Rock, pop, alternative ›

Stones on soittanut paremminkin, esim. Ladies & Gentlemen - tai Stripped-levyillä, noin pari esimerkkiä antaakseni, mutta onhan tuossa Shine the Lighitssa sentään munaa ja kunnon meininkiä. Ja oikeastaan minua miellyttää jollain lailla sekin että vaikka jotkin kappaleet soitetaan aivan liian kovassa tempossa niin ne silti jotenkin pystyvät toimimaan (Huom. Remu ei tänä päivänä soita mitään ainakaan liian kovassa tempossa).
 
Pistäisin vähäsen miksauksen piikkiin koska bassokitaraa jää liian alas ja kitarat kuulostavat liian irrallisilta.

velipesonen: Pistäisin vähäsen miksauksen piikkiin koska bassokitaraa jää liian alas ja kitarat kuulostavat liian irrallisilta.
 
Tuolla on varmaan osansa vähän tavallistakin enemmän levällään olevaan soundiin, sen sijaan että kitarat olisivat osa kudosta on ne miksauksessa välillä irralllaan olevia langanpätkiä.
 
sirdickyj:
Mutta jos kaipaatte analyysiä, niin molemmat kitaristit soittavat epävarmasti haparoiden sähkökitaraa, ja päällisin puolin niin, etteivät tunnu kumpikaan kantavan vastuuta biisin rullaamisesta. Watts on kuten aina, näennäisesti vähän siellä sun täällä, mutta naulaa silti homman kohdilleen. Jagger on ilman visuaalista olemustaan ja legendaarisuuttaan oikeesti tosi rajoittunut laulaja, jota ei sen perusteella, miltä hän kuulostaa, otettaisi varmaankaan mihinkään bändiin laulajaksi. Silti hän on maailman paras Mick Jagger, The Rolling Stonesin laulaja.
 
Pianisti ja basisti ovat vakaita soittajia ja tosi taitavia ihan mistä kulmasta hyvänsä tarkasteltuna. Taustalaulajat ovat vocal rangeltaan moninkertaisesti Jaggeria kykenevämpiä.
 
Eikä minusta Keefin ja Ronnien soitto ole epävarmaa, vaan ennemminkin rohkeaa, usein lipeää, mutta kun mennään reunalla on parasta lähes missään. Ja juttu on tuossa nimenomaan se että vastuu kannetaan yhdessä, eikä rullaaminen ole vain toisen vastuulla. Ja kyllä siinä Jaggerissa on muutakin kuin vain visuaalinen puoli miksi on kova vokalisti. Vaikka tekniikka on mitä tahansa, niin soundi ym. on massasta erottuva ja vielä vanhanakin erottuvan röyhkeä.
 
Hyvin bändi toimii edelleen myös niissä kohdissa konsertteja missä apuna ei ole lisämuusikoita (paitsi basisti). Mutta sitten jos repäistään tämä ydinjoukko erilleen, niin alkaa nykyään olla jo vähän siinä ja siinä. Jagger on aina tarvinnut Stonesin taustalleen, vaikka ei sitä myönnä, samoin Charlie eteensä, Keef ja Ronnie ovat välillä onnistuneet omillaankin, mutta silti ovat yhdessä huomattavasti enemmän. Se että ovat yhdessä enemmän kuin yksilöinä ei omasta mielestä ole mikään negatiivinen asia.

Niin, bändi on bändi. Stonesin loppujen lopuksi monimutkainen groove ja äärimmäisen ovelat soinnutukselliset ja sovitukselliset ratkaisut eivät toimisi millä tahansa ammattilaismiehistöllä esitettynä. Siellähän pelataan paljon pidätyksillä ja keskenään rytmisesti risteävillä kuvioilla jotka siirtävät tonaalista painoa edestakaisin ja saavat aikaan sen tunnetun liikkeellepanevan voiman.
 
Keef nimenomaan halusi Charlien aikoinaan bändiin, halusi väkisin ja ilmeisesti tiesi mitä tarvitsi. Jagger karjuu joskus mitäänsanomattoman rajalla operoivia melodioita ja sanoitusratkaisuja aina sellaiseen kulmaan että se kuulostaa joltain, se ei ole turhaa.
 
Mistä tulikin mieleeni taas Dirty Work, siinähän on riffipötköä ja röyhkeää välinpitämätöntä karjumista, ja äärimmäisen piittaamattomia rumpuosuuksia.

sirdickyj: Pianisti ja basisti ovat vakaita soittajia ja tosi taitavia ihan mistä kulmasta hyvänsä tarkasteltuna.
 
Taitavia soittajia he ovat ja pystyvät ottamaan minkä tahansa rytmimusiikin keikan tai kiinnityksen vastaan, minkä heidän CV:nsäkin toteen näyttävät. Mutta mitä on näkemyksellinen taiteen tekeminen yhdessä, bändinä, niin siinä tuo nelikko on lajissaan omassa sarjassaan ollut jo vuosikymmeniä. Tuommoisen musiikin ja sensitiivisen yhdessätekemisen kuunteleminen riisuu minut heti analyyttisistä kahleista ja käsitteistä, ja matka olennaisuuksien maailmaan alkaa.

jazzmies: Taitavia soittajia he ovat ja pystyvät ottamaan minkä tahansa rytmimusiikin keikan tai kiinnityksen vastaan, minkä heidän CV:nsäkin toteen näyttävät. Mutta mitä on näkemyksellinen taiteen tekeminen yhdessä, bändinä, niin siinä tuo nelikko on lajissaan omassa sarjassaan ollut jo vuosikymmeniä. Tuommoisen musiikin ja sensitiivisen yhdessätekemisen kuunteleminen riisuu minut heti analyyttisistä kahleista ja käsitteistä, ja matka olennaisuuksien maailmaan alkaa.
 
Sitä tuossa vähän ajoinkin takaa.
 
Toisaalta nämä määreet pätevät samalla tavalla myös Aåuöantaan, Viikatteeseen ja Kotiteollisuuteen jos haluaa asian niin nähdä.

jra: Mutta sitten jos repäistään tämä ydinjoukko erilleen, niin alkaa nykyään olla jo vähän siinä ja siinä. Jagger on aina tarvinnut Stonesin taustalleen, vaikka ei sitä myönnä, samoin Charlie eteensä, Keef ja Ronnie ovat välillä onnistuneet omillaankin, mutta silti ovat yhdessä huomattavasti enemmän. Se että ovat yhdessä enemmän kuin yksilöinä ei omasta mielestä ole mikään negatiivinen asia.
 
Tässä vähän illalla humaltuneen pitää heittää väliin, että ehkä livetilanteessa on noin, mutta saivathan Charlie, Keef ja Micky melkein kokonaan Bigger Bangin duunattua kolmistaan. Ja gruuvaa!

Jokapaikanapina: Tässä vähän illalla humaltuneen pitää heittää väliin, että ehkä livetilanteessa on noin, mutta saivathan Charlie, Keef ja Micky melkein kokonaan Bigger Bangin duunattua kolmistaan. Ja gruuvaa!
 
Hain tuossa (epäselvästi) sitä että yksistään jokaisella on ollut heikompaa, nimenomaan en sitä etteikö ydinnelikko pärjäisti ilman apuvoimia.
 
Sitä en muistanut että Woody oli heikossa hapessa Bigger Bangin aikaan, joten näköjään kolmikollakin saadaan studiossa hyvää jälkeä aikaan. Ja se että yksistään ei siivet kanna kuten yhdessä, on vain positiivinen osoitus siitä mitä yhteistyö parhaimmillaan on.

Ukot on jo vanhoja. Bändin soittokyky on ollut tasaisessa laskussa koko viime vuosikymmenen. Mahdollinen syy, miksi juhlakiertue saattaa jäädä järjestämättä, on laulajan ja toisen kitaristin livekunto. Vuoden 1978 jälkeen Stones on kiertue kiertueelta kasvattanut taustamuusikoiden lukumäärää. Surullista tässä lähinnä on fanien reaktiot. Ne ei oikein tahdo hyväksyä ikääntymistä. On se kuitenkin tosi jopa Rolling Stonesin kohdalla.
 
Joka tapauksessa... Start Me Up ja sen lukuisat variaatiot on riffipohjaisessa rockissa ainutlaatuinen asia. Kukaan ei soita niitä kahta sointua yhtä tiukasti kuin Keith. Hiipuvasta tekniikasta, sormista (http://3.bp.blogspot.com/-JzxBjHr44 … 6k/kU7ez4tmm-s/s1600/handsnew09.jpg) ja ikuisesti arvailujen varaan putoavasta terveydentilasta huolimatta Keithin suhde kitaraan on yhä vaikuttava. Shine a Light-taltiointi todistaa sen, vaikka orkesteri kuinka kompuroikin.
 
Usein unohdetaan, miten iso osa Stones-soundia Mickin ja Keefin yhteislaulu on: Brown Sugar, Tumbling Dice, Sweet Virginia, Memory Motel, Far Away Eyes ja myöhemmästä tuotannosta etenkin Mixed Emotions. Rollareilla on biiseissään rock n' rollin hienoimpia harmonioita.

Abysmal: Joka tapauksessa... Start Me Up ja sen lukuisat variaatiot on riffipohjaisessa rockissa ainutlaatuinen asia. Kukaan ei soita niitä kahta sointua yhtä tiukasti kuin Keith. Hiipuvasta tekniikasta, sormista (http://3.bp.blogspot.com/-JzxBjHr44 … 6k/kU7ez4tmm-s/s1600/handsnew09.jpg) ja ikuisesti arvailujen varaan putoavasta terveydentilasta huolimatta Keithin suhde kitaraan on yhä vaikuttava. Shine a Light-taltiointi todistaa sen, vaikka orkesteri kuinka kompuroikin.
 
Näinhän tää o. Keef on yks kovimpia rock-biisinkirjottajia koskaa. Rollareiden kitaroinnissa on ollut aina hienoa se, ettei kaikkee oo aina tungettu täyteen. Ja onhan se punontaki mahtavan kuulosta parhaimmillaan. http://www.youtube.com/watch?v=dBKUAJv4lWI Toiki on tosi ilmavan kuulonen biisi, ku soittajat malttaa olla laittamatta liikaa settii soittoon.

Shine a lightin epätasaisuuden kuuloisuutta lisää se, että sen soittajan osuus korostuu miksauksessa, jota kulloinkin kuvataan.
 
Kyseessä on konserttielokuva.
 
Itse en hiffannut tuota vaan ihmettelin että mikä tässä oikein häiritsee kunnes luin jostain että on ihan tarkoituksellista.

Abysmal: Vuoden 1978 jälkeen Stones on kiertue kiertueelta kasvattanut taustamuusikoiden lukumäärää.
 
Tähän mennessä eniten lisämuusikoita on ollut Steel Wheels / Urban Jungle -kiertueella, siinäkin tapauksessa että myöhemmillä kiertueilla itse bändi on kutistunut yhdellä soittajalla (eli Darryl Jones on "lisämuusikko").

Kuten täälläkin keskusteluissa käy ilmi "Soittajia kiinnostaa mitä soittaja soittaa". Ei siinä mitään pahaa ole. Mutta itse vaan ihmettelen kun itse kuuntelen enemmän bändejä ja artisteja Biisien kautta!!!.
 
ps. hyvät biisit merkitsee enemmän kuin soittotaito:). Mutta ei se sitä tarkoita että en itse pitäisi hyvästä musisoinnista mutta biisit tulee ensin.

No tässä on biisi ja esitys jota minä ainakin ihailen niin kauan kuin elän: http://www.youtube.com/watch?v=rCrbziy20aU

velipesonen: No tässä on biisi ja esitys jota minä ainakin ihailen niin kauan kuin elän: http://www.youtube.com/watch?v=rCrbziy20aU
 
Gimme Shelterin liveluennat / coverit eivät aina ole kovin häävejä, mutta tuo on kyllä aika kova.

Abysmal:
 
Usein unohdetaan, miten iso osa Stones-soundia Mickin ja Keefin yhteislaulu on: Brown Sugar, Tumbling Dice, Sweet Virginia, Memory Motel, Far Away Eyes ja myöhemmästä tuotannosta etenkin Mixed Emotions. Rollareilla on biiseissään rock n' rollin hienoimpia harmonioita.
 
Komppia tälle....Tuohon listaan vois lisätä vielä ainakin Dear Doctorin,jossa Keefin humalaisen kuuloinen stemmalaulu on aina ollut mielestä aivan ylittämätön veto...

Mixed Emotions kuulosti Street Fighting Manin veljeltä Göteborgissa 1990, paljon paremmalta kuin levyltä, ja olin keikalla selvin päin.

Flash: Jep. Itellä tulee tota Buttonsia (UK versio) kuunneltua suht paljon just sen takia, että siinä ei ole yhtään noita kulahtaneita klassikoita. Kokonaisuutena mun mielestä ihan jees levy.
 
No ihmekös tuo, kyseessähän on yksi säveltaiteen suurimmista saavutuksista kautta aikain. Loistava tunnelma, johon ei koskaan voi kyllästyä ryyditettynä aivan täydellisellä biisivalikoimalla huippubändin soittotaidolla ja osaamisella esitettynä.
 
Itsestään selvää, että all musickin antaa albumille 5 tähteä (enempää kun ei voi antaa vaikka haluaisikin).
 
Perfecto!

velipesonen: Niin, bändi on bändi. Stonesin loppujen lopuksi monimutkainen groove ja äärimmäisen ovelat soinnutukselliset ja sovitukselliset ratkaisut eivät toimisi millä tahansa ammattilaismiehistöllä esitettynä. Siellähän pelataan paljon pidätyksillä ja keskenään rytmisesti risteävillä kuvioilla jotka siirtävät tonaalista painoa edestakaisin ja saavat aikaan sen tunnetun liikkeellepanevan voiman.
 
Keef nimenomaan halusi Charlien aikoinaan bändiin, halusi väkisin ja ilmeisesti tiesi mitä tarvitsi. Jagger karjuu joskus mitäänsanomattoman rajalla operoivia melodioita ja sanoitusratkaisuja aina sellaiseen kulmaan että se kuulostaa joltain, se ei ole turhaa.
 
Tässähän se on Rollareiden ydin kiteytettynä ja tekee siitä niin ainutlaatuisen bändin. Groove ymmärretään monasti mielestäni virheellisesti tiukkana ja lipsumattomana yhteissoittona.

Hyvää 70-vuotispäivää Brian Jonesille sinne jonnekin.