Yleistä keskustelua musiikista ›

Kovin ovat näkemykset rockmusiikin kuolemasta yksitotisia ja ehdottomia, mielestäni koko rockmusiikin tulevaisuus on nähtävä jatkumona, joka elää ja rönsyilee vielä rocklegendojen kuoltuakin. Ja 1000 % :n varmaa on, että Elvis Presleyn, John Lennonin , Michael Jacksonin ym. starojen musiikkia kuunnellaan vielä ensi vuosituhannellakin. Ja onhan satojen muidenkin rockmusiikin tekijöiden hittikappaleista tehty cover -versioita ja uudelleen muotoiltu vuosikymmenten aikana. Syystä tai toisesta se vaan kuuluu rockmusiikin kehityskulkuun.

Askr: Tämä voi kaikki olla totta. Minua kuitenkin, vilpittömästi edelleenkin, kiinnostaa esimerkiksi autenttisuus, aitous, alkuperäisuyys, miksi sitä ikinä halutaan nimetäkin. Mikä on autenttinen kokemus? Mistä tietää että kokemus on autenttinen? Mikä on autenttisen merkitys? Tämähän on tämän rockin kuolema-teemankin kohdalla hyvin keskeinen asia.
 
Sitä ei tiedä kukaan muu kuin kokija itse, kokemuksen tietystä entiteetistä voinee siis ajatella perustuvan lähinnä synteettiseen tietoon, jota henkilö itse muokkaa ideologiansa ja kokemuksiensa perusteella joko todeksi tai epätodeksi. Rockin kuolema on siis todennäköisesti a posteriori, sillä ns. kuolema on totta tai ei riippuen lähinnä siitä, miten asian haluaa nähdä. Rock ei kuitenkaan ole fyysinen olio, joten kuolemasta ei ole olemassa yhtä todellisuutta. Vai onko? Numenaalisen maailman mukaan emme voi tietää todellisuudesta mitään varmaa, joten onko rock loppujen lopuksi kuollut? Onko se elossa? Kuka sitä soittaa, kuka sitä elää? Onko rock olio, entiteetti, jolla on oma ajatustoimintansa? Velipesosen ja jazzmiehen ongelma on se, että he pohjaavat mielipiteensä vain ja ainoastaan fenomenaaliseen maailmaan. Valitettavaa mutta totta. Ja yleensäkin, onko rockin substanssi pysynyt samana, vai onko se lähtenyt muokkautumaan heti alusta alkaen, vai kenties 1986? Vai kenties 1987? Tai entäpä 1971? Onko rockilla essentialismin mukaisia ominaisuuksia, joiden perusteella substanssi ei pysy samana, vaan muuttaa rockin muotoa? Entäpä metafyysinen libertanismi, onko tahto aidosti vapaa rockista ja sen oletetusta, kenties oikeasta, kenties virheellisestä kuolemasta? Onko ihmisellä oikeus päättää rockin kuolleen?
 
Odotan kommenttejanne.
 
Jäy JÄY VITTU ROKKIA!

Numb: Rockin kuolema, se on määrittelykysymys ja riippuu näkökulmasta. Mutta kyllä minä sillä kannalla olen, että kuollut se on, siinä mielessä mitä olen ymmärtänyt jäsen velipesosen tässä ketjussa tarkoittavan. Joskus taas keikoilla käydessäni koen sen olevan kovastikin elossa. Valitettavan harvoin tosin.
 
Samaa mieltä.
 
Olen taipuvainen ajattelemaan, että me sijoitamme rockiin (kuten muihinkin ilmiöihin) tarkoitusperäisesti määräytyneitä ominaisuuksia etenkin silloin kun olemme sen kanssa läheisesti tekemisissä eli vuorovaikutuksessa.
 
Myönnän silti yhtä oikeutetuksi ajatella, että on mahdollista havainnoida ja osoittaa tai paljastaa aidoksi katsotulle rockille kuuluvia (sopimuksenvaraisia) ominaisuuksia. Siis sellaisia, jotka ovat siinä meidän tulkinnastamme riippumatta. Tämä on itse asiassa tavallaan hyvin luontainen lähestymistapa.
 
En keksi mitään syytä vaatia kummallekaan näkökulmalle (tai mille muullekaan yhdelle katsantokannalle) etusijaa aina ja kaikkialla.
 
Kysymys siitä, onko autenttinen rock olemassa objektiivisesti vai kuulijan korvassa on mielestäni kategorisoiva ja merkityksetön. Sillä eihän kukaan kysy esimerkiksi sitä, mikä on sopiva volyymin taso aina ja kaikkialla. Siihen kun ei ole mielekästä vastausta. Sopiva volyymitaso määräytyy tilanneyhteydestä käsin.

Muammar Gaddafi oli viimeinen rock-tähti, valitettavaa mutta totta. Nyt se on sitten kuollut.

Sergei Fallinen: Muammar Gaddafi oli viimeinen rock-tähti, valitettavaa mutta totta. Nyt se on sitten kuollut.
 
Sehän oli vaan heikko versio Jeesuksesta. Kyllähän Jeesuksen tuotanto on jättänyt paljon merkittävämmän jäljen rockmusiikin historiaan, sehän on ihan selvä asia.

Wradlin: Sehän oli vaan heikko versio Jeesuksesta. Kyllähän Jeesuksen tuotanto on jättänyt paljon merkittävämmän jäljen rockmusiikin historiaan, sehän on ihan selvä asia.
 
Sitä suurta comebackia odotellessa.....

BigPapa: Sitä suurta comebackia odotellessa.....
 
http://www.2dayblog.com/images/2011/april/400x-jesus-payback-time.jpg

Gaddafi oli kyllä tyylipuhdas rocktähti mutta onko Kim Yong-Il sitten hevitähti? Tyyli on ainakin hevistä päin.
 
Rocktähdillä menee tosiaankin huonosti kun eivät enää edes diktaattoriksi kelpaa.

velipesonen: Gaddafi oli kyllä tyylipuhdas rocktähti mutta onko Kim Yong-Il sitten hevitähti? Tyyli on ainakin hevistä päin.
 
Sehän on maailman nopein tiluttaja. Lisäksi keksi tuplabasarit ja alavireen, eikä käytä autotunea. Todellinen hevisankari.

Neil Young approves http://a2.sphotos.ak.fbcdn.net/hpho … 0_672904689_8597951_431462111_n.jpg

Lennu: Neil Young approves http://a2.sphotos.ak.fbcdn.net/hpho … 0_672904689_8597951_431462111_n.jpg
 
Eipä tuo "kehitys" ole hirveästi kääntynyt.

Epämuusikko: Eipä tuo "kehitys" ole hirveästi kääntynyt.
 
Niilo tais olla vähän optimistinen.

Askr: En leikittele kielellä, enkä käännä kohdettani kieleksi. Kyllä kyse on ihan siitä että olen yrittänyt päästä sisältöön käsiksi. Huonolla menestyksellä, sillä muuri "rock on kuollut koska designeri" estää tämän varsin tehokkaasti. Sen perusteella mitä olen ymmärtänyt se vastaus "designeri" on vain eräs tapa nimetä elävän negaatio, siis epäaito, epäautenttinen jne. Todeta, että se lamppu on sammunut, sillä se on sammunut.
 
Se on tylsää mutta tylsää on sekin mitä se kuvaa. Tarkoitukseni on vain puhua siitä miten asiat nähdäkseni ovat ja toissijaisesti tietenkin spekuloida mahdollisuudella muuttaa asioita jollain pinnallisesta poikkeavalla tasolla. Haasteellista on, nykyajan muoti-ilmausta käyttääkseni.

Epämuusikko: Eipä tuo "kehitys" ole hirveästi kääntynyt.
 
Niilohan on puhunut tuon jälkeen kovasti noiden CD:tä parempien digitaalisten formaattien puolesta. Ensin HDCD:n, sen jälkeen DVD-A:n ja nykyään blu-rayn.

Ei tässä mitään hätää, start up -yrittäjät ovat tulevaisuuden rocktähtiä, niinku kuulemma Amerikassa.

C: Ei tässä mitään hätää, start up -yrittäjät ovat tulevaisuuden rocktähtiä, niinku kuulemma Amerikassa.
 
Hyvä huomio. Mielestäni start me up -yrittäjät bisnesenkeleineen ovat pahimman luokan innovoijia. Eipä voi siltäkään suunnalta odottaa mitään kiinnostavaa.

Juhani: Rokki on kai loppupeleissä sama kuin tänne maapallolle syntyvät rock-henkilöt. Moni on jo kuollut, mutta moni elää vieläkin. Kysymys lieneekin syntyykö ja kasvaako enää uusia legendaarisia rock-henkilöitä? Vai onko maailma itsessään muuttunut liikaa?
 
Jää nähtäväksi. :)
 
Näinpä, mutta mitään rockin "pelastajia" en ainakaan toivo.
 
Merkittävä uusi rocklevy/bändi ei välttämättä ole heti megasuosittu. Eikä välttämättä jenkki-, britti-, tai aussibändi.
 
Tuosta Neil Young-viitauksesta sen verran että voi kysyä, oliko Neil Young optimisti vai naivi viitatessaan jonkinlaiseen paluuseen. Minusta kulttuuri ei toimi sillä tavoin, pyörää takaisin kääntämällä. Lienee tyydyttävä konservoimaan vanhaa.

2randpo: Minusta kulttuuri ei toimi sillä tavoin, pyörää takaisin kääntämällä.
 
Jos tarkkoja ollaan niin eikö kulttuuri aina ole ollut paitsi etenevä (jos se lineaarisuus hyväksytään) myös kierrättävä? Ajatellaan nyt vaikka renessanssia, jota pidetään nimenomaan murtautumisena uuteen - sehän tapahtui antiikki "löytämällä".
 
Mutta se mitä en ymmärrä koko näissä minun jälkeeni vedenpaisumus-tyyppisissä historian loppu jne, tässä tapauksessa rock on kuollut-keskustelussa edelleenkään on ihan käytännöllinen asia. Mitä hyötyä, millekään, musiikin tekijöille, kuulijoille jne on siitä että julistetaan joku laji "kuolleeksi". Auttaako tämä löytämään ja tekemään uutta? Ohjaako se kuulijat uuteen?
 
Ja mistä sitä tietää vaikka se uusi innostava tulisikin vaikka start up yrittäjien taholta? Ikäväähän se olisi (olla väärässä), mutta kai se mahdollisuus pitää pitää avoimena?

Askr: Mutta se mitä en ymmärrä koko näissä minun jälkeeni vedenpaisumus-tyyppisissä historian loppu jne, tässä tapauksessa rock on kuollut-keskustelussa edelleenkään on ihan käytännöllinen asia. Mitä hyötyä, millekään, musiikin tekijöille, kuulijoille jne on siitä että julistetaan joku laji "kuolleeksi". Auttaako tämä löytämään ja tekemään uutta? Ohjaako se kuulijat uuteen?
 
Kyllä kai tuo puhe on ilmausta kokemuksesta. Eli monet kokevat, että nykyinen rock ei enää puhuttele tai että se on menettänyt kykynsä ilmaista jotain olennaista. Ei kai siinä ensin ajatella mahdollista hyötyä?
 
Menisikö se myös niin päin, että kulttuurin tekijät ja yleisö kokevat jossain vaiheessa, että perinteinen sisältö ja muoto ei enää tunnu ilmaisevan sitä mitä koetaan. Syntyy jotain uutta, ja jos se todella on uutta, ympärille syntyy ikään kuin tyhiö. Vasta myöhemmin nähdään, oliko kyse uraauurtavasta bändistä/artistista/levystä.