Kitarat: soittaminen ›

Jucciz: Saammeko ääninäytteen Master of Puppetsista sooloineen? Oma veikkaukseni on, ettemme saa.
 
Oli miten oli, ennustan pitkäikäistä ja asiallissävyistä keskusteluketjua.
 
Aiheeseen liittymättä mulla olisi Jucciz kysyttävää tosta sun lappu soimaan-sivustosta ja ylipäätään lappujen tekemisestä.
 
Ensin ilmeisesti hahmottelet kappaleen rakenteen, mutta miten selvität sointuharmonian? Mulle on opetettu, että ensin pitäisi selvittää kappaleen bassolinja ja laulumelodia, jonka pohjalta sitten "yhteistuloksena" voi alkaa miettimään niitä sointuja, tältä pohjaltako itsekin teet lappuja vai jollain muulla keinoin?

varo: Aiheeseen liittymättä mulla olisi Jucciz kysyttävää tosta sun lappu soimaan-sivustosta ja ylipäätään lappujen tekemisestä.
 
Ensin ilmeisesti hahmottelet kappaleen rakenteen, mutta miten selvität sointuharmonian? Mulle on opetettu, että ensin pitäisi selvittää kappaleen bassolinja ja laulumelodia, jonka pohjalta sitten "yhteistuloksena" voi alkaa miettimään niitä sointuja, tältä pohjaltako itsekin teet lappuja vai jollain muulla keinoin?
 
Mää lähden lappua kirjoittaessani liikkeelle yleensä siitä, että teen nuotin täyteen tyhjiä tahteja, oikean määrän. Sitten merkkaan kaksoisviivoilla osien (intro, säkeistö, bridge, kertosäe, c-osa, soolo, outro jne.) väliset rajat ja rivitän tahdit mahdollisimman luettavasti (yleensä 4 tahtia per rivi) ja pyrin aloittamaan uuden osan uudelta riviltä, en keskeltä riviä. Samalla pyrin jo miettimään, mitä osia kappaleessa kerrataan, jotta voisin käyttää tilan tehokkaasti - näin hahmottuu paikat, joissa käytän kertausmerkkejä, useita maaleja sekä segno- ja coda-hyppyjä.
 
Soinnut selviää mulle ihan kuuntelemalla: kun on eläessään kuunnellut tarpeeksi sointuja (ja nimenomaan analysoinut niitä kuullessaan), osaa aika hyvin tunnistaa ne korvakuulolta ainakin kun kyseessä on kevyt musiikki (pop, rock, jazz, iskelmä, tanssimusiikki jne). Kunhan olen selvittänyt kappaleen sävellajin (ja valinnut sen perusteella etumerkinnän), pystyn yleensä kirjoittamaan reaalisointumerkit suorilta ilman tarvetta kajota instrumenttiin. Toki sitten kun soinnut on kirjoitettu, tarkistan ne vielä kitara kourassa, eli pistän kappaleen soimaan ja soittelen lappuun kirjoittamani soinnut läpi ja teen korjauksia, mikäli tarve vaatii.
 
Bassolinjoja kirjoitan nuotin oheen mikäli kappaleessa on kiinnostava tai kappaleelle tunnusomainen bassokuvio. Joskus kirjoitan muutaman esimerkkitahdin ja sen jälkeen jätän "pelin auki" basistille - lisään nuottiin vaan merkinnän "cont. simile", eli "jatka samaan tyyliin". Tokihan nuotista tulee joskus tarpeettoman pitkä, mikäli kaikki bassolinjat kirjoitettaisiin nuotti nuotilta auki. Mieluummin jätänkin soittajien omalle ilmaisulle tilaa. Osaava basisti soittaa kyllä sointumerkkien pohjalta tyylikästä tavaraa, vaikka bassorivi puuttuisikin. Olennaista on tuntea musiikkityyli, jota kappale edustaa.
 
Varsinaista lead-laulumelodiaa hyvin harvoin kirjoitan bändilappuihin, koska ne on tarkoitettu nimenomaan soittajia, ei solistia varten. Toki jos kappaleessa puolestaan on tärkeitä stemmalauluja soittajien laulettavaksi, ne kirjoitan mukaan.

Jucciz: Mää lähden lappua kirjoittaessani liikkeelle yleensä siitä, että teen nuotin täyteen tyhjiä tahteja, oikean määrän. Sitten merkkaan kaksoisviivoilla osien (intro, säkeistö, bridge, kertosäe, c-osa, soolo, outro jne.) väliset rajat ja rivitän tahdit mahdollisimman luettavasti (yleensä 4 tahtia per rivi) ja pyrin aloittamaan uuden osan uudelta riviltä, en keskeltä riviä. Samalla pyrin jo miettimään, mitä osia kappaleessa kerrataan, jotta voisin käyttää tilan tehokkaasti - näin hahmottuu paikat, joissa käytän kertausmerkkejä, useita maaleja sekä segno- ja coda-hyppyjä.
 
Soinnut selviää mulle ihan kuuntelemalla: kun on eläessään kuunnellut tarpeeksi sointuja (ja nimenomaan analysoinut niitä kuullessaan), osaa aika hyvin tunnistaa ne korvakuulolta ainakin kun kyseessä on kevyt musiikki (pop, rock, jazz, iskelmä, tanssimusiikki jne). Kunhan olen selvittänyt kappaleen sävellajin (ja valinnut sen perusteella etumerkinnän), pystyn yleensä kirjoittamaan reaalisointumerkit suorilta ilman tarvetta kajota instrumenttiin. Toki sitten kun soinnut on kirjoitettu, tarkistan ne vielä kitara kourassa, eli pistän kappaleen soimaan ja soittelen lappuun kirjoittamani soinnut läpi ja teen korjauksia, mikäli tarve vaatii.
 
Bassolinjoja kirjoitan nuotin oheen mikäli kappaleessa on kiinnostava tai kappaleelle tunnusomainen bassokuvio. Joskus kirjoitan muutaman esimerkkitahdin ja sen jälkeen jätän "pelin auki" basistille - lisään nuottiin vaan merkinnän "cont. simile", eli "jatka samaan tyyliin". Tokihan nuotista tulee joskus tarpeettoman pitkä, mikäli kaikki bassolinjat kirjoitettaisiin nuotti nuotilta auki. Mieluummin jätänkin soittajien omalle ilmaisulle tilaa. Osaava basisti soittaa kyllä sointumerkkien pohjalta tyylikästä tavaraa, vaikka bassorivi puuttuisikin. Olennaista on tuntea musiikkityyli, jota kappale edustaa.
 
Varsinaista lead-laulumelodiaa hyvin harvoin kirjoitan bändilappuihin, koska ne on tarkoitettu nimenomaan soittajia, ei solistia varten. Toki jos kappaleessa puolestaan on tärkeitä stemmalauluja soittajien laulettavaksi, ne kirjoitan mukaan.
 
Asiasta mitään tietämättä sanoisin, että se bassolinjaan huomion kiinnittäminen liittyy sointujen tunnistamiseen sellaisella henkilöllä joka ei ole asiaan harjaantunut niin paljoa että tunnistaisi ne suoraan. Siinähän lienee kyse oletuksesta, etä basso soittaa sen harmonian alimman äänen, mutta siinä piilee mielestäni pieni ansa eli bassohan ei aina soita sitä soinnun alinta ääntä.
 
Sointutunnistuksessa itselleni sattuu toisinaan sellaisia kömmähdyksiä, että ihan perussoinnuissakin olen voinutkin valita alkuperäisestä sovituksesta poiketen vaikkapa rinnakkaissoinnun tms. Mutta kaiken kaikkiaan uskon, että sointujen tunistamiseen korva harjaantuu kun vaan sinnikkäästi keskittyy niitä analysoimaan ja kuulokuva kehittyy.

hallu: Asiasta mitään tietämättä sanoisin, että se bassolinjaan huomion kiinnittäminen liittyy sointujen tunnistamiseen sellaisella henkilöllä joka ei ole asiaan harjaantunut niin paljoa että tunnistaisi ne suoraan. Siinähän lienee kyse oletuksesta, etä basso soittaa sen harmonian alimman äänen, mutta siinä piilee mielestäni pieni ansa eli bassohan ei aina soita sitä soinnun alinta ääntä.
 
Juuri näin. Kyllähän periaatteessa kaikki soinnut voidaan ilmaista bassosävelestä käsin, mutta välillä tuloksena olisi sellaisia reaalisointumerkintöjä, ettei niitä lukisi lennossa Heikki Laurilakaan. Tällöin on hyvä pystyä tunnistamaan sointu toisella tapaa ja merkkaamaan se ns. kauttasointuna, jossa on ilmoitettu erikseen sointu ja sen alla soiva bassosävel.
 
Sointutunnistuksessa itselleni sattuu toisinaan sellaisia kömmähdyksiä, että ihan perussoinnuissakin olen voinutkin valita alkuperäisestä sovituksesta poiketen vaikkapa rinnakkaissoinnun tms. Mutta kaiken kaikkiaan uskon, että sointujen tunistamiseen korva harjaantuu kun vaan sinnikkäästi keskittyy niitä analysoimaan ja kuulokuva kehittyy.
 
Rinnakkaissointu ei yleensä olekaan niin paha. Jos soitat A-mollin sijasta C-duurisoinnun, mutta basisti kuitenkin soittaa A:n, tuloksena on Am7, joka yleensä toimii hienosti.

Jucciz: Rinnakkaissointu ei yleensä olekaan niin paha. Jos soitat A-mollin sijasta C-duurisoinnun, mutta basisti kuitenkin soittaa A:n, tuloksena on Am7, joka yleensä toimii hienosti.
 
Mistä päästäänkin siihen, että periaatteessa minkä tahansa duurisävellajissa kulkevan biisin klaaraa periaatteessa (ja ihan käytännössäkin, kokeiltu on - hienosti menee läpi) kolmella duurisoinnulla.
 
C
Dm -> F = Dm7
Em -> G = Em7
F
G
Am -> C = Am7
Bdim (okei tähän viimeiseen tarvii soittaa Dm, jos se ylipäänsä ilmestyy biisissä)
 
Tervemenoa humppakeikalle. :-D

kimurantti1: Mistä päästäänkin siihen, että periaatteessa minkä tahansa duurisävellajissa kulkevan biisin klaaraa periaatteessa (ja ihan käytännössäkin, kokeiltu on - hienosti menee läpi) kolmella duurisoinnulla.
 
C
Dm -> F = Dm7
Em -> G = Em7
F
G
Am -> C = Am7
Bdim (okei tähän viimeiseen tarvii soittaa Dm, jos se ylipäänsä ilmestyy biisissä)
 
Tervemenoa humppakeikalle. :-D
 
Jep. Näinhän nuo menee. Noille on olemassa nimikin (ainakin Max Tabellin kirjassa), nimittäin medianttikorvaus. Tuota samaa kolmen soinnun ideaa esitellään Robben Fordin mainiolla opetus-DVD:llä "The Art of Blues Rhythm". Hirmuisen hyvä video muuten.

Hyviä kirjoituksia täällä väeltä!
Jokaisen kehittyminen kahdessa vuodessa on niin henkilökohtaista, että ei sitä kannata vertailla.
 
Mutta antaisin ainakin 15vee itselleni neuvoksi:
- opettele soinnut käännöksineen koko otelaudalta alkaen peruskolmisoinnuista
- jammaile niillä - tee riffejä ja sointumelodioita
- soita VAIN sitä mitä kuulet sisälläsi ja olisit laulamassa
- soita aina metronomin kanssa
- opettele kokonaisia biisejä, paljon!
- treenaa tosissasi myös laulamista kitaroinnin yhteydessä.
 
Näillä vinkeillä pääsee pitkälle.

Hyviä vinkkejä von spetsiltä, etenkin sointujen, sointukäännösten, kokonaisten biisien opettelun sekä laulamisen tärkeys - sekä tilutuksen treenaamisen "unohtaminen" kokonaan listalta. :)
 
Tää vaan pisti silmään:
 
- soita aina metronomin kanssa
 
Tätä en lähtisi ihan orjallisesti noudattamaan. Tarkkuutta vaativia juttuja treenaisin ehdottomasti metronomin kanssa, mutta kun soitat oikeiden ihmisten kanssa, ne eivät kuitenkaan koskaan ole metronomeja, joten on hyvä myös opetella reagoimaan "elävään tempoon". Tätä treenatakseen on myös erittäin hyödyllistä soitella sellaisten levyjen päälle, joiden tietää olevan äänitettyjä ilman metronomia - tällä tavoin oppii reagoimaan paremmin "ihmisgrooveen", jota metronomi ei yksinkertaisesti voi tarjota. Eli mun vinkki on: treenaa tarkkuutta metronomin kanssa, mutta musiikkia voit ihan hyvin soittaa ilman metronomiakin.
 
Tuohon listaan lisäisin vielä ehdottomasti sen, että pyri hakeutumaan mahdollisimman varhain tilanteisiin, joissa saat soittaa toisten (mielellään itseäsi parempien) muusikoiden kanssa. Mikään ei kasvata yhteissoittotaitoja niin paljon kuin ... niin, yhteissoitto. Ja keiltään ei opi niin paljon soittamisesta kuin niiltä, jotka ovat siinä sinua pidemmällä - aivan sama, onko heidän instrumenttinsa sama vai eri kuin sun. Kannattaa muuten kiinnittää erityistä huomiota itselle vieraisiin instrumentteihin ja siihen, miten kyseisillä soittimilla soittajat ilmaisevat itseään - näin saat itsekin uutta sanavarastoa automaattisesti.

Aika kamalan huono.
Kohta 1,5 vuotta soitellut. Kehitystä tapahtuu, mutta en tiedä ollaanko tässä nyt ihan oikeaan suuntaan menossa. Opettajan apu voisi olla tarpeen.
 
Taso on se, että esim. Lenny Kravitzin Are you gonna go my way sujuu näin neljän päivän harjoittelun (n. 15-45 min. päivässä) jälkeen suhteellisen selkeästi. Hitaammalla tempolla. Ilman sooloa. Heh. Vasta muutama biisi menee alusta loppuun omaan korvaan hyvältä kuulostaen.
 
Kehuja olen saanut lähinnä vain akustisen kitaran soittotaidoistani.
 
Mutta luovuta en perskele!

Vuoden soittamisen jälkeen näin:
 
http://maihinnousu.net/s/2197

Jäsen Von Spetsin listaan lisäisin:
 
- Opettele kunnollinen vibrato erilaisilla intensiteeteillä
- Opettele bendaamaan vireessä (ainakin 1/2, 1 ja 1 1/2 sävelaskelta) ja hallitsemaan voimankäyttö bendatessa niin että pystyt bendaamaan vireessä kuulemattaa omaa soittoasi. Opettele tämän jälkeen bendaamaan taktisesti epävireessä.

Kuvittelin osaavani vaikka mitä kahden vuoden jälkeen. kohta 15 vuotta takana ja hetkittäin menee, hetkittäin tökkii.

Ite oon sen 7 kuukautta soittanut ja opiskellu itsenäisesti ja ilman mitään youtubevideoita tai kirjoja, ku en tykkää niist vaa haluun oppii täysin ite.. En oo ees muiden biisei soittanu, mut tietenki kuuntelu vaikuttaa. En oo siis panostanu pahemmin teoriaankaan enkä tiedä edes missä vireessä soitan, paitsi alin ääni kuulostaa C:ltä. Tälläistä improvisoin tänään http://soundcloud.com/plateau-1-1/2802-1

viny: Kun olin 2 vuotta soittanut niin osasin soittaa vaikka mitä (mm. Metallican tuotannon, Iron meideniltä puolet, ja kaikki 80 luvun klassikot, kourallisen jazzstandardeja ja klassista). Nykyään kun olen lähemmäs 10v. soittanut, en osaa enää mitään. Ja kyse ei ole taitotason tippumisesta vaan siitä että olen oppinut kuuntelemaan soittoani 'ulkopuolisen korvin'. Sillon nuorena ja innokkaan riitti kun saatiin biisi loppuun, mutta musiikkia se ei ollut. Nykyään kuuntelen enemmän kokonaisuuttaa, fraseerausta ja yksittäisiä säveliä ja olen huomannut että enhän minä oikeastaan osaa mitään vaikka kehitystä onkin tapahtunut hurjasti.
 
Komppaan niin täböl!
 
SItä mukaan kun kokemusta soittamisesta ja musiikista ylipäätänsä karttuu, niin alkaa hiffata mistä on kyse. Koin vuosi taaksepäin kovaa masista kuinka en oo kehittyny yhtään kun ajattelin, että biisit jotka osasin kahen vuoden soittamisen jälkeen ei nykyään mee sitten millään. Kai sitä vaan alko tajuu, että musiikissa on paljon muutakin kuin ne yksittäiset tabut/riffit..

jussi.r: Ite oon sen 7 kuukautta soittanut ja opiskellu itsenäisesti ja ilman mitään youtubevideoita tai kirjoja, ku en tykkää niist vaa haluun oppii täysin ite.. En oo ees muiden biisei soittanu, mut tietenki kuuntelu vaikuttaa. En oo siis panostanu pahemmin teoriaankaan enkä tiedä edes missä vireessä soitan, paitsi alin ääni kuulostaa C:ltä. Tälläistä improvisoin tänään http://soundcloud.com/plateau-1-1/2802-1
 
Ei mitenkään huonon kuuloista seitsemän kuukautta soittaneelle, mutta. Oletko treenannut metronomin kanssa?
 
Itsellä oli sama juttu alkuaikoina (ja on kyllä vieläkin) eli osaan kyllä soitella itse niitä juttuja suunnilleen kuinka haluankin, mutta muiden tekemien kappaleiden opettelu on aina helvettiä. Etenkin pitkät nopeat lickit, joiden rytmitys on jotenkin "erilainen" tuottavat ongelmia. Syy löytyy juurikin siitä että alkuaikoina treenasin vain itsekseen soittelua ja rytmin sekä muiden kappaleiden opettelu, jäi vähemmälle. Näitä puutteita on sitten myöhemmin joutunut urakalla ottamaan kiinni vaihtelevalla menestyksellä.

Metallic-Fani: Ihan mielenkiinnosta kyselen, että kuinka hyviä ootte ollu. Itse olen 1,5 vuotta soittanut.
 
Tekniikoita:
Alternate picking
Sweep picking(jonku verran en mikään laiho ole :D)
Täppäys
Legato
 
Biisejä sooloineen:
Master of Puppets
Crazy Train
Smoke on the Water
Trooper
Wild Child
ja jotain muuta kasariheviä
 
Ihan nyt pakko tiedustella, että miksi pitää lähteä aina perse edellä puuhun. Maailmasta löytyy aivan saatanasti tunnettuja, helppoja biisejä mitä kannattaa opetella. En ite ainakaan tuossa vaiheessa kyennyt mihinkään soolon HYVIN, ja ensimmäinen minkä opettelin oli Highway Starin soolo. Se ei oo tilua, E: 12-15-17 väleiltä (jotka on helppo suurella Gain-määrällä soittaa niin vitun nopeesti, mutta silti ilman tunnetta täysin vituilleen) vaan siinä on mukavan haastavia kuvioita. Ei kannata aina lähtee seuraamaan mitä se naapurin Esa-Petteri soittaa. Ja nyt voin tähän väliin heittää vielä että en ole ikinä reenannut yhtään Aironmeidenin tai Metalican kappaletta, en sooloja, en mitään. Ja täppäystä en käytä, se on miun mielestä vaan taas yksi helpotus soittamiseen.

neuvone: Ja täppäystä en käytä, se on miun mielestä vaan taas yksi helpotus soittamiseen.
 
Onko se huono asia?

Aidosti mielenkiintoinen ketju. On todella kiehtovaa nähdä, miten erilaisia polkuja pitkin ihmiset soitintaan lähestyvät.
 
Itse aloitin akkarilla. Ostin jonkun keltaisen pörssin halvimman Landolan, jonka soitettavuus oli jossain mahtavan ja loistavan tuolla puolella. Soittimen puolustukseksi on pakko sanoa, että se saundasi aika kivalta. Kielet olivat jäätävän korkealla ja edellinen omistaja oli laittanut aivan järkivapaat kaapelit kieliksi. Itse tietenkin aloittelijana luin jostain, että kielten koon vaihtaminen vaikuttaa intonaation ja kaularautaakin on ehkä säädettävä, joten katsoin parhaaksi jatkaa samalla paksuudella.
 
Kahden vuoden todella raastavan röytämisen jälkeen sormenpääni olivat terästä. Alkumetreillä ne kirjaimellisesti vuosivat verta ja soittaminen oli monta kertaa jäädä siihen järkyttävään kipuun, joka soittopäivän jälkeen piti yölläkin hereillä.
 
Osasin kahden vuoden kohdalla soittaa vaikka mitä. Soitin vain sorminäppäilyllä, koska monet puolivillaiset yrityksen sählätä plektran kanssa epäonnistuivat ja sorminäppäily tuntui paljon luontevammalta. Yritin paljon nuotiokitarameininkiä, mutta se oli suhteellisen vaikeaa, koska vaivaisen kahden vuoden jälkeen sillä kitaralla ei ollut toivoakaan saada yhtää ainutta barree-otetta soimaan. Soittelin sitten avosoinnuin kompattavissa olevia biisejä ja helppoja klassistyylisiä, tyyliin Greensleeves, joku Bachin menuetti ja Bourree ja sen sellaista. Siltä harjaantuu yllättävän nopeasti ohittamaan kaikki biisit, joissa on liian hankalia sointuja. Noin kahden vuoden paikkeilla siirryin pikkuhiljaa kohti rokimpaa menoa, koska sillä akkarilla sai vitossointuun sellaisen aika siistin, metallisen klangin, joka rokkaasi itse asiassa aika kovaa. Epätoivon vimmalla komppailin jotain helpoimpia Gunnareita ja Metallicoja sormilla. Voi veljet, että silloin rokattiin, kun Enter Sandman ja You Could Be Mine saivat Landolalla kyytiä.
 
Sivuhuomautuksena muuten todettakoon, että soittelin yksinomaan sillä kitaralla nelisen vuotta, minkä jälkeen ostin sähkökitaran. Sekin oli täysi romu, johon päädyin laittamaan koon 13 kielet ja ihmettelin, kuinka kevyttä soittaminen voikaan olla. Iloitsin siitä, kuinka barree-otteetkin ovat yhtäkkiä kuin vettä vain. Soittoharrastusta on jatkunut viitisentoista vuotta, ja alkuvaiheen röytäminen sillä Landolalla kuuluu edelleen tatsissani aika selvästi. Sitä voisi kuvailla varovaisesti "aika ronskiksi". Olen kyllä sittemmin siirtynyt ihan normaaleihin kieliin ja molemmat kitaratkin ovat jatkaneet matkaansa vähän järkevämmiksi modattuina.