Aihe: Teksti, toistaiseksi nimetön
1
-Jarski-
04.12.2011 14:13:55
Pitkästä aikaa tuli tunne, että voisin ihmisten ilmoille laittaa luettavaa. Tekstillä ei toistaiseksi ole otsikkoa, ehkäpä sellaistakin voi ehdottaa, jos siltä tuntuu.
 
Kirjoittamisessa koen itselleni ongelmaksi liiallisen rautalangasta vääntämisen ja usein tuntuu, että asian ilmaiseminen liian suoraan voi rikkoa jonkin tärkeän palasen siitä mystisestä prosessista, joka tapahtuu tekstin ja tulkitsijan välillä. Toisaalta se voi olla sitä, että kun itse kirjoittaa, niin usein ajatus on selkeänä mielessä ja se sitä kautta tuntuu itsestään selvältä. On niin vaikea katsoa omia aikaansaannoksiaan ulkopuolisen silmin.
 
Mielelläni kuulisin palautetta tästä uudehkosta tekstistä. Kiitos jo etukäteen!
 
kylmät kiviportaat
alas pimeään
suljetun oven taa
jää minuus
 
nousen kiviportaat
ylös maailmaan
ja kirkas taivas
häikäisee
 
keskellä ihmisten
yhtenä heistä kuljen
kuoreni sulautuu
muotoon muiden
 
ei silmistäin nää
yhtään sen enempää
kuin muidenkaan
kenenkään
 
kylmät kiviportaat
alas pimeään
suljetun oven takana
minuus
Esim. joku lentävä lause tai jotain muuta persoonallista.
soihtu55
04.12.2011 15:08:31
tämä on lyhyttä, selkeää, mutta kuitenkin jotain mieleen jättävää
hyvää lyrikkaa. Lyhythän tämä on, mutta antaa paljon tilaa musiikille.
 
Eikös se nimi ois hyvä pelkistetysti vain: Kiviportaat
Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja- näin oletin kun se ei laulanut. -MR-
soihtu55
04.12.2011 17:09:07
Jarski: sellaiselle tietynlaiselle hypnoottiselle hokemiselle.
 
tuommoinen musiikin tyyli sopii varmaan sanoihin, tämä säkeistö on erityisesti mieleeni:
 
ei silmistäin nää
yhtään sen enempää
kuin muidenkaan
kenenkään
 
ei silmistäin nää
yhtään sen enempää
kuin muidenkaan
kenenkään
 
kylmät kiviportaat
 
sitähän vois vaikka lopussa toistaa useaan kertaan , ja vielä loppuun kerran: kylmät kiviportaat tai pelkästään kiviportaat.
Silmistäin ei nää (tässä voi olla sanajärjestys myös näin)
no tämä vain yksi ehdotus.
Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja- näin oletin kun se ei laulanut. -MR-
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)