Rock, pop, alternative ›

BigPapa: Niin - punk ei ole rock'n'rollia.
 
AlaE: Voi se olla sitäkin, eivät käsitteet minusta sulje pois toisiaan. Punk oli enemmän asenne kuin jokin musiikkityyli. Rockissa kyllä roll unohdettiin jossais vaiheessa totaalisesti, mutta siitä ei voi syyttää vain punkkareita.
 
No tosiasiassa punk oli nimenomaan musiikillinen herätysliike. Rockn rollista oli tullut kaiken maailman yesseiden ja ledzeppelinien myötä pöhötautista hieromista ja punkin duuni oli repiä tämä pöhötauti hajalle ja palauttaa rock nimenomaan rockn rolliksi ja nuorille, joille se alkujaan kuului.
 
Itse mä olin liian vanha punkiin, mutta tajusin kyllä sexpistolsien, clashien, ebbagrönien ja pellemiljoonien arvon. Nykyään tajuan todnäk vieläkin paremmin.
 
Hurriganes oli loistobändi ja Järvinen on mielettömän hyvä kitaristi, mutta vain kun antaa mennä äkäiseen lähtien ja äkäiseen loppuen. Se on taitoa se. Hänenkin tuotannossaan on kyllä luvattoman paljon lapsellista tilulilua. Ehkä Hurriganes lähti Englantiin liian myöhään, mutta ei sillä aikaisemminkaan silti olisi ollut mahiksia mihinkään megasuosioon, sillä se paikka oli jo Wilkon Feelgoodilla, joka pesi ganeseilla lattiaa mennen tullen ja palatessa joka suhteessa. Hyvä keikkasuksee pubeissa olisi todnäk kyllä ollut mahdollista, mutta eiköhän koko homman esteenä ollut Remanderin kielitaidottomuus, mikä esti häntä, arkaa poikaa pohjolasta, hallitsemasta tilannetta.
 
Punk antoi rockn rollille lisää aikaa. Rockn roll on ennenkaikkea soundia, sitä Gilletin Sound of The Cityä, kovaäänistä räminää, huutoa ja rämpytystä. Se perusasia oli päässyt unohtumaan.
 
PS EDIT: Myös blues oli kapinamusaa -60 -luvulla. Se on aika todnäk hämmentävä ajatus nuoremmille, mutta kyllä animalsit, stonesit, prettythingsit yms repivät kaulaa vanhempiin nimenomaan skulaamalla bluesia lujaa ja rämisten.