| Aihe: Kitaralla improvisointi | 1 |
|---|
|
Kaipaisin neuvoja ja vinkkejä improvisoinnista
Olen taustaltani itseoppinut kitaristi. Hallitsen tekniikat mielestäni hyvin ja osaan soittaa vaativimpiakin kitaraosioita mutta tablatuureista ennalta sovittu soittaminen ei tuo enään samanlaista hohtoa kuin hennen. Noh, ajattelin että näillä vuosien kokemuksella ja jonkinlaisella perstuntumalla toisten sooloja muokkaillen päätin itse alkaa improvisoida tuttujen kappaleiden päälle ja ulosanti oli, vähätellen sanottuna, aivan kamalaa räpellystä.
Päätin sitten sivistää itseäni musiikin saralla ja ensitöikseni ostin kitarakirjan(guthrie govan: creative guitar 1) koska siitä asti kun sain ensimmäisen kitarani käsiini, niin olen soittanut tablatuureista ja hinkannut eri kitaraosuuksia paremmaksi ja paremmaksi tietämättä edes mitä soitan(tarkoitan siis teoreettista tietämystä).
Creative guitar 1:sta teoria kyllä aukenee mutta ongelma on siinä että miten sovellan tätä oppimaani juuri improvisoinnin osalta.
Tämä massiivinen teorian läjä kun on päässä niin miten ihmeessä sitä hallitaan kontrolloidusti ja miten sen saa kuulostamaan sopivalta? Mitä asioita improvisoinnissa tulee huomioida? Jos laitettaisiin sävelkorva ja teoria painovaakaan, niin kumman puolelle painoarvo laskisi? |  Ianuarius
29.02.2012 15:41:09 (muokattu 29.02.2012 15:42:27) | |
|
Voi tietenki viisaammat selittää jotain järkevämpää, mutta höpisenpä ite tähän väliin jotain.
Ite oon aina ajatellu, että improvisointi on sitä, että soitat mitä kuulet. Siis pääsi sisässä.
Teorian tuntemus avaa uudenlaisia juttuja, eli sellaista, mitä et ehkä ole aikaisemmin kuullut tai ajatellut soveltaa omassa soitossa. Sitten kun alat kuulla jotain lyydistä melodiaa päässä, niin tajuat, että mikä se on ja miten se sillä kitaralla vedetään läpi.
Jos et ole ikin kuullutkaan mitään lyydistä ideaa, niin tuskin sellaisia myöskään sinne omaan pääkoppaan pompsahtaa.
Eli rohkeasti soitteleen vaan niitä juttuja ja hakemaan sellasia kuvioita, mitkä itestä kuulostaa hyvältä. Aikansa ku rämppää vaikka just jotain lyydistä moodia, niin sieltä alkaa jäämään jotain tiettyjä juttuja päähän ja sit ne siirtyy myös siihen omaan soittoon.
The secret to creativity is knowing how to hide your sources. -Albert Einstein | |
Kieltämättä biisin "tunnelma" on osattava tulkita oikein ja moodeja käyttää sitä mukaan. Tuohon aikasempaan kirjoitukseeni olisin voinut lisätä että mitäköhän esimerkiksi Allan Holdsworthin ja George Bensonin päässä liikkuu kun he improvisoivat!? Näkeekö ne koko otelaudan "hyvältä soivat"-nuotit päässään kyseisen soinnun kohdalla vai heittääkö ne puhtaasti sävelkorvalla jonku ja jos se paljastuukin väärältä nuotilta niin ne palautuvat turvalliseen "root"-noteen?
Olen pyrkinyt muuttamaan suhtautumistani kitaran opetteluun. Sen sijaan että turvautuisin aina tabulatuureihin niin yritän korvakuulolla matkia kuulemaani musiikkia sekä yritän imitoida päässäni kuulemat äänet otelaudalle.
Niin ja sekin piti vielä mainita että tavoitteeni on päästä tästä tavallisesta pentatooniskaalan raiskaamisesta enempi fuusio ja jazz-maailmaan. | Ianuarius
29.02.2012 16:56:26 (muokattu 29.02.2012 16:59:02) | |
|
Hmm... niin siis mitä hain takaa tuossa, oli että tuskin näiden improhuippujen päässä varsinaisesti mitään teoriatulkintaa liikkuu kun he soittavat. Päässä kuuluu joku melodia, oli se sitten pentatonista, kromaattista tai vaikka mustalaismollia, niin sitten se vaan vedetään kaulalta siitä mistä se menee.
Ite olen alkanu huomaamaan sellaista, että kun soittelen menemään, niin kun haluan jonkun äänen, niin heitän sormen sinne, mistä oletan sen äänen tulevan ja sitten ne on alkaneet enenevissä määrin tulla juuri sieltä, mistä oletankin. Se on siis vähän sellaista äänen linkkaamista lihasmuistiin. Tämä intervalli tulee tämän tuntoisesta liikkeestä jne.
Jos on aina soitellut pelkkää pentatonista, niin tuskin niitä esim. lyydisiä ideoita tulee päähän. Kun alkaa soittaan sooloa, niin päähän pulpahtaa aina jokin pentatoninen idea. Sitten kun olet aikasi tutustellut siihen lyydiseen moodiin ja soitellut sen ympärillä, niin aivot alkaa tuottaa niitä lyydisiä ideoita sen soolon kohdalla ja sitten sormet alkaa hakea niitä nuotteja sieltä kaulalta.
Ehkä jos haluaa jotain ajatella soiton aikana, niin sitten että millaista tunnelmaa seuraavaan osuuteen tulee ja se ikäänkuin virittää aivot sille taajuudelle, että ne voivat sinne jonkin sellaisen idean rykäistä; eli ettei soita vaikkapa hautajaisbiisin päälle ilosta polkkafraseerausta.
The secret to creativity is knowing how to hide your sources. -Albert Einstein |  daredevil
29.02.2012 22:33:13 (muokattu 29.02.2012 22:40:03) | |
|
Kuuntelemalla musiikkia, muita soittajia ja ihan vaan soittamalla oppii improvisoimaan. Soittamalla varmuus lisääntyy. Improvisoitaessa ei paljon kannata ajatella musiikin teoriaa... soittaa vaan niin että kuulostaa hyvältä, elää siinä hetkessä ja nauttii musiikista!
No Stairway, denied!!! | |
Kouhia: Tämä massiivinen teorian läjä kun on päässä niin miten ihmeessä sitä hallitaan kontrolloidusti ja miten sen saa kuulostamaan sopivalta? Mitä asioita improvisoinnissa tulee huomioida?
"Ensiksi sinun on opittava kaikki - ja sitten unohdettava kaikki".
- Vanha zenmuusikon sanonta.
Mutta vakavasti ottaen kysymyksesi on yksinkertaisesti vähän turhankin laaja. Suomen kielellä löytyy tällainen teos http://www.nuotti.net/tuotteet/kirj … provisointi_popjazzmusiikissa.html, joka minua ainakin aikanaan auttoi huomattavasti.
"Music must serve a purpose; it must be part of something larger than itself, a part of humanity." - Pablo Caslas | |
Wild String Of Voodoo Strat: Suomen kielellä löytyy tällainen teos http://www.nuotti.net/tuotteet/kirj … provisointi_popjazzmusiikissa.html, joka minua ainakin aikanaan auttoi huomattavasti.
Yllämainittu oli eka teoriakirja jonka luin ja silloin meni vähän yli hilseen. Kun olin lukenut Tohtori Toonikan niin sen jälkeen ym kirjakin oli ymmärrettävä ja todella hyvä.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) |  komero
01.03.2012 09:48:22 (muokattu 01.03.2012 09:49:07) | |
|
Kouhia: Niin ja sekin piti vielä mainita että tavoitteeni on päästä tästä tavallisesta pentatooniskaalan raiskaamisesta enempi fuusio ja jazz-maailmaan.
Itseasiassa jos tuota pentatonista tutkii vähän enemmän, niin sillä pääsee oikein hyvin fuusiomaailmaan. Jos soitat Am-pentatonista aina Am-soinnun (tai Am7) päälle, niin se voi kyllä alkaa puuduttaan, mutta vaihdappa alle soinnuksi Bb maj7 (tai ihan Bb-duurikolmisointu), niin --
Ianuarius: Jos on aina soitellut pelkkää pentatonista, niin tuskin niitä esim. lyydisiä ideoita tulee päähän.
-- johan alkaa kuulostamaan mollipentatoninen lyydiseltä ja halutessasi fuusiolta, koska moodi muuttuu lyydiseksi.
Jos mollipentatoninen on hallussa, niin kannattaa hyödyntää sitä muidenkin moodien opiskelussa. Pääsee tutulla asialla sisään uuteen asiaan. |  baron
01.03.2012 10:25:14 (muokattu 01.03.2012 10:32:27) | |
|
komero: Itseasiassa jos tuota pentatonista tutkii vähän enemmän, niin sillä pääsee oikein hyvin fuusiomaailmaan. Jos soitat Am-pentatonista aina Am-soinnun (tai Am7) päälle, niin se voi kyllä alkaa puuduttaan, mutta vaihdappa alle soinnuksi Bb maj7 (tai ihan Bb-duurikolmisointu), niin --
Jollain teoriakursseilla maikka perehdytti meidät pentatonisen ihmeelliseen maailmaan kun samaa pentatonista soitettiin kromaattisesti kaikissa 12 sävellajissa ja sieltähän löytyi ihmeellisiä asioita.
Valitettavasti en tähän hätään löytänyt muistiinpanojani.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine) | |
Wild String Of Voodoo Strat:
Mutta vakavasti ottaen kysymyksesi on yksinkertaisesti vähän turhankin laaja. Suomen kielellä löytyy tällainen teos http://www.nuotti.net/tuotteet/kirj … provisointi_popjazzmusiikissa.html, joka minua ainakin aikanaan auttoi huomattavasti.
Kiitos vinkistä, pistin tilaten.
Mehevän Ilomielinen ja Katkeroituneen Aulis Hippi joka Elvistelee Kasvavasti Kiinteän Auttamattomasti, Nauraa, Elämöi ja Nai | |
Haluaisin kiittää tässä vaiheessa jo kaikkia ketjuun osallistuneita! Tämä on auttanut suuresti
Uskon että ongelmani on siinä että kun olen niin monta vuotta, ehkä n. 10 vuotta, soittanut suoraan tabulatuureista niin minulle on syvälle juurtunut tällainen "papukaijamainen" tyyli soittaa. Eli pyrin koko ajan toistamaan kuvioita joita olen nähnyt viivastolla sen sijaan että oikeasti kuuntelisin miten eri äänet tuotetaan.
Toinen asia mikä on askarruttanut kun lähdetään vähän haastavamalle asteelle, eli kun tulee eteen biisi jossa on hyvinkin nopeaan tahtiin muuttuvat soinnut ja tahtikin mukailee "vanhan ajan pankkirosvojen pakomusiikkia" , niin muutatteko te aina kyseisen soinnun päälle sopivan skaalan vai onko olemassa jokin yhteys missä yksi skaala esimerkiksi sopisi useampaan? Ratkaiseeko sävellaji sen, mistä kulloinkin soitetaan ja sitten lisätään "mausteita" muista skaaloista jotta soittaminen ei kuulostaisi niin ennalta arvattavalta? | |
Kouhia: Toinen asia mikä on askarruttanut kun lähdetään vähän haastavamalle asteelle, eli kun tulee eteen biisi jossa on hyvinkin nopeaan tahtiin muuttuvat soinnut ja tahtikin mukailee "vanhan ajan pankkirosvojen pakomusiikkia" , niin muutatteko te aina kyseisen soinnun päälle sopivan skaalan vai onko olemassa jokin yhteys missä yksi skaala esimerkiksi sopisi useampaan? Ratkaiseeko sävellaji sen, mistä kulloinkin soitetaan ja sitten lisätään "mausteita" muista skaaloista jotta soittaminen ei kuulostaisi niin ennalta arvattavalta?
On niin monia eri tyylejä ajatella musiikkia, kuin on soittajiakin. Voin purkaa sulle muutaman esimerkin erilaisista lähestymistavoista improvisointiin, harmonian käsittelyyn ja nuottivalintoihin.
Yleisin perusajattelutapa (myös helpoin) on ajatella kappaletta ja sen osia sen sävellajissa ja soittaa siihen kuuluvia asteikon ääniä ja muodostaa niistä melodioita. Esim. pelkällä mollipentatonisella pystyy tekemään oikein vakuuttavaa jälkeä, jos vain osaa kaivaa oikeat nuotit oikeaan aikaan. Tällöin pitää ottaa huomioon muunnesoinnut, jotka eivät kuulu sävellajiin (esim. C-duurissa D-duuri ei kuulu sävellajiin, vaan on dominantti G-duurille). Jos haluat esimerkkejä, niin vaikka Slash on oikein oiva melodinen soittaja hyvällä rokkiasenteella.
Toinen aika yleinen ajattelutapa on ajatella kappaleen sointuja "itseisarvona", jolloin soitamme vaihtuvien sointujen päälle soinnun säveliä merkaten sointuja mahdollisimman sujuvasti. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että soittajan pitää olla entuudestaan tuttu kappaleen harmonian ja sointuvaihtojen kanssa. Tässä esimerkissä kappaleen sävellaji on vain suuntaviivaa antava apuväline soittajalle, joka pystyy määrittämään jokaikisen eri soinnun värin mieleisekseen (puhun nyt väristä mieluummin kuin moodeista). Tällä tavoin soitto pysyy mielenkiintoisena, sekä ennalta arvaamattomalta. Tähän ajatusmalliin myös kuuluu erittäin vahvasti seuraavan soinnun ennakointi ja mahdollisesti sen merkkaaminen jo edeltävässä soinnussa. Jos ajatellaan sointukuviota |C - |Am -|F -|G7 -|, niin silloin melodialinjallisesti se VOISI olla vaikka |Cmaj9 - G/B - E7b9/B| Ammaj7- Am7/G - C7/E| Fmaj7#11 - D7/F#| Dm7 - G7 - G7b9 - C#9|.
Kolmas hieman haastavampi ajattelutapa on ajatella kappaleen osaa/sointukiertoa ja miettiä miten tuleva soitettava fraasi purkautuu sointukierron loppuun. Ideana tässä on se, että haetaan maksimaalinen jännitteen kasvu sekä maksimaalinen purkaus. Soolosoittohan on loppujen lopuksi vain jännitteiden luomista ja niiden purkamista ;) Jotkin erittäin pitkällä olevat soittajat (saatanan jatsarit :D)pystyvät ajattelemaan useiden tahtien päähän ja mielessään reharmonisoivat sointukierron ja soittavat näiden reharmonisoitujen sointujen päälle purkaen fraasin usein alkuperäissävellajiin. Usein tää saattaa kuulostaa puutaheinälle aloittelevalle soittajalle, mutta melkein aina siellä on kylmä järki ja tietotaito takana. Erittäin hyvänä esimerkkinä voisi vaikka pitää Allan Holdsworthia. Kuuntele vaikka Hard Hat Area-albumin sooloja, niin ymmärrät mistä puhun. | |
Meneekö metsään??.....Nuo muunnesoinnuthan saa circle of fifthsistä. Seuraten pylpyrää myötäpäivään, niin esimerkiksi A-duurissa dominoiva on D ja taas edelleen Bm dominoiva F#:ssä? .Eli aina edellinen on seuraavaa(myötäpäivään) dominoiva?
Toisessa sarakkeessa varmaan tarkoitat sointuprogressioita. Eli tavallaan kykyä ennustaa miten tyypillisimpien biisien sointurakenteet menee, kuten esmes `summertime blues`ja `wild thing`sisältää blues/rock-progression kaavalla I-IV-V. Jos vaikka soitetaan Eb:ssä, niin sointukuvio menisi Eb-Ab-Bb.
Jossakin videossa eräs taituri puhui tästä viimeisenä mainitsemastasi tension and release-periaatteesta ja selitti jotenkin vastaavasti että "if i would put more tension i would linger on the fourth". Sen kummemmin selittämättä että mitä säveltä ko. kaveri soitti, niin tarkoittiko se "juuren" ja neljännen nuotin väliä, eli jos C:stä niin "the fourth" on siis F?? (Viisi semitonea)
Kuuntelin Hard hat arealta tuon alkubiisin preluden. Olen Shawn lane-fani ja täytyy sanoo et yhtäläisyyksiä ilmeni aika paljon, lieköhän ollut shawnin innoittaja aikoinaan? | |
Kouhia: Meneekö metsään??.....Nuo muunnesoinnuthan saa circle of fifthsistä. Seuraten pylpyrää myötäpäivään, niin esimerkiksi A-duurissa dominoiva on D ja taas edelleen Bm dominoiva F#:ssä? .Eli aina edellinen on seuraavaa(myötäpäivään) dominoiva?
Dominoiva ei tarkota musiikinteoriassa oikein mitään. Jos sä tarkotat dominantteja niin ne menee just toisinpäin, eli A on D-duurissa dominantti
ja se on suomeks kvinttiympyrä
Muunnesointu on sointu, jossa on sävellajiin kuulumattomia säveliä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Muunnesointu
EDIT. pientä muokkailua | |
Kiitos oikaisusta...Joo näköjään laitoin juuri väärinpäin noi "dominoivat" dominantit ja duurit kuin mitä tarkoitin. Olen opetellut musiikin teoriaa lähinnä englanninkielellä niin menee välillä senat sakaisin. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
