Muusikoiden.net
29.03.2024
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Keinokuorma kyselyä..
1 2
ellu_94
03.12.2011 13:29:34
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moro!
 
Eli olen miettinyt jo pitkään keinokuorman ostoa ja kaipaisin ehkä hieman syvällisempää apua mitä noista muista keinokuorma keskusteluista olen löytänyt.
Keikkailen suhteellisen ahkerasti ja tähän asti olen käyttänyt Digitechin Bad Monkeytä apuna tuon Marshallin 1987x:n kaitsemiseen, ja yllättävän hyvin sillä on pärjännyt mutta soundit ei ole sitä tasoa mitä aina toivoisi. Olen saanut myös hyviä soundeja tuolla systeemillä,varsinkin jos volumea on saanut nostaa reilusti ilman että miksaaja on repinyt pelihousunsa, mutta haluaisin päästä ainakin lähelle sitä tasoa minkä saavutin kun kerrankin pääsin tuossa kesällä luukuttamaan marsua täysillä keikkatilanteessa. Kitarana toimii Tokain stratocaster.
 
Olen siis keinokuorman tarpeessa ja olen lukenut paljon hyvää Weberin Massista ja Ultimatesta tietenkin, mutta taitaa olla aika kovan työn takana sellaisen saaminen. Myös Uraltonen Hotmama kiinnostaa jo sen takia että pääsisi itse hieman rakentelemaan.
 
Parista keinokuormasta ( Marshallin Powerbrakesta, joka oli kyllä sitä itseään ja Thd:stä ) on kokemusta, mutta kaipailisin myös lisää vaihtoehtoja ja kokemuksia.
 
Hintahaarukka on 0-300e, laittakaa ehdotuksia tulemaan vaan ihan reilusti!
 
tommiot
03.12.2011 15:23:04 (muokattu 03.12.2011 15:23:37)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämä ei ole vastaus kysymykseesi, mutta itse lähtisin ensimmäisenä modaamaan master volumea tuohon nuppiin. Varmaan kuka tahansa vahvistinkorjaaja tekee sen tunnin tai kahden duunilla.
 
hallu
03.12.2011 15:27:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No itselläni on Koch LB120 johon olen tyytyväinen ja uskon, että se olisi ihan onnenomiaan tuohon sinun tarkoitukseesi. Siinä ei ole säädintä vaimennukselle Webermassin tapaan ja imbedenssikin on kiinteä eikä säädettävä webermaasin tapaan. Kochissa vaimennus tapahtuu tökkäämällä kaappipiuha halutun vaimennuksen tarjoavaan jakkiin (ilmoitetaan prosenttia kokonaistehosta 1%,15%, etc. ad 100%). Siinä on myös mahdollisuus liittää kaksi kaappia. Siinä ei ole tonestakkia Weberin tapaan ja kuitenkin suurimmilla vaimennuksilla se syö selvästi yläpäätä, mutta dynamiikka tuntuisi säilyvän varsin hyvin. Siinä on mahdollisuus käyttää sitä "mykkänä" kuormana ilman että kaappia kytketään ollenkaan (siinä on kuuloke lähtö balansoitu kaappisimuloitu linjalähtö maalenkin katkaisukytkimellä sekä kaksi kaksi eri herkkyydellä varsutettua simuloimatonta linjalähtöä ja kuulokelähdössä on äänenvoimakkuuden säädin. Hinnaltaan tuo asettuu samalle tasolle webermassin kanssa. Kochissä on virtaliitin tuuletinta varten mutta se ei tarvitse sitä (ainakaan 60wattisella fender bluesdevillellä en ole saanut sitä edes lämpiämään usean tunninkaan luukuttamisella edes mykkänä.).
 
Kochin saa helsingistä ostaa kivijalkaliikkeestä samasta paikasta kun webermassinkin kruununhaasta (olikohan se prosound tai soundstore tms, se liikkeen nimi). En osaa sanoa miten tuo koch laadullisesti vertautuu muihin, mutta hinnaltaan se asettuu samalle tasolle webermassin kanssa. Se käyttää eri tekniikkaa webermassin kanssa mutta en osaa noita vertailla muuten. Webermassissa on hyvää ainakin se taajuuskorjain jolla voi kirkkaiden taajuuksien putoamista kompensoida.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
Billsner
03.12.2011 17:36:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: No itselläni on Koch LB120 johon olen tyytyväinen ja uskon, että se olisi ihan onnenomiaan tuohon sinun tarkoitukseesi. Siinä ei ole säädintä vaimennukselle Webermassin tapaan ja imbedenssikin on kiinteä eikä säädettävä webermaasin tapaan. Kochissa vaimennus tapahtuu tökkäämällä kaappipiuha halutun vaimennuksen tarjoavaan jakkiin (ilmoitetaan prosenttia kokonaistehosta 1%,15%, etc. ad 100%).
 
Millään tapaa haukkumatta Kochin keinokuormaa (kun en ole testannut), mutta minun mielestä Weberin Massissa oleva impedanssin valitsin ja portaattomasti säädettävä kuorma on pikemminkin hyvä asia eikä huono.
 
Siinä on myös mahdollisuus liittää kaksi kaappia.
 
Kuten on Weberin Massissa. Kuulemma ovat rinnan kytketty. Sitä ei missään lukenut Weberin sivuilla, mutta kysymällä sekin selvisi.
 
Siinä ei ole tonestakkia Weberin tapaan ja kuitenkin suurimmilla vaimennuksilla se syö selvästi yläpäätä, mutta dynamiikka tuntuisi säilyvän varsin hyvin.
 
Massin tone stack toimii ainoastaan silloin kun sen line-out on käytössä ja vaikuttaa ainoastaan siihen line-outin signaaliin. Itse en ole huomannut yläpään tahi dynamiikan katoamista millään muotoa. En kyllä mikään kultakorva olekkaan...
 
Siinä on mahdollisuus käyttää sitä "mykkänä" kuormana ilman että kaappia kytketään ollenkaan
 
Massissa on myös kun väännät kuorman täysille (ns. "dummy load").
 
(siinä on kuuloke lähtö balansoitu kaappisimuloitu linjalähtö maalenkin katkaisukytkimellä sekä kaksi kaksi eri herkkyydellä varsutettua simuloimatonta linjalähtöä ja kuulokelähdössä on äänenvoimakkuuden säädin. Hinnaltaan tuo asettuu samalle tasolle webermassin kanssa. Kochissä on virtaliitin tuuletinta varten mutta se ei tarvitse sitä (ainakaan 60wattisella fender bluesdevillellä en ole saanut sitä edes lämpiämään usean tunninkaan luukuttamisella edes mykkänä.).
 
Massin saa myös kuulokeliitänällä jos tilaa sen suoraan jenkeistä. Omassani ei sitä ole, koska vuonna 2007 ei ollut sitä optiota tarjolla.
 
Weberissä kuormitus toteutetaan sen sisällä olevalla oikealla kaiuttimella joten siksi virtaa ei tarvitse.
 
Kochin saa helsingistä ostaa kivijalkaliikkeestä samasta paikasta kun webermassinkin kruununhaasta (olikohan se prosound tai soundstore tms, se liikkeen nimi). En osaa sanoa miten tuo koch laadullisesti vertautuu muihin, mutta hinnaltaan se asettuu samalle tasolle webermassin kanssa.
 
Halvimmalla Massin saa kun tilaa sen suoraan Weberiltä Jenkeistä. Näin minä tein. 100W kuulokeliitänällä varustetulle Massille hintaa tulee alveineen ja tulleineen noin 310€.
 
Se käyttää eri tekniikkaa webermassin kanssa mutta en osaa noita vertailla muuten. Webermassissa on hyvää ainakin se taajuuskorjain jolla voi kirkkaiden taajuuksien putoamista kompensoida.
 
Kuten ylempänä kirjoitin niin tone stack toimii ainoastaan sille line-out signaalille.
 
Supreme General Of Evil
hallu
03.12.2011 18:14:10
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Billsner: Millään tapaa haukkumatta Kochin keinokuormaa (kun en ole testannut), mutta minun mielestä Weberin Massissa oleva impedanssin valitsin ja portaattomasti säädettävä kuorma on pikemminkin hyvä asia eikä huono.
 
.

 
Niin, siis minustakin se on hyvä eikä huono. Ilmaisin itseäni huonosti, jos kirjoituksestani sai sellaisen kuvan. Tuo Webermass on noista kahdesta selvästi suositumpi varmaan ihan syystä. Tarkoitukseni oli vain tuoda vaihtoehto, kun aloittaja halusi ehdotuksia ja kerroin samalla niitä seikkoja joita tiesin miten Koch webermassista eroaa paitsi etten tiennyt ettei eq toimi kaappisignaalille kiitokseni siitä tiedosta.
 
Minun mielestä keinokuormat yleensä ottaen on ehkä ihmiskunnan nerokkain keksintö (nykyisissa vahvareissahan ne tulee sisäänrakennettuina), joka laajentaa putkivahvistimen käyttömahdollisuuksia valtavasti ja tekee niiden käytöstä lähestulkoon ilon:-).
 
Nuo kaikenkarvaiset moninaiset liitäntätavat lienee nykyisissä kuormiss ihan vakiokauraa ja muuten en osaa arvioida eri kuormien laadullisia eroja kun kokemusta minulla on varsinaisesti vain yhdestä.
 
Jos se vaappuu ja vaakkuu, se on ankka.
GrooverMan
03.12.2011 18:19:26
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moridin: Tämä ei ole vastaus kysymykseesi, mutta itse lähtisin ensimmäisenä modaamaan master volumea tuohon nuppiin. Varmaan kuka tahansa vahvistinkorjaaja tekee sen tunnin tai kahden duunilla.
 
Mä taas lähtisin nimen omaan liikkeelle keinokuormasta, en master volumesta. Saa pääteastesäröä mukaan pienemmillä (ulostulevilla) tehoilla.
 
Mulla on Hot Mama, toimii erittäin hyvin.
 
I started out with nothing, and I still got most of it left. - Seasick Steve
jniska
03.12.2011 18:36:49
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Täältä ääni THD Hotplatelle. Toimii hemmetin hyvin tuon JCM 800:sen ja Bluetonen kanssa.
 
Kai sitä saa kunnon kitarakamat omistaa sentään !!
Jucciz
03.12.2011 18:49:39
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kokemus muiden joukossa: mun kaverilla on käytössään Marshall 1987X (siis se uudempi efektiloopillinen malli) ja 1960TV-kaappi. Tällä kaverilla oli THD:n Hot Plate, mutta tuon vahvistimen kanssa kuulemma soundi kärsi liikaa ja hän möi kyseisen keinokuorman pois. Weber MASS huononsi soundia tuon yhdistelmän kera vähemmän, mutta tällä hetkellä taitaa ajella ilman jarrua kokonaan. Onhan se enemmän rokkenrollia se. ;)
 
Varmasti myös makuasioita jossain määrin, itsehän nuo on testattava. THD:n tehonkesto on kyllä loistojuttu: omaa 100-wattista Weberiä en uskalla laittaa sen ainoan 100-wattisen nuppini perään täysillä ajellessa, koska sieltä tulee kyllä sen verran tökyä, että hirvittää. 50-wattisten vahvistimien kanssa toki tätä pelkoa ei ole.
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
ellu_94
03.12.2011 19:29:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Niin tuo täysillä luukuttaminen on kyllä se ainut oikesti kaunis asia, mutta vaikka rokkia soitankin niin kyllä monelle miksaajalle tuo on hieman liian rock n' roll :D Siinä ei selittelyt auta jos haluaa vähän edes omaa kitaraa PA:han.
 
Mutta joo mitenkäs luotettavaa ja nopeaa tuon Weberin MASSin tilaaminen olisi vaikkapa juuri jenkeistä?
 
jniska
03.12.2011 20:08:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Tällä kaverilla oli THD:n Hot Plate, mutta tuon vahvistimen kanssa kuulemma soundi kärsi liikaa ja hän möi kyseisen keinokuorman pois. Weber MASS huononsi soundia tuon yhdistelmän kera vähemmän, mutta tällä hetkellä taitaa ajella ilman jarrua kokonaan. Onhan se enemmän rokkenrollia se. ;)
 
Saundiasiat on niin makuasioita kuin olla voi. Mä olen nyt tykästynyt ruuvailtuani tuota Juccizen JCM:ää ja Bluetonea siihen saundiin, minkä saan kuorman kanssa. En oikeastaan saa edes samanlaista saundia ilman kuormaa.
No mun saundit on on aika paskat, mutta se johtuu suurimmaksi osaksi sormista.
 
Kai sitä saa kunnon kitarakamat omistaa sentään !!
Jucciz
03.12.2011 20:23:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

jniska: Saundiasiat on niin makuasioita kuin olla voi. Mä olen nyt tykästynyt ruuvailtuani tuota Juccizen JCM:ää ja Bluetonea siihen saundiin, minkä saan kuorman kanssa. En oikeastaan saa edes samanlaista saundia ilman kuormaa.
 
Näinhän se on, nimenomaan makuasioita - ja jossain tilanteessahan keinokuorman aiheuttama soundimuutos voi olla juuri se, mitä tarvitaan. Vielä joskus saamme varmasti lukea kaverista, jonka signature-soundin keskeinen komponentti on juuri tietyn valmistajan keinokuorma. :)
 
No mun saundit on on aika paskat, mutta se johtuu suurimmaksi osaksi sormista.
 
Ei ainakaan viimeks ollu! ;)
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
tommiot
03.12.2011 20:33:14
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

GrooverMan: Mä taas lähtisin nimen omaan liikkeelle keinokuormasta, en master volumesta. Saa pääteastesäröä mukaan pienemmillä (ulostulevilla) tehoilla.
 
Mulla on Hot Mama, toimii erittäin hyvin.

 
Saa päätesäröä joo, mutta jos se mastervolumen lisää niin voi säätää päätesärön ja etuastesärön määrää erikseen, sillä noissa Marsuissahan se volume-säätö vastaa gain-säätöä.
 
weetube
03.12.2011 21:09:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mutta joo mitenkäs luotettavaa ja nopeaa tuon Weberin MASSin tilaaminen olisi vaikkapa juuri jenkeistä?
 
Maksoin ainakin omani suoraan Visalla ja ripeästi tuli. Ei mitään ongelmia... Luotettava firmahan se.
 
Että joo...
Billsner
03.12.2011 21:41:56 (muokattu 03.12.2011 21:42:22)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ellu_94: Mutta joo mitenkäs luotettavaa ja nopeaa tuon Weberin MASSin tilaaminen olisi vaikkapa juuri jenkeistä?
 
Ainakin vuonna 2007 asiat hoitu mallikkaasti. Kyselin vähän etukäteen Weberiltä että miten kauan yleensä menee toimituksissa jne. ja aika nopeaa vastailivat sähköposteihin. Lopulta tilasin Mastercardilla Weberin verkkokaupasta 100W Mass keinokuorman ja noin parin viikon kuluttua tilauksesta suomalainen kuljetusyhtiö soitteli että haluanko maksaa tullit ja alvit että he tuovat tavaran suoraan kotia.
 
Ei mulla tuolle omalle 100W Mass keinokuormalle ole varmaan kolmeen vuoteen nyt käyttöä ollut, mutta ihan kiva on sellainen olla varalta jos sattuu joskus hommaamaan sellaisen vahvarin joka tuollaista tarvitsee.
 
EDIT: Tarkennusta.
 
Supreme General Of Evil
Ziggy Bubba
03.12.2011 22:05:15 (muokattu 03.12.2011 22:26:30)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos jollain on kokemusta Orangen vahvareista ja keinokuormista kimpassa, kertokaas. Hyvältähän se soundaa noinkin, mutta ois hauska kuulla kommenttia jarrun kera.
 
Isoa pörinää ja muhkua melodiaa: Sonar Transistor
jii.haanpaa
04.12.2011 19:22:02
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Billsner: ...
Kuten ylempänä kirjoitin niin tone stack toimii ainoastaan sille line-out signaalille.

 
Onpa outoa. Mulla on minimass ja "treble boosteri" (pari kondensaattorilla toteutettu treble bleederi) toimii vain kajarilähdöstä.
 
Skemojen mukaan näin on myös massin tapauksessa(?)
 
http://milas.spb.ru/~kmg/files/schematics/Weber%20MASS%20Attenuators/
 
Jucciz
04.12.2011 19:25:11 (muokattu 04.12.2011 19:25:23)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Weber MASS:issa treble boosteri vaikuttaa juurikin kajarilähtöön ja tone stack puolestaan linjaulostuloon.
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
jii.haanpaa
04.12.2011 19:36:58 (muokattu 04.12.2011 19:41:44)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Weber MASS:issa treble boosteri vaikuttaa juurikin kajarilähtöön ja tone stack puolestaan linjaulostuloon.
 
Haa...katsoin vain 150W massin skemaa. Näyttää olevan erilainen kuin 100W, muutenkin kuin tehonkestoon vaikuttavien komponenttiensa osalta.
 
Edit: jos jollakin on noita weberin mass-moottoreita nurkissa, niin voisin ostaa poijjens. Kaikki yli 50W härvelit kiinnostavat. Olisi tarkoitus rakennella omiin tarpeisiin sopiva kuorma, eli sellainen joka oikeasti toimisi myös suuremmilla vaimennuksilla.
 
ellu_94
19.12.2011 18:14:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jep, eli katselin tuota Uraltonen kuormaa ja huomasin että ainakin Uraltonen omat sivut väittävät kuvissa olevaa mallia vanhaksi versioksi. Onko kenelläkään kokemuksia/kuvia tuosta 1.2 mallista?
 
-HP-
19.12.2011 19:04:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ite oon kuukaudenpäivät sitten ostanu ton laitoksen. Nykyäänhän tohon ei tuu kuin vaimennuksen asteen valitsin ja sit Line Outin volasäätö.
Ulkonäkö on = alumiinilaatikko. Tossahan joutuu kaikki rei'istä lähtien tekemään itse, joten se on aivan tekijästä kiinni.
 
Ja siis omina ajatuksina voin sanoa että toi vehje hyvin kasattuna (ainakaan minulla) ei väritä soundia paljoakaan, mutta kompressoi sitä jonkun verta. Jokainen voi päättää onko se sit hyvä vai huono asia.
 
Immature asshole
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «