Kitarat: soittaminen ›

Sakmongkol: Mites nää ei nyt mun mielestä oikein korreloi? Ja muistetaan että raskain metallibändi soitti raskaimpina aikoinaan Eb-vireessä.
 
Jaa, tarkoitatko Yngwie Malmsteen's Rising Forcea?

Ramenia: Jaa, tarkoitatko Yngwie Malmsteen's Rising Forcea?
 
En, vaikka tämä osoittaakin kiistatta vireen olevan hyvä.

Vladi: Mikä ilo noissa överimatalissa vireissä on? Mielestäni biisin rankkuus ei ole millään lailla kiinni vireestä. En näe oikein mitään hyötyä alle c:n menevissä vireissä.
 
Haittapuolina taas piisaa. Soundi pitää yleensä ruuvata erittäin kuivaksi, jotta selkeys ja purevuus säilyy edes jotenkin. Miksatessa mennään helposti jo basson tontille jolloin kokonaiskuvasta voi tulla helposti tunkkainen. Ennen kaikkea en ole kuullut vielä yhtään keikkaa Dream Theatherin lisäksi, jossa alavirekitarat olisi kuulostaneet selkeiltä ja täyteläisiltä. Näkkärisoundia ei kauaa jaksa kuunnella.
 
Oon jo pitkään ollu sitä mieltä, että alavirekitarat on taitolaji, jonka yllättävän harva hallitsee. Ei ole henkilökohtainen hyökkäys ketään kohtaan, kunhan vaahtoan lämpimikseni.
 
Nyt täytyy sanoa että tämä kommentti osoittaa ainoastaan perehtymättömyydestä raskaaseen musiikkiin.
 
Bändit on käyttänyt jo monta kymmentä vuotta matalempia vireitä kuin E. Ei ole mikään uusi juttu, ja silti sille on muodostunut paikkansa musiikin luomisessa. Ja metallissa se tuntuu esiintyvän suurimmalti osin.
Kun se on tehty, eli levytetty, se on hyväksyttävä idea, jota voi kuka vaan käyttää ja saada erilaista soundia bändille.
 
Vaikea kuvitella jotain Cannibal Corpsea E-vireestä, puhumattakaan mahtavasta Nilestä.
 
Sitä en toki kiellä etteikö paskat metallibändit käyttäisi lähes poikkeuksetta vireen madaltamista, mutta se paskuus johtuu minusta jostain ihan muusta.

Räkkipeli: Nyt täytyy sanoa että tämä kommentti osoittaa ainoastaan perehtymättömyydestä raskaaseen musiikkiin.
 
Bändit on käyttänyt jo monta kymmentä vuotta matalempia vireitä kuin E. Ei ole mikään uusi juttu, ja silti sille on muodostunut paikkansa musiikin luomisessa. Ja metallissa se tuntuu esiintyvän suurimmalti osin.
Kun se on tehty, eli levytetty, se on hyväksyttävä idea, jota voi kuka vaan käyttää ja saada erilaista soundia bändille.
 
Vaikea kuvitella jotain Cannibal Corpsea E-vireestä, puhumattakaan mahtavasta Nilestä.
 
Sitä en toki kiellä etteikö paskat metallibändit käyttäisi lähes poikkeuksetta vireen madaltamista, mutta se paskuus johtuu minusta jostain ihan muusta.
 
Hieman provohengessä tuo oli kirjoitettu. :)
 
Kyllä minä olen mielestäni ihan hyvin perillä metallimusiikista. Tuttuja ovat niin In Flamesit, Dream Theaterit, Alice In Chainsit, Devin Townsendit kuin Skid Rowt, Peripheryt, Testamentit ja Nilet myös. Kaikki luokiteltavissa jonkin sortin metalliksi. Ei se siitä ole kiinni.
 
Mielestäni nykyisessä metallimusiikin trendikkyyden aallonharjassa toistuu liian usein se ilmiö, että musiikin lähtökohtana on se saakelin matalalle viritetty LTD jolla soitetaan "fucking brrotaaalz"-junttariffiä ja kokonaisuus maustetaan puolipahimmoisella rääkymislaululla ja d-luokan kertsillä. Tarkoitus oli kritisoida sitä monilla vallitsevaa ajattelumallia, jossa matala vire = rankka metalli. Olen liian monta kertaa todistanut livenä bändejä, joilla alavirehomma toimii vielä ihan ok:sti levyllä, mutta joiden livesoundista ei saa muuta selvää, kuin rummut.
 
Jäsen Tomaattiorava sanoikin tuossa osuvasti, että alavireet on kivankuuloisia yksin soitellessa. Moni vaan jatkaa saman soundin käyttöä sitten bändihommissa ja tuloksena on puuroa.
 
Juu juu, vedän mutkia suoriksi ja yksinkertaistan asioita. Oikeastihan olen itse meinannut pariinkin otteeseen hankkia seiskan, sen kitaran, en lehteä. Nyt piti päästä vaan pressavaalihengessä kirjoittamaan kärkevästi. ;)

Mielestäni nykyisessä metallimusiikin trendikkyyden aallonharjassa toistuu liian usein se ilmiö, että musiikin lähtökohtana on se saakelin matalalle viritetty LTD jolla soitetaan "fucking brrotaaalz"-junttariffiä ja kokonaisuus maustetaan puolipahimmoisella rääkymislaululla ja d-luokan kertsillä.
 
Metallimusiikki on kyllä valitettavan massiivisen inflaation kourissa, se on totta. Itse oon mättöni suhteen todella, todella kranttu ja usein vituttaakin kuunnella samoja vanhoja levyjä vuostolkulla kun vastaan vaan ei tuu mitään uutta mikä toimis ja toisaalta se lannistaa itseäkin biisien nikkaroinnissa kun kaikki on jo niin nähty ja tehty.
Meshuggah-tyylinen breakdown junttaus E-kielen ja bassorummun voimin, todella kliininen kitarasaundi Ö-vireestä, kehnosti hoidetut voksut ja yleisesti ottaen varsin yllätyksetön meininki. Kaiken kukkuraksi vielä lippatukat ja lippikset vinossa =D
Kyllä mun mielestä metallissa pitää kuulua kitaran rosoinen rouheus ja laulajalla multa kurkussa.

Vladi: Nyt piti päästä vaan pressavaalihengessä kirjoittamaan kärkevästi. ;)
 
Sama, sama. ;)
 
Mutta joo, tiedän mitä tarkoitat. Mäpäs en edes miellä metalliksi mitään mikä ei minun omasta mielestäni edusta sitä alakulttuuria, mitä se oli puhtaimmillaan, eli 80-luvulla. Asioilla pitää olla yhtäläisyyksiä jos puhuu niistä samoilla nimillä, ja sitä en löydä esimekiksi jostain Attakk Attakkista ja vaikka Nilestä, vaikka molemmat soittaa matalalta ja jyrinällä.
 
Eli kyse on loppupeleistä ehkä mielipideasioista.

Omalla bändillä se C tai paremminkin drobbed-A# on tullut joskus omaksuttua ja sillä vireellä on saatu tehtyä ne biisit, mitä on tehty. Ei siinä minusta tarvitse nähdä mitään "HEWIMPI SAUNDRIM"-näkökulmaa. Miksi soittaa avoimilla vireillä? No siksi. En näe mitään järkeä siinä että aletaan lukkiutua koulukuntiin "Mörinävireet" ja "oikeet vireet" ja sitten kaivetaan poterot ja aletaan hämmästellä vastapuolen näkökulmaa. Ainut syy, miksi en kokeile vielä matalampia vireitä on että kielet alkaa lerputtaa. Korkeampia ei ole nyt vain tullut käytettyä vaikka kyllä mulla kotona pari standardi_E:ssä olevaa kepukkaa löytyykin.

On se vire biisistäkin kiinni jokseenkin. Itse kun löin tuohon nykyiseen bändiin mukaan, niin silloisen kitaristin tekemät biisit meni drop-C:stä, joten sillä soitettiin ja tehtiin lisää biisejä. Jossain vaiheessa kokeiltiin nostaa virettä drop-D:hen, mutta kas, eipä biisit enää kuulostaneetkaan lain samalta, saatika toimineet juuri mitenkään.
 
Itse en voisi kuvitella esim:
 
Megadeth C-vireestä. Ei.
In Flames E tai drop-D-vireestä. Ei.
 
Ei nyt liittynyt otsikon mukaiseen aiheeseen, mutta eipä ole tainnut moni viesti ennen tätäkään.

tomaattiorava: Erittäin hyvin havainnollistettu molli-ja duuriasteikon suhdetta, tässä tapauksessa C ja A-pentatoniset
 
http://www.i-love-guitar.com/pentatonic-guitar-scales.html
 
Hyvä linkki, kiitos! Painoin plussaa.

Nyt kaivattais vähän vinkkejä!
Elikkä artisteja, biisejä tai likkejä joissa on tavalla tai toisella hienoa fraseerausta.
Nyt kun duurit ja mollit on hallussa, niin haluaisin oppia saamaan niistä mahdollisimman paljon irti ennen sukellusta moodien maailmoihin.
Elikkä mielikuvituksellisia fraaseja tähän hätään!

Miten olisi vaikka Al Di Meolan Dark Eye Tango? http://www.youtube.com/watch?v=pD2CR1I4IuY
 
Mielestäni noissa jossain Al Di Meolan ralleissa on paljon aika nättejä ja selkeitä melodioita ja lattarirytmejä, joten esim tollasen biisin plokkaaminen voi olla ihan kehittävää. Lisäksi Di Meolan alternate pikkaus (onks se yhdyssana?) on aika mallikasta, jos tekniikkapuoli kiinnostaa.

tomaattiorava: Nyt kaivattais vähän vinkkejä!
Elikkä artisteja, biisejä tai likkejä joissa on tavalla tai toisella hienoa fraseerausta.
 
Kokeilepa vaikkapa kitaristia nimeltä Robben Ford.

tomaattiorava: Nyt kaivattais vähän vinkkejä!
Elikkä artisteja, biisejä tai likkejä joissa on tavalla tai toisella hienoa fraseerausta.
Nyt kun duurit ja mollit on hallussa, niin haluaisin oppia saamaan niistä mahdollisimman paljon irti ennen sukellusta moodien maailmoihin.
Elikkä mielikuvituksellisia fraaseja tähän hätään!
 
http://www.youtube.com/watch?v=PGyvE9eQw58
 
Siinä kaksi kovaa luuta eli Pat Metheny ja Mick Goodrick. Näistä jälkimmäinen on rikollisen aliarvostettu, vaikka mies soittaa niin hillityn siististi ja "coolisti" ettei mitään rajaa. Fraseeraus ja fraasit ovat myös ihan omaa luokkaansa.

Vladi: Mielestäni nykyisessä metallimusiikin trendikkyyden aallonharjassa toistuu liian usein se ilmiö, että musiikin lähtökohtana on se saakelin matalalle viritetty LTD jolla soitetaan "fucking brrotaaalz"-junttariffiä ja kokonaisuus maustetaan puolipahimmoisella rääkymislaululla ja d-luokan kertsillä. Tarkoitus oli kritisoida sitä monilla vallitsevaa ajattelumallia, jossa matala vire = rankka metalli.
 
Tää on totta. Ja paljon säröä kuulostaa... paljolta säröltä. Ei vireen mataluus tai särön paljous tee soundista "rankempaa." Monilla delta-blueslevyillä 30-luvuilta on paljon rankemman ja raaemman kuuloset skebat ku monilla metallibändeillä.

Funkonaut: Tää on totta. Ja paljon säröä kuulostaa... paljolta säröltä. Ei vireen mataluus tai särön paljous tee soundista "rankempaa." Monilla delta-blueslevyillä 30-luvuilta on paljon rankemman ja raaemman kuuloset skebat ku monilla metallibändeillä.
 
Ylipäänsä se, millä attackilla niitä kieliä räimii vaikuttaa aika paljon. Itse olen saanut täpäkimmät ja rankimmat jutut yleensä akkareilla aikaan. Joskus oikein yllätyn kuinka tiukkaa settiä nailonkielisellä saa aikaan kun lakkaa hiplaamasta ja antaa vähän "kovaa rakkautta".

Matala action, isot nauhat, ohuet kielet, ohut kaula, paljon säröä ja kompuraa sekä hiplaava soittotyyli - aika kaukana tuosta yhdistelmästä on rokkenrolli ja kyllä se lopputuloksestakin kuuluu.
 
En mää nyt sitä sano, että soitosta on pakko varsinaisesti hankalaakaan tehdä, mutta jotenkin vaan yleensä semmoinen soitto kuulostaa paremmalta, jossa kitaraa on oikeasti käskettykin eikä se vaan soi itsestään. Näin siis ainakin rockmusiikin tai siitä polveutuvan musan ollessa kyseessä.

Jucciz: En mää nyt sitä sano, että soitosta on pakko varsinaisesti hankalaakaan tehdä, mutta jotenkin vaan yleensä semmoinen soitto kuulostaa paremmalta, jossa kitaraa on oikeasti käskettykin eikä se vaan soi itsestään. Näin siis ainakin rockmusiikin tai siitä polveutuvan musan ollessa kyseessä.
 
Mä taas nään tämän asian vähän kaksipiippuisena asiana. Periaatteessa molemmat tyylit on myös "soundi" kysymyksiä. Onhan piano tai saksofoni hemmetin hyvän kuulonen soitin vaikka äänet ovat stabiileja. Ja jos esimerkiksi haluaa/kykenee yhditämään normaalissa kitaransoitossa tämän tyyppisiä ideoita muuhun soittamiseen, soitto alkaa saamaan ihan oman aihepiirin.
 
Tottakai nämä on mielipiteitä, joskin kenelläkään muulla on edes tullut kelattua asiaa noin? Ehkä jazzareilla?