Media ja viihde ›

Kyösti Pietiläinen & Ville Kaarnakari: Legioonalainen Peters Ruandassa. Ei nyt oikein lähtenyt aikaisempiin teoksiin verrattuna.

Paul Auster: Sunset Park
 
Austerin kertojanote pitää. On vaihteeksi osittain irrottautunut punaviiniä maistelevasta kirjallisesta keskiluokasta, joten kosketuspintaa omaan elämään löytyy enemmän brooklyniläistalon valtaajien elämäntilanteissa. Olisi mukavaa nähdä sodanjälkeiseen Amerikkaan sijoittuva Parhaat vuotemme -elokuva, johon kirjassa usein viitataan.

Dostojevskin Kirjoituksia kellarista ja Camus'n Putoaminen tuli vähän niinku hauskana sattumana luettua peräjälkeen, sillä molemmat sitte vissii eksistentialistisen kirjallisuuden merkkiteoksia, vaikkei toki juuri niitä tunnetuimpia näiltä niinkin tunnetuilta eksistentialismin tutkiskelijoilta. Molemmissa käsiteltiin nihilismiä, mutta: Dostojevski - tietysti - tuomitsevasti, mutta Camus ikäänkuin juuri tunnusti nihilismin nimeen, mikä on hauska, koska molemmat ovat kirjoitettu ikäänkuin dialogimuotoon ja ovat milteimpä vastateoksia. Kumpaakaan kirjaa en muuten olisi ostanut, ainakaan vähään aikaan, ilman darraostosten hurmosta. Hurraa alkoholin hapettuminen! Sillä olivat mainioita.
 
Ps. olikohan sekava postaus, on tullut valvottua.
 
E: joo, huono myyntipuhe.

Suositelkaapa jotain kevyttä englanninkielistä iltojen ratoksi. Tykkään mustasta huumorista, historiallisista teemoista, romantiikasta. Dekkareista en niinkään. Aiemmin olen tykännyt Dostoista ja Waltareista, mut nyt jotain kevyempää haussa ja nimenomaan englannin kielellä.

author: Suositelkaapa jotain kevyttä englanninkielistä iltojen ratoksi. Tykkään mustasta huumorista, historiallisista teemoista, romantiikasta. Dekkareista en niinkään. Aiemmin olen tykännyt Dostoista ja Waltareista, mut nyt jotain kevyempää haussa ja nimenomaan englannin kielellä.
 
http://www.basambooks.com/kirja.php?detail_id=54
 
Wodehouse
 
Huumori ei tosin sitä mustinta.

author: Suositelkaapa jotain kevyttä englanninkielistä iltojen ratoksi. Tykkään mustasta huumorista, historiallisista teemoista, romantiikasta. Dekkareista en niinkään. Aiemmin olen tykännyt Dostoista ja Waltareista, mut nyt jotain kevyempää haussa ja nimenomaan englannin kielellä.
 
Mites ois Bukowski? Historiallisista teemoista en tiedä, mutta musta huumori ja, ainakin tietynlainen, romantiikka kukoistaa. Ei suositella AA-kerholaisille.

Sälski: Mites ois Bukowski? Historiallisista teemoista en tiedä, mutta musta huumori ja, ainakin tietynlainen, romantiikka kukoistaa. Ei suositella AA-kerholaisille.
 
Ennyt muista oonko Bukowskia joskus lukenut. Pitäis kai kokeilla uudelleen. Wodehouse vaikuttaa lupaavalta ainakin.

Johanna Sinisalo - Enkelten verta
 
Mehiläispesien katoamisesta muodostetaan dystooppisia tulevaisuudenkuvia jokusen vuoden päähän: katoamiset aiheuttavat nälänhätää ja yhteiskunnat kiemurtelevat. Tämän keskeltä löytyvät mehiläismies Orvo. Ohessa on myös poikansa, jonka ajatuksia käsitellään blogimuotoisina kirjoituksina.
 
Edellinen Sinisalon kokonaispitkä minkä luin, oli debyytti Ennen päivänlaskua ei voi, jonka lailla tutkimustyö on tässäkin ollut varsin kattavaa. Tällä kertaa mukana on poliittinen vaihde. Materiaalin käyttö on päällelyövää ja runsasta, mutta kenties juuri sen vuoksi toimivinta. Kenties tosiasioihin pohjautuvat synkeät tulevaisuudenkuvat ovat kaikkein pelottavimpia, kun ne pohjatiedot tuodaan kunnolla ilmi. Hesarin kirja-arviossa taidettiin mainita siitä, että tarina jää sen jaloissa hieman paitsioon, joka myöskin hieman harmitti. Kuitenkin draamaa on ihan mukavasti, että teksti on paikoin mukaansa tempaavaa tietotykityksen ohessa.

Peter Straub - Julia
 
Harmi kun Straubbia on suomennettu niin vähän. Tosi hyvä kirjailija. Tämäkin kirja(kirjastosta) oli painettu jo vuonna 1976, ja oli silti ihan kuin pakasta vedetty. Ilmeisesti Straub ei ole Suomessa kovinkaan tunnettu.

Bruce A. Schumm: Syvällä asioiden sydämessä - Hiukkasfysiikan kauneus
 
Tässä oli jonkin verran matemaattisempi lähestymistapa mitä muissa viimeaikoina lukemissani populaaritiedekirjoissa. Tosin kaavoja ei nyt niin kauheasti tässäkään ollut, mutta suurelta osin nekin harvat tuntuivat viuhuvan hilseilevän päälakeni yli, kun en kauheasti jaksanut ruveta niiden merkityksiin syventymään. Hiukkasfysiikan ja -fyysikoiden historiaa oli lähinnä tämäkin. Joistakin "huijaustermeistä" ja muista vastaavista tuli kyllä mieleen omatkin opiskeluajat, kun katsottiin ensin laskutehtävän oikea vastaus, ja sitten laskettiin "takaperin" kohti tehtävässä annettua lauseketta. Tai kun erään opiskelukaverin gradua tai väikkäriä ohjannut proffa kysyi tältä: "Mikäs magnitudi me tälle kvasaarille nyt arvottaisiin?" Ei välttämättä omiaan lujittamaan uskoa tieteen "kaikkivoipaisuuteen". Jollain perverssillä tavalla kuitenkin oikeastaan nautin tällaisten kirjojen lueskelusta nykyään: "Enpä taas ymmärtänyt juuri mitään lukemastani, vaan onneksi ei ole enää mitään tarvettakaan, häh häh hää! >:D"
 
Mihail Bulgakov: Teatteriromaani
 
Mielestäni hieman tylsähkö tarina miehestä, joka ensin kirjoittaa kirjan ja ryhtyy sitten muokkaamaan siitä teatteriversiota teatterimaailmaan tutustuttuaan, mutta tuo maailma viekin miehen mennessään. En varmaankaan ymmärtänyt taas puoliakaan mistään, vaikka joillekin jutuille muistankin naurahdelleeni. Ei missään tapauksessa saman kirjailijan Saatana saapuu Moskovaan -teoksen veroinen ollut mielestäni tämä, mutta kyllähän senkin nyt ainakin tämän yhden kerran luki.

Neil Gaiman - Coraline varjojen talossa
 
Oli aika hyvä, vaikka olikin ns. lastenkirja.

Emmanuel Carrère - Huviretki Painajaisiin
 
Lyhyt välipala herkästä pojasta, jonka hiihtoreissu koulun kanssa muodostuu pikkuhiljaa todelliseksi painajaiseksi. Pidin kirjassa siitä miten pojan mielikuvitusta kuvattiin (onpa viisaasti sanottu :) ja siitä, että kaikkea ei tarvinnut vääntää rautalangasta vaan lukijan omalle kontolle jätettiin myös jotain.

Albert Camus - The Stranger
 
Oli kyllä niin hyvin kirjoitettu että pakko lukea uudestaan, ja tilata pari lisää Camuksen kirjoja. Pisti oikein kunnolla miettimään päähenkilön ajatuksista.

Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
 
Dementian ansiosta en muista olenko tämän ennen lukenut vai en, niinpä yllätyin sen normityttökirjanomaisuudesta. Olihan se sota ja vainot siellä jossain taustalla, mutta aika suojattua, jopa yltäkylläistä, elämää ne musta vietti, etenkin ajankohdan huomioon ottaen. Jännäsin koko ajan, että koska se joutuu sinne keskitysleirille. Frendi meinas sit lauantai-iltana pienessä kaljassa mulle soittaessaan spoilata multa kirjan lopun. "Älä spoilaa!" parahdin ja siirsin luurin kauemmas korvastani. "Ei se oo siinä kirjassa..." Luuri pois korvalta: "En tahdo tietää mitään..." "Mä luulin että kaikki viis vuotta täyttäneet tietää, että..." "Hei, mä oon ihan viimesillä sivuilla, pliis! Voi vittu, miks ees mainitsin mitä luen. ÄLÄ NY JUMALAUTA SPOILAA!"
 
Ja ystäväni, joka oli nuorena tyttönä lukenut kirjan, oli väärässä. Ei sekään kaikkia lukemiaan kirjoja ulkoa sentään osaa, hähhää! Vikalla sivulla kerrottiin Annen kohtalo, vaikkei se itse päiväkirjasta ilmennytkään.

Yukio Mishima - Kultainen Temppeli
 
Törmäsin tällaseen kirjailijaan jossain hesarin kolumnissa. Mielenkiintonen tyyppi, ja kirjakin oli ihan jees. Nuori pappisopiskelija kamppailee seksuaalisuuden, velvollisuudentunnon jne kanssa. Ei kuulosta kummoselta mut ihan hyvin se oli kirjotettu.

Charles Bukowski - Kaupungin kaunein nainen
Charles Bukowski - Tarinoita tavallisesta hulluudesta
 
Näitä Bukowskin juttuja taas. Ensin mainitusta tykkäsin enemmän. Jälkimmäinen oli pelkästään tylsä. Olen huomannut pitäväni enemmän Bukowskin romaaneista ja runoista, kuin näistä novelleista.

Donna Tartt - Pieni Ystävä
 
Ehkä vähän pitkä eikä muutenkaan aihepiiriltään silleen kiinnostava niin kuin Jumalat Juhlivat Öisin. Mut ihan kiva, kylhän tän nyt luki.

Mark Blaken "Is this the real life - Queen, rockin kuninkaalliset".
 
Teos kertoo Queenin nousun bändien raskassarjalaiseksi, eikä hullummin kerrokaan.
 
Rakenne on tuttu; ensin seurataan jäsenien nuoruusvuosia ja bändivirityksiä, kirjaa menee aika pitkälle ennen kuin porukka löytää toisensa, saati että bändin nimeksi valitaan Queen. Hyvä näin, alkuvuosista ei ainakaan suomeksi ole paljoa kirjallisuutta.
 
Kattavasti ovat kyllä kerratut loppuvuodetkin, niin levyt, konsertit kuin lavantakaiset tapahtumat ja yksityiselämääkin. Yllätys ei kai ole, että Freddie on kirjan päähenkilö ja saa jonkin verran muita enemmän näkyvyyttä.
 
Skandaalikirja tämä ei ole, esimerkiksi Freddien viimeisillä ajoilla ei mässäillä. Pääpaino on itse musiikilla ja esim. levytyssessioita kuvaillaan aika oikeassa määrin.
 
Kuvitus on tyydyttävää, lavakuvien sijaan mukana on paljon kuvia esim. levytysstudioista, samoin Freddien nuoruusvuosista. Enemmänkin niitä olisi katsellut.
 
Kouluarvosanaksi 9-.

Adrian Conan Doyle & John Dickson Carr: Sherlock Holmes - Seitsemän piipun mysteerit
 
Holmesin luojan Arthur Conan Doylen poika Adrian ja jännityskirjailija Carr jatkamassa perinnettä; ja mikäs siinä, ihan päteviltä vaikuttivat nämäkin tarinat niihin alkuperäisiin verrattuna. Mukavaa ja helppoa iltalukemista.
 
Robin Kerrod: Tarunhohtoinen tähtitaivas
 
Ihan mukavaa lueskeltavaa tähtitaivaan eri kohteista (mm. tähdistöt ja planeetat) sekä niihin liittyvästä astro- ja mytologiasta. Runsas kuvitus paikoin jopa häiritsi, etenkin tummemmilla sivuilla. Kirja oli siis laadittu niin, että joka aukeaman pohjana oli jonkinlainen piirros tai valokuva, jonka päälle sitten oli sijoiteltu se varsinainen leipätekisti ja pienemmät kuvat teksteineen. Onhan se ehkä hienon näköistä jälkeä, mutta ainakaan minä en niin tykkää tällaisia lukea. Olen enemmänkin ns. "vanhan liiton" kannalla: musta teksti vain valkoiselle pohjalle ja kuvasivut erikseen. Tosin tässäkin kirjassa olisi näin toimien varmaan ollut yli puolen kirjain mittainen kuvasivuliite sitten...
 
Iiro Vilja & Risto Heikkilä: Kosmologia
 
Tämä näytti kuuluvan johonkin "Ja Jumala loi tieteen" -kirjasarjaan, jossa ateisti ja uskovainen vänkäävät eri asioista. Paitsi että hyvin laimeaksi se väittely tässäkin loppujen lopuksi jäi. Esko Valtaoja ja Juha Pihkala tätä konseptia ainakin ovat jo aiemmin Suomessa kokeilleet, mutta ei tämä mielestäni noussut edes heidän kirjansa tasolle. En tiedä keneen aina tämän Heikkilän mahdan sekoittaa, kun nytkin tuli jossain vaiheessa lukiessa vasta jonkinlainen ahaa-elämys, että kuka olikaan kyseessä. Teologi ja tähtiharrastaja on siis hän, Iiro taas teoreettinen fyysikko, jonka luennoillakin (samoin kuin Eskon) muistan vuosia sitten istuneeni. Mutta lähtökohdat tuntuvat kirjoittajilla olevan kuitenkin niin erilaiset, että enimmäkseen he vain puhuvat toistensa ohitse. Toisaalta kumpikaan ei myöskään alennu tavanomaisen nettivänkäämisen tasolle, joten huumoriarvokin jää vähäiseksi. Mielestäni kirja oli aika tylsää luettavaa.