Yleistä keskustelua musiikista ›

Lennu: Ei kukaan mun nähdäkseni ole musiikkia ollut kuoppaamassa. Vaan rockia elollisena entiteettinä. Ei kai musiikki voi edes kuolla, sehän soi puunoksissa tuulella ja aallonkuohuissa merenrannalla, autojen torvissa ja lentokoneiden lähtökiidoissakin.
 
Jos kerran rock pystytään määrittelemään eläväksi entiteetiksi ja kuolleeksi muutaman muusikoiden.netin nimimerkin voimalla niin miksipä ei koko musiikkiakin?
 
Jos joku nimimerkki täällä toteaa ,että koko musiikki oli elävä entiteetti ja se on kuollut on asia aivan yhtä "vakaasti" ja "hyvin" perusteltu kuin vastaavat asiat rockin kohdalla.

PsychedelicWarlord: Huolimatta sinänsä varsin ansiokkaasta hienojen sanojen pyörittelystäsi en edelleenkään löydä niitä lähteitä tms. tukea sille ns.faktalle ,että rock kuoli 1986.En myöskään löydä mistään muualta tukea sille ns.faktalle ,että rock olisi elävä olento tms.
---
Onhan toki aivan loogista olettaa ,että tämän suuruusluokan asia nykyisessä huomiohakuisessa mediassa noteerattaisiin? Mistä siis johtuu hiljaisuus?
 
Oletko ikinä kuullut filosofian osa-alueista ja sovelluksista nimeltä metafysiikka, ontologia, estetiikka, fenomenologia ja musiikkifilosofia? Olemme sillä kentällä emmekä kiinni muusikko- tai musiikintyylihistorian detaljeissa. Media on kaupallista toimintaa, joten miksi rocklehti uutisoisi rockin olevan kuollut?

Mitä filosofi sanoi toiselle? - Skeptikoilta puuttuu henkistä voimaa. - Mutta minä en käytä kaulahuivia, vastasi hänelle toinen filosofi. - Uskonto ja tiede täydentävät toisiaan, jatkoi ensimmäinen. Silloin tuulenpuuska lennätti kirjavan villahuivin kengättömän filosofin kasvoille. Eikä hän tahtonut sitä, vaan heitti pois.

jazzmies: Oletko ikinä kuullut filosofian osa-alueista ja sovelluksista nimeltä metafysiikka, ontologia, estetiikka, fenomenologia ja musiikkifilosofia? Olemme sillä kentällä emmekä kiinni muusikko- tai musiikintyylihistorian detaljeissa. Media on kaupallista toimintaa, joten miksi rocklehti uutisoisi rockin olevan kuollut?
 
Ihan sivuhuomiona: Kyllä ne musiikkityylihistorian detaljit vahvasti sinne filosofisen estetiikan osa-alueisiinkin kuuluvat. Paitsi tietenkin jos on valittu lähtökohdaksi ne teoriat, jossa olevainen maailma likaisine, ruumiillisine yksityiskohtineen (edelleen) puhtaista ideaaleista erotetaan. Itse olen ymmärtänyt, että tämän ajattelun rajoitteet huomattiin vähintäänkin useita vuosikymmeniä sitten ja maailman ja idean välistä kuilua on hartiavoimin yritetty kuroa umpeen. Fenomenologiahan on juuri eräs näistä, ruumiillisuuden palauttamaan pyrkivistä, suuntauksista, joskin, omasta mielestäni, fenomenologia taidepiireissä on usein tuottanut taidekokemuksen fetisoinnin, mystiseksi, jumalallisluontoiseksi tekemisen kautta vain uuden maailmasta irtautuneen ideaalin, irrallisen taideolion.

Karipiirto: Itse kaipailen semmoisia yhtyeitä kuin Queen, joka saattoi ihan hyvin pistää samalle levylle semmoiset kappaleet kuin Tie your mother down, Somebody to love ja the Millionaire Waltz. En toki tiedä mitään, mutta minulle se että yhtye saattoi tehdä levyjä, joissa oli niin monenlaisia kappaleita, kieli aina ihan erilaisesta vapaudesta luomisen suhteen kuin mitä nykyään näkee.
 
Tämä menee kyllä nyt aiheen viereen, mutta itse en taas ole koskaan lämmennyt Queenin levyille juuri tästä syystä. Vanhempi materiaali on sen verran yhtenäistä että levyt ovat kokonaisuuksia, mutta minun mielestäni suurin osa levyistä on kokoeilma irrallisia biisejä, jotka eivät muodosta harmoonista kokonaisuutta. Eli sanoisin että vapautta luomisen suhteen kyllä oli, mutta ei kykyä / halua luoda 40 min kestävää teosta. Kylläkin kyky luoda hyviä 5 min kestäviä teoksia. Mutta en näkisi mitään pahaa siinä että CMX on tehnyt Talvikuningas-lätyn jossa kaikki biist kuulostavat samalta :D. Ei se minusta ole vapauden puutetta jos levyn biisit kuulostavat siltä että ne on tehty sitä levyä varten.

Queenin vapautuneisuudesta tuli mieleen että olin pari viikkoa sitten Kimmo Pohjolan, Samuli Kosmisen, Proton kvartetin Tavastian Uniko- keikkaa kuulemassa. Oli mainio ja siihenkin maniouteen liittyi myös Pohjolan toeteamus, että olivat soittaneet esnin klassisen musiikin festareilla tsekeissä, jazzfestareilla itävallassa (tai toisinpäin tai toisin) ja nyt sitten esittivät saman rockina Tavastialla.

Itse asiassa edellisinä päivinä olen muuttanut mieltäni asiasta, rock ei ole kuollut eikä voi kuolla.

jazzmies: Oletko ikinä kuullut filosofian osa-alueista ja sovelluksista nimeltä metafysiikka, ontologia, estetiikka, fenomenologia ja musiikkifilosofia?
 
Kyllä.Mutta kyse olikin siitä löytyykö niitä muitakin kuin muutama keskusteluketjun tyyppi jotka jakavat nämä näkemykset rockin kuolemasta vuonna 1986? Löytyykö tutkimuksia jossa tuota vuosilukua on perusteltu? Löytyykö vaikkapa lehtiartikkelia jossa ko.asia perustellaan?
 
Jos tämän kokoluokan asia -siis rockin kuolema vuonna 1986- on ihan faktaa niin tokihan se on täytynyt aiheuttaa keskustelua monessakin piirissä?
 
Olemme sillä kentällä emmekä kiinni muusikko- tai musiikintyylihistorian detaljeissa. Media on kaupallista toimintaa, joten miksi rocklehti uutisoisi rockin olevan kuollut?
 
Älä vääntele sanojani.En puhunut pelkästään lehdistä - en edes rock-lehdistä.Jos se asia ,että rock on kuollut vuonna 1986 on silkkaa faktaa/absoluuttista totuutta niin onhan varsin kummallista jos sitä ei missään mediassa ole uutisoitu.

Yritin vähän lukea tätä ketjua taaksepäin, eikä se oikein onnistu. Alusta kahlaaminen taas vaikuttaa hedelmättömältä musita syistä. Viimeiset sivut tuntuvat olevan lähinnä kisailua siitä, kuka on lukenut tieteenfilosofian perusteoksensa parhaiten. Se substanssiväite rockin kuolemasta lienee esitetty jossain taaempana, mutten millään jaksa kahlata tätä keskinäistä nokittelua (ja satunnaisia välihuomautuksia) sen väitteen löytämiseksi.
 
Linkittäisikö joku ystävällinen sielu meidät muut siihen viestiin, jossa rockin kuolema (ja erityisesti tuon kuoleman perustelut) todettiin?
 
Vaihtoehtoisesti joku voisi perustella sen rockin kuolemisargumentin ihan tuoreeltaan tänne loppuun kaikkien luettavaksi?
 
Viimeisten sivujen perusteella rockin kuolemasta saa vähän epämääräisen kuvan. Ilmeisesti argumentti on, että rock on ollut jokin elinvoimainen entiteetti, joka kuoli sitä soittavien uusiutumiskyvyn ja luomisvoiman tyrehdyttyä? Eräänlainen kaikki merkityksellinen on jo sanottu, joten rock kuoli -argumentti?

sivulta 19:
 
jazzmies: Juurikin näin. Kaikilla merkittävillä, globaaleilla tai lähes globaaleilla musiikinlajeilla on ollut se suhteellisen helposti määritettävissä oleva historiallinen kohta, jolloin musiikkiolio on saanut vitaaliteettinsa. Lajin alkuhedelmöittymisestä rintaruokintavaiheeseen, laji on vielä kehittymisasteella, mutta saadessaan itse lusikkansa suuhun se alkaa elää todellista, yksilöllistä elämäänsä, kuten rock vuonna 1951. Huippukohta saavutetaan tietyssä kohtaa, rockissa vuonna 1967, ja jossakin kohtaa elinvoima sitten katoaa, siis vuonna 1986. Jazzissa vastaavat luvut ovat 1920-1957-1967.

DGV: viestiin, jossa rockin kuolema (ja erityisesti tuon kuoleman perustelut) todettiin?
 
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=193725&o=0

PsychedelicWarlord: Löytyykö tutkimuksia jossa tuota vuosilukua on perusteltu?
 
Tässähän ja edellisissä keskusteluissa sitä on tutkittu hartiavoimin ja perusteltu varsin ansiokkaasti.
 
Jos se asia ,että rock on kuollut vuonna 1986 on silkkaa faktaa/absoluuttista totuutta niin onhan varsin kummallista jos sitä ei ole uutisoitu.
 
Ei näitä asioita uutisoida niiden huomataan tapahtuneen postuumisti.

Askr: http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=3&t=193725&o=0
 
Jaa se oli ihan eri keskustelussa. Ilmankos on vähän haastavaa seurata.
 
18is9: sivulta 19:
 
Ja tätä erityisesti hain, kiitos siitä!
 
Eli velipesosen mielestä rock on menettäny elinvoimansa, kaikki on jo sanottu eikä mitään merkittävää enää ole oikeastaan viimeisen 25 vuoden aikana sanottu? Tai jos on sanottu, se ei ole merkki elinvoimasta vaan kuolonkorinoista tai jälkimainingeista? Velipseosen mielestä rockin kuolema on puhtaasti subjektiivinen ja oikeastaan liittyy oikeastaan jopa hyvään makuun? Ja osittain siihen liittyy rockin tapauksessa protesti, kapina tms. henki? Kapinan kuoltua kuoli myös rock?
 
Jazzmiehen mielestä rock on osa musiikin historiaa ja on historiallinen fakta, että musiikkisuuntaus tulee aina elinkaarensa päähän ja rockille on käynyt niin 1986?Tässä ei siis puhuta rockista musiikkina vaan musiikkiin liittyvänä kulttuuri-ilmiönä? Oikeastaan puhutaan tietyn kulttuuri-ilmiön hegemonia-asemasta?
 
Jazzmiehen argumentin osalta kiinnostaa se seikka, että "normaalistihan" musiikin historiassa tyylisuuntaukset eivät ole niinkään kadonneet hiljaa pois, vaan ne on pikemminkin syrjäytetty. Tilalle on tullut jotain, joka on vaatinut tilaa itselleen. Kuningas on kuollut, kauan eläköön kuningas! Voidaanko ajatella, että rock on ilmiönä syrjäytetty, ja kuka valtaistuimella on nyt?

DGV: Voidaanko ajatella, että rock on ilmiönä syrjäytetty, ja kuka valtaistuimella on nyt?
 
Ei ihan, sillä rock on kuollut. Sehän siinä pelottavaa onkin, että valtaistuimella ei ole tällä hetkellä itse musiikki, vaan kulttuuriteollisuus (adornomaisessa, negatiivisessa merkityksessä). Velipesosen mainitsemat designerit kun nykyään tuppaavat olemaan molemilla puolilla tarkkaamon seinää tai yhtyeen kateederin reunusta.

jazzmies: Rockin kuolemasta on olemassa kaksi todellisuutta - sen tunninstava/tunnustava ja sen kiistävä.
...
Noumenaalisessa maailmassa voidaan havainnoida, teoretisoida ja päätellä asian tilaa, ja lopulta muodostaa tietoa ja todeta rockin olevan kuollut.
...
Rockmuusikot soittavat aivan kuten jazzmuusikot jazzia. Luulen että rockia elää useampi ihminen kuin jazzia tätä nykyä, mihin osaltaan vaikuttaa jazzin aikaisempi kuolema. Toisaalta suuri osa rockia elävistä ihmisistä eivät ole luovia, vaan ovat jotenkin ymmärtäneet koko rockin jujun väärin (mm. lieveilmiöt, habitus, käytöstavat).
...
Oli. Rock itse määritteli rajansa, joten se oli tekijäyksilöitänsä fiksumpi.
...
Kyllä tässä on paljon muutakin mukana, mm. musiikkikritiikki, musiikin historia, musiikin estetiikka sekä muusikon ammatilliset kokemukset. Ydin asiasta kuitenkin kiteytyy filosofisontologiseen fenomenologiaan, ainakin minun osalta.
...
Rockia on yritetty fuusioida matkan varrella muihin lajeihin, mutta muutaman kerran rock pystyi itse luomaan nahkansa uudelleen "harharetkiensä" jälkeen tuloksena mitä mainoimpia musiikkeja puhtaan itsensä keinoin.
...
Substanssi on säilynyt samana.
...
Rock oli taiteellissosiologinen, kollektiivinen ihmisen tila, johon luova, kriittinen ihmismassa puhalsi hengen, joten ihmisellä on myös oikeus päättää rockin olevan kuollut. Rockille olisi tänäkin päivänä kysyntää, mutta luova aines alkoi kaikota sen parista kun markkinamies otti vallan, joten kävi niin kuin kävi.
 
Vaikka en olekaan kaikesta samaa mieltä ja kyseenalaistan osan kohdista, niin voin kyllä myöntää, että sinulla on hyvä pointti tuossa lainauksessa. Ja välillä viime teksteissäsi on ollut jopa silkkaa faktaa.
 
Joten oli rock elossa tai ei, ymmärrän (ensimmäistä kertaa näissä keskusteluissa) mitä ajat takaa. Jätän siis vakuuttelut yms. rockin puolestapuhumiset tähän ja pidän omat mielipiteeni omana tietonani. Jatkakaa te vain.

Wradlin: Ja välillä viime teksteissäsi on ollut jopa silkkaa faktaa.
 
Sen kyllä myönnän, että välillä tulee sylkäistyä näppäimistöllä asiota kovin tunneperäisesti, mutta niissä on aina jokin olettamus tai silkka datan rekisteröinti taustalla. Itse olen kovin alussa filosofian peruskäsitteissä ja pohtimiskyvyssäni, joten tunnetilasta teoriaksi ja takaisin käytäntöön vie helpostikin kuukausia. Mutta niin kauan kuin on liikettä, on myös toivoa.
 
Jätän siis vakuuttelut yms. rockin puolestapuhumiset tähän ja pidän omat mielipiteeni omana tietonani. Jatkakaa te vain.
 
Älä! Kuten on todettu, rockia tehdään yhä ja vieläpä hyvää sellaista, mutta sellainen kansanliike, kuin mitä rock oli 1960-70-luvuilla, tuskin enää koetaan. Yksinkertaisesti lahjakas, luova, kyseenalaistava kriittinen tekijämassa otti rockin työkalukseen, ja jälki oli pelottavan vakuuttavaa ja vaikuttavaa taidetta. Kumpa kokisimmine vielä vastaavan joukkoliikkeen ihan sama missä hyvässä, kunhan se on tekijälähtöistä eikä markkina-.

Onnex Michael Monroe keikailee ja levyttää vielä. On vielä äijällä aina viimesenpäälle lava show. Viimeaikoina on taas moni kunnon rock bändi lopettanut ja jengiä delanut mitä ois halunut nähdä. Vielä ku noi voicet ja muut näyttäis sitä rockia, kun tulee vaan sitä samaa shittiä. Lady Gagaa kyllä riittää..

jazzmies: Älä! Kuten on todettu, rockia tehdään yhä ja vieläpä hyvää sellaista, mutta sellainen kansanliike, kuin mitä rock oli 1960-70-luvuilla, tuskin enää koetaan. Yksinkertaisesti lahjakas, luova, kyseenalaistava kriittinen tekijämassa otti rockin työkalukseen, ja jälki oli pelottavan vakuuttavaa ja vaikuttavaa taidetta. Kumpa kokisimmine vielä vastaavan joukkoliikkeen ihan sama missä hyvässä, kunhan se on tekijälähtöistä eikä markkina-.
 
Allekirjoitan tuon täysin. Tarkoitin itse tuolla vakuuttelujen yms. lopettamisella lähinnä sitä, ettei minulla ole enää mitään kovin suureellisia tarpeita todistella rockin olevan elossa: Hyvää rockmusiikkia (kuten myönsitkin) tehdään edelleen, mutta toisaalta tiedostan myös sen ettei ko. tyyli edusta enää mitään uutta, vallankumouksellista tai ihmisiä yhdistävää 'kansanliikettä'. Se on toki luonnollistakin tässä vaiheessa.
 
Rock on ja tulee olemaan elossa musiikkityylinä, se on asia erikseen mitä itse kulttuurille, oliolle, tapahtuu tai vaihtoehtoisesti on jo tapahtunut. Sitä en minä osaa sanoa eikä välttämättä kukaan muukaan. Toki totuus on juuri sellainen kuin me sen haluamme olevan, joten siinä mielessä rockin kuolema on tasan tarkkaan yhtä totta kuin sen elossa oleminenkin.

2randpo: Tuosta Neil Young-viitauksesta sen verran että voi kysyä, oliko Neil Young optimisti vai naivi viitatessaan jonkinlaiseen paluuseen. Minusta kulttuuri ei toimi sillä tavoin, pyörää takaisin kääntämällä. Lienee tyydyttävä konservoimaan vanhaa.
 
Sanoisin että ei kumpikaan, sillä Young ei luultavasti tarkoittanut, että rock-musiikki hänen edustamanaan genrenä nousisi näihin aikoihin tuhkista ohi nykyisen listamusiikin. Jos rockin määrittelee 1950-luvun lopun ummehtuneen populaarimusiikillisen tilanteen pelastajaksi ja vallankumoukselliseksi ilmiöksi, niin ainakin osittain odotan minäkin paremman musiikin "uutta tulemista". Rockiin liittyi 1960-luvulla niin vahvasti nuorisokulttuurin muodostuminen, että vastaavanlaista ilmiötä tuskin koetaan enää länsimaissa 2000-luvulla, mutta siihen uskon, että nykyinen mainstream-musiikki väistyy paremman ja orgaanisemman musiikin tieltä. Mielestäni tilanne näyttää nytkin paremmalta muun muassa Gaga-ilmiön myötä, kuin esimerkiksi viisikin vuotta sitten. Toki tämä kaikki vain 18-vuotiaan - joka nyt on 2000-luvun musiikille avoimempi, kuin silloin 13-vuotiaana, ja joka myös aktiivisesti etsii jatkuvasti hyvää musiikkia - näkökulmasta. Kaikki on kyllä erittäin sidoksissa seuraavien vuosien musiikkiteollisuun mullistuksiin, joka liittyy pitkälti formaattiin.
 
EDIT: Tämä menee kyllä nyt aiheen viereen, mutta itse en taas ole koskaan lämmennyt Queenin levyille juuri tästä syystä. Vanhempi materiaali on sen verran yhtenäistä että levyt ovat kokonaisuuksia, mutta minun mielestäni suurin osa levyistä on kokoeilma irrallisia biisejä, jotka eivät muodosta harmoonista kokonaisuutta. Eli sanoisin että vapautta luomisen suhteen kyllä oli, mutta ei kykyä / halua luoda 40 min kestävää teosta. Kylläkin kyky luoda hyviä 5 min kestäviä teoksia.
 
Queen II (1974) ja Sheer Heart Attack (1974) ovat mielestäni juurikin noita 40-minuuttisia teoksia, joissa näennäisesti iso joukko biisejä oikeasti nivoutuu suuremman yhdistävän musiikillisen tekijän alle. Myös A Night At The Opera (1975) ja A Day At The Races (1976) mielestäni muodostavat oivallisen teatraalisen fiiliksen, jossa kantava teema jatkuu yli yhden albumin rajojen. A Day At The Racesin jälkeen tosin ei enää julkaistu yhtäkään ehyttä albumikokonaisuutta, vaikka hyviä hittejä toki.