Yleistä keskustelua musiikista ›

Tuntuu siltä, että koko ajan pukataan uusia ja uusia tähtiä ja bändejä julkisuuteen.
 
Tuntuuko se sinusta ahdistavalta?
 
Ilmeisesti nuoremmilla ainakin kovat paineet bongata kaikki uutuudet, jotta ei jää kavereiden juttujen ulkopuolelle?
 
Itselle musiikkilehtien lukeminen alkaa muistuttamaan liiaksi kotiläksyjen tekemistä (ja siksi niitä karsastankin nykyään).
 
Luulen, että mikäli oikein hyvä juttu tulee, kuulen siitä joka tapauksessa.. eli mulla ei paineita ole kaikkia uutuuksia tsekata.

Tuntuu siltä, että koko ajan pukataan uusia ja uusia tähtiä ja bändejä julkisuuteen.
 
-Joup. Jos edes osaisivat jotain ni....
 
Tuntuuko se sinusta ahdistavalta?
 
-Ajoittain.
 
Ilmeisesti nuoremmilla ainakin kovat paineet bongata kaikki uutuudet, jotta ei jää kavereiden juttujen ulkopuolelle?
 
-Mut moon niin vanaha...
-
Itselle musiikkilehtien lukeminen alkaa muistuttamaan liiaksi kotiläksyjen tekemistä (ja siksi niitä karsastankin nykyään).
 
-Onneks on teini himassa, pitää ajan tasalla, pyytämättä.
 
Luulen, että mikäli oikein hyvä juttu tulee, kuulen siitä joka tapauksessa.. eli mulla ei paineita ole kaikkia uutuuksia tsekata.
 
-Näin olen tähänkin asti yrittäny pärjäillä... ;0)

Itseasiassa minua ei niin paljon ahdista se uusi musiikki, vaan enemmänkin kaiken sen vanhan löytäminen. Ettei sitten progepierukeskusteluissa tarvitse istua tyhjän panttina kun parrat pohdiskelevat sitä seitsemättä kitarasooloa sen jonkun wanhan kunnon progebändin kolmannen studiolevyn viidennessä biisissä.
 
Ei vaiskaan, mutta olisi mukava oppia nämä klassikot ja vielä ehtiä uutuuksiinkin mukaan. Niin ja kuuhun olisi kiva matkustaa ja voittaa ensi viikolla lotossa.

Mua ahdistaa kaikki, mutta musiikkielämää en seuraa. Radion pakkosyöttö työpaikalla aiheuttaa sen että minä en pyri pysymään ajan tasalla, vaan kuuntelen mitä sattuu, nykyään en oikein mitään enää.

Tuntuu siltä, että koko ajan pukataan uusia ja uusia tähtiä ja bändejä julkisuuteen.
 
.......
 
Juu.
 
Näistä nykyisistä, kovista artisteista/bändeistä, vaan on tehty nykyään sellaisia "tennissukka"-brändejä; käytä 2 viikkoa ja heitä pois.
Vaan mitä oli ennen wanhaan......

Minua ei ahdista mutta harmittaa se, että musiikista on tulossa kertakäyttöviihdettä. Hissimusiikkia, taustamusiikkia, hajutonta. mautonta, tunteetonta. Ei saa ärsyttää ketään.
 
Lisäksi se, että bändien imagoa ja musiikillista linjaa on puristettu aina vain tiukempaan muottiin on todella huono juttu. Se(kin) syö bändit loppuun muutaman levyn jälkeen kun aina pitää tehdä sitä samaa ja samaa. Ihmettelen kyllä jos esim. Niskalaukaus jaksaa vielä monta levyä tehdä, sen verran puuduttavaa alkaa se paahto olla. Uudella levyllä piti olla uutta juttua; minä en ainakaan huomannut mitään.
HIM:llä on nyt myös totuuden paikka; something new has to come.
Muistelkaa vaikka bändejä kuten Led Zeppelin, Deep Purple, Rainbow,... Eivät jämähtäneet.

Olisi kiva, jos vaikka vuoteen ei tulisi yhtään uutta hyvää musiikkia, niin ehtisi rauhassa tutustua näihin nykyisiin kunnolla.

Ei ahdista. Mä diggailen omia juttujani vaikka kuinka pukkaisivat uutta putkeen. En kuuntele radiota, en seuraa musiikkialan lehtiä enkä katso pop-kulttuuria käsitteleviä ajankohtaisohjelmia. Uudet bändit ja artistit on mulle täysin yhdentekeviä eikä mulla ole mitään halua ottaa niistä edes selvää. Voin siis jämähtää menneisyyteen kaikessa rauhassa.

mua ahdistaa että nykyään tulee paljon ****** ja joutuu sitä sitten joka paikassa kuulemaan.

No lähinnä nykyään uudes p*skan musiikin tulva on suuri ja se ahdistaa.

Eipä oikeastaan ahdista. Ajankohdasta riippumatta aina jää "löytämättä" kuitenkin jotain bändejä, jotka miellyttää ja ihan hienoa että monille suodaan mahdollisuus menestyä. Totta kai haastetta löytyy siinä, että koittaa pysyä musabisneksellisesti ajan tasalla. Täytyy Soundi lukea kahteen kertaan, prkl.
 
Edit:
Ja mun mielestä on edelleen hemmetin turhaa yleistää että just nyt musa olis jotenkin tavallista paskempaa. Kaikkille löytyy jotain hyviä juttuja myös nykymusasta ihan varmasti.

Ei ahdista musiikin tulva, vaan se, että se musiikki josta tulva syntyy tuppaa olemaan erittäin huonoa.

Joskus vähän...
 
Enemmänkin minua ahdistaa se, että "periaatteessa" ihan kelpo musiikkia tunkee joka paikasta. Jokaisen kaljamainoksen ja lätkämatsin aikana kuulee "periaatteessa" ihan hyvää rokkia. Ja kun musiikkia kuulee liikaa, niin mulla ainakin kiinnostus sitä kohtaan laskee aika pahasti.
 
Mutta enpä mä muutenkaan kuuntele musiikkia enää niin paljoa. Uutta levyä en ole ostanut puoleen vuoteen, en seuraa listoja, enkä kattele musiikkivideoita. Ja täytyy sanoa, että minun kohdallani se on vaan lisännyt musiikista saamaani nautintoa. Kaikilla se ei tietystikään mene niin, mutta minullapa meneekin.

Tuntuuko se sinusta ahdistavalta?
 
Eip, koska luulen murto-osan näistä olevan minua mitenkään kiinnostavia. Enemmän työtä tuottaa joidenkin uusien diskohittien välttely, tosin siinäkin olen onnistunut - monia hittejä joista on puhuttu jo vuosi olen kuullut vasta viime aikoina.
Demo-osastolta ja menneisyydestä musiikkini etsin.
 
Ilmeisesti nuoremmilla ainakin kovat paineet bongata kaikki uutuudet, jotta ei jää kavereiden juttujen ulkopuolelle?
 
Tässä näkökulmassa taidan olla sitten iältäni vanha. Useimmilla kavereistani nyt on muutenkin niin erilainen musiikkimaku kuin minulla, tosin onhan se toki aina mukavampi sanoa "joo kyl mä tota oon kuullut", kun rumpali kertoo jostain mielettömästä jazz/proge/fuusiobändistä.

Hyvä ja mielenkiintoinen kysymys Bonhamilta. Lyhyt vastaus: Ei ahista.
 
Pitempi vastaus lukutaitoisille:
Ei ahdista, koska aikakautensa popmusiikki on aina nuorisomusiikkia ja minä en enää ole nuori. Minun ei tarvitse diggailla uusinta brittilehdistön hehkuttamaa rockmusiikin pelastajaa. Ei tarvitse eikä huvita. En millään jaksa lukea rocklehdistä milloin kenenkin itseäni 15 vuotta (tai enemmän) nuoremman yleissivistystä omaamattoman pitkätukkahipin tyhmyyksiä maailman menosta tai edes musiikista. Jos minua musiikissa jokin ahdistaa niin lähinnä se, että pelkästään ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä tehtiin niin hirvittävän paljon hyvää musiikkia, että en taida ehtiä siihen kaikkeen elinaikanani tutustua.
 
Aina silloin tällöin tiedotusvälineistä puskee silmille tai korville kivankuuloisia rokkibändejä, kuten Franz Ferdinand, Strokes, White Stripes, se hollantilainen nainen Van Der Maar tjsp. jne. Kivahan niitä on kuunnella, mutta mitään järisyttäviä mielenkuohuja tai edes mitään uutta ne eivät kaltaiselleni jo neljännesvuosisadan popmusiikkia harrastaneelle tarjoa. Ko. bändit ovat tärkeitä nimenomaan nuorille, jotka ovat vasta muodostamassa musiikillista maailmankuvaansa. Heille nuo bändit muodostuvat luultavasti yhtä tärkeiksi vaikuttajiksi kuin minulle esim. Elvis, Duran Duran ja Whitesnake.
 
Kärjistetysti sanoen nykyiset kitararockbändit iskevät niihin, joilla ei ole historiallista perspektiiviä alan musiikkiin. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva ja näin sen kuuluu mennäkin. Jokaisella sukupolvella tulee olla omat nuoruusajan suosikkinsa, joita voi sitten 20:n vuoden kuluttua hehkuttaa, että ”kyllä silloin sentään tehtiin parempaa musiikkia kuin nykyisin”.
 
Jonkin verran kitararokkia enemmän mielenkiintoa minä tunnen jotain DJBB:in tapaista itselleni uudenkuuloista musiikkia kohtaan. Ja sitten tietysti jotain Groovy Eyesin tyyppistä perinnemusiikin edustajaa kohtaan. Tässäkin tosin tullaan siihen, että en minä rahojani mihinkään DJBB:iin kyllä tuhlaa, mieluummin ostan silläkin rahalla vaikka Blind Lemon Jeffersonia.
 
Uusherännäisenä bluesuskovaisena jaksan väsymättä saarnata neekerimusiikin ilosanomaa kaikille jotka puhe-etäisyydelle sattuvat: Pelkästään Muddy Watersin single I can’t be satisfied/Feel like going home saattaa vakuuttavuudellaan, aitoudellaan ja rankkuudellaan häpeään lähes kaiken sen rockmusiikin jota on myöhemmin pidetty innovatiivisena, rankkana ja ennen kuulemattomana. Miksi siis kantaisin murhetta siitä etten ole kiinnostunut uusista poppareista. Historiassa riittää minulle niin paljon tutkimista, että jätän aivan sovinnolla tämän päivän suosikkeihin tutustumisen niille kenelle se oikeasti kuuluu, eli nuorille.

Tätä kysymystä voi tarkastella sekä musiikin kuluttujan että musiikin tekijän näkökulmasta. Itse tarkastelen kysymystä musiikin tekijän näkökulmasta, sillä vaikka en mikään musiikin ammattilainen olekaan, en koe olevani "normaali" kuuntelija vaan aina peilaan kaiken omaan musiikkiini ja ajatukset harhailevat siihen, mitä seuraavaksi milläkin bändillä tai projektilla voisi tehdä.
 
Joskus olen ahdistunutkin kaiken tämän tulvan edessä, mutta en enää. Olen huomannut, että kun tekee omaa musiikkia omista lähtökohdista ja ambitioista, sillä hetkellä pyörivällä muulla musiikilla ei ole mitään väliä. Rittää kun antaa vaikutteiden tulla luonnostaan. Mielestäni silloin ollaan hakoteillä, kun seurataan orjallisesti ja paniikissa muiden tekemisiä.
 
Ja suurin osa tällä hetkellä tulvivasta uudesta musiikista lähinnä naurattaa. Soundeja tulee kyllä kuunneltua sillä korvalla, että mitäköhän sieltäkin voisi blokata. Mutta tosiaan - en koe mitään tarvetta pysyä uusista tuulista tietoisena. Ja musiikin kuuntelijan roolissa en ole koskaan yrittänytkään kuulua muotitietoisiin porukoihin vaan kunhan nyt perustuntemus ns. legendoista olisi hallussa.

60-luvulla Piitlesit tekivät muutaman klassikkoälpyn/vuosi ja kävivät intiassa siinä sivussa.
80-luvulla megabändit hieroivat yhtä pitkäpiimäistä keskivertolevyä 3-5 vuotta
2000-luvulla uusi superstara tekee levyn joka myy pirusti kaksi viikkoa, unohtuu ja saa jouluksi kenkää levy-yhtiöltä -> alkaa miettiä oikean ammatin hankkimista...
 
Kylä se perkele rajat pitää olla tasa-arvoistamisellakin...
Kyllä kaikissa kulttuuri-ilmiöissä on kulta-aikansa ja pimeät kautensa, ja voin kyllä lyödä palleistani vetoa, että NYT ei ole Rockin kulta-aika.

Tuntuu siltä, että koko ajan pukataan uusia ja uusia tähtiä ja bändejä julkisuuteen.

Tuntuuko se sinusta ahdistavalta?

Ilmeisesti nuoremmilla ainakin kovat paineet bongata kaikki uutuudet, jotta ei jää kavereiden juttujen ulkopuolelle?

Itselle musiikkilehtien lukeminen alkaa muistuttamaan liiaksi kotiläksyjen tekemistä (ja siksi niitä karsastankin nykyään).

Luulen, että mikäli oikein hyvä juttu tulee, kuulen siitä joka tapauksessa.. eli mulla ei paineita ole kaikkia uutuuksia tsekata.
 
Ei tietenkään ahdista. Onhan aina jotain uutta tullut ja varmasti tulee tulemaankin. Vaikutteista ei nyt kannata puhua. En yritä tutustua kaikkiin artisteihin tietenkään, vaan otan innolla vastaan kaikki itseäni kiinnostavimmat aktit. Musiikkilehtiäkin luen silkan kiinnostuksen takia, en siksi että olisi pakko löytää samat artistit kuin kaikki muutkin, jotta pääsisi puhumaan niistä. Informaatio on aina plussaa ja minun tiedonjanoni musiikkin saralla on ehtymätön.

Ei ahdista.
 
Ahdistaa pikemminkin mielenkiintoisten vanhojen äänitteiden runsaislukuiset CD julkaisut, liikaa hankittavaa. Kenkkunen tuossa tiivisti meikäläisenkin ajatukset, Duraneita lukuunottamatta ;-). Reilut parikymmentä vuotta on tullut musiikkia aktiivisesti kuunneltua, ei paljon jaksa hittien tai uutuuslevyjen perässä hötkyillä vaikkakin niitä tulee joskus hankittua.
 
Levybisneksestä sanoi rupisen Fat Possum levy-yhtiön pomo Matthew Johnson seuraavaa.
 
"If at the end of the day all the record labels end up going out of business and we’re all judged by the value of our albums in the used racks, I know mine will be more valuable"