Lyriikka ›

Jotakuinkin reilun vuoden kestäneen nauhoittelun jälkeen ollaan viimeinkin saatu bändin seuraavan levyn laulut purkkiin.
 
Tässä on ensimmäinen levyltä julkaistu kappale, joka on kirjoitettu Sodankylässä syksyllä 2009, aika pettyneenä ja väsyneenä. Itse pitkäsoiton nimi on Metsänpeitto, tämä kappale on oikeastaan yksi sen ydinlauluista, jossa levyn lähtökohdan tunnelman pitäisi käydä ilmi.
 
Olisi kiva kuulla mielipiteenne :)
 

 
Kunnes polku on kasvanut umpeen
 
Tässä alan matkan
ratamoin verhottu maa
reunasta jylhän metsän jatkan
 
Juurista punottu matto
polun reunoilta aarnion sydämeen
valo harvoin juovin
ilmassa hiutaleina kultaa
 
Seiteillä jalokivipisarat
 
Sisar-rauha, Veli-uni
tulin teitä tapaamaan
vieläkö muistatte
minut omaksenne?
 
Olen väsynyt askeliin
ei mihinkään johtaviin
tukehtunut sanoihin mitättömiin
 
Pitäkää minua pienintä
veljistänne selkänne takana turvassa
 
Pitäkää minua kauemmin
kuin olen ollut poissa
Kunnes polku on kasvanut umpeen
 
Kunnes tänne kodin teen
aarnion sydämeen
enkä lähde uudelleen
 
Itse kappaleen voi käydä kuuntelemassa täältä: http://www.facebook.com/ruotoband
..tykätäkin saa, jos miellyttää. :)

soihtu55: oo-p tosi hieno teksti, tässä tyylilajissa olet omimmillasi. Kokonaisuus toimii, herkkä metänpoika olet. Niin myös laulusikin, ja äänesi sen kertovat. Kiitos herkistä sanoista.
 
Hyvin sanottu. Tykkäsin kovasti myös porukan saundista.

:) Kiitoksia molemmille, mukava kuulla!