| Aihe: Kosketinsoitin 9v. lapselle? | 1 |
|---|
|
Mikähän kosketinsoitin kannattaisi hommata 9v. lapselle joka aloittelee soittoharrastusta? | |
Digitaalipiano ja soittotunteja kandee myös hankkii. Siis jos se on ihan tosissaan alkamassa harrastamaan musiikkia. Jos se haluu vaan leikkiä niin sitten varmaan mikä tahansa lelu käy. :) | |
Mä ostin 6v kummipojalle joululahjaksi Jyskistä 50e sähköpianon. Oli hieno ja se tykkäsi. Kiinan paskaahan tuo, mutta jonkin verta saa tuntumaa siihen, mitä soittaminen voi olla.
Kitaraa sitten kun pari vuotta kasvaa. | |
Objectif Lune: Digitaalipiano ja soittotunteja kandee myös hankkii. Siis jos se on ihan tosissaan alkamassa harrastamaan musiikkia. Jos se haluu vaan leikkiä niin sitten varmaan mikä tahansa lelu käy. :)
Aivan! Ei pakoittamista soittamiseen, ellei lapsi halua todella soittaa vain ainoastaan vanhempiensa halusta. Piano on oiva valinta, jos hän sitä haluaa opiskella tai joku muu harmoniaa hahmoittava soitin haitariakaan halveksittamatta. | |
Ekaluokalla minut laitettiin pianotunneille. Jätin sen kesken Michael Aaronin pianoaapisen kolmannen piisin tienoilla, kun töllöstä tuli samaan aikaan Musta Ori. | |
Ainiin! Vielä pieni varoituksen sana. Koska olen aika monen nuoren ystäväni soittoharrastuksia seurannut, olen huomannut että vanhempien taholta yleisimmät tavat tappaa soittointo ovat:
1) Pakotetaan soittamaan jotain mitä nuori ei halua
2) Suhtaudutaan soittimien ostoon asenteella: "Kyllä tämä romu lapselle kelpaa"
Eli jos lapsi haluaa oikesti harrastaa musiikkia, täytyy sitä varten ostaa ihan oikeat kamat. Jos hän haluaa opiskella pianistiksi, kunnon digitaalipiano (tai naapurien niin salliessa oikea piano) voi olla oikein hyvä valinta, mutta se ei tarkoita mitä tahansa soitinta jossa on koskettimet vaan soitinta, joka tuntuu ja kuulostaa pianolta. Joka tapauksessa soittoharrastuksen alkaessa ensin etsitään opettaja tai paikka musiikkiopistossa ja vasta sitten soitin. Opettaja yleensä tietää sen, mitä soittimen opiskeluun tarvitaan. | |
Objectif Lune: Ainiin! Vielä pieni varoituksen sana. Koska olen aika monen nuoren ystäväni soittoharrastuksia seurannut, olen huomannut että vanhempien taholta yleisimmät tavat tappaa soittointo ovat:
1) Pakotetaan soittamaan jotain mitä nuori ei halua
2) Suhtaudutaan soittimien ostoon asenteella: "Kyllä tämä romu lapselle kelpaa"
Eli jos lapsi haluaa oikesti harrastaa musiikkia, täytyy sitä varten ostaa ihan oikeat kamat. Jos hän haluaa opiskella pianistiksi, kunnon digitaalipiano (tai naapurien niin salliessa oikea piano) voi olla oikein hyvä valinta, mutta se ei tarkoita mitä tahansa soitinta jossa on koskettimet vaan soitinta, joka tuntuu ja kuulostaa pianolta. Joka tapauksessa soittoharrastuksen alkaessa ensin etsitään opettaja tai paikka musiikkiopistossa ja vasta sitten soitin. Opettaja yleensä tietää sen, mitä soittimen opiskeluun tarvitaan.
Pulussa ukolta, jonka kotona ei lapsuudessani ollut pianoa. | |
Objectif Lune: Ainiin! Vielä pieni varoituksen sana. Koska olen aika monen nuoren ystäväni soittoharrastuksia seurannut, olen huomannut että vanhempien taholta yleisimmät tavat tappaa soittointo ovat:
1) Pakotetaan soittamaan jotain mitä nuori ei halua
2) Suhtaudutaan soittimien ostoon asenteella: "Kyllä tämä romu lapselle kelpaa"
Eli jos lapsi haluaa oikesti harrastaa musiikkia, täytyy sitä varten ostaa ihan oikeat kamat. Jos hän haluaa opiskella pianistiksi, kunnon digitaalipiano (tai naapurien niin salliessa oikea piano) voi olla oikein hyvä valinta, mutta se ei tarkoita mitä tahansa soitinta jossa on koskettimet vaan soitinta, joka tuntuu ja kuulostaa pianolta. Joka tapauksessa soittoharrastuksen alkaessa ensin etsitään opettaja tai paikka musiikkiopistossa ja vasta sitten soitin. Opettaja yleensä tietää sen, mitä soittimen opiskeluun tarvitaan.
Tää on eittämättä totta, mutta toisaalta taas: Lapsen pitää kokeilla kaikkia juttuja - siinä mielessä hetken mielijohteesta ostettu piano saattaa pahassa tapauksessa osoittautua turhan kalliiksi ja tilaa vieväksi koristeeksi, jos homma ei nappaakaan. Mut ja mun isobroidi laitettiin aikanaan pianotunneille - vanhemmilla oli(ja on) hiton kallis piano, jota sitten se puolitoista vuotta soiteltiin, kunnes lätkäharrastus näytti tärkeytensä. Pitkään sai piano olla huoneen täytteenä. Nykyään soittelen sillä aina kun olen heillä käymässä, mutta se mitä nyt osaan, ei ole mitään velkaa niille lapsuuden pianotunneille. Onneksi soitin oli jo olemassa ennenkuin vanhemmat sinne tunneille lykkäs(näin taitaa useimmiten ollakin), mutten olis tullu kallis harrastuksen aloitus. Eli: Vähempikin riittää usein alkuun, kunhan kamat on ns. 'kunnolliset'.
Oon sitä mieltä, että piano, tai mikä tahansa siihen verrattava jotakuinkin kunnollinen soitin on lapselle paras väline hahmottaa länsimaista musiikkia. Teoreettisesti looginen ja palkitseva soitin.
... |  Feline
16.01.2012 08:54:33 (muokattu 16.01.2012 08:57:22) | |
|
No jaa, meillä oli kotona joku iskän 70-luvulta lähtöisin oleva kosketinsoitin, mikälie sähkö"urku" jolla sai kivasti heijjän bänditouhuissa Hammondia imitoitua, eikä tuo soittomotivaatio mihinkään iteltä siitä kadonnut vaikkei nyt välttämättä mikään paras mahdollinen soittopeli ollutkaan. Tietty jos tuolloin olisin pianotunneilla käynyt, niin olisi voinut olla mahdollista, että soittimen erilaisuus olisi häirinnyt... Tosin luulen että itelleni tuo, ettei minnuu laitettu pianotunneille vaan sain räpeltää itsenäisesti, oli oikeastaan siunaus soittoharrastuksen jatkuvuudelle. Satuin nimittäin joku aika sitten kattelemaan näitä Aaron kirjoja ja muita kamaluuksia, ja mikäli mut ois pienenä semmosia laitettu tavaamaan niin taatusti ois motivaatio karannut :D Toisaalta taas myös sellaiset lelupimputtimet tyyliä http://www.br-lelut.fi/~/media/Imag … 6725.ashx?bc=Transparent&as=1&w=700 :D vie kanssa motivaation, nuo oli jo pentunakin mulle semmoisia härpättimiä mihin en koskenut, vaikka pakkomielteisesti kaikkia muita kosketinsoittimia aina kirkkouruista pianoihin ja syntsiin kävin näpelöimässä :D
Mutta joo, jos lapsen laittaa pianotunneille niin hyvä on olla painotetut vasarakoskettimet oikean tuntuman takia. Itellä tällä hetkellä 400 euroa maksanut Casion joku halpis digipiano (CDP-100?) ja oikein hyvin ajaa asiansa. Tuo ei sinänsä olis kallis aloittelevalle 9 vuotiaallekaan, voi sitten ostaa paremman myöhemmin jos motivaatiota riittää. | |
Ala-asteikäisenä minut istutettiin pianotunneille. Kolmesta sisaruksesta olin ainoa, joka jätti kesken - ja ainoa, joka on esiintynyt aikuisena. Opettaja oli kunnioitettu kapellimestari, mutta pikkulasten opettajaksi ehkei parhain. Nyt itselläni on yhdeksänvuotias lapsi, joka pari vuotta sitten aloitti pianonsoiton. Aluksi ostin Muusikoiden Torilta satasen Casion, jossa oli ihan-hyvä pianoääni. Sitten sijoitimme Casio Priviaan, jonka pianotuntuma ja -kuuluma ovat erinomaiset (Halpa-Casion möin kitaristikaverille, jolle yllättäen selvisi, että vaimonsa osaa soittaa koskettimia).
Pianotunneilla opetetaan soittamaan nuoteista, mutta lapsen soittoläksyjä tarkkaillessa huomaan, ettei hän nuotteja juuri vilkuile vaan soittaa korvakuulolta (kuten minäkin, sukuvika?) - ja oppii nopeasti varsinkin jos joku ei ole korjaamassa soitantaa vaan saa itse kokeilla. Kannattaa aloittaa lasten-, joulu- ym. lauluista, joiden melodiat ovat kaikille tuttuja (meillä käytössä ollut Jurisin, Liu-Tawastsjernan & Louhoksen "Pianon avain 1", jossa on outoa ja sen vuoksi turhan vaikeaa materiaalia). | |
Soittotuntien ei välttämättä tarvitse tarkoittaa musiikkiopiston klassisen musiikin tunteja. Yhtä hyvin niillä voidaan opetella bändisoitossa tärkeitä asioita jne. Se, miksi soittotunteja suosittelen, on riittävä tekniikan ja teorian oppiminen. Vaikka esim. kitaristina olen pitkälti itseoppinut, niistä harvoista kitaratunneista on ollut paljon hyötyä. Sitä vain ei välttämättä tule ajatelleeksi, miten plektraa kannattaa pitää kädessä tai koskettimia soittaessa, miten käsiä tulisi käyttää niin, etteivät ranteet väsy turhaan ja että soitto sujuu mahdollisimman helposti.
Unohtakaa siis turha vastakkainasettelu konservatiivisten nuotintavauspianotuntien sekä vapaan, luovan ja innostuneen itseopiskelun välillä. Sopiva tapa harrastaa musiikkia vaihtelee persoonittain, mutta yksi asia ei vaihtele: musiikin soitto lähtee aina ensin tekniikasta, joka määrittelee ne puitteet, joiden sisällä voi olla luova. Ikinä ei voi soittaa paremmin kuin osaa ja sopiva opettaja on erinomainen apu tekniikan (sekä mahdollisesti jopa luovuuden) kehittämisessä. Jollekin sopiva opettaja on tiukkanuttuinen ja ankara täti, toiselle rento kaveri, joka opettaa "kaikkee siistii". | |
Mä alotin pianonsoiton kun olin 6v, ja meil oli iha hyväkuntone pystypiano. Sen mä sanon, et jos tähtäimes on harrastaa pikkase vakavamminki, ei kuitenkaa nii et ammattilaisek aikoo, nii into soittamiseen jatkuu ku on hyvä peli edessä. Sanoisin et ei mielellään sähkäriä, niis o nii erilaine kosketus ku "normi"pianois.
Yhes vaihees mun into soittamisee lopahti, ja mun vanhemmat keksi kikan jolla "hiillos saatiin taas syttymään". Ottaa kynttilän, sytyttää sen aina ku soittaa, sammuttaa ku lopettaa, ja sit ku kynttilä on poltettu loppuu, sovitaa joku tietty rahasumma, jonka saa ku se on poltettu loppuun. Meillä se vaihteli viidest eurost kymmenee.
Jos ei rahal haluu pelata, nii ei kande sanoo et nyt läksyi soittamaan, nyt heti pianon ääreen. Sillon lähtee nopeesti into, kokemusta on. Jos jonaki päivänä ei vaa huvita soittaa, nii antaa olla. Sit ei huvita.
Sit seuraavana päivänä palaa into, et hei, mä opin koko aja lisää pianoo on kiva pimputella.
Opeki merkkaa tosi paljon. Kuus ekaa vuotta mulla oli ope, joka opetti mulle hyvän perustekniikan ja -pohjan. Sit ope vaihtu, ja hän opetti mulle kappaleiden dynaamisia puolia ja enemmän tunteella soittamista ja enemmän sormitekniikkaa.
Kannattaa valita ope, jonka kanssa tulee hyvin juttuun ja jonka kans on helppo jutella iha arkipäiväsist asioist, ja joka kannustaa soittoharrastuksessa. :) |  Luonnonlapsi
23.02.2012 23:20:31 (muokattu 23.02.2012 23:21:07) | |
|
Virheviesti | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | 1 |
|---|
|
|
