Aihe: THE MEN (Sacred Bones, US)+BLLPC, 30.1. Kuudes Linja, Hki
1
Artemi
05.12.2011 09:51:27
BROOKLYNILAINEN THE MEN KUUDENNELLE LINJALLE
Ma 30.1.2012 Helsinki, Kuudes Linja +Black Lizard and The Liquid Plastic Castles
 
Shoegazea, post-punkia ja noiserockia yhdistelevä The Men saapuu ensimmäiselle Suomen vierailulleen Kuudennelle Linjalle maanantaina 30. tammikuuta. Brooklynin aktiivisen musiikkiskenen kiinnostavimpiin tulokkaisiin lukeutuvan bändin keikkaliput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
 
The Stoogesin räjähtävää protopunkkia, STT-levymerkin (mm. Sonic Youth, Husker Dü, Dinosaur Jr) amerikkalaista underground-soundia, Wipersin tummasävyisen melodista punkia sekä Spacemen 3:n ja My Bloody Valentinen kulta-aikojen shoegazea sekoitteleva The Men kuuluu tämän vuoden kuumimpiin uusiin brooklynilaisyhtyeisiin. Omakustanteena alun perin julkaistu debyyttialbumi "Immaculada" (2010) sai jatkoa keväällä ilmestyneen Leave Home -kakkoslevyn myötä.
 
Sacred Bones Recordsin (mm. Zola Jesus, Crystal Stilts, Woods) julkaisema ja The Ramonesin klassikkoalbumilta nimensä lainannut Leave Home sai ylistystä esimerkiksi Pitchforkilta, Stereogumilta sekä lukuisilta muilta merkittäviltä vaihtoehtomusiikkimedioilta. Levy sisältää paitsi bändin debyyttilevyltä tuttuja lyhyitä garagepunk-ralleja myös lähes kymmenminuuttisia shoegaze-eepoksia. Ensi keväänä seuraavan albuminsa julkaisevalta The Men:lta on jo aikaisemmin ilmestynyt lukuisia loppuunmyytyjä vinyylisinglejä ja kasetteja.
 
Tänä vuonna esimerkiksi Black Lipsin, Russian Circlesin ja Iceagen kanssa keikkaillut The Men aloittaa huomenna lyhyen Euroopan kiertueen, ja Suomen keikan sisältävä pidempi vanhan mantereen rundi toteutuu tammi-helmikuussa.
 
The Men:ia lämmittelee kovassa nosteessa oleva, 60-luvun psykedeelistä autotallirockia sekä Spacemen 3:n ja The Jesus & Mary Chainin tyylistä tummanpuhuvaa alternative-musiikkia yhdistelevä Black Lizard and The Liquid Plastic Castles. Helsinkiläisnelikon viimeisin julkaisu on syyskuussa ilmestynyt Fucking Up -EP.
 
LIPUT:
10 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.
 
THE MEN (USA)
You'd be hard-pressed to find a purer, no-bullshit, serious-as-a-heart-attack rock record released this year, 8.2/10 Pitchfork
Rides a pug-ugly joy-punk riff into almost krautrock oblivion--complete with gorgeous voice cracks and face-mooshing distortion Village Voice
Fantastic LP Brooklyn Vegan
A record that leaves me spinning after every spin Dusted Magazine
An eight-course feast curated and prepared by Black Flag, Guy Picciotto, Sleep and Queens Of The Stoneage but it leaves a singular aftertaste that is all its own, 4/5 Consequence of Sound
Leave Home is a surprise favorite of 2011 Stereogum
 
urlhttp://wearethemen.blogspot.com//url_
urlwww.facebook.com/BLLPC/url_
urlwww.kuudeslinja.com/url_
urlwww.fullsteam.fi/url_
Jussiman
07.12.2011 00:24:38
Vaikuttaa kiinnostavalta
Artemi
13.12.2011 11:06:49
Artemi
27.01.2012 16:21:08
Artemi
30.01.2012 13:19:21
Tänään!
 
19.00 ovet auki
20.00 BLLPC
21.00-> THE MEN (US)
00.30 pilkku
 
DJ Gallop soittaa levyt!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)