hullu_ukko 08.02.2012 21:10:17 | |
---|
Nomadin olisi kyllä voinut jättää nykyisessä muodossaan vaikka tekemättäkin ja loppupuoli levystä tuntuu muutenkin vähän lässähtävän. Alkupuoli onkin sitten täyttä tykitystä. Kappale kertoo maailmanlopusta, koska maailmanlopun tuoma loppu on mustattu eli blackened. -Wikipedia |
carnation 08.02.2012 21:45:05 | |
---|
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/m … lakaupan-stam1na-levynmyyntimokalle "Ensinnäkin haluan myöntää, että vahinko tapahtui ja olen syyllinen. Sitä en kiellä. Toiseksi haluan sanoa, että kysymys ei ole mistään vakavasta aiheesta eli esimerkiksi murhasta. Kysymys on yhden ainoan cd-levyn myynnistä myynninedistämistarkoituksessa." "Stam1nan raivostuminen on nerokas mainostemppu. Onnittelenkin nokkelasta ideasta yhteistyökumppania." "Sydämestäni toivotan Stam1nalle menestystä niin levymyynnissä kuin myös keikoilla. Olemme voittajia kaikki!" "Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." |
Combustion 08.02.2012 21:48:11 | |
---|
"Lopuksi Keksinen lähettää vielä terveisiä bändille" Keksisenä en olisi kovin ylpeä tuollaisen maineen saamisesta kaupalle Uskonut ei tuomari, vaikka yritin selittää |
Meadow 08.02.2012 22:05:16 | |
---|
Vesa se osaa asettaa asiat aina oikeaan perspektiiviin. Arvostan. |
Booombox 08.02.2012 22:29:21 | |
---|
Aika THV:tä noi Veskun kommentit. Minäkin tästälähtien puolustan omia mokiani vetoamalla siihen etten sentään syyllistynyt murhaan. yesterday I woke up sucking a lemon |
Bobana 09.02.2012 00:08:54 | |
---|
Ollz: "Lopuksi Keksinen lähettää vielä terveisiä bändille" Keksisenä en olisi kovin ylpeä tuollaisen maineen saamisesta kaupalle Sitä ei kiinnosta pätkääkään koska mummojen ja kainalofarkkukansan taskuista sen massit tulevat. Saa vielä lisää potkua myyntiin tuulipukukansalta kun laittaa kapuloita tollasen karseen metelimusiikkibändin rattaisiin. Ai nyvvai??! |
obiwan 09.02.2012 04:19:35 | |
---|
"Mitään Stam1naa ei ole" |
Hetfield 09.02.2012 05:11:04 | |
---|
Making Of-matskutkin oli hilpeitä, hohottelin. I quit the band... Now I just play with myself. |
Antti1997 09.02.2012 06:57:16 (muokattu 09.02.2012 07:00:05) | |
---|
Itse albumista en osaa sanoa parin työmatkakuuntelukerran jälkeen vielä mitään, mutta Vesa Keskinen on jo pitkään vituttanut minua aivan suunnattomasti. Suomen juntein juntti. |
Juzzu 09.02.2012 07:14:20 | |
---|
Taidan olla vähemmistössä kun näin tovin ensimakustelun perusteella nimen omaan levyn jälkimmäinen puoli kuulostaa paremmalta. Muutamia huomioita: Äkkiseltään ämerikän tuottajan sielunmaisemaa en levyltä kuule kuin ehkä siitä ettei soundimaailma ole niin kuiva - erityisesti muutamiin laulujuttuihin on pistetty kaikua suorastaan äärimmäisen epä-Sm3tanamaisia määriä. Parin ensikuuntelun perusteella myös tuntuu että pientä suvantoa ja seesteisyyttä ja tilaa olisi sovituksiin kaivattu himpun enemmän. Vähän vapaata hengitystä, tilaa puhaltaaa. Tämän suhteen tietenkin fiilikset varmaan elää lisäkuunteluilla ja piisien tullessa tutummaksi. Jatketaan kuuntelua ja katsellaan miten tilanne kehkeytyy. Ensi kuun keikalle on lippu jo hallussa joka tapauksessa. |
Burn 09.02.2012 08:25:52 | |
---|
Meadow: Vesa se osaa asettaa asiat aina oikeaan perspektiiviin. Arvostan. Nimenomaan. Haters gonna hate. http://nereusprojekti.net/ |
Stalkah 09.02.2012 08:52:48 | |
---|
Tohon mielipiteitä jakaneeseen Nomadista sen verran, et keskitempokohdat toimii aivan saatanan hyvin Tool-tyylisine sävellysjälkineen ja varsinkin intron efektien käyttö puhtaan kitarasoundin kanssa on tuulahdus raikasta Stam1naa. Noi hitaammat osat luo mukavan ja toimivan kontrastin mättökohtien kanssa, mut mättökohdat itessään on aika geneeristä paukutusta. Englanninkielinen Hyrde-ärjynä ei kuulosta yhtä hyvältä ku vastaavat suomenkieliset karjumiset, mut keskiosan Hyrden englanti - Kaikan suomi - kikkailu oli kikka kakkonen erikseen, toimi siis. Yhteenvetona todettakoot, että Englannin kieli ei ollu muualla ku keskellä nii mielenkiintone lisä etteikö ois voinu ihan hyvin Suomeks toteuttaa (ehkä sitä suomi-englanti-juttua lukuunottamatta). |
haunted 09.02.2012 09:04:03 (muokattu 09.02.2012 09:11:32) | |
---|
Stalkah: Tohon mielipiteitä jakaneeseen Nomadista sen verran, et keskitempokohdat toimii aivan saatanan hyvin Tool-tyylisine sävellysjälkineen ja varsinkin intron efektien käyttö puhtaan kitarasoundin kanssa on tuulahdus raikasta Stam1naa. Noi hitaammat osat luo mukavan ja toimivan kontrastin mättökohtien kanssa, mut mättökohdat itessään on aika geneeristä paukutusta. Englanninkielinen Hyrde-ärjynä ei kuulosta yhtä hyvältä ku vastaavat suomenkieliset karjumiset, mut keskiosan Hyrden englanti - Kaikan suomi - kikkailu oli kikka kakkonen erikseen, toimi siis. Yhteenvetona todettakoot, että Englannin kieli ei ollu muualla ku keskellä nii mielenkiintone lisä etteikö ois voinu ihan hyvin Suomeks toteuttaa (ehkä sitä suomi-englanti-juttua lukuunottamatta). Tämä teksti on totta. Edittiä viä vähä. Kuuntelin levyn myös hyvin erottelevilla kuulokkeilla. Siellä on kyllä tosi paljon juttuja ja ulottuvuutta, ja mikä parasta ne on toteutettu tyylillä ja taidolla. Huomaa että on maailmanmies mukana. Ihanaa, "Anteeks mulla on pakkoliikkeitä" -Natolasse |
Nyt kun on enemmän kuunteluita takana niin voi sanoa, että tästähän alkaa löytyä ihan kivoja juttuja. Nopea rytinä on se mikä eniten tuntuu jäävän päähän itselleni. Hipiltä löytyy hienoja lurituksia ja ne on sopivan sekopäisiä kaiken muun sekaan. "Support music, not rumors." |
Rhapa 09.02.2012 11:19:28 | |
---|
Lepositeet on ehkä lähimpänä edellisen levyn tuotantoa ja ehkä siksi uppoaakin tällä hetkellä koviten. Kertosäe on kertakaikkiaan upea. Kontrasti hämyilyn ja suoran runttauksen välillä on iso mutta perkele, että biisi vain toimii. |
Jeszse 09.02.2012 12:02:55 | |
---|
|
Entropia666 09.02.2012 12:20:14 (muokattu 09.02.2012 12:26:10) | |
---|
Hättänäm väärä topikki. |
Myslipatukka 09.02.2012 18:06:13 | |
---|
Nyt kun on päässyt vähän sisälle levyyn niin VUV, Puolikas ihminen, Aivohalvaus, Rabies, Ei encorea ja Arveton on Arvoton potkii ihan hyvin. Ei entisten levyn tasoa mutta ihan gomjaa. Sellanen täytyy sanoa että vaikka en oo oikeastaan Pexin sooloista ennen hirveesti välittänyt niin tällä levyllä on vähän parannusta musta. |
janezki_ 09.02.2012 20:19:58 | |
---|
Nomad toimii yllättävän hyvin vaikka sitä pahasti pelkäsin ennen kuuntelua. Mutta VUV, Rabies, Arveton on arvoton, Tavastia palamaan! ja Lepositeet on täyttä timanttia. Ja ei kyllä muutkaan huonoja paitsi Pirunpaskassa meikäläistä häiritsee jostain syystä ihan hirveesti nuo sointu huudot yms. kirjainten huudot. Hyvä lätty ja that's it. Mie oon vaan basisti... |
-HP- 09.02.2012 20:26:37 | |
---|
Ai ettäh! Ei oo mikään biisi ainakaan vuoteen saanu koneelta kuunnellessa fiiliksiä aikaseks, mutta nyt lähti stna! Arveton on arvoton, aivan helvetin helmi biisi. Immature asshole |