikeudenkäynti on sellainen sirkus, johon ryhtyminen olisi kummallekaan osapuolelle mitään suurta viihdettä ja päivien piristystä. Valehtelevista todistajista kannattaa sitten tehdä se tutkintapyyntö, kyseessä on nimittäin rikollinen toiminta. Yliolkaiset vihjailut puolestaan osoittavat... no, se tulikin tuossa aiemmin mainittua.
 
Kaikesta huolimatta, hyvät keväät kaikille.
 
Johanna
15.03.2012 22:32:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olen Tarmo kanssasi täysin samaa mieltä, että työsuhteessa olevia tulee kohdella TSL:n mukaan! Sekään ei monesti toteudu tällä villin lännen alalla, valitettavasti. Tsl:ssä on tarkoin määritelty työvuosien mukaan irtisanomisajat ja-palkat. Ongelma meidän alalla on se, että kun joka keikasta maksetaan kaikki lomarahat yms. niin työsuoritukset katsotaan yhden keikan kestäviksi työsuhteiksi. Henkilökohtaisesti minulla ei olisi pokkaa toimia sen mukaan.
 
Ja kyllä tämä "ennakkotapauksena" toimii, vaikkei Hovin tai Kko:n päätöstä olekaan. Muista työsuhderiidoista enakkotapaukset olivatkin jo olemassa, mutta meidän alalla ei kahden yrityksen välisestä sopimuksesta. Lähtökohtaisesti koko juttu oli jo ihan älytön.
 
friikki
15.03.2012 23:05:06
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Johanna: Olen Tarmo kanssasi täysin samaa mieltä, että työsuhteessa olevia tulee kohdella TSL:n mukaan! Sekään ei monesti toteudu tällä villin lännen alalla, valitettavasti. Tsl:ssä on tarkoin määritelty työvuosien mukaan irtisanomisajat ja-palkat. Ongelma meidän alalla on se, että kun joka keikasta maksetaan kaikki lomarahat yms. niin työsuoritukset katsotaan yhden keikan kestäviksi työsuhteiksi. Henkilökohtaisesti minulla ei olisi pokkaa toimia sen mukaan.
 
Ja kyllä tämä "ennakkotapauksena" toimii, vaikkei Hovin tai Kko:n päätöstä olekaan. Muista työsuhderiidoista enakkotapaukset olivatkin jo olemassa, mutta meidän alalla ei kahden yrityksen välisestä sopimuksesta. Lähtökohtaisesti koko juttu oli jo ihan älytön.

 
Eiköhän noita "yhdenkeikan" työsuhteita aikoinaan Turkuviihde viljellyt. Olikohan niillä 14 firmaa, joiden avulla pätkivät muusikoiden normaalia työsuhdetta... Siis ideana säästää lomakorvauksissa jne.... Kuismasen "team" tuon aikainaan kehitteli ja jatkoi sitten "vuokra" tarjoilijoihin jne... Pakkohan Severin oli saada vähän menopeleihinsä bensarahaa :)
 
Näillä mennään.....
isojussi
16.03.2012 04:10:41 (muokattu 16.03.2012 04:17:38)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tarmo: Ihan yleisellä tasolla on hyvä palautella isojusseille ja muille mieleen, että korvaus laittomasta irtisanomisesta sijoittuvat 3 - 24 kk:n välille. Yleisellä tasolla (siis tähän asiaan tai Johannaan kohdistamatta) olen sitä mieltä, että myös muusikko ansaitsee irtisanomissuojan...
 
Joo - kyllähän se tietty oikeesti näin on. Joskus vaan toki pitää miettiä, onko kokonaisuuden kannalta terveellisempää saada hankauksen aiheuttaja mahd pian pihalle. Vasitenkin jos ko esimerkkiä ajatellaan, niin jos on irtisanomisaika, niin kyllä silloin on työvelvoitekin.
 
Mutta pk-teollisuudessa paljon erilaista yritystenvälistä kauppaa tehneenä voin vaan todeta, että ne sopimukset on niinkun ne kulloinkin tehdään. Toki yleiset myyntiehdot huomioonottaen.
 
Maailman sivu yrittäjänä toimiminen vasitenkin "palkansaajien pelikentällä" on ollu yhtä helvetin veteenpiirrettyä viivaa. Parhaana esimerkkinä valtiovalta käsittelee yrittäjää aina joko yrittäjänä tai rinnastaa palkansaajaan sen mukaan, kumpi sille sattuu paremmin sopimaan.
 
Ehkä paras nyrkkisääntö yrittäjälle on: Jos mulla ei oo siihen vakuutusta, nuolen itse haavani.
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
isojussi
16.03.2012 04:12:17 (muokattu 16.03.2012 04:18:04)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Johanna: ...Meilläki niitä mielipide-eroja joskus historiassa ollunna ja silti tykkään sunsta :D ...
 
Kiitos! Kuin myös :)
 
Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää.
Isotalo
16.03.2012 11:32:37
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olisipa hauska kuulla myös näistä "näkemyseroista" jotka tähän johtivat.
 
Roadari
16.03.2012 12:18:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Työsuhteen alussa yleensä noudatetaan koeaikaa, jonka pituus voi olla jopa 4 kuukautta. Tällöin työnantaja ja työntekijä voivat tutustua toisiinsa, ja tarvittaessa päättää työsuhteen välittömin vaikutuksin. Eiköhän neljässä kuukaudessa jo selviä sopiiko soittaja remmiin vai ei. Tämä siis työsuhteisiin. Toiminimien kanssa on sitten eri asia.
 
Roadari
 
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa."
Qsine
16.03.2012 14:31:30 (muokattu 16.03.2012 14:31:57)
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

----------------------------------------
 
http://jannekuusinen.blogspot.com/
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «