Kitarat: kitarakamat ›

Joskus nuoruudessani kuljetin säröpedaalia kitaralaukussa. Siellä se kolhi kitaran lakkapinnasta palan pois. Silloin se ei juurikaan harmittanut, mutta nyttemmin ko. kitara on osoittautunut jossain määrin harvinaiseksi ja tollaiset kolhuthan alentavat keräilykitaroiden arvoa.
 
Tällainen kitara kyseessä: http://www.fenderreissue.com/fender … -walnut-x1-pickup-vintage-1982-1980

kaikki sähköskebani oon kolhinut öbaut samalla tavalla. Ekoissa treeneissä uuden skeban kanssa silleen "hei kattokaa mitä mulla on" jonka lälkeen bodyn takaosan (strato) hihnatappi ja kitarahihna tulevat allergiseksi toisilleen ja stratobläästeri paukahtaa body edellä maahan. No ei siinä mitään. Soitto soi ja pienistä ei välitetä koska fenderiä ei popparin muskeleilla rikki saa :)
 
Viime keväänä investoin huomattavan omaisuuden Martin HD28 akkariin ja ajattelin, et nyt on semmoinen luuttu et tätä pidetään ku kukkaa kämmenellä. Et aina kotelossa ja ilmankostuttimet sun muut kuosissa. No enkös onnistunut senkin päälle tipauttamaan capon jostain flanellipaidan rintataskusta sillä seurauksella että snadi naarmu tuli. Ekat 15 sekkaa harmitti ja sit ajattelin et "oh well, keikkaskebaksi toi on hommattukin et ehkä pieniin kosmeettisiin muutoksiin kandee totutella."

Ei eka eikä varmaan vika kerta tämän instrumentin kohdalla, mutta kerran elämässä näinkin päin: eräällä keikalla pikkuPA:n kaiutinkaappi oli sijoitettu ikilevy-pintaiselle alustalle. Kyseessä oli wanha Sarapaltion pykäämä 15-tuumaisella hägärillä varustettu pömpeli, joten ei mikään pienin ja kevein kapistus. Skoben edessä lattiatasolla seisoi -73 jazzbasso ständissään. Keikan tiimellyksessä musiikin voima liikutti skobea alustallaan kunnes se tavoitti reunan ja putosi lattialle kaataen samalla basson. No ei muuta kaiutinkaappi takaisin paikoilleen, basso pystyyn ja settiä jatkamaan. Soittajahan ei kerrasta opi, joten sama episodi toistui myöhemmin keikan aikana: basso naamallaan lattialla ja kaiutinkaappi osittain sen päällä. Mutta tuollaiset pikku kommellukset eivät saa vaikuttaa keikan läpivientiin, joten jälleen kamat pikaisesti pystyyn ja uutta biisiä kehiin. Basso ei ollut moksiskaan koko rytäkästä, ei edes mainittavia lisäkolhuja jo vanhaa charmia & patinaa keränneen basson pintaan. Vire piti sentään tarkistaa ja sitten vetelinkin tuolla bassolla loppukeikan. Sen sijaan myöhemmin treenikämpällä havaittiin, että tukevatekoisen kaiutinkaapin ämyri oli hajonnut.

Tuossa Gibsonin Les Paul Fadedissa pikku naarmut ja kolhut tekee siitä vaan entistä komiamman. Hihnalukko siinä tahtoo pyörähtää aina niinpäin, että lukko pääsee lipsahtamaan ulos tapista ja kitara syöksyy maata kohti kaula edellä :/ Tämä aiheuttaa ylimääräisiä tykytyksiä varsinkin, kun antaa kitaran jollekulle muulle, eikä muista mainita asiasta. Viritystapin kotelon sain kerran paskaksi, kun lukko taas irtosi ja lapa iskeytyi pöytään.
 
Airline-kitarani otti hieman isommin iskua, kun unohdin laukun auki. Heitin laukun reteesti selkään ja kitara lensi komealla kaarella lattialle. Taka-alaosasta irtosi palanen maaleineen kaikkineen ja ihan siis puu paistaa sieltä nyt hienosti. Mulla on se palanen jossain vielä tallessa, sen sais varmaan ihan siististi liimattua takas.
 
Ensimmäisen sähkikseni heitin Cobain-tyyliin lattialle ja kaula halkesi aivan lavan juuresta. Vähäsen se vitutti, mutta isä sai sen liimattua vielä soittokuntoon.
 
Kitarat on työkaluja ja se saa näkyä päällepäinkin!