Aihe: Aika ja edistys.
1 2 3 4
Epämuusikko
19.01.2012 14:37:46
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
komero
19.01.2012 14:41:20
tomaattiorava: Jos edelleen pidetään esimerkkinä niitä 3 kielen sweeppejä, niin oikeen ultra-hitaalla temmolla treenaaminen tuntuu jotenkin aika vammaselta, jäykältä ja kömpelöltä. Aina houkuttelee laittaa sen verran lisää vauhtia, että se soitto pääsee vähän niinku "rullaamaan".
 
Kokeileppa harjoitella molemmilla käsillä sitä liikettä / osaa liikkeestä kun ääni ei vielä soi. Mahdollisimman hitaasti. Ei mitään metronomia vielä tässä vaiheessa. Paaljon hitaampaa.
 
Millä tavalla plektra on kädessä, miten käsivarsi ja/tai ranne liikkuu, kuinka syvälle kieleen plektra menee, miten sormet sojottaa ja missä asennossa koko käsi on jne.. Yritä saada kaikki mahdollisimman rennoksi ja mahdollisimman pienellä paineella plekua kieleen (eli vain kärki hipaisee hieman) ja samoiten otelautakäsi.
 
Sitten jatka siitä siihen kun ääni syttyy ja sen jälkeen se väli kun siirryt nuotista toiseen. Harjoittelet nuo liikeradat mahdollisimman rennoiksi ja "vähäisiksi". Otelautakädestä, älä soita sormilla vaan koko kädellä. Saat paljon pienemmällä työllä sopivan paineen kieleen kun et käytä sormen voimaa vaan käsivarren voimaa. Älä nostele sormia turhan paljon, vain sen verran mitä on tarpeen. Yritä liu'uttaa sormet seuraaviin paikkoihin käsivartta kontrolloimalla "kieliä myöten", ei "hyppimällä" paikasta toiseen. Sama pätee, ainakin osoittain, myös plekukäteen.
 
En tiedä kuinka hankala tästä tekstistä on tajuta mitä tarkoitan, mutta tuollainen harjoittelu käy kaikkeen soittoon, muuhunkin kuin sweeppeihin. Tai vaikka syömäpuikoilla syömisen opetteluun.
Wild String Of Voodoo Strat
19.01.2012 18:29:11
 
 
Voisin kirjoitella tähän ummet ja lammet aiheesta, mutta miksi vaivaantua, kun suurimman osa sanomastani voi lukea täältä:
 
http://www2.siba.fi/harjoittelu/
 
Tuon ylläolevan sivuston lukemisen lisäksi, jos motivaatiota löytyy oikeasti parantaa nimenomaan sitä treenamistaan ja siihen kohdistuvaa lähestymistapaa, suosittelen sydämellisesti lukaisemaan Madeline Bruserin The Art of Practicingin, joka löytyy muun muassa Book Depositorystä hintaan 8 euroa. Ei mene rahat eikä lukeminen hukkaan.
"Music must serve a purpose; it must be part of something larger than itself, a part of humanity." - Pablo Caslas
tomaattiorava
20.01.2012 16:17:20
Mites sitte jos nyt näitä erinäisiä tekniikkareenejä päivän mittaan on hyvin, hyvin hitaalla tempolla pari-kolme-neljä tuntia hinkattu ja sitten himassa tekis mieli avata kalja ja vaa luritella ja fiilistellä mitä sattuu ilman mitään metronomeja.
 
Tom Hess vissii oli jossaa artikkelissaan ainakin tokassu, että kun on nopeuden kehitys meneillään niin ei sais missään nimessä soittaa juttuja nopeemmin kuin mitä treenatessa. Eihän tää nyt pidä paikkaansa, eihän?
Jucciz
20.01.2012 17:07:54 (muokattu 20.01.2012 17:19:18)
Tää on varmasti tosi henkilökohtainen juttu, mutta 3-4 tunnin käyttäminen päivästä tekniikkatreeneihin kuulostaa mun mittapuussa (ei siis pelkästään nykyisenä perheellisenä vaan myös jo poikamiesaikoina) aivan järjettömältä määrältä - puhumattakaan jostain 8-9 tunnista. Itse miettisin tasapainoa: oisko siinä ideaa, jos painottaisikin vähän suuremmin itse musiikkia: biisien opettelua ja nimenomaan kokonaisten biisien eikä vain riffinpätkien tai niiden kaikista hauskimpien teknisten kohtien soittelua?
 
Sit tietty ihan nää perusjutut, jotka mun kirjoissa menevät kauas erikoistekniikoiden treenaamisen edelle: miten hyvin vaikkapa sointukäännökset, erilaiset komppausrytmit, sointujen muodostus, sointuasteiden hahmotus yms. ovat tällä hetkellä mielestäsi hanskassa? Pystytkö soittamaan perässä helppoja ja keskivaikeita uusia melodioita, joita kuulet - tai onnistuuko vaikkapa improvisointi sointutaustan päälle lennosta, jos näet soinnut paperilla ensi kertaa? Entäpä, miten hyvin kykenet plokkaamaan levyltä melodioita/sointukiertoja ja kirjoittamaan ne ylös? Tai jos muistat vaikka jonkun melodian (vaikka jokin lastenlaulu tai perus pop-kappale), osaatko soittaa sen samalta istumalta - ts. onko korvan ja otelaudan tuntemuksen yhteistyö minkälaisessa jamassa? Moni "kova luu" on sitä mieltä, että kaikki musiikki lähtee kuitenkin korvasta ja kuulemisesta. Sormet ovat vain apuväline, viimeinen lenkki ennen instrumenttia - mutta ennen sitä pitää tapahtua paljon päässä ja nimenomaan korvissa.
 
Voin olla ihan väärässäkin, mutta vaikka sweeppailun ja muun tekniikan treenaaminen tekisikin susta tuhansien treenituntien jälkeen teknisesti edistyneen kitaristin, piilee suuri riski, että varsinaisen sanottava itse musiikin saralla on vaarassa jäädä toissijaiseksi asiaksi. Toivottavasti näin ei oikeasti ole/tapahdu. Toisaalta, ensin kai pitää määritellä itse tavoitteet soittamisen saralla: mitä asioita tahtoo painottaa ja millainen ilmaisu on tähtäimessä.
 
Pidemmän tähtäimen juttuja edellisten lisäksi: moodien (vähintään duuri ja melodinen molli) opettelu, nuotinluku ja -kirjoitus, säveltapailu. Lisäksi kannattaa hyödyntää omaa laulamista mahdollisimman paljon: jos kuulet jonkun hyvän melodian, laula mukana vaikka kitara ei olisi kourassa. Ja kun improvisoit, yritä keksiä ensin melodioita laulamalla ja vasta sitten "ongit" samat melodiat kitarastasi. Pikkuhiljaa kykenet tekemään näitä kahta yhtä aikaa - ja silloin voit olla varma, ettet soita vain tuttuja sormituksia vaan musiikilliset ideat oikeasti tulevat päästäsi, eivät sormistasi.
 
Täsmällisiä neuvoja varten tarvitsisin tuoretta soittonäytettä - tällöin olisi helpompi arvioida, missä mennään ja mitkä asiat ovat treenauslistalla kärkipäässä. Hyvällä opettajalla käyminen (edes muutaman kerran) saattaa säästää ihan hurjan pitkältä turhalta työltä. Kokenut soittaja voi korjata lyhyessäkin ajassa paljon virhejuttuja ja -käsityksiä ja ohjata sua järkevämmille raiteille.
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Wild String Of Voodoo Strat
20.01.2012 17:17:24
 
 
tomaattiorava: Mites sitte jos nyt näitä erinäisiä tekniikkareenejä päivän mittaan on hyvin, hyvin hitaalla tempolla pari-kolme-neljä tuntia hinkattu ja sitten himassa tekis mieli avata kalja ja vaa luritella ja fiilistellä mitä sattuu ilman mitään metronomeja.
 
Mielestäni ei noita tekniikkatreenejä saisi olla kuin maksimissaan 1/4 koko treenaamiseen käytettävästä ajasta. Ja itse myös suosin tekniikan treenamista jonkun kappaleen tai kappaleen osan parissa. Useimmat kromaattiset luritukset kyllä tappaa motivaation, eivätkä ne kuulosta hyvältä. Miksi harjoitella musiikin soittamista jonkin parissa, joka ei kuulosta hyvältä?
 
En nyt osaa sanoa tuohon sun sweeppaamiseen oikein mitään, koska en ole nyt kahteen kolmeen vuoteen soittanut sähkökitaraa. Itse olen kuitenkin tällä hetkellä, kun pitäisi saada oikean käden sormiin lisää voimaa, harjoitellut tätä osa-aluetta usealle eri variaatiolla (lähinnä muuttamalla sormituksia ja aksenttien paikkoja) Villa-Loboksen ensimmäisen etydin soinnuilla. Klasarimaailmasta löytyy yleensäkin todella monia musiikillisesti hienoja pätkiä, joita soveltaa erilaisina harjoituksina yhtenä tunnettuimpana esimerkkinä ollen Bachin soolosellosarjat. Pointti kuitenkin siinä, että kannattaa etsiä oikean musiikin seasta niitä harjoituksia.
 
Mitä taas tuohon kaljan juomiseen tulee, niin itse olen huomannut, että paljon treenatessa (esim. itse soitan 6-8 tuntia päivässä) kannattaa jakaa käytetty aika kahteen osaan: esim. kolme tai neljä tuntia aamupäivällä ja toinen satsi illemmalla. Tietysti nykyään tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että treenamiseen kannattaa käyttää maksimissaan 45 minuuttia kerralla, jonka jälkeen on syytä pitää 10-15 minuutin tauko.
 
Monet opettajat myös kannustavat spontaaniin jamitteluun ja soittamiseen, joten en näe siinä mitään väärää, että pitkän ja keskittyneen treenituokion jälkeen irrottelee.
 
Tom Hess vissii oli jossaa artikkelissaan ainakin tokassu, että kun on nopeuden kehitys meneillään niin ei sais missään nimessä soittaa juttuja nopeemmin kuin mitä treenatessa. Eihän tää nyt pidä paikkaansa, eihän?
 
En tiedä, mitä "juttuja" tässä tarkoitetaan, mutta ihan loogistahan se on olla soittamatta niitä treenattavia juttuja nopeammin, kun mihin oikeasti pystyy. Tästähän oli puhetta, että silloin "opettelee" soittamaan niitä virheitä. Myös tuollainen toiminta saattaa syödä varsinaisesta treenamisesta tarvittavaa kurinalaisuutta. Siinä en näe taas mitään järkeä, jos kehotetaan olemaan soittamatta juttuja, joita jo osaa, nopeasti.
"Music must serve a purpose; it must be part of something larger than itself, a part of humanity." - Pablo Caslas
tomaattiorava
20.01.2012 17:38:51
Älkää nyt hermostuko, pari kolme tuntia tossa aamupäivällä harjottelin tekniikkaa, ei sitä todellakaan tuu tehtyy mitään 8h päivässä. Tuolla ketjun alkupäässä mainitut 8-9h tarkottaa nimenomaan sitä, että niin monta tuntia parhaimmillaan se kitara on kaulassa/käsissä.
Ja nuo omat tekniikkatreenit onkin usein justiinsa jotaan klasariosaston pätkiä, esim tällä hetkellä nuo Mozartin ja Vivaldin lurittelut.
Mutta ei tässä siis todellakaan ole tavoitteena tulla joksikin tiluhirmuksi joka osaa vetää 1000nuottia sekunnissa ilman grammaakaan tunnetta tai tulkintaa. Mä vaan haluan ton tekniikka puolen semmoseen kuosiin että saa tietynasteisen vapauden otelaudalla navigointiin joka säilyy myös vähän korkeemmassa tempossa.
 
Korvien rooli on huomattavasti paremmassa jamassa kuin mitä vaikka puoli vuotta sitten. Suht simppelit kuviot ja melodiat pystyy ihan korvakuulolla plokkailemaan. Muuten tuo teoria-osasto on aika retuperällä. Lähinnä tuon teoriapuolen takia kävin muutamalla kitaratunnilla taannoin eikä siitä ollu oikeen mitään apua. Joku blues-äijä mikä vaan selitti miten mä oon parempi soittaja kuin se =P
 
Monet opettajat myös kannustavat spontaaniin jamitteluun ja soittamiseen, joten en näe siinä mitään väärää, että pitkän ja keskittyneen treenituokion jälkeen irrottelee.
 
Tätä justiinsa tulee yleensä iltasella touhuttua. Eli sillon tulee vedeltyä oikeestaan vähän kaikkea mitä mukamassa osaa ja jotaan mitä ei osaa. Eihän siinä nyt kai mitä tolkkua hirveesti oo "soittaa" jotain juttuja mitkä ei oikeesti oo vielä hallussa, mutta jotenkin tuntuis aika hoopolta pistää näissä omissa jamittelusessioissa jyrkästi pannaan kaikki mikä ei oo 110% hallussa.
 
Soittonäytteitä ei nyt juuri ole tarjolla, tämmösen pätkän rykäsin narulle tuossa kuukaus takaperin mutta se onki sitten aikalailla eri osastoa kuin mitä tässä on ollut puhe : http://www.mikseri.net/artists/saah/pound-the-fucker-down/494789/
tukse
21.01.2012 11:18:48
Mä en tiiä onko näin muilla, mutta mulla väsyy vasemmankäen sormet jos harjoittelen tunnin ajan monta päivää putkeen jotain nopeaa riffiä tai vaikeaa sooloa. Tuntuu kuin mikään ei enää onnistu.
 
Kun pidän parin päivän tauon, niin sormet tuntuu kuin ne lentäis otelaudalla. En tiedä pitäskö joka toinen päivä soittaa jotain _ei niin nopeaa tai vaikeaa_ että sormet saisi levätä, vai pitää välipäiviä viikolla, koska ainoat päivät milloin en soita on yleensä sunnuntai.
Tonski
21.01.2012 12:29:50
 
 
Jucciz: Tää on varmasti tosi henkilökohtainen juttu, mutta 3-4 tunnin käyttäminen päivästä tekniikkatreeneihin kuulostaa mun mittapuussa (ei siis pelkästään nykyisenä perheellisenä vaan myös jo poikamiesaikoina) aivan järjettömältä määrältä - puhumattakaan jostain 8-9 tunnista. Itse miettisin tasapainoa: oisko siinä ideaa, jos painottaisikin vähän suuremmin itse musiikkia: biisien opettelua ja nimenomaan kokonaisten biisien eikä vain riffinpätkien tai niiden kaikista hauskimpien teknisten kohtien soittelua?
 
Sit tietty ihan nää perusjutut, jotka mun kirjoissa menevät kauas erikoistekniikoiden treenaamisen edelle: miten hyvin vaikkapa sointukäännökset, erilaiset komppausrytmit, sointujen muodostus, sointuasteiden hahmotus yms. ovat tällä hetkellä mielestäsi hanskassa? Pystytkö soittamaan perässä helppoja ja keskivaikeita uusia melodioita, joita kuulet - tai onnistuuko vaikkapa improvisointi sointutaustan päälle lennosta, jos näet soinnut paperilla ensi kertaa? Entäpä, miten hyvin kykenet plokkaamaan levyltä melodioita/sointukiertoja ja kirjoittamaan ne ylös? Tai jos muistat vaikka jonkun melodian (vaikka jokin lastenlaulu tai perus pop-kappale), osaatko soittaa sen samalta istumalta - ts. onko korvan ja otelaudan tuntemuksen yhteistyö minkälaisessa jamassa? Moni "kova luu" on sitä mieltä, että kaikki musiikki lähtee kuitenkin korvasta ja kuulemisesta. Sormet ovat vain apuväline, viimeinen lenkki ennen instrumenttia - mutta ennen sitä pitää tapahtua paljon päässä ja nimenomaan korvissa.
 
Voin olla ihan väärässäkin, mutta vaikka sweeppailun ja muun tekniikan treenaaminen tekisikin susta tuhansien treenituntien jälkeen teknisesti edistyneen kitaristin, piilee suuri riski, että varsinaisen sanottava itse musiikin saralla on vaarassa jäädä toissijaiseksi asiaksi. Toivottavasti näin ei oikeasti ole/tapahdu. Toisaalta, ensin kai pitää määritellä itse tavoitteet soittamisen saralla: mitä asioita tahtoo painottaa ja millainen ilmaisu on tähtäimessä.
 
Pidemmän tähtäimen juttuja edellisten lisäksi: moodien (vähintään duuri ja melodinen molli) opettelu, nuotinluku ja -kirjoitus, säveltapailu. Lisäksi kannattaa hyödyntää omaa laulamista mahdollisimman paljon: jos kuulet jonkun hyvän melodian, laula mukana vaikka kitara ei olisi kourassa. Ja kun improvisoit, yritä keksiä ensin melodioita laulamalla ja vasta sitten "ongit" samat melodiat kitarastasi. Pikkuhiljaa kykenet tekemään näitä kahta yhtä aikaa - ja silloin voit olla varma, ettet soita vain tuttuja sormituksia vaan musiikilliset ideat oikeasti tulevat päästäsi, eivät sormistasi.
 
Täsmällisiä neuvoja varten tarvitsisin tuoretta soittonäytettä - tällöin olisi helpompi arvioida, missä mennään ja mitkä asiat ovat treenauslistalla kärkipäässä. Hyvällä opettajalla käyminen (edes muutaman kerran) saattaa säästää ihan hurjan pitkältä turhalta työltä. Kokenut soittaja voi korjata lyhyessäkin ajassa paljon virhejuttuja ja -käsityksiä ja ohjata sua järkevämmille raiteille.

 
Niin. Näinpä. Tai jos on tosi tasapainoinen kaveri, niin on oppinut ymmärtämään, että nämä kaks kitaransoiton aspektiahan voi nähdä myös yhdistettynä toisiinsa, ts. kehittää tekniikkaansa musikaalisella tavalla. Mun mielestäni on lähtökohtasestikin aika mustavalkoajattelijamainen oletus, että tekniikan treenaus on välittömästi epämusikaalista tai ei palvele tarkotustaan musiikin luomisessa ja sen toisintamisessa, jos sen harrastusmäärät nousee jonkin tietyn tuntimäärän yli, vaikka ihan asiaa puhut. Voi esmes olla, että se mitä sinä sanot moodien opetteluksi on jollekin sekin tekniikan samanaikaista kehittämistä, koska se nähdään laajempana kokonaisuutena: moodien soittaminen tarkasti taimiin, eri nuotteja aksentoiden, erilaisilla intervallihypyillä, erilaisilla moodien sisäisillä sointuarpeggiojonoilla, listajatkuu, on myös aika tärkeää teknistä osaamista ja kehittää samalla musikaalista korvaa jos moodeja varioi täten oikeanlaisella tavalla itelleen sopivasti.
 
Esimerkiksi jos kuuntelee jotain fuusiodadataustaa tms. ja keksii hitaammassa tempossa jonkun kivan kuuloisen lurittelun parin kolmen tahdin ajaksi mikä kivasti ilmentäs taustan sointuja ja rytmiikkaa, mutta ei vaan tahdo saada sitä menemään, niin sitä mielellään kivasti hinailee sen tunnin parikin(ei ole kovin iso aika jos musiikki oikeasti kiinnostaa) että sen sais menemään sillä tavalla, kuin sen haluaa soittaa, millä tavalla tämä ei ole millään tavalla musikaaliseen treenaukseen sidonnaista? Tässähän juuri kuten ajoit takaa, keksitään sanottavaa ja haetaan sitten keinoja sanoa se. Tekniikan treenaus ei ole ekvivalentti ilmaisu sille, että metronomi nakuttaa viis tuntia vieressä kun soitat samaa otelaudalla symmetristä sormitreeniä joka ei oo mihinkään kontekstiin sidottuna. On hyvä tehdä mielessään ero näiden kahden välille.
 
Tietty on näitä francescoferrareja/rustycooleymiehiä, jotka puhuvat puolestaan.. Toisaalta on näitä AlexHutchingseja/GuthrieGovaneita/DamjanPejcinoskeja/TomQuayleja/jne. jotka puhuvat myös puolestaan. Puhuit tasapainosta; kaikki on suhteellista, kannattaa myös nähdä asiat niin.
Carlsberg
21.01.2012 13:36:19
Hyvää tekstiä Juccizelta! Näinhän se kannattaisi tehdä ehdottomasti. Yllättäen se ei silloin teininä kovissa ynkkähuuruissa onnistunut ainakaan minulta. Luulen, että sama pätee tän päivän alexeihin.
 
Tonski kyllä täsmentää juccizen kirjoituksen mielestäni hyvin. Itselläni moodien treenaus on muinoin mennyt samalla tekniikkatreeninä. Samalla tavalla jotain sointukäännöksiä voi kahlata arpeggioina eri kieliryhmillä ympäri kaulaa. Siinähän ne voi sweeppailla, jos sitä haluaa treenata samalla.
tomaattiorava
21.01.2012 14:00:29
tukse: Mä en tiiä onko näin muilla, mutta mulla väsyy vasemmankäen sormet jos harjoittelen tunnin ajan monta päivää putkeen jotain nopeaa riffiä tai vaikeaa sooloa. Tuntuu kuin mikään ei enää onnistu.
 
Kun pidän parin päivän tauon, niin sormet tuntuu kuin ne lentäis otelaudalla. En tiedä pitäskö joka toinen päivä soittaa jotain _ei niin nopeaa tai vaikeaa_ että sormet saisi levätä, vai pitää välipäiviä viikolla, koska ainoat päivät milloin en soita on yleensä sunnuntai.

 
tuolla yllälinkitetyllä harjoittelusivustella todettiin kutakuinkin niin, että optimaalisinta olisi vuorotella treenipäiviä siten, että joka toinen päivä ois oikeen hc-treenit ja joka toinen sitten taas rauhallisemmat sessiot.
tomaattiorava
24.01.2012 15:50:08
Ja muihin aiheisiin.
 
Tuossa vähän kattelin C:ssä molli ja duuri-pentatonisten sormituksia. Eikös nyt siis molemmat asteikot voida soittaa läpi samoilla viidellä "asemalla" vaihtamalla vain juuren paikkaa? Esim. C-molli pentatoninen voidaan soittaa samalla sormituksella kuin C-duuri pentatoninen kunhan ikään kuin kuvion juureksi laitetaan rinnakkaissävellaji A? Ollaankohan oikeilla jäljillä?
 
Yks tavoitteista on se, että kun joku lähtee soittamaan mitä lie niin siihen pystyisi hyppäämään mukaan ilman turhia eikuja ja mokailuja. Miten tähän oikein päästään "helpoiten"?
Funkånaut
24.01.2012 16:26:31
 
 
Tuota noin, eikös Coltrane reenannut tekniikkaa monta tuntia joka päivä? Teknisesti oli varmaa kovin saksofonisti koskaan, mutta silti: Teknisestä taituruudesta huolimatta tekniikka ei ollut Coltranelle itseisarvo vaan keino, jolla hän saattoi ilmaista itseään uusilla tavoilla. - Wikipedia
 
Tekniikan reenaaminen ei siis sulje musikaalista puolta pois.
"Kaikilla on omat vahvuutensa. Sattuu vain olemaan niin, että minussa nämä kaikki vahvuudet yhdistyvät." - Paavo Väyrynen Kuuntelen tälläistä
Jyrken
24.01.2012 17:03:42
tomaattiorava: Ja muihin aiheisiin.
 
Tuossa vähän kattelin C:ssä molli ja duuri-pentatonisten sormituksia. Eikös nyt siis molemmat asteikot voida soittaa läpi samoilla viidellä "asemalla" vaihtamalla vain juuren paikkaa? Esim. C-molli pentatoninen voidaan soittaa samalla sormituksella kuin C-duuri pentatoninen kunhan ikään kuin kuvion juureksi laitetaan rinnakkaissävellaji A? Ollaankohan oikeilla jäljillä?

 
Nimenomaan. Sama "kaava" asteikosta sopii joka juuresta lähdettäessä.
 
Mutta en nyt oo varma tarkoitatko, jotta C-mollin rinnakkaissävellaji olis A-duuri. Sehän nimittäin ei ole, vaikka A-mollin rinnakkaissävellaji on C.
 
Kun mietit tota A-mollipentatonista, ja sen A-sävelen ja C-sävelen välistä suhdetta otelaudalla, keksit varmaan, kuinka rinnakkaissävellajit löytää.
 
Eli siis, aina kun aloitat mollipentatonisen kolme nauhaa eli puolitoista sävelaskelta ylempää, niin kyseessä onkin jokin duuripentatoninen asteikko.
 
Yks tavoitteista on se, että kun joku lähtee soittamaan mitä lie niin siihen pystyisi hyppäämään mukaan ilman turhia eikuja ja mokailuja. Miten tähän oikein päästään "helpoiten"?
 
En ole ekspertti, mutta sanoisin, että korvaa kehittämällä, ja kokeilemalla ja tekemällä hommaa. Tavoitehan on ymmärtää, mistä kohin otelautaa lähtee millanen ääni, jotta päähän tulevat ideat voi sitten tuoda esiin kitaran kautta asiaa sen kummemmin ajattelematta.
 
Yksi treeni, minkä luulis olevan jollain tavalla hyödyllistä on vetästä radio päälle ja kokeilla siinä kuunnellessa lisätä soivaan biisiin ylimääränen kitararaita.
if you mostly play metallica get kirk hammets signature dunlop wahh pedal
peth_
24.01.2012 23:33:54
tomaattiorava: Ja muihin aiheisiin.
 
Tuossa vähän kattelin C:ssä molli ja duuri-pentatonisten sormituksia. Eikös nyt siis molemmat asteikot voida soittaa läpi samoilla viidellä "asemalla" vaihtamalla vain juuren paikkaa? Esim. C-molli pentatoninen voidaan soittaa samalla sormituksella kuin C-duuri pentatoninen kunhan ikään kuin kuvion juureksi laitetaan rinnakkaissävellaji A? Ollaankohan oikeilla jäljillä?
 
Yks tavoitteista on se, että kun joku lähtee soittamaan mitä lie niin siihen pystyisi hyppäämään mukaan ilman turhia eikuja ja mokailuja. Miten tähän oikein päästään "helpoiten"?

 
Jyrkenillä oli hyviä vinkkejä, ja tosiaan muista että vaikka A-molli ~ C-duuri, C-molli ~ Eb-duuri jne, eli tuo pieni terssi eli 3 puolisävelaskelta aina välissä nimenomaan niin että molli on alhaalla.
 
Ja edelleen Jyrkeniä komppailen tuossa radion päälle soittelussa. Kannattaa opetella löytämään oikea sävellaji muutaman tahdin aikana.
Helpoiten sujuu, jos onnistuu löytämään sävelen tai soinnun, joka kuulostaa juurelta. Jos se ei olekaan juuri, se on yleensä sävellajin 4. tai 5. sävel ja silloin oikean sävellajin löytää helpoiten kun vaan kokeilee. Ei tarvitse kauaa taistella, että alkaa sujumaan ainakin kohtuullisella vauhdilla.
 
Muista jameissa ja muualla, jos et tiedä sävellajia, että käännät omat volat pois kun etsit sävellajeja, jotta vältät noloimmat tilanteet :P
 
Reeniä reeniä, ei siinä muuta :)
tomaattiorava
25.01.2012 12:02:40
Tätä random biisien päälle plokkailua on tullukki jonkun verran harrasteltua.
Seuraavaa oon pohtinu kovasti : Itellä on siis pari akkaria normivireessä ja sähkis joka on aina mörkövireessä. Sitte soitellaan biisin päälle mikä voi olla ties missä vireessä purkitettu. Useimmiten kuitenkin homma menee niin, että biisissä vedellään ihan perus E-vireisillä soittimilla ja oma sähkis on C:ssä. Mahtaakohan tästä olla jotain mainittavia haittoja tai jopa hyötyjä suhteessa siihen, että oma soitin olis aina samassa vireessä kuin biisinkin? Muutakun tietty se, että omassa kitarassa saattaa ylärekisteri loppua vähän kesken jos oikein korkeelta sooloillaan...
Krice
25.01.2012 13:10:39
 
 
tomaattiorava: biisissä vedellään ihan perus E-vireisillä soittimilla ja oma sähkis on C:ssä. Mahtaakohan tästä olla jotain mainittavia haittoja tai jopa hyötyjä suhteessa siihen, että oma soitin olis aina samassa vireessä kuin biisinkin?
 
Minusta on tyhmää soittaa eri vireellä kuin mitä kappaleessa. Miksi kitarasi sitä paitsi on C-vireessä?
Epämuusikko
25.01.2012 14:26:37
Funkonaut: Tuota noin, eikös Coltrane reenannut tekniikkaa monta tuntia joka päivä? Teknisesti oli varmaa kovin saksofonisti koskaan, mutta silti: - Wikipedia
 
Tekniikan reenaaminen ei siis sulje musikaalista puolta pois.

 
Coltrane jauhoi mm. Schlominskyn asteikko/patterni-kirjaa, joten voitaneen sanoa että hän treenasi "teoriaa".
"Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1
tomaattiorava
25.01.2012 15:15:12 (muokattu 25.01.2012 15:17:30)
Krice: Minusta on tyhmää soittaa eri vireellä kuin mitä kappaleessa. Miksi kitarasi sitä paitsi on C-vireessä?
 
No ei tässä nyt varsinaisesti mielipiteitä kaivata ainakaan ilman empiiristä perustelua.
Tyhmempää mun mielestä alka virittämään kitaraa uudestaan jokasen biisin kohdalla tai olla kokonaan soittamatta. Mutta jos jos olis iso kitara-arsenaali josta vois valita oikeavireisen kitaran biisiin ku biisiin niin tietty tekisin niin.
 
Kitara on C-vireessa koska mina tahtoa olla hevimies.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)