Palaan jälleen vanhaan tekstiini näin aamusella, jonka olen kirjoittanut (2008). Teen siihen pieniä muutoksia. Tämä on balladi oudoille miehille ja hauraille naisille.
Mutta nyt taasen leipätyö kutsuu, ja syksyn säähän on poistuttava. Tekstin jätän taas hautomaan seuraavaan kertaan.
LIITO-ORAVA
Hän oli kummallinen mies
niin outo matkaaja,
hän toisti vieraita lauseita,
puhui hiljaa mumisten,
hiljaa mumisten
Hän kulki metsiin
maalas(i )puihin naisen kuvia.
Joku nimeää tähdet,
hän puut ja lauloi metsille.
Hän oli outo mies.
Liito-oravaa hän piti taskussaan,
hän toisti hiljaa puhettaan
hän toisti hiljaa puhettaan.
Kauniin naisen
puun kyljestä herätän,
peitän hänet puun lehtiin
otan syliin ja kotiin vien
valo hänen ihoaan vaatettaa
ja surunauhan upotan veitsen terään.
Mä hänet hirsien päälle lasken
hiukset käsilleni kerään,
ja maalaan eloon
nainen värin saa
valo hänen ihoaan vaatettaa
ja surunauhan upotan veitsen terään.
Hän oli outo mies.
Liito-oravaa hän piti taskussaan,
hän toisti hiljaa puhettaan
hän toisti hiljaa puhettaan.
Kauniin naisen
puun kyljestä herätän,
peitän hänet puun lehtiin
otan syliin ja kotiin vien
valo hänen ihoaan vaatettaa
ja surunauhan upotan veitsen terään.
-merja ritala- Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja-
näin oletin kun se ei laulanut. -MR- |
soihtu55
