Rock, pop, alternative ›

Stone: , mutta kelasin tänään mielessäni Brian Jonesia ja Jonesista tehtyä "Stoned" leffaa ja mietin, kun siinä Thorogoodista oli tehty syntipukki Jonesin kuolemaan (oikea Thorogood oli siis todennäköisesti kuollut jo tässä vaiheessa, kun leffa tuli julki) eli yleisesti ottaen ilmeisesti uskotaan Thorogoodin syyllisyyteen?
 
Kaveri ilmeisesti tunnusti tekosensa kuolinvuoteellaan. Kaikki eivät silti usko hemmon syyllisyyteen, vaan pitävät tapahtumaa edelleen vahinkona / Jonesin omana syynä.

Flash: Kaveri ilmeisesti tunnusti tekosensa kuolinvuoteellaan. Kaikki eivät silti usko hemmon syyllisyyteen, vaan pitävät tapahtumaa edelleen vahinkona / Jonesin omana syynä.
 
Eikös Jones muuten ollut ihan huippuluokan uimari? Yhtä kaikki. miestä ei enää henkiin takaisin saada. Tapahtuman todellista syytä tuskin ikinä saadaan selville.

Leffaa en ole nähnyt joten kysyisin että kukas tämä Thorogood oli? Ei kai vain George Thorogood;)...

Regalis Apertura: Leffaa en ole nähnyt joten kysyisin että kukas tämä Thorogood oli? Ei kai vain George Thorogood;)...
 
Samaa ihmettelin itekin, mutta googlasin... :)

Abysmal: Ukot on jo vanhoja. Bändin soittokyky on ollut tasaisessa laskussa koko viime vuosikymmenen. Mahdollinen syy, miksi juhlakiertue saattaa jäädä järjestämättä, on laulajan ja toisen kitaristin livekunto. Vuoden 1978 jälkeen Stones on kiertue kiertueelta kasvattanut taustamuusikoiden lukumäärää. Surullista tässä lähinnä on fanien reaktiot. Ne ei oikein tahdo hyväksyä ikääntymistä. On se kuitenkin tosi jopa Rolling Stonesin kohdalla.
 
Tottahan tämä on. Tosin kannattaa muistaa, ettei se aina sillon nuorenakaan kulkenut parhaalla mahd tavalla, liittyikö sit asiaan pullot, pulverit ja pillerit. Esim. Get Your Ya Ya's Outilla on paikoin aika karun kuulosta rohlaamista, samoin 70-luvun livelevyllä Love You Live. Ja sitte välillä noillakin levyillä kulkee aivan helvetin hyvin.
 
Mä oon aina erityisesti noissa 60-luvun livelevyissä, muidenkin ku Rollareitten kohdalla miettinyt, että mikähän osuus paikoin älyttömän kehnoon soittoon on huonolla monitoroinnilla? Stooreja liikkuu paljon siitä miten ton aikasilla vermeillä ei paikoin kuullut mitään toisten soitosta.

Mick Taylor oli ekoissa Stones-treeneissään ällistynyt siitä kuinka kehnosti jätkät soittivat. Ilmeisesti rollarikone tarvitsee melko pitkän käynnistysajan, ja senkin jälkeen yskähtelee suht usein.
Biisien lopetuksia eivät ole koskaan viitsineet miettiä erityisemmin (paitsi Shatteredin kohdalla, olikohan muita?... Can't You Hear Me Knocking), ja Keith etenkin on välillä niin suurpiirteinen ettei aina muista missä mennään.
Tosin Bill Wyman sanoi ettei Keith koskaan muistanut miten Satisfaction menee kun alkoivat kiertueharjoitukset. (= yritti soittaa samat nuotit kuin basso). Ehkäpä mies ei pahemmin vietä vapaa-aikaansa vanhoja biisejään soitellen.
Mutta groove löytyy, ja se sitten onkin jotain mahtavaa.
Eräs ensimmäisen Helsingin stadionkeikan nähnyt tuttuni totesi että "venytykset meni kokoajan pieleen..., mutta bändi svengasi niin perkeleesti."

Dull Finn: Mick Taylor oli ekoissa Stones-treeneissään ällistynyt siitä kuinka kehnosti jätkät soittivat. Ilmeisesti rollarikone tarvitsee melko pitkän käynnistysajan, ja senkin jälkeen yskähtelee suht usein.
Biisien lopetuksia eivät ole koskaan viitsineet miettiä erityisemmin (paitsi Shatteredin kohdalla, olikohan muita?... Can't You Hear Me Knocking), ja Keith etenkin on välillä niin suurpiirteinen ettei aina muista missä mennään.
Tosin Bill Wyman sanoi ettei Keith koskaan muistanut miten Satisfaction menee kun alkoivat kiertueharjoitukset. (= yritti soittaa samat nuotit kuin basso). Ehkäpä mies ei pahemmin vietä vapaa-aikaansa vanhoja biisejään soitellen.
Mutta groove löytyy, ja se sitten onkin jotain mahtavaa.
Eräs ensimmäisen Helsingin stadionkeikan nähnyt tuttuni totesi että "venytykset meni kokoajan pieleen..., mutta bändi svengasi niin perkeleesti."
 
En mäkään tätä asiaa nyt ihan niin näe että vaikka soittelevat päin helvettiä niin sit kuitenkin "oleellisuudet" on ne tärkeemmät. Kyllä muhun kuitenkin edelleen vetoaa se että bändi soittaa kunnolla ja hommasta välittyy se että asia kiinnostaa. Ja Rollareiden kitaristien puuhasta tämä ei kyllä välity useinkaan.
 
Ja mikä sit lie syynä, että Woodyn soololevyllä (en muista nimeä, mut viimesin taitaa olla minkä teki) homma ja herran oma soitto on hyvin muotissa. Ja Facesissa oli tiukkaa soittoa. Ja Keithin Expansive Vinos-homma on erittäin tiukka ja nipussa oleva kombo.
 
Miksi nää samat asiat ei sit välity ja siirry Stonesiin mukana? Varmaan sit siks että Stones on Stones ja noi muut on muita juttuja. Ylimalkainen vaikutelma tosta touhusta osittain jää, mutta toisaalta oma juttunsa ja magiansa Rollareissa on. Ja tosiaan musaa löytyy moneen lähtöön.
 
Siitä hyvänä muistutuksena Shine a light-leffan bonusbiisit, ja sieltä "Undercover of the night". Ei ois uskonu et soittavat tota biisiä koskaan livenä, mut sieltä tulee ja toimii ja sykkii. Kitaristitkin on joko hyvin nipussa tai sit vähäisessä osassa. Mutta mukavuusalueensa ulkopuolella kuitenkin. Ja se näkyy sit skarppaamisena.
 
Muutoin veikkaan esim. Keithin olevan epämusikaalinen puukorva.

sirdickyj: Muutoin veikkaan esim. Keithin olevan epämusikaalinen puukorva.
 
Rockin säveltäjien joukossa Keef jos kuka on visionääri. Saattaa olla että visionääriys suorastaan edellyttää lahjakkuuden puuttumista jollain kapealla mutta keskeisellä erikoisalalla, eli tämä visionäärisyys voisi olla sitä että sokeaa viipaletta koetetaan kartoittaa muilta alueilta kertyneellä tiedolla. Ehkä se on enemmän epäsuoraa musikaalisuutta kuin epämusikaalisuutta.

sirdickyj: Muutoin veikkaan esim. Keithin olevan epämusikaalinen puukorva.
 
Ehkä Keefistä voi sanoo saman, ku mitä lukiossa musiikin opettaja sano Kurt Cobainista. Maailman paskin kitaristi, mutta teki tarttuvimmat kappaleet.
 
Mut eikös Keef joskus kommentoinut Rollareiden nykykitaristeja siten, et "Erikseen ollaan paskoja, mut yhdessä kelvollisia?"

velipesonen: Rockin säveltäjien joukossa Keef jos kuka on visionääri. Saattaa olla että visionääriys suorastaan edellyttää lahjakkuuden puuttumista jollain kapealla mutta keskeisellä erikoisalalla, eli tämä visionäärisyys voisi olla sitä että sokeaa viipaletta koetetaan kartoittaa muilta alueilta kertyneellä tiedolla. Ehkä se on enemmän epäsuoraa musikaalisuutta kuin epämusikaalisuutta.
 
Kenties näin. Tai ehkä Keefiä ei vaan kiinnosta.

Funkonaut: Ehkä Keefistä voi sanoo saman, ku mitä lukiossa musiikin opettaja sano Kurt Cobainista. Maailman paskin kitaristi, mutta teki tarttuvimmat kappaleet.
 
Mut eikös Keef joskus kommentoinut Rollareiden nykykitaristeja siten, et "Erikseen ollaan paskoja, mut yhdessä kelvollisia?"
 
Omasta puolestaan voi puhua noin, Woodyn puolesta ei.
 
Tässä esim. soittaa sielukkaasti;
 
http://www.youtube.com/watch?v=oUMr6058go8
 
Yhdessä molempien huonot puolet korostuu, jotenkin ihmeellisesti.

sirdickyj: Omasta puolestaan voi puhua noin, Woodyn puolesta ei.
 
Tässä esim. soittaa sielukkaasti;
 
http://www.youtube.com/watch?v=oUMr6058go8
 
Yhdessä molempien huonot puolet korostuu, jotenkin ihmeellisesti.
 
Kyl mä Woodyn kitaransoiton, sekä bassottelun tunnen Rollareissa ja muissa bändeissä. Munsta vaa Keef sano hauskasti sen, mitä Rollareiden kautta moni ajattelee.

sirdickyj: Kenties näin. Tai ehkä Keefiä ei vaan kiinnosta.
 
Elämä-kirjan perusteella ja ottaen huomioon kaiken sen studiossa väännetyn loputtoman työn Keef vaikuttaa erittäin määrätietoiselta henkilöltä.

sirdickyj: Ja Keithin Expansive Vinos-homma on erittäin tiukka ja nipussa oleva kombo.
 
Totta. Tiukka kokoonpano ja erinomainen riffikone.
 
Ylimalkainen vaikutelma tosta touhusta osittain jää, mutta toisaalta oma juttunsa ja magiansa Rollareissa on. Ja tosiaan musaa löytyy moneen lähtöön
 
Juttu on se, että bändi näyttää helpolta ja vaivattomalta lavalla. Stonesin kohdalla musiikki syntyy enemmän soittajien läsnäolosta kuin soittamisesta. Ne kuuntelee toisiaan ja tunnustelee, josko tähän kohtaan tiputtais sävelen ja tuohon toisen. Mä oon pitänyt Rollareita äärimmäisen inhimillisenä asiana. Sillä bändillä on raajat, aistit ja sydän, se hengittää.
 
velipesonen: Keef vaikuttaa erittäin määrätietoiselta henkilöltä.
 
Keith lienee niin peruskalliota nykyisin, että miestä on helppo pitää itsestäänselvyytenä. Ei se sellainen oo ikinä ollut. Aikoinaan Keith oli hahmo, joka löi kitarastaan optimistisia riffejä seisten samalla synkän kuilun reunalla. Miehellä on ollut ihailtava taito tavoittaa erilaisia tunnetiloja ja mielikuvia. Gimme Shelter huokuu pelkoa ja uhmaa vaaraa. Happy on vilpitön ja avoin. Koko Goats Head Soup-albumia sävyttää unelias melankolia, joka tiivistyy Keithin laulussa Coming Down Again. Exile-bileet oli ohi. Keithin look Ladies & Gentlemen-taltioinnilla määritteli jokaisen seuraavan rock n' roll-kitaristin kasvonpiirteet ja kampauksen.
 
Rolling Stones on paljon monimutkaisempi ja mielenkiintoisempi tapaus kuin miltä päällepäin näyttää. Yhtye aloitti rhythm and bluesista, ui -60 luvun popmelodioihin ja miltei haaksirikkoutui vuosikymmenen happohuuruihin. Jäsenet virittivät soittimensa ja bändi kaiketi syntyi uudelleen.
 
Stones oli jo kymmenvuotias kun Exile On Main St. julkaistiin. -70 luku oli sinänsä kiehtova ajanjakso bändin kannalta. Verrattuna Led Zeppeliniin, ja muihin aikakauden isoihin orkestereihin, Stones oli oma lukunsa. Niillä ei ollut isoa soundia. Stones oli narkkarisirkus pimeyden rajamailla. Niiden magia sikisi täysin erilaisista yhteyksistä kuin jättiläisbändien. Stones sävelsi Jamaikalla ja flirttaili voodoolla. Black and Blue on melko eriskummallinen albumi, vaikka funk olikin kuuma juttu levynteon aikoihin. Rolling Stones teki sopimuksen punkkareiden kanssa. Start Me Up olikin jo silkkaa stadionrockia.
 
Rollareiden vaikutus kaikuu hetkittäin Beatlesia selkeämmin. Lähes jokaisella artistilla on oma Stones-biisi. Bowien Rebel Rebel, Iggy Popin koko Kill City-levy, Lou Reedin Coney Island Baby, U2:n Desire, Cultin Love Removal Machine ja Primal Screamin Rocks. Entäpä Ac/Dc? Gunnareiden Used To Love Her on Dead Flowers eri sanoilla.
 
Pitkällinen monologi, mutta olkoon nyt sitten bändin juhlavuoden kunniaksi.

Abysmal: Rolling Stones teki sopimuksen punkkareiden kanssa.
 
Onko kyseessä musiikin muodossa ilmenevä symbolinen sopimus vai jokin muu?

velipesonen: Onko kyseessä musiikin muodossa ilmenevä symbolinen sopimus vai jokin muu?
 
No tuskin ne paiskas kättä takahuoneessa. Rolling Stonesin päälle oli hankalampi sylkeä, koska bändi ei ollut niin ilmeinen. Niillä oli halussaan muita isompi pala historiaa ja aikakausia. Some Girls vei ne ihan tyylikkäästi johonkin New Yorkin tanssilattioiden ja huumekatujen välimaastoon. Eikä Stones ollut kokkelibändi.

Abysmal: No tuskin ne paiskas kättä takahuoneessa. Rolling Stonesin päälle oli hankalampi sylkeä, koska bändi ei ollut niin ilmeinen. Niillä oli halussaan muita isompi pala historiaa ja aikakausia. Some Girls vei ne ihan tyylikkäästi johonkin New Yorkin tanssilattioiden ja huumekatujen välimaastoon. Eikä Stones ollut kokkelibändi.
 
Punk-juttu meni julkisuuden tasolla hyvin pian täydelliseksi totaali-idiotismiksi, jossa levyään sai myytyä kunhan vain haukkui stereotyyppisesti kaikki vanhat kuten Stonesin. Jos sitten ajattelee punk rock -bändien musiikkia niin ilman Rollareita ei olisi ollut Heartbrakersia ja ilman Heartbrakersia ei olisi ollut enintä osaa Lontoon punkkareista; tarkoittaako puheena ollut sopimus juuri tätä?

velipesonen: Punk-juttu meni julkisuuden tasolla hyvin pian täydelliseksi totaali-idiotismiksi, jossa levyään sai myytyä kunhan vain haukkui stereotyyppisesti kaikki vanhat kuten Stonesin. Jos sitten ajattelee punk rock -bändien musiikkia niin ilman Rollareita ei olisi ollut Heartbrakersia ja ilman Heartbrakersia ei olisi ollut enintä osaa Lontoon punkkareista; tarkoittaako puheena ollut sopimus juuri tätä?
 
Rollareissa oli paljon sellaista, mitä punkkarit ei kyenneet kieltämään.
 
Kuten aiemmin totesin Stones kulki -70 luvulla omia polkujaan. Bändi paini omassa sarjassaan. Pidän sen asemaa etenkin tuona aikakautena hyvin mielenkiintoisena seikkana. Niiden katalogiin ei sisältynyt maaseudulla äänitettyä, kokaiininousuissa huikentelevaa heviblues-eeposta. Onhan bändillä toki kaksi sekakäytön sumentamaa levyä, mutta niiden dekadenssi on jokseenkin puhuttelevaa. Jagger ei laulanut keijukaisista tai julistanut olevansa hopeisen yön kultainen jumala, vaan täsmensi kuinka homo itärannikolla on hinttari länsirannikolla ja prostituutio elinkeino. Keith oli hengenvaarallinen lainsuojaton, jota Johnny Thunders, Patti Smith ja Mick Jones jäljittelivät. Ronnie Wood oli mainio kakkoskitaristi. Charlie oli cool rumpali, jolla ei ollut viiksiä. Stonesin ja Beatlesin ensimmäiset levyt edustivat musiikkia, joka inspiroi punkkareita.
 
Estetiikka, jota Stones hyödynsi, kelpasi myös punkkareille. Ehkä se oli sopivan urbaani ja katuromanttinen bändi.

Abysmal: Rollareissa oli paljon sellaista, mitä punkkarit ei kyenneet kieltämään.
 
Kuten aiemmin totesin Stones kulki -70 luvulla omia polkujaan. Bändi paini omassa sarjassaan. Pidän sen asemaa etenkin tuona aikakautena hyvin mielenkiintoisena seikkana. Niiden katalogiin ei sisältynyt maaseudulla äänitettyä, kokaiininousuissa huikentelevaa heviblues-eeposta. Onhan bändillä toki kaksi sekakäytön sumentamaa levyä, mutta niiden dekadenssi on jokseenkin puhuttelevaa. Jagger ei laulanut keijukaisista tai julistanut olevansa hopeisen yön kultainen jumala, vaan täsmensi kuinka homo itärannikolla on hinttari länsirannikolla ja prostituutio elinkeino. Keith oli hengenvaarallinen lainsuojaton, jota Johnny Thunders, Patti Smith ja Mick Jones jäljittelivät. Ronnie Wood oli mainio kakkoskitaristi. Charlie oli cool rumpali, jolla ei ollut viiksiä. Stonesin ja Beatlesin ensimmäiset levyt edustivat musiikkia, joka inspiroi punkkareita.
 
Estetiikka, jota Stones hyödynsi, kelpasi myös punkkareille. Ehkä se oli sopivan urbaani ja katuromanttinen bändi.
 
Rolling Stones ei koskaan kadottanut blues- ja rock and roll-juuriaan eikä eksynyt progeiluun tai muuhuun kokeelliseen musiikkiin. Tämä varmasti miellytti myös simppeleistä soundeista ja rock and rollista diggaavia punkkareita. Keefin soittotyyli oli myö sopivan rämäpäistä ja ronskia. Rolling Stonesin imago on aina ollut ruma ja rujo sekä omalla tavallaan kansanomainen. Siinä missä vaikka Led Zeppelin lähti biiseissään seikkailemaan keijukaisten ja myyttien maailmaan, pitäytyi Rolling Stones maan pinnalla lyriikoissaan ja levyillään. Jalkojen pitäminen tällä tavoin maan pinnalla oli ehkä yksi syy miksi Rollarit ovat säilyttäneen suosionsa niin pitkään. Pysytään siinä mitä osataan parhaiten tehdä eikä ruveta häröilemään liikaa.