Kitarat: kitarakamat ›

tender.insanity:.... pakasta vedettyä tiukkapimpsaista 16v neitsyttä.
 
Linnaa...putkaa...vankeutta :(

Terry Pantheras: Autovertaus jo tuli. Nyt tuli naisvertaus, mutta missä viipyy pikkurosot ja humpasta heviin-akseli, sekä "elikkäs"?
 
Ootellaan kunhan renkaanpotkijat äkkää ketjun ja tulevat kokeilemaan kepillä jäätä.

loner: Japanissa väsättiin pari vuotta laadukkaita JV-skujuja, tosin ei ne kaikki niin maagisia olleet mitä puhutaan. Aika harva nettipätijä on soitellut rinnan saman aikakauden USA vintage reissuella vaikka pystyykin vertailemaan niitä sujuvasti.
Niin minulta löytyy / on löytynyt em. soittimet joten tiedän tällä kertaa kyllä mistä puhun.
 
Pääsin tekemään suoraa vertailua 80-luvun alun American Vintagen ja v. -83 JV skujun välillä. Molemmat -62 mallin bursteja. Olihan se Ameriikan peli just eikä melkein. Skuju vain melkein. Kuitenkin v. -90 mulla ei ollut laittaa 6000 mummoa kitaraan. 1700 markan JV Squier oli mainio "käyttöarvoa rahalle"-ostos. Ja onhan se nyt suorastaan legendaarinen... ;)
 
Nettipätijää löytyy joka lähtöön. Esmes mun ainoasta seitkytluvun soittimesta, -79 "The Sg" Gibsonista löytyy vaikka mitä legendaa. Sen T-top mikkien ominaisuudet on hienosti hallussa. Ne usein mainitaan olevan Dirty Fingersit tai muuten yyber hotit. Kovin vintage-tehoiset vaan ovat. No, onhan se vintage-lisää kun kovasti hehkutellaan aikansa halpista. Vaan kun en ole myymässä, niin sama tuo.
 
Rauhaa kitara-kansalle...

loner: Menikö vuosikymmenet nyt vähän sekaisin, mitä häh?
-82 alettiin tehdä ekoja vintage reissueita Jenkeissä ja samoin "Dan Smith"-mallia 15kk ajan. Nuo ekat vintage reissuet on ihan huippukeppejä ja samoin jälkimmäiset. 83-84 tehtiin Jenkeissä standard stratocasteria jossa oli muutama kyseenalainen ratkaisu, mutta ihan kelpo soittimia nekin oli. Lisäksi rinnalla vielä Elite-malli. 1986 eteenpäin tehtiin American Standardia ja ne ekat pari vuotta niitä tehtiin pieniä eriä käsityönä ja niiden valmistusta voi verrata CS-toimintaan, oli Brasilian ruusupuuta ym..-87 tuli plussa-malli joka oli Am.Std pienillä parannuksilla ja todella hyviä soittimia.
Japanissa väsättiin pari vuotta laadukkaita JV-skujuja, tosin ei ne kaikki niin maagisia olleet mitä puhutaan. Aika harva nettipätijä on soitellut rinnan saman aikakauden USA vintage reissuella vaikka pystyykin vertailemaan niitä sujuvasti.
Niin minulta löytyy / on löytynyt em. soittimet joten tiedän tällä kertaa kyllä mistä puhun.
Niin takaisin aiheeseen : Mihin perustat 80-luvun surkeat Fender keihäät väitteesi?
 
Ok., seison korjattuna, mutta en ole koskaan pätenyt täällä tai muuallakaan Fender-tietoudellani. Enkä väittänyt, että olisin testaillut kaikkia noita mainitsemiasi malleja. Eli varmaan Fendältä on tullut myös laadukasta tavaraa koko ajan. Mutta ei 1980-luvun alussa ollut edes hirveästi tarjontaa stadin liikkeissä, ja toisaalta myönnän että olin varmasti kärsimätön tuolloin. Esim. basso piti saada nopeasti keikkakäyttöön. Ostin sitten Tokain presarin, kun tuntui että siinä saa rahalle enemmän vastinetta. Kitaroita hankin sitten myöhemmin. Silloin olis varmaan löytynyt jo Fendältäkin. Toki on myönnettävä, että tuskin osasin tuolloin, 1980-luvun alussa, edes säätää kunnolla skeboja.

Lonesome: Pääsin tekemään suoraa vertailua 80-luvun alun American Vintagen ja v. -83 JV skujun välillä. Molemmat -62 mallin bursteja. Olihan se Ameriikan peli just eikä melkein. Skuju vain melkein. Kuitenkin v. -90 mulla ei ollut laittaa 6000 mummoa kitaraan. 1700 markan JV Squier oli mainio "käyttöarvoa rahalle"-ostos. Ja onhan se nyt suorastaan legendaarinen... ;)
 
Ite oon tehnyt saman vertailun silloin ja JV Squjun olisin ottanut, jos olisin ollut ostamassa. Ja nythän mulla sellainen onkin. Mikit on tosin korvattu Lindy Fralin Vintage Hoteilla. Onhan meillä tuo Squier JV Jazz Bassokin -83 vuoden, ja laatuisa peli kuin mikä.

2randpo: Ok., seison korjattuna, mutta en ole koskaan pätenyt täällä tai muuallakaan Fender-tietoudellani. Enkä väittänyt, että olisin testaillut kaikkia noita mainitsemiasi malleja. Eli varmaan Fendältä on tullut myös laadukasta tavaraa koko ajan. Mutta ei 1980-luvun alussa ollut edes hirveästi tarjontaa stadin liikkeissä, ja toisaalta myönnän että olin varmasti kärsimätön tuolloin. Esim. basso piti saada nopeasti keikkakäyttöön. Ostin sitten Tokain presarin, kun tuntui että siinä saa rahalle enemmän vastinetta. Kitaroita hankin sitten myöhemmin. Silloin olis varmaan löytynyt jo Fendältäkin. Toki on myönnettävä, että tuskin osasin tuolloin, 1980-luvun alussa, edes säätää kunnolla skeboja.
 
Niih, eli tarkoitat isolapaisia ns 70-luvunlopun malleja , joita vielä myytiin ja tehtiin olikohan 81-saakka ja myynnissä niitä oli varmaan vielä muutaman vuoden sen jälkeenkin. Nehän oli yleisesti painavia ja tökerösti viimeisteltyjä häpeätahroja Fenderin historiassa. Toki niissäkin joku kappale saattoi olla ihan ok..

Lonesome: Pääsin tekemään suoraa vertailua 80-luvun alun American Vintagen ja v. -83 JV skujun välillä. Molemmat -62 mallin bursteja. Olihan se Ameriikan peli just eikä melkein. Skuju vain melkein. Kuitenkin v. -90 mulla ei ollut laittaa 6000 mummoa kitaraan. 1700 markan JV Squier oli mainio "käyttöarvoa rahalle"-ostos. Ja onhan se nyt suorastaan legendaarinen... ;)
 
Nettipätijää löytyy joka lähtöön. Esmes mun ainoasta seitkytluvun soittimesta, -79 "The Sg" Gibsonista löytyy vaikka mitä legendaa. Sen T-top mikkien ominaisuudet on hienosti hallussa. Ne usein mainitaan olevan Dirty Fingersit tai muuten yyber hotit. Kovin vintage-tehoiset vaan ovat. No, onhan se vintage-lisää kun kovasti hehkutellaan aikansa halpista. Vaan kun en ole myymässä, niin sama tuo.
 
Rauhaa kitara-kansalle...
 
Peace..
 
Niih, nyt tuo 1700mk kuulostaa naurettavan halvalta, mutta eihän sitä voi suhteuttaa suoraan. 80-luvun alun Jenkki vintage reissueita ei enää löydy kuin jostain ebaysta ns. keräilijähinnoin. Omani möin pois jo 90-luvulla kun luulin, että saahan uuden jos alkaa myynti kaduttaa. en edes muista millä hintaa se meni, mutta eipä tainnut olla mitenkään iso summa.
Jv-skuju ei ole mistään kotoisin, se sinun kannattaa myydä minulle edukkaasti ;)

McNulty: Miusta on hienoa että vintagesoittimet ja niiden vintage-lisät aiheuttavat tällaista sirkustoimintaa. Silloinhan ne vintaakisoittimet ovat juuri niin mahtavia kuin niistä kuvitellaan. Eihän mikään muu voi saada aikaiseksi tällaista "foorumitoimintaa".
 
Plussaa termille "sirkustoiminta". :)

BigPapa: Ite oon tehnyt saman vertailun silloin ja JV Squjun olisin ottanut, jos olisin ollut ostamassa. Ja nythän mulla sellainen onkin. Mikit on tosin korvattu Lindy Fralin Vintage Hoteilla. Onhan meillä tuo Squier JV Jazz Bassokin -83 vuoden, ja laatuisa peli kuin mikä.
 
Jo vain laatuisia ovat. Mun yksilö ei ehkä ole aivan parasta JiiVeetä. Hieman aina ollut säätöjen kanssa ongelmia, jos vertaan esim. "uuteen" japsi Fenderiin (Blue Flower ST-57 Strato). Tosin ne alkuperäiset heikkotehoiset Jenkki-mikit ovat sitä skitan parasta antia. Minun mielestäni...

loner: Niih, eli tarkoitat isolapaisia ns 70-luvunlopun malleja , joita vielä myytiin ja tehtiin olikohan 81-saakka ja myynnissä niitä oli varmaan vielä muutaman vuoden sen jälkeenkin. Nehän oli yleisesti painavia ja tökerösti viimeisteltyjä häpeätahroja Fenderin historiassa. Toki niissäkin joku kappale saattoi olla ihan ok..
 
Mulla on juuri tuollainen mainitsemasi häpeätahra ollut kolmisenkymmentä vuotta ja olen soittanut sillä aktiivisesti ja minusta se on hyvä kitara. Totta on, että se alkuperäinen tremolo oli jotain tinaa ja nyt kun vaihdoin sen uuteen, niin kyllä tämä vaikuttaa paremmalta. Totta on myös, että se on halvatun painava nykyfendereihin verrattuna. TOisinaan tuntuu, että ne on jostain styroksista tehtyjä kun ovat niin kevyitä, mutta haluaisin kyllä vähän selitystä että mitä meinaat yleisellä tökeröllä työn jäljella?
 
Olin itse aika pentu vielä kahksankytluvun alkupuolella eikä minulla ollut ihan valtavasti tilaisuutta päästä niitä kitaroita testailemaan, mutta ei minulla ole mitenkään erityisen synkkä kuva tuon ajan fendereistä puhumattakaan, että "häpeätahra" olisi millään muotoa kohtuullinen ilmaus. Jos painoa (painokin on lähinnä makuasia ja itselleni se ei koskaan ole ollut ongelma) ja sitä onnetonta tremoloa ei lasketa, niin tuohan on ihan tajuttoman jämerä peli. Ei ikinä mitään ongelmia säätöjen kanssa ja kestää loputtoman huonoa kohtelua (tätä kitaraa ei olisi kukaan rokkitähti lyönyt lavalla hajalle, olisi lava hajonnut kitaran sijaan).

Lonesome: Tosin ne alkuperäiset heikkotehoiset Jenkki-mikit ovat sitä skitan parasta antia. Minun mielestäni...
 
Juu tämä on selkeesti sellainen, mitä voidaan pitää maku ja tarve asiana. Vai säätö onkelmaa, ei mulla tossa sellasta nyt oo ilmennyt, varmaan säädetty jo niin monta kertaa ennenkuin se mulle tuli, ettei tartte enää. Ei noi Vintage Hotitkaan ole hoteimmasta päästä, jos vertaa sitten vaikka Lindy Fralinin Blues Specialeihin jotka ovat jo hotimmat. Sellaiset mulla on -87 American Standardissa.

hallu: Mulla on juuri tuollainen mainitsemasi häpeätahra ollut kolmisenkymmentä vuotta ja olen soittanut sillä aktiivisesti ja minusta se on hyvä kitara. Totta on, että se alkuperäinen tremolo oli jotain tinaa ja nyt kun vaihdoin sen uuteen, niin kyllä tämä vaikuttaa paremmalta. Totta on myös, että se on halvatun painava nykyfendereihin verrattuna. TOisinaan tuntuu, että ne on jostain styroksista tehtyjä kun ovat niin kevyitä, mutta haluaisin kyllä vähän selitystä että mitä meinaat yleisellä tökeröllä työn jäljella?
 
Olin itse aika pentu vielä kahksankytluvun alkupuolella eikä minulla ollut ihan valtavasti tilaisuutta päästä niitä kitaroita testailemaan, mutta ei minulla ole mitenkään erityisen synkkä kuva tuon ajan fendereistä puhumattakaan, että "häpeätahra" olisi millään muotoa kohtuullinen ilmaus. Jos painoa (painokin on lähinnä makuasia ja itselleni se ei koskaan ole ollut ongelma) ja sitä onnetonta tremoloa ei lasketa, niin tuohan on ihan tajuttoman jämerä peli. Ei ikinä mitään ongelmia säätöjen kanssa ja kestää loputtoman huonoa kohtelua (tätä kitaraa ei olisi kukaan rokkitähti lyönyt lavalla hajalle, olisi lava hajonnut kitaran sijaan).
 
Silloin se on juuri hyvä yksilö, mitä on varmasti myös linjalta tullut. Mulla oli -75 natural-strato vaahtera otelaudalla joskus ja se oli ihan hyvä kitara ja todella paksu kaula josta pidin erityisesti. Painava oli sekin, josta en taas pitänyt yhtään, soundiltaan sellainen keskiverto soitin.

BigPapa: Juu tämä on selkeesti sellainen, mitä voidaan pitää maku ja tarve asiana. Vai säätö onkelmaa, ei mulla tossa sellasta nyt oo ilmennyt, varmaan säädetty jo niin monta kertaa ennenkuin se mulle tuli, ettei tartte enää. Ei noi Vintage Hotitkaan ole hoteimmasta päästä, jos vertaa sitten vaikka Lindy Fralinin Blues Specialeihin jotka ovat jo hotimmat. Sellaiset mulla on -87 American Standardissa.
 
Mulla on -86 American Standardissa ihan stock-mikit ja en tiedä onko Abby vieraillut tehtaalla sinä päivänä vai miten, mutta ne on todella hyvät mikit, enkä halua niihin puuttua, vaikka mikit yleensä saavat kenkää kitaroissani ekaksi.

loner: Mulla on -86 American Standardissa ihan stock-mikit ja en tiedä onko Abby vieraillut tehtaalla sinä päivänä vai miten, mutta ne on todella hyvät mikit, enkä halua niihin puuttua, vaikka mikit yleensä saavat kenkää kitaroissani ekaksi.
 
Elä puutukkaan jos kerran tykkäät. Mulla on vähän vaihettu potikkahommeliakin niin että mm. tallamikillä on tonesäätö ja sellasta pientä tarveharkintaa.

On se kyllä jännää, miten täällä "sekoittuu" vanha koettu sieltä 70-80, luvulla ehkäpä, ja nykyinen , ehkäpä amerikkalaisvetoinen/peräinen nettihistoria, varsinkin mitä Fenkun kitaroiden soitettavuuteen ja laatuun tulee.
Toivottavasti kaikilla on läpykät kohdillaan, ja ei uskota kaikkia niitä iänikuisia "kliseitä" mitä on kerrottu. Tämä koskee muuten kitaroiden lisäksi vahvistimia ja efektejä.

loner: Silloin se on juuri hyvä yksilö, mitä on varmasti myös linjalta tullut. Mulla oli -75 natural-strato vaahtera otelaudalla joskus ja se oli ihan hyvä kitara ja todella paksu kaula josta pidin erityisesti. Painava oli sekin, josta en taas pitänyt yhtään, soundiltaan sellainen keskiverto soitin.
 
No hyvä yksilö se on ja oli niitä joitakin muitakin. Siihen aikaan ei ollut nettikauppoja, vaan kitarat ostettiin musiikkikaupoista ja ehkä jotkut starat saattoivat hakea kitaroita ihan ulkomailtakin. Muistan kun omaa kitaraani kitarapajalta ostin, niin myyjä mainitsi viallisesta fender-erästä, joka oli mennyt suoraan soitinkorjaajalle korjattavaksi. Se oikeastaan tukee sitä omaakin ajatustani siitä ettei musakauppojen hyllyllä minun mielestä mitään sutta ja sekundaa pidetty (ne korjattiin tai hävitettiin muuten ehkä palautettiin tms.). Tapasiko näitä viallisia fendereitä jossakin myynnissä?
 
PS: paksuhkot kaulat ovat minunkin mieleen. Harmi että nykyisin tuo ohut c-profiili on niin muodissa ettei meinaa kauppojen hyllyiltä oikein muuta löytääkään.

blaekie: On se kyllä jännää, miten täällä "sekoittuu" vanha koettu sieltä 70-80, luvulla ehkäpä, ja nykyinen , ehkäpä amerikkalaisvetoinen/peräinen nettihistoria, varsinkin mitä Fenkun kitaroiden soitettavuuteen ja laatuun tulee.
Toivottavasti kaikilla on läpykät kohdillaan, ja ei uskota kaikkia niitä iänikuisia "kliseitä" mitä on kerrottu. Tämä koskee muuten kitaroiden lisäksi vahvistimia ja efektejä.
 
No näin. Mun kohdalla nämä JV-Squierin kohdalla koetut säätöongelmat on oikeastaan Fenderin ominaisuuksia. Siis ala E-kielen intonanaatio ja yleiset kielten korkeuden rajoitukset vintage-radiuksella, jos reippaammin venyttelee. Ennen internetin aikaa tuli näistä kuitenkin lehdistä lueskeltua ja jotain sentään perimätiedon mukana kulki eteenpäin.
 
Onhan tää homma muuttunut. 70- ja 80-luvulla niitä vanhoja soittimia haettiin käsittääkseni juurikin ominaisuuksien perusteella. Esim. Fender saattoi tarjota huonosti käyttöä kestävää ja soivaa tavaraa mainosmielessäkin ammattilaisille. Nämä syystäkin hakeutuivat silloin noiden 50- ja 60-luvun soittimien pariin. Nyt jo pelkkä 30-vuoden ikä riittää hehkutteluun. Mutta vintage-keräily on ihan oma osastonsa, kuten muukin sijoitus-toiminta. En tunne alaa, vaan ei ole minulta pois mitä niistä maksavat. Vaan onhan se sääli, jos hyviä soittimia pankkiholveissa jemmataan...

Lonesome: No näin. Mun kohdalla nämä JV-Squierin kohdalla koetut säätöongelmat on oikeastaan Fenderin ominaisuuksia. Siis ala E-kielen intonanaatio ja yleiset kielten korkeuden rajoitukset vintage-radiuksella, jos reippaammin venyttelee. Ennen internetin aikaa tuli näistä kuitenkin lehdistä lueskeltua ja jotain sentään perimätiedon mukana kulki eteenpäin.
 
Onhan tää homma muuttunut. 70- ja 80-luvulla niitä vanhoja soittimia haettiin käsittääkseni juurikin ominaisuuksien perusteella. Esim. Fender saattoi tarjota huonosti käyttöä kestävää ja soivaa tavaraa mainosmielessäkin ammattilaisille. Nämä syystäkin hakeutuivat silloin noiden 50- ja 60-luvun soittimien pariin. Nyt jo pelkkä 30-vuoden ikä riittää hehkutteluun. Mutta vintage-keräily on ihan oma osastonsa, kuten muukin sijoitus-toiminta. En tunne alaa, vaan ei ole minulta pois mitä niistä maksavat. Vaan onhan se sääli, jos hyviä soittimia pankkiholveissa jemmataan...
 
Eipä se 30-vuoden ikä mihinkään hehkutteluun riitä, eikä siitä liene kysekään, ainakaan näiden JV Squiereitten kanssa, eikä myöskään alkupään American Standardien sun muiden hyvien -80 luvun kitaroiden kanssa. 70-luvullakin tuli kelvollisia soittimia, jos kohta sitä heikkolaatuistakin tavaraa enemmän, varmaankin koska kitaroitakin tuli hihnalta enemmän. Sehän tässä soittajia vähän korpee kun vanhemmat soittimet alkaa olla pankkiirien kassakaapeissa, eikä siellä missä pitäis, eli soittajilla. Hienoja soittimia vanhoissa, niinkuin vähän uudemmissakin. Kokeiltu on ja soitettukin.

V8 kuulostaa hyvältä mutta niitä ei enää laiteta samaan tapaan kivoihin kuoriiin kuin muskeliautokaudella 60-70-luvuilla.
 
Lankkukitarat taasen ovat olleet samaa kuraa 50-luvulta lähtien tähän päivään, kuulostavat samalta ja vanhat romut ovat saaneet keräilyarvon.
 
Jos joku väittää jonkun vanhan (jopa yli 60 v sahattuna ja lakattuna olleen) puun soundaavan SÄHKÖkitarassa hyvältä, koska wanha, saanee hälle ja hölmöille uskovaisille nauraa :).
 
Tyhmä editlisäys:
 
Ennen wanhaan kaikki klassikkolevyt tehtiin uusilla kitaroilla, nyt haikaillaan niiden wanhojen perään kuvitellen niiden olevan Graalin maljoja, joissain piireissä, mutta onneksi vielä on musiikillista kitarallista kehitystä kuten ennen wanhaan, ja ihan 'uudesta' puusta.
 
Elikkäs munsta wanhat on keräliykamaa ja hinnat saa olla maan ja taivaan välillä, kun lankuista puhutaan. Wanha hyvin kuivunut puu :D.