Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Epiphone Les Paul, kaularauta ja räminä
1
Aukikco
12.12.2011 12:24:19
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ostin aika rämän Epiphoneni muutama vuosi sitten. En tiedä enkö ostaessa yksinkertaisesti huomannut, että kielet rämisevät 12. nauhan kohdalta painettaessa. Joka tapauksessa, asian huomattuani arvatenkin ajattelin, että pitää yrittää saada jostain apua vehkeen säätämiseen, kun itsellä ei liiemmin teknisiä kykyjä ole. Homma kuitenkin jäi, kun keskityin enemmän akustisen rämistelyyn.
 
Nyt oon sitten päättänyt kokeilla, josko tosta saisi vielä toimivan pelin. En oo aiemmin säätänyt kaularautoja. Aika opetella, joten hankin sopivan kuusiokoloavaimen ja toteutin muutaman kiristyksen. Puusilmäni ovat sitä mieltä, että kaulan muoto on nyt muovautunut koverasta jotakuinkin suoraksi. Räminä kuitenkin jatkuu yhä. Olen kokeillut ruuvailla tallaa ylemmäksi, ihan maksimiasentoonkin saakka, mutta eipä auta.
 
Miten etenen? Jos kiristän kaularautaa lisää, rikonko koko paskan? Kuinka mahdollista on, ettei tosta vaan saa toimivaa peliä?
markus16
12.12.2011 12:50:06 (muokattu 12.12.2011 12:56:32)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kitarakamat -> Faq: Faq kitaran säätämisestä?
Löytyy siis tuosta ylempää. Kaikkea ei kannata opetella kantapään kautta.
 
Muok: Ja vielä nopeasti kertauksena.. Kaulan ei kuulukaan olla luotisuora, vaan hieman "banaanilla" (=reliefi). Jos kieliä joutuu nostamaa kohtuuttoman paljon kaulaa käyristämällä jonkun ongelmakohdan takia, on nauhoja tod näk. hiottava. Nauhojen hionta kannattaa teettää ammattilaisella, ei yleensä maksa maltaita.
Jos et omin neuvoin saa kitaraa hyviin säätöihin, ammattilainen velottaa n. 30-60 euroa läpikäynnistä. Sitä ennen voi toki pyytää kokeneempaa kaveria katsomaan kaljapalkalla.
 
Old school? New school? Shit! I didn't even go to school.
Aukikco
12.12.2011 13:22:48
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aloin säätämään vehjettä itse, koska ainakin yhdessä kitarakaupassa myyjä tuntui olevan sitä mieltä, että kitaran laatuun&arvoon nähden hiominen ja muu säätö tulisi kohtuuttoman kalliiksi. Jos tosiaan jollain alle huntilla voi selvitä, niin ehkä tämän voisi viedä ammattilaiselle.
 
En nyt oo ihan varma kaularautojen sielunelämästä, niin kysynhän sellaisen ehkä itsestäänselvän tai typerän kysymyksen, että ovatko kaularautaani tehdyt säädökset täysin peruutettavissa? Mitään ei toistaiseksi ole hajonnut...
Laulava Kylätohtori
12.12.2011 13:52:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aukikco: En nyt oo ihan varma kaularautojen sielunelämästä, niin kysynhän sellaisen ehkä itsestäänselvän tai typerän kysymyksen, että ovatko kaularautaani tehdyt säädökset täysin peruutettavissa? Mitään ei toistaiseksi ole hajonnut...
 
On, mikäli mitään ei ole hajonnut.
 
Kun lahjat ja taito loppuvat, alkaa tilutus
hallu
12.12.2011 17:02:41
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aukikco: Aloin säätämään vehjettä itse, koska ainakin yhdessä kitarakaupassa myyjä tuntui olevan sitä mieltä, että kitaran laatuun&arvoon nähden hiominen ja muu säätö tulisi kohtuuttoman kalliiksi. Jos tosiaan jollain alle huntilla voi selvitä, niin ehkä tämän voisi viedä ammattilaiselle.
 
En nyt oo ihan varma kaularautojen sielunelämästä, niin kysynhän sellaisen ehkä itsestäänselvän tai typerän kysymyksen, että ovatko kaularautaani tehdyt säädökset täysin peruutettavissa? Mitään ei toistaiseksi ole hajonnut...

 
No myyjät ovat tietenkin aina sitä mieltä, että parempi ostaa uusi kitara;-) minun mielestä voisit olla suoraan yhteydessä soitinkorjaajaan/rakentajaan, joka kyllä kertoo suunnilleen vilkaisulla kuinka mittavasta rempasta voi olla kyse. Kuvailemasi ongelmat eivät ole mitenkään tavattomia, vaan kyse on useinmiten kuivumisen aiheuttamista tepposista. Olosuhteiden mukaan kaulan relief voi muuttua jolloin homma hoituu kaularautaa veivaamalla tai esimerkiksi otelaudan kuivuessa joku/jotkut nauhat ovat voineet pullahtaa vähän ylös uristaan jolloin ne pitää naputella takaisin pohjaan (senkin homman voi tehdä itse jos onnistuu vain jäljittämään sen nauhan/nauhat, jotka ovat kohonneet ja ei paukuta niitä nauhoja suoraan rautavasaralla klommoille, vaan vaikka puupalikka siihen väliin). Jos kitaraa on soitettu niin paljon, että nauhat ovat tosiaan hionnan tarpeessa, niin se kannattaa jättää osaajan tehtäväksi. Hankalin tilanne lienee jos kaula on kuivunut aalloille tai korkkiruuville, silloin kai ei ole muuta tehtävissä kun kaulan suoristaminen höyläämällä tai vaihtamalla koko kaula = kallista.
 
Ymmärrän kyllä ajattelun, että ihan halpaan kitaraan ei kauhean kallista remppaa viitsi teettää, mutta toisaalta jos kitara on sen väärti niin miksipä ei? rahojaan ei välttämättä saa takaisin tuollaisesta korjauksesta, mutta saa toisaalta itselleen hyvän soittopelin ja kyllähän se pitkälti niin on että jos tuommoiset kuivumisvauriot kerran korjauttaa, niin ei niitä tarvinne enää koskaan siihen kitaraan uudelleen korjata, kun taas jos ostat uuden kitaran niin siinä voi hyvinkin olla samat pulmat edessä talven jälkeen. Eli se asia kannattaa huomioida eikä ihan sokeasti tuijottaa vain niitä hintalappuja.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
Laulava Kylätohtori
12.12.2011 23:15:38
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: Ymmärrän kyllä ajattelun, että ihan halpaan kitaraan ei kauhean kallista remppaa viitsi teettää, mutta toisaalta jos kitara on sen väärti niin miksipä ei? rahojaan ei välttämättä saa takaisin tuollaisesta korjauksesta, mutta saa toisaalta itselleen hyvän soittopelin ja kyllähän se pitkälti niin on että jos tuommoiset kuivumisvauriot kerran korjauttaa, niin ei niitä tarvinne enää koskaan siihen kitaraan uudelleen korjata, kun taas jos ostat uuden kitaran niin siinä voi hyvinkin olla samat pulmat edessä talven jälkeen. Eli se asia kannattaa huomioida eikä ihan sokeasti tuijottaa vain niitä hintalappuja.
 
Jep ja jos soitin rempan jälkeen on hyvä, niin miksei. Kannattaa mietiä, että yleensä sillä rempan hinnalla (vaikka se olisikin melko arvokasta soittimen arvoon nähden) ei saa kovin ihmeellistä kitaraa tilalle. Ja helposti siinä uudessa on samat ongelmat edessä kuten hallu jo mainitsikin...
 
Kun lahjat ja taito loppuvat, alkaa tilutus
Old Joe
12.12.2011 23:30:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kun haet soitinkorjaajalta huolletun halvan kitarasi, on käsissäsi kitara josta olisit joutunut maksamaan selvästi enemmän kuin nyt olet tehnyt. Kitaran käyttöarvo on noussut selvästi. Valitettavasti jälleenmyynin arvo ei nouse vastaavasti.
 
Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta et sinä sitä tiedä.
Aukikco
13.12.2011 13:28:39
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kiitos oivallisista vastauksista, etenkin Hallulle erityisen näkemyksellisestä postauksesta. Joo, enköhän mä tän eräälle tutuksi tulleelle kitarankorjaajalle vie näytettäväksi.
 
Ei mua se hinta itsessään ajatuttanut, vaan mietin että jos tosta ei oo ees mahdollista saada tosi hyvää vehjettä enää, niin sitten mieluusti sijoittais rahaa muualle sen sijaan että väkisin yrittäis venkuttaa tosta toimivaa.
Laulava Kylätohtori
13.12.2011 13:57:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aukikco: Kiitos oivallisista vastauksista, etenkin Hallulle erityisen näkemyksellisestä postauksesta. Joo, enköhän mä tän eräälle tutuksi tulleelle kitarankorjaajalle vie näytettäväksi.
 
Ei mua se hinta itsessään ajatuttanut, vaan mietin että jos tosta ei oo ees mahdollista saada tosi hyvää vehjettä enää, niin sitten mieluusti sijoittais rahaa muualle sen sijaan että väkisin yrittäis venkuttaa tosta toimivaa.

 
Eiköhän osaava soitinrakentaja pysty heti sanomaan, että kannattaako alkaa yrittämään vai ei...
 
Kun lahjat ja taito loppuvat, alkaa tilutus
Aukikco
15.12.2011 01:01:34
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Korjaajalla on, ja kuulemma ihan hyvän pelin tosta saa.
markus16
15.12.2011 01:50:17
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Aukikco: Korjaajalla on, ja kuulemma ihan hyvän pelin tosta saa.
 
Hyvä hyvä. =)
 
Aina silloin tällöin on hyvä käyttää korjaajalla joka osaa laittaa tip top kuntoon, mutta hyödyllistä on opetella tekemään perussäädöt itse. Siinä oppii tuntemaan sen oman kitaransa sielunelämän ihan eri tavalla. Soittotatsin hakeminen säädöillä esmes. Kitara voi soida puhtaasti, intonaatio olla kohdalla jne. silti se voi olla säädön tarpeessa sopiakseen omaan lapaan täydellisesti. Vuodenaikojen ja sään vaihtelut aiheuttaa kitarassa elämistä ja muutoksia, kielten vaihto toiseen merkkiin tai vahvuuteen ym.
Lisäksi perus putsailu ja mahdollinen öljyäminen/vahaaminen kannattaa tehdä itse aina kun on tarvetta. Kitara soi ja kestää paljon paremmin kun otelaudasta pyyhkii pahimmat talimällit ja hinkkailee bodysta läikkyneet kaljat ja oksennukset aina silloin tällöin.
 
Old school? New school? Shit! I didn't even go to school.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «