![]() 17.02.2012 17:33:30 (muokattu 17.02.2012 18:08:10) | |
---|---|
kaljataiteilija: Kolmas levy on juuri tuo Anarkiaa Karjalassa. Niinhän minä sanoin vaikka sanoinkin sen ihan omalla kielelläni. Anarkiaa Karjalassa on Sleeppareiden paras levy koska se on ihan puhdasta paskaa, juuri sellaista paskaa kun paskan tulee olla. Seuraava oli jotain aivan muuta ja sehän johtuu osittain ja oikeastaan aika paljonkin siitä että Sleepparit joutuivat lähes kirjaimellisesti Siperiaan tuon Karjalansa kanssa. New Yorkin lanttujen jälkeen ne löysivät jossain vaiheessa aina ajoittain myös sitä ryhtiä mutta eivät kuitenkaan sitä sellaista anarkiaa. Jos läpikaupallinen yhtye voi kaupallistua niin Sleeppareille kävi juuri niin. Työstä tuli ihan tavallista työtä eikä ketään haluttu loukata kun leikisti, hauskanpito oli toisinaan hyvin väkinäistä ja toisinaan hyvinkin rentoa. | |
![]() 17.02.2012 17:46:40 (muokattu 17.02.2012 18:28:02) | |
juici: "Anarkiaa Karjalassa" oli sitten paluu ensimmäisen levyn tunnelmiin, levy tehtiin päissään ja spontaanisti Microvoxissa ja teksteissä vedettiin kaikki niin överiksi kuin kehtasi. Äänitysvaiheessa saattoivat olla kännissä mutta tuohan on ensimmäistä kertaa hyvin tarkkaan harkittu kokonaisuus ja niillä linjoillahan ne jatkoivat sitten siitä eteenpäin. Takaisin Karjalaan on ensimmäinen teemalevy ja siinä on ensimmäistä kertaa mukana ne ylimääräiset huumorit niiden biisien välissä. Niissäkin oli tuon levyn jälkeen tasovaihtelua hyvin paljon, tosinaan ne osuivat nappiin ja toisinaan ei. Kun siitä välihuumorista puhutaan niin omia suosikkejani on Karjalan lisäksi Metsäradio ja Alma-tädin illuusio, niissä homma toimii minun mielestä parhaiten, vaikka toki niitä yksittäisiä helmiä löytyy kaikilta levyiltä, toisilta enemmän ja toisilta vähemmän. Tässä puolestaan on paras rock video ikinä, eikä maksanut miljoonia... http://www.youtube.com/watch?v=DetjbrYNbfw&feature=related Mutta on tämäkin hyvä... http://www.youtube.com/watch?v=gIgG5yl9pGc&feature=related Ja tonni vetoa että siellä pösön edessä ja takana ei näytellä, vaikka keskellä ehkä vähän näytelläänkin. | |
![]() 17.02.2012 18:15:34 | |
Atomic Cafe: Kun siitä välihuumorista puhutaan niin omia suosikkejani on Karjalan lisäksi Metsäradio ja Alma-tädin illuusio, niissä homma toimii minun mielestä parhaiten Alma-tädin illuusion välispiikit ovat ihanan roisia kamaa. Parhaita mitä Sliippareilla on ollut. Ei mitään häpyä! Ministeri Niemisen masturboinnit, seinien kakkaamiset ja mitä siellä olikaan... | |
![]() 17.02.2012 18:29:43 (muokattu 17.02.2012 18:31:13) | |
hevikivinen: Ministeri Niemisen masturboinnit, seinien kakkaamiset ja mitä siellä olikaan... Sillä levyllä on kaikki, jopa Paavo Väyrynen. | |
![]() 17.02.2012 18:43:24 | |
"Muistattekos Paavon ja Ahdin? Ne pojat tuntee viinan mahdin..." Ihan loistava jalasmökkiaiheinen biisi. Olikos se muuten Costello joka teki suuren osan noista Alma-tädin Illuusion mainioista biiseistä? "Can they do it? Fuck yeah, they're the E Street Band!" | |
![]() 17.02.2012 20:36:41 (muokattu 17.02.2012 21:10:41) | |
mlehtinen: "Muistattekos Paavon ja Ahdin? Ne pojat tuntee viinan mahdin..." Ihan loistava jalasmökkiaiheinen biisi. Olikos se muuten Costello joka teki suuren osan noista Alma-tädin Illuusion mainioista biiseistä? Paavoon ja Ahtiin tuossa jo viittasin. Costello teki huomattavan osan biiseistä mutta jos oikein muistan niin Costello ei ollut kovinkaan tyytyväinen siihen lopputulokseen. Hautamäen mielestä jätkät pilasivat hyvät biisit, mutta ehkä se johtuu vain siitä että tamperelaisten ja lahtelaisten huumorintaju ei liiku ihan samoilla aaltopituuksilla. Helsinkiläiset sopivat kyllä joukkoon ihan helposti... Ja kuka mitä häh?...http://www.youtube.com/watch?v=WJqNIf6BCr8&feature=related Mutta oli miten oli niin voittajan on helppo hymyillä...http://www.youtube.com/watch?v=6yuxFGum-s0&feature=related | |
![]() 17.02.2012 22:26:16 | |
Atomic Cafe: Paavoon ja Ahtiin tuossa jo viittasin. Costello teki huomattavan osan biiseistä mutta jos oikein muistan niin Costello ei ollut kovinkaan tyytyväinen siihen lopputulokseen. Hautamäen mielestä jätkät pilasivat hyvät biisit, mutta ehkä se johtuu vain siitä että tamperelaisten ja lahtelaisten huumorintaju ei liiku ihan samoilla aaltopituuksilla. Ehkäpä homman epäonnistuneeksi teki myös se, että levyä ei ajateltu tehtävän lainkaan Suomeksi. Suomenkieliset laulut ja välispiikithän äänitettiin vasta bändin palattua Suomeen. Levy-yhtiössä eivät tietenkään osanneet käsitellä, että kansainvälisille markkinoille tarkoitettu oli se päätavoite eikä suomenkielinen levy. Siinä mielessä Costellon tekemät komeat biisit menivät hukkaan, kun ne jouduttiin äänittämään täyteen älämölöä Suomessa. Varsinkin "Älykääpiö N:o 1" kappaleessa Tiina Tiikerikin kuulostaa vahvasti krapulaiselta ja kyllästyneeltä. Ja tamperelaisten ja lahtelaisten huumorintajusta...tamperelaisethan hyväksyivät bändin Juice etunenässä, että täähän on ihan hullu ryhmä. Helsinkiläiset "taidemuusikot" nyrpistelivät nokkaansa ainakin siihen asti kunnes sekä Dave että Albert vuoroillaan olivat bändin jäseninä. "Juici meni ravintolaan ja tilas tarjoilijalta: "Jekku ruuan kans!" "Taidatkin olla sellainen anagrammijätkä", kommentoi tarjoilija." -Jabe | |
![]() 17.02.2012 22:47:10 (muokattu 18.02.2012 12:58:20) | |
Niinhän se taisi mennä mutta minä olen kyllä sitä mieltä että tuo levy toimii ihan hienosti meidän äidinkielellä, eikä se huumorin ja sovitusten puolestakaan niin huono ole kun Hautamäki on väittänyt. Tuo levy soi meidän kotibileissä tiiviiseen tahtiin muutaman viikonlopun ja aina se nauratti, kännissä toki oltiin mutta kuitenkin. Juice puolestaan oli tamperelaisuudestaan huolimatta savolainen ja kyllähän ne savolaiset ymmärtävät sleeppareita...molemmissa on jotain hyvin kieroa. Ne helsinkiläiset taidemuusikot halveksivat kaikkea minkä nimi ei ollut Wigwam. Hurriganes sai armon koska siinä soitti Albert Järvinen. On se niin väärin...http://www.youtube.com/watch?v=qs5YI455bbo Voi hyvinkin olla että Tiina oli juonut tuossa vaiheessa jokusen viikon muutakin kun lähdevettä ja ei nuo lauluosuudet ihan nappiin mene, mutta kyllä minä tästä enemmän tykkään kun siitä toisesta versiosta... http://www.google.fi/url?sa=t&r … q-A&sig2=_MOZZvKMYCg-Z9oLblLVmA Tuossa on sitä sellaista elämän makua... minä olin puolukassa, sinä kakolassa. | |
![]() 18.02.2012 21:52:29 | |
Atomic Cafe: Voi hyvinkin olla että Tiina oli juonut tuossa vaiheessa jokusen viikon muutakin kun lähdevettä ja ei nuo lauluosuudet ihan nappiin mene, mutta kyllä minä tästä enemmän tykkään kun siitä toisesta versiosta... http://www.google.fi/url?sa=t&r … q-A&sig2=_MOZZvKMYCg-Z9oLblLVmA Tuossa on sitä sellaista elämän makua... Niin joo tää on se, missä Tiina sanoo lopulta ettei saa tästä mitään selvää. Sehän kuuluu epäselvästi jonkun värssyn lopussa. | |
![]() 19.02.2012 00:40:30 (muokattu 19.02.2012 01:15:45) | |
Suomen huonoimmat sliipparisivut: http://www.fortunecity.com/rivendell/suikoden/1026/ Noin 15 vuotta sitten pieraisin tuon kännipäissäni nettiin. Annoin haasteen. Sen jälkeen on kaikenlaista yrittäjää tullut ja mennyt. Oletin että Sakke ja Mato pukkaavat jossain vaiheessa täydelliset Sleepy Sleepers -sivut nettiin. Toisin kävi. Vain Leningrad Cowboys ja raha merkitsee. Senhän opimme jo Akin elokuvista. Sakke Järvenpää on suomalaisen rokin suuri mysteeri. Onko hänellä sielu vai pelkkä dollarin kuva viivakoodin paikalla? :-) Mato on avannut persoonaansa liike-elämässä ja kirjansa kautta. Sakke on edelleen "suuri" mysteeri. Onko hänen elämässään muuta arvoa kuin raha? | |
![]() 19.02.2012 01:11:37 (muokattu 19.02.2012 01:15:31) | |
Lisää viinaa :-) "Muokkaa" ja "Vastaa lainaten" ovat liian lähellä toisiaan - ainakin kahden promillen jälkeen. | |
![]() 19.02.2012 01:11:55 (muokattu 19.02.2012 01:15:19) | |
Lisää viinaa :-) "Muokkaa" ja "Vastaa lainaten" ovat liian lähellä toisiaan - ainakin kahden promillen jälkeen. | |
![]() 19.02.2012 01:12:33 (muokattu 19.02.2012 01:19:50) | |
Lisää viinaa :-) "Muokkaa" ja "Vastaa lainaten" ovat liian lähellä toisiaan - ainakin kahden promillen jälkeen. Uskotteko jo? Vai pitääkö vielä demonstroida huomenna uudestaan uuden kännin kera? Tämäkin kaikki vain rakkaudesta Sliippareita kohtaan :-) Ja kaikkien maksattomien miesten puolesta. | |
![]() 20.02.2012 14:22:02 | |
Rodger: Suomen huonoimmat sliipparisivut: http://www.fortunecity.com/rivendell/suikoden/1026/ Mahtavaa. Ysärillä oli tosi hauskaa eikä tarvinnut olla dynaaminen. Tuollaisia tein minäkin. | |
![]() 20.02.2012 16:01:36 | |
Eikös 80-luvulla kaikki ollut turpeaa kuin Judas Priestin Turbo konsanaan, Kekelläkin oli turbo. Ja ralliautoilijoillahan ne vasta turbot olikin; b-ryhmän ajokit olivat aivan älyttömiä ohjuksia. 90-luku oli vastaveto 80-luvun turpeudelle ja kaiken piti olla todella tehokasta. 2000-luvulla on sitten menty tehokkuusajattelussa meta- ja megatasolle niin että koko tehokkuuden käsite on menettänyt merkityksensä, nykyään tärkeintä on positiivinen elämänasenne niin että repikää siitä, paskapäät. "Jos Elvis eläisi, hän varmasti kääntyisi haudassaan." - Hannu Nyberg | |
![]() 20.02.2012 21:57:43 (muokattu 20.02.2012 23:44:18) | |
Tauno sun täytyy niellä kiukkusi...http://www.youtube.com/watch?v=mDcqs2wSZTE&feature=related | |
![]() 20.02.2012 22:22:30 | |
Rodger: Suomen huonoimmat sliipparisivut: http://www.fortunecity.com/rivendell/suikoden/1026/ Noin 15 vuotta sitten pieraisin tuon kännipäissäni nettiin. Annoin haasteen. Sen jälkeen on kaikenlaista yrittäjää tullut ja mennyt. Oletin että Sakke ja Mato pukkaavat jossain vaiheessa täydelliset Sleepy Sleepers -sivut nettiin. Toisin kävi. Vain Leningrad Cowboys ja raha merkitsee. Senhän opimme jo Akin elokuvista. Sakke Järvenpää on suomalaisen rokin suuri mysteeri. Onko hänellä sielu vai pelkkä dollarin kuva viivakoodin paikalla? :-) Mato on avannut persoonaansa liike-elämässä ja kirjansa kautta. Sakke on edelleen "suuri" mysteeri. Onko hänen elämässään muuta arvoa kuin raha? :DDD Ei voi kuin ihastella noita sivuja... Sakke on kieltämättä mysteeri. | |
![]() 20.02.2012 23:46:24 (muokattu 20.02.2012 23:50:16) | |
velipesonen: Näin sen Ajankohtaisen kakkosen jakson jossa Sleepy Sleepersiä tituleerattiin "tiettävästi Suomen ainoaksi punkyhtyeeksi". Sitähän se oli vielä seuraavillakin vuosikymmenillä... Elämä on rankkaa Aku Ankka...http://www.youtube.com/watch?v=DfOyDH3fgSI Vaikka tuohan ei ole Sleepy Sleepers sanan varsinaisessa merkityksessä. Tämä puolestaan on...http://www.google.fi/url?sa=t&r … d1g&sig2=Yqy6yc7Tdz_Fy6U8rpIYCw | |
![]() 02.03.2012 01:51:03 | |
Takaisin Karjalaan, Siitoin, Kursiivi, Idi Amin, Hitler... Abu? Dhabi? Mihin Sliipparifanitus johtaa? Vuonna 1977 se johti tällaiseen: http://imageshack.us/photo/my-images/831/1977syystalvi015blarge.jpg/ Siinä on yhden silloisen koulukaverini tekemän juliste aiheesta vuodelta -77. Näitä varmaan kulttuuritutkijat etsii 100 vuoden päästä :-) Minua huvittaa eniten tuo Idi Aminin alastonhahmo. Se kun oli ihan lehdessä julkaistu paperinukke. Mitähän vaatteita sille oli varattu? 70-luvulla korkeajännityksen maailmojen aikaan suhtauduttiin aika kevyesti näihin aiheisiin. Nykyään niistä seuraisi mikä lie huostaanotto ymv. Nykyteinit tosin taitaa mennä virtuaalisesti aika lailla samoissa maisemissa. | |
![]() 02.03.2012 09:00:20 | |
Rodger: Takaisin Karjalaan, Siitoin, Kursiivi, Idi Amin, Hitler... Abu? Dhabi? Mihin Sliipparifanitus johtaa? Vuonna 1977 se johti tällaiseen: http://imageshack.us/photo/my-images/831/1977syystalvi015blarge.jpg/ Siinä on yhden silloisen koulukaverini tekemän juliste aiheesta vuodelta -77. Näitä varmaan kulttuuritutkijat etsii 100 vuoden päästä :-) Minua huvittaa eniten tuo Idi Aminin alastonhahmo. Se kun oli ihan lehdessä julkaistu paperinukke. Mitähän vaatteita sille oli varattu? 70-luvulla korkeajännityksen maailmojen aikaan suhtauduttiin aika kevyesti näihin aiheisiin. Nykyään niistä seuraisi mikä lie huostaanotto ymv. Nykyteinit tosin taitaa mennä virtuaalisesti aika lailla samoissa maisemissa. Lehdessä julkaistu alaston Idi Amin paperinukke? :D | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)