Muusikoiden.net
20.04.2024
 

Konsertit, keikat, tapahtumat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: SLEEP (US), ti 8.5. Tavastia
1
Artemi
15.02.2012 10:01:42
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

STONER-PIONEERI SLEEPIN PALUUKIERTUE SUOMEEN
Ti 8.5.2012 Helsinki, Tavastia
 
Paluun tehnyt yhdysvaltalaisbändi Sleep saapuu kesän kynnyksellä Suomeen. Nykymuotoisen stonerin ja doomin syntyyn merkittävän vaikutuksen tehnyt pioneeriyhtye nähdään Tavastialla tiistaina 8. toukokuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 17. helmikuuta.
 
Sleep-yhtyeen juuret löytyvät jo 80-luvulla Bay Arean punk-skenessä vaikuttaneesta Asbestosdeath-bändistä. Yhtyeen nimen vaihdon jälkeen julkaistu Sleepin debyyttilevy Volume One (1991) ja toinen albumi Sleeps Holy Mountain (1993) tekivät lähtemättömän vaikutuksen myöhempien vuosien stoner- ja doom-genreihin. Vanhaa heavy metalia á la Black Sabbath, punk-vaikutteita sekä raskaita kitaravyörytyksiä pitkissä ja psykedeelisissä kappaleissaan esittänyt Sleep loi samalla kokonaan uudet standardit metal- ja punk-vaikutteiselle alternative-musiikille.
 
Seuraavaksi Sleep aloitti uransa pääteoksen valmistelun. Bändin tuolloinen levy-yhtiö London Records ei kuitenkaan suostunut julkaisemaan yhdestä ainoasta kappaleesta muodostunutta ja yli tunnin mittaista kannabis-teemalevyä Dopesmoker. Lopulta yhtye muokkasi levystä lyhennetyn version Jerusalem, joka sekin hyllytettiin ja bändi siirtyi telakalle.
 
Sleepin tauosta huolimatta yhtyeen myyttinen maine vain kasvoi ja lopulta sekä Jerusalem (1999) että Dopesmoker (2003) näkivät päivänvalon. Yhtyeen paluuta lavoille saatiin kuitenkin odottaa aina vuoteen 2009 saakka, jolloin Sleep vieraili ATP-festivaaleilla. Sittemmin yhtye on esiintynyt vain muutamia kertoja, ja kevään harvinaisella Euroopan kiertueellaan Sleep nähdään Tavastian ohella muun muassa Roadburn-festivaalin pääesiintyjänä.
 
Sleepin tauon aikana yhtyeen kitaristi Matt Pike oli mukana perustassa High on Firea, ja bändin basisti-vokalisti Al Cisneros vaikuttaa muun muassa OM:in ja Shrinebuilderin riveissä. Nykymuotoisen Sleepin kokoonpanon täydentää Neurosis-yhtyeen rumpali Jason Roeder.
 
Konsertti järjestetään yhteistyössä Sue-lehden kanssa.
 
LIPUT:
Myyntiin pe 17.2.2012 klo 9.00
- 35 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
- 38 EUR ovelta
 
SLEEP (USA)
(Dopesmoker is) a benchmark by which all that dares call itself stoner rock must surely be judged, 5/5 Mojo
Legendary stoner rock band Blabbermouth
They truly embody the spirit and power of The Riff Roadburn Festival
Stoner touchstone Spin
A 60-minute song about the spliff, a monstrous rock ode to stinky buds Stylus
Extreme metal masterpiece Decibel Magazine
 
urlwww.weedian.com/url
urlwww.facebook.com/officialsleep/url_
urlwww.tavastiaklubi.fi/url_
urlwww.sue.fi/url_
urlwww.fullsteam.fi/url_
 
Belford
16.02.2012 19:22:07
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

UI saatan, High on Firea olen toivonu vuosikausia, mut tämähän on vieläpä parempaa! Kyllä ny hemmotellaan keikkojen puolesta..
 
Artemi
17.02.2012 09:46:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Liput myynnissä nyt ja menevät kiivasta tahtia!
 
urlhttp://www.tiketti.fi/Sleep-US-Tavastia-klubi-Helsinki-lippuja/14803/url_
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=ZVn6Kkn-eMo/url_
 
Artemi
22.03.2012 10:58:52
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lämppärinä juuri uuden "Lunar Jetman"-album julkaissut PHARAOH OVERLORD!
 
Artemi
22.04.2012 18:51:11
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Keikka lähestyy! DJ Jugh soittaa levyt.
 
Sleep-"Antarctitans Thawed" live at Roadburn 2012:
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=u3vW48UNDDo&feature=related/url_
 
Sleep-"Sonic Titan" live at Roadburn 2012:
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=2D9r8NsyhnQ&feature=relmfu/url_
 
Pharaoh Overlord-"Black Horse":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=5IchKTlJPtU&feature=relmfu/url_
 
Artemi
07.05.2012 12:43:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Huomenna Tavastialla!
 
Roadburnin settilista löytyy täältä:
 
urlhttp://www.setlist.fm/setlist/sleep … 3-tilburg-netherlands-43de7b2b.html/url_
 
Sleep-"Dragonaut":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=zj9IAvv32wE&feature=related/url_
 
Sleep-"Jerusalem":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=1Y-JL8tuQ6Y&feature=related/url_
 
Sleep @ "Such Hawks Such Hounds":
 
urlhttp://www.youtube.com/watch?v=VlnWpzo2ZcM&feature=related/url_
 
Artemi
08.05.2012 12:52:28
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

TÄNÄÄN!
 
20.00 ovet auki
21.00 PHARAOH OVERLORD
22.00-> SLEEP (US)
00.30 pilkku
 
lapio
09.05.2012 13:33:02 (muokattu 09.05.2012 13:33:39)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Olihan se sleep kova joo. Lämppäri tosin oli kyllä kaameaa volinaa.
 
Markus sanoo: se ei lihoo joka pelkää ::henkselipaukku Joululauluja
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «