Kitarat: kitarakamat ›

the-Antero: Pakko kysyä. Kuinka moni täällä erottaisi sokkona soittaen uuden ja "vintage" kitaran?
 
Side silmille ja eikun kokeilemaan...
 
Ylempään tekstiin vielä lisäys. Kuinka moni täällä erottaisi pelkällä kuuntelulla "vintage" kitaran ja uuden kitaran...
 
Tuskin ainakaan itse, ainakaan pelkästään kuuntelemalla. Ei väliä kuitenkaan, siitä huolimatta suurin osa meikäläistä kiinnostavista kitaroista luettaneen vintage-kitaroiksi, ja monesti se kiinnostavuus muodostuu monista muistakin asioista kuin siitä miten hyvänä ko. luuttua ns. objektiivisin mittarein joku pitää.

losli: Oheinen linkki kertonee samasta tutkimuksesta. Ilmeisesti pelkästä soundista joutuivat päättelemään. Eivät päässeet soittamaan. Tuolla voi myös itse kuunnella eroja.
 
http://www.npr.org/blogs/deceptivec … you-pick-the-strad?ft=1&f=1001#
 
ei vaan ne soitti itse niitä viuluja, katso linkki jonka laitoin.

aristoteles666: ei vaan ne soitti itse niitä viuluja, katso linkki jonka laitoin.
 
Tiivistelmänä: Lasit, jotka estivät näkemästä päässä, soittivat soittimia ensin pareittain minuutin kumpaakin (kymmenen paria) ja valitsivat paremman kustakin parista. Sen jälkeen soittivat kuutta soitinta 20 minuuttia (yhteensä) ja valitsivat minkä niistä ottaisivat jos saisivat omaksi, mikä oli paras soitettava, missä oli paras ääni jne.
 
Mielenkiintoinen keskustelunaihe. Itselläni on vanhoja ja uusia kitaroita. En usko että mitään mitattavaa eroa ainakaan vanhojen hyväksi on, mutta jokin niissä vain viehättää. Ehkä se on se mojo sitten. Ainakin ajattelen, että ihan samanlaisia ei tule joka paikassa vastaan ja ehkä se saundikin on sitten jotain omaa.
 
Kuten joku tuossa toisessa keskustelussa esitetyn fuzz-dokumentin haastateltava sanoi, jotenkin kaikkein hienoimpia löytöjä ovat ne, kun tuntuu että saa aktiivikäyttöön jonkin unohdetun laitteen toiselta aikakaudelta ja sitä myötä saundin, jota ei enää ole. Minä itse arvostan ehkä tällaista löytöretkeilyä enemmän kuin kirurgisen tarkasti sliipattua soittomukavuutta ja absoluuttisen häiriötöntä saundia.

^ Artal: Joo enpä itsekään vintage-kitaraa tunnistaisi varmaan muusta kuin hajusta. :) Mutta jos tietäisi että kyseessä on mahonkirunkoinen kitara, niin keveyden ja ohuemman lakkapinnan perusteella voisi monasti veikata vintagea, mutta eipä nuokaan aina päde.
 
Se fuzz-dokkari oli mainio! Itse pidän soundista jota pitää "soittaa". Eli joidenkin pedaalien soundit on niin värittäviä ja eri tavoilla responsiivisia, että niitä pitää soittaa tietyllä tavalla ja tekniikalla. Siinä on vinha viehätys ja avaa ovia inspiksille.

Pakko kysyä. Kuinka moni täällä erottaisi sokkona soittaen uuden ja "vintage" kitaran?

Side silmille ja eikun kokeilemaan...

Edit Ylempään tekstiin vielä lisäys. Kuinka moni täällä erottaisi pelkällä kuuntelulla "vintage" kitaran ja uuden kitaran...
 
Tän mäkin haluaisin tietää, kun tuntuu että täällä jengi kuulee mahongeistakin mikä on parasta,(ainakin kun tietää valmistusmaan). Sähkökitaroissa on kumminkin mikit, vahvistin, kaiutin, efektit, EQ ja juikkipuikin hyvä soundiset piuhat, jota muuttamalla kitaran soundi muuttuu ihan laidasta laitaan. Ja jos ammattimuusikot ei erota akustisia soittimia toisistaan, niin täällähän on huippu ammattilaisia paljon. Lisää samanlaisia testejä kitaroillekkin, niin saadaan taas hyviä vääntöjä.

markkuilari: Ja jos ammattimuusikot ei erota akustisia soittimia toisistaan, niin täällähän on huippu ammattilaisia paljon.
 
Ammattilaisuus ei tarkoita sitä, että kuulisi enemmän asioita, tai tietäisi laitteista enemmän. Se on ainoastaan uranvalinta siinä missä opettaja, tai kirvesmieskin. Siihen ei välttämättä tarvita edes minkäänlaisia erityislahjoja, mekaaninen suorittaminen ja treenaaminen riittää todella pitkälle. Eihän soittajan tarvitse parhaimmillaan/pahimmillaan edes juuri kuulla soittoansa, jos on nuotit rautaisesti hanskassa. Arvioi siinä sitten sähköbanjon soundia, vaikka Paganinit lähtisikin.
 
Itseasiassa melko varmasti monilta kotona ja treeniksellä runkkailevalta harrastelijalta löytyy paljon enemmän tietoa asioista, kuin monilta "ammattilaisilta". Mä ainakin olen törmännyt useihinkin musiikin saralla työtään tekevään, jotka puhuvat puutaheinää kamoista, tai rehellisesti myöntävät olevansa aiheesta pihalla.

markkuilari: Tämä varmasti täysin totta, mutta täälläkin tuntuu olevan todella paljon porukkaa jotka kuulevat älyttömän paljon eri asioita sähkökitarassa, esim lakan tyypin ja vahvuuden, tallan materiaalin, puulaadut, kielet, potikat, yms. Sokkotestillä kaikkiin saataisiin ainakin jonkinlainen selvyys, mutta aika monet ovat niitä jostain syystä vastaan.
 
Joo, totta puhut. Vaikka itsekin vähän tätä kamarunkkarin poikasta taidan olla, niin en mä kyllä ihan noita kaikkia hurjimpia väitteitä soundijutuista pureskelematta uskalla nieleskellä. Pienistä asioista suurina kokonaisuuksina tosin voi tulla jo havaittava ero, joten ei aivan välttämättä ole syytä ylenkatsoa kaikkia pienempiäkään yksityiskohtia. Niiden vaikuttavien asioiden tosiasioihin perustuva erittely sitten taas voi vaan olla melko hankalaa, ellei jopa mahdotonta pelkällä perstuntumalla.
 
Toisaalta kyllä mä uskon monien "kuulevankin" asioita. Mieli on ihmeellinen voima, tarvittaessa se laittaa kuulemaan vaikka väkisinkin. Fiilisjuttuja ei sovi väheksyä, vaikkei se totuuteen perustuisikaan. Mitäpä sitä turhaan hyvää meininkiä pilaamaan sokkotesteillä. :)

Eikös noi soittosessiot pidetty hotellihuoneessa? Mä en tunne vintagekitaroita enkä -viuluja, mutta vähän ihmetyttää testausolosuhteet. Tila ja konteksti tuntuu unehtuneen kokonaan. Akustinen soitin muuttaa sointiaan tilan mukaan hyvinkin paljon. Hotellihuoneessa voi soundaa kivalta, miten on konserttisalissa? Soitetaanko Bachia vai Sibeliusta ja millä kokoonpanolla?
 
Oon teinistä saakka soittanu superstratoilla ja trankuilla/mallintavilla.. kun sain ekaa kertaa käsiini telen ja putkivahvarin, olin aivan totaalisen pihalla. Seniori myhäili vierellä että "niin, toi vaatii vähän toisenlaista otetta" :) Jos pitäis minuutin testaamisella karsia niin varmasti lähtis vintagetelet vaihtopenkille.
 
"Soitinta tai taidetta ei pitäisi arvioida kuten urheilutulosta. Miten jokin ääni voi olla parempi kuin jokin toinen? Se pitää liittää asiayhteyteen, soitinta pitää käyttää siihen mihin se on tarkoitettu. Kokeilun pitäisi olla sellainen, että sama muusikko soittaa resitaalin tai konserton kahdella tai usealla eri soittimella" (eräs mun silmin katsottuna guru)
 
Vertaisin tuota hotellihuonesoittelua samaan kuin testaisi kitaroita eri aikakausilta samojen kehnoimpien mahdollisten pedaalien läpi.

Antti1: Mä ainakin olen törmännyt useihinkin musiikin saralla työtään tekevään, jotka puhuvat puutaheinää kamoista, tai rehellisesti myöntävät olevansa aiheesta pihalla.
 
Toisaalta myös, ne jotka musiikkia työkseen tekevät saattavat ottaa vain sen minkä kokee merkitseväksi, harrastajalle taas koko kama-arsenaalin kirjo on tärkeä, oli sillä lopputuloksen kannalta merkitystä tai ei.
 
Kieltämättä olisi kiva joskus tehdä asioita lopputuloksen perusteella, mutta piruvie kun se vaatii lahjoja tai ainakin kovaa työtä. Kamarunkuttelu on niin paljon helpompaa, siihen ei tartte kuin rahaa.

Antti1: Ammattilaisuus ei tarkoita sitä, että kuulisi enemmän asioita, tai tietäisi laitteista enemmän.
 
Klassisen musan ammattilaiset kyllä yleensä ovat erittäin tarkkoja instrumenttinsa soundista ja tuntevat sen erityispiirteet hyvin. Osasyynä yleensä tähän on se, että harjoitusmäärä on suuri ja sama instrumentti on yleensä käytössä pitkään.
 
En toki väitä ettei harrastuksekseen rämpyttelevä voisi jotain laitteidensa soundista ja niihin vaikuttavista asioista tietää, mutta välillä jutut soundiin vaikuttavista asioista (ja siitä miten itse kukin ne kuulee) menevät vähän yli, omaltakin osalta voin tämän myöntää.

the-Antero: Kuinka moni täällä erottaisi pelkällä kuuntelulla "vintage" kitaran ja uuden kitaran...
 
artal:
Kuten joku tuossa toisessa keskustelussa esitetyn fuzz-dokumentin haastateltava sanoi, jotenkin kaikkein hienoimpia löytöjä ovat ne, kun tuntuu että saa aktiivikäyttöön jonkin unohdetun laitteen toiselta aikakaudelta ja sitä myötä saundin, jota ei enää ole. Minä itse arvostan ehkä tällaista löytöretkeilyä enemmän kuin kirurgisen tarkasti sliipattua soittomukavuutta ja absoluuttisen häiriötöntä saundia.
 

 
Sallinette näihin liittyen pienen floodauksen
 
http://maihinnousu.net/s/14930
 
Tässähän tavoitellaan vintagesoundia aivan upouudella kitaralla. Kaikki muu tämän huitaisemalla tehdyn klipin äänityksessä käytetty laitteisto on korkeintaan muutaman vuoden vanhaa standardikamaa.
 
Tämän ketjun hengessä kysynkin, kaipaako kuulija tohon skittasoundiin enemmän "vintagelisää", joka olisi (kenties) saavutettavissa 50-luvun Les Paulilla / ko. ajan vahvistimilla, äänitystekniikalla etc.? Itse olen arrogantisti jopa pohtinut, että vaikka saisin mahdollisuuden valita, löytäisinkö niistä 50-luvun vintagekepeistä tätä omaani paremmin soivaa ja käteen sopivampaa yksilöä.
 
Vintagesoittimien keräilyarvo- ja sijoitusnäkökohtiin en ota tässä kantaa, enkä myöskään (kitaristi)yhteisöjen sosiaalisiin arvostuksiin, joista tämäkin ketju pääasiassa kertoo.

Hyvää settiä. En usko että meininki tai skittasoundi olisi yhtään autenttisempi vanhalla lesterillä. Kyllä uudet soittimet kuullostaa ihan yhtä vahhoilta kuin vanhat - jos osaa soittaa vanhaan stailiin. Mojo ja muut asiat erikseen. Itse en laittaisi sokkotestissä euroakaan likoon.

Antti1: Fiilisjuttuja ei sovi väheksyä, vaikkei se totuuteen perustuisikaan. Mitäpä sitä turhaan hyvää meininkiä pilaamaan sokkotesteillä. :)
 
Eikö olis mahtava löytää isoisän kaapista vanha Stratocaster/LP? Olishan siinä törkeän kovat fiilis arvot, vaikkei lopulta oliskaan mikään ihmekitara... =D Ois siinä vähän eri tunnelma ku Toomannilta tilaa.

markkuilari: Tän mäkin haluaisin tietää, kun tuntuu että täällä jengi kuulee mahongeistakin mikä on parasta,(ainakin kun tietää valmistusmaan). Sähkökitaroissa on kumminkin mikit, vahvistin, kaiutin, efektit, EQ ja juikkipuikin hyvä soundiset piuhat, jota muuttamalla kitaran soundi muuttuu ihan laidasta laitaan. Ja jos ammattimuusikot ei erota akustisia soittimia toisistaan, niin täällähän on huippu ammattilaisia paljon. Lisää samanlaisia testejä kitaroillekkin, niin saadaan taas hyviä vääntöjä.
 
Itse ainakin meinasin tuolla mahongin painolla ja lakkapinnalla lähinnä ei-soundillisia asioita, koska ennenmuinoin semmoista kevyemmän plaatuista mahonkia (Honduras, vai mikä se ny oli) oli saatavilla enemmän, toisin kuin nykyään kun mettät on riistetty tyhjiksi. Mutta ootko kuunaan testannut minkälainen on ero painavan ja kevyen mahongin soundeissa?
 
Emmä tiiä, tuntuu, että mitä tahansa kukakin sanoo, niin saa siitä jonkun leiman ottaansa ja sitten tulee joku ja yleistää geneeriseksi ämnettiläiseksi.
 
:)

krk: Sallinette näihin liittyen pienen floodauksen
 
http://maihinnousu.net/s/14930
 
Tässähän tavoitellaan vintagesoundia aivan upouudella kitaralla. Kaikki muu tämän huitaisemalla tehdyn klipin äänityksessä käytetty laitteisto on korkeintaan muutaman vuoden vanhaa standardikamaa.
 
Tämän ketjun hengessä kysynkin, kaipaako kuulija tohon skittasoundiin enemmän "vintagelisää", joka olisi (kenties) saavutettavissa 50-luvun Les Paulilla / ko. ajan vahvistimilla, äänitystekniikalla etc.? Itse olen arrogantisti jopa pohtinut, että vaikka saisin mahdollisuuden valita, löytäisinkö niistä 50-luvun vintagekepeistä tätä omaani paremmin soivaa ja käteen sopivampaa yksilöä.
 
Vintagesoittimien keräilyarvo- ja sijoitusnäkökohtiin en ota tässä kantaa, enkä myöskään (kitaristi)yhteisöjen sosiaalisiin arvostuksiin, joista tämäkin ketju pääasiassa kertoo.
 
Kuten tuossa omassa kirjoituksessani sanoin, en usko että uusissa soittimissa on mitään mitattavaa huonommuutta vanhoihin, ehkä ennemmin jopa paremmuutta. Kaikenlaista soundia voi varmasti saada irti nykykamoista. Se löytöretkeily niissä vanhoissa viehättää, eli enemmän ollaan siellä fiilispuolen jutuissa.

VIPMetal: Eikö olis mahtava löytää isoisän kaapista vanha Stratocaster/LP? Olishan siinä törkeän kovat fiilis arvot, vaikkei lopulta oliskaan mikään ihmekitara... =D Ois siinä vähän eri tunnelma ku Toomannilta tilaa.
 
Tuosta tuli mieleen se toissapäiväinen Panttilainaamo tv-sarja. Joku jäbä tuli myymään 60-luvun Les Pauliaan 25k. Ammattilainen tsekkas kitaran ja oikea vuosluku oliki 1974 jonka johdosta hinta tippui 3000 taalaan... Hieman harmitti miehen puolesta...

Vaikea se on kuvitella, että vanha kitara olisi jotenkin vanhuutensa puolesta parempi, eikä nykyään enää pystyttäisi vastaavia tekemään. Kai jokainen kitara on yksilö, eikä sen absoluuttiseen hyvyyteen sinänsä ikä vaikuta. Itse uskon, että nykyisin pystytään tekemään vähintään yhtä hyviä kitaroita kuin ennenkin.
 
Se mistä vintagekitarasta voisi maksaa on se kitaran tarina ja sielu. Mielestäni vanhoissa kitaroissa kuten autoissakin on jotain kiehtovaa ja ainutlaatuista, enkä tarkoita, että se olisi jotain sokkotestissä todistettavissa olevaa absoluuttista paremmuutta. Puhtaasti tunne asia. Ja tunteella ja mielikuvien perusteellahan ihminen tekee lähes kaikki ostopäätökset - miksi se kitarakamoissa olisi sitten jotenkin väärin.
 
Itse vedän rajan siihen, että se pitää ymmärtää, mistä maksaa. Eli voin maksaa Fenderin nimestä, koska haluan sen ja se tuo minulle hyvän fiiliksen. Ymmärrän kyllä, että halvemmalla voin saada paremman kitaran, missä ei lue Fender, mutta tahdon silti sen Fenderin. Katson, että se Fender teksti tuo minulle enemmän lisäarvoa kuin se toisen kitaran "paremmuus".
 
Toisaalta en maksaisi 50 euroa kitarakaapelista, jos 7 euron kaapeli olisi teknisesti yhtä hyvä. Mutta toisaalta jollain voi siinäkin olla sama tilanne kuin itsellä Fenderin kanssa. Pääasia on ymmärtää, mistä maksaa, eikä maksaa jostain mitä kuvittelee saavansa, mutta ei saa. Eli ymmärtää maksavansa "tyhjästä".

Laulava Kylätohtori: Pääasia on ymmärtää, mistä maksaa, eikä maksaa jostain mitä kuvittelee saavansa, mutta ei saa. Eli ymmärtää maksavansa "tyhjästä".
 
Ai vintage-kitaran ostaja? Eihän se tyhjästä maksa vaan siitä fiiliksestä. Osaltaanhan vintageharrastuksessa ja muussakin kamarunkkauksessa on kyse kuka nauttii eniten-kilpailusta. Mutta se ei ole mikään ihme, pikemminkin vallitseva ideologia tällä hetkellä. Useimmat tietenkin yrittävät vetää rajan johonkin kohtaan, pakon edessä tai järjen valon alkaessa kajastaa.

2randpo: Ai vintage-kitaran ostaja? Eihän se tyhjästä maksa vaan siitä fiiliksestä.
 
Jep, siksi tuo olikin lainausmerkeissä. Tarkoitin juuri, että ymmärtää maksavansa siitä fiiliksestä, eikä mistään ylivertaisesta kitarasta noin ominaisuuksien puolesta...