| Aihe: Rytmimusiikin kuluttajan ja muusikon pysyminen ajan hermoilla | |
|---|
|
Aluksi selvitettäköön, että rytmimusiikilla tarkoitetaan kaikkea muuta musiikkia kuin länsimaista taidemusiikkia, "klassista" musiikkia. Rytmimusiikki tarkoittaa siis paljon muutakin kuin afroamerikkalaista musiikkia. Termi on syntynyt lähinnä musiikkipoliittisista lähtökohdista. Rytmimuusikoksi täten voidaan luokitella mm. kansanmuusikot, jazzmuusikot, rockmuusikot ja tanssimuusikot. Toki monet rytmimuusikot tekevät klassista keikkatyötä ja monet klassiset muusikot rytmimusiikkikeikkaa, mutta yleistettynä heidän työnkuvansa poikkeavat toisistaan. Klasarimuusikko työskentelee yleensä kuukausipalkkalaisena jossakin sinfoniaorkesterissa tai vastaavassa, kun taas rytmimuusikkoa työllistää jokin vapailla markkinoilla operoiva yhtye tai sitten hän toimii freelancerina monissa yhtyeissä tai yhteyksissä.
Toiseksi selvitettäköön, että musiikilla on neljä ontologista olomuotoa: 1. soivana, 2. nuottina, 3. ihmisen päässä sekä 4. työstämisen kohteena olevana "intentionaalisena objektina". Soivaa ääntä pystyy nauttimaan joko elävän musiikin tapahtumissa tai äänitteiltä. Soiva, kuten myös ihmisen päässä soiva musiikki, on tarkoitettu kaikille - sekä musiikin ammattilaisille että ei-ammattilaisille. Nuotti on tarkoitettu merkkikieltä osaaville esittäjille, tutkijoille tai muille alan toimijoille. Intentionaalinen objekti on taas muusikon mielessään rakentava luomus tulevalle teokselleen ennen ensimmäistäkään nuottia.
Perinnemusiikit, eli kansanmusiikit, ovat perinteisesti olleet kuulonvaraisesti opittuja esitys- ja sävellysperinteitä. Musisoinnin lähtökohtana on ollut edellis(t)en muusikkosukupolven työskentelyn seuraaminen ja mallista oppiminen. Näin ollen edellisten muusikkosukupolvien sävelmät ja muusikontaidot ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle ilman muistiinpanovälineitä. Edellisen lisäksi kulloinenkin muusikkosukupolvi on jättänyt merkkinsä perinteeseen sepittämällä omat tarinansa ja melodiansa oppimassaan viitekehyksessä.
Perinnemusiikit eivät ole koskaan ollee järin viriilejä ja nopeasti muuttuvia verrattuna taidemusiikkiperinteisiin. Taidemusiikkia perinnemusiikista tulee silloin, kun se institutionaalistuu laajemmaksi, dynaamiseksi ja laalajti kommunikoivaksi verkostoksi. Perinnemusiikeissa musiikkikulttuuri taas jatkaa rauhaiseloaan lähinnä yksilöinä toimivien mestarien käsityöläistaidon perinteenjatkamisen avulla. Kun jollakin taidemusiikilla on elonsa huippukohta, sitä ei teorisoida liikaa, sillä on vankka tekijäpohjansa ja riitävän suuri kysyntä. Silloin uutta, laadukasta musiikkia syntyy kylliksi tyydyttämään kaiken kysynnän eikä mennyttä haikailla.
Klassisen musiikin saralla kaikki esitettävä musiikki oli uutta 1820-luvulle saakka, jolloin J.S. Bachin musiikki "löydettiin" 70 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen. Juuri tästä kohtaa voi katsoa konservointiperinteen alkaneen ja musiikkiyhteisön mielen jakaantuneen menneen ja nykyhetken välilä tasapainoiluun. Tasapainoilu alkoi vähitellen heikentää musiikinlajin dynaamisuutta, vaikkakin paljon hyvä teoksia tehtiin romantiikan ja koko 1900-luvun ajan. Mutta vuoden 1820 jälkeen yhteisö ei enää koskaan tukenut uutta musiikkia täysin purjein, koska osa sekä henkisistä että taloudellisista resursseista oli tukeva jo kuolleiden säveltäjien tekemisiä. Taidemusiikeista mm. hindustanilainen musiikki, jazz ja rock ovat kokeneet samankaltaiset kohtalonsa. Vaikka jokainen edellä mainittu "taidemusiikkiolio" onkin kuollut generaattorina, jokainen niistä jatkaa kuolemansa jälkeistä elämäänsä pienentyneissä piireissään.
Radio mullisti aikanaan musiikin soivan äänen vastaanottotapahtuman, sillä nyt se tulvi eetteristä suoraan olohuoneisiin talouksissa, joissa oli vastaanotin. Eli laadukaasta musiikkiesityksestä pystyi täst'edes nauttimaan kotona, vaikka äänenlaadussa ei ollutkaan kehumista. Gramofonien toi vielä suuremaan muutoksen, koska vastaanottaja pystyi nyt valitsemaan hetkeen sopivan levyn kokoelmastaan sen perusteella, millä tuulella kuuntelija oli, mitä hänen päässään soi tai mitä hän halusi päässänsä soivan. Samalla alkoi kuluttajan markkinat, sillä samaa levyä pystyi kuuntelemaan sen tuhoutumiseen saakka, ja sitten saattoi vielä ostaa sen kopion uudelleen. Tästä alkoi kuningaskuluttajan tiedostamaton jämähtäminen menneisyyteen, kuolleiden tukeminen ja vähä vähältä resurssien siirtyminen pois elävästä musiikista. Poikkeuksen tekivät tietysti ne ihmiset, jotka edelleen kävivät kuuntelemassa elävää musiikkia.
Kriittisen massan jämähtäessä nuoruusvuosiensa tai varhaisaikuisuutensa musiikkiin, siinä menettää sekä jämähtäjä itse että aktiivinen tietyn lajin musiikintekijä - kuuntelija dynaamisuutensa sekä tekijä palkkionsa. Näin ollen alkaa kyseisen musiikinlajin kuoleminen ja lahjakkaan tekijäainesmassan kaikkoaminen etsimään uutta elinkeinoa. Nykyaikana on itsestäänselvyys, että kunkin musiikinlajin tekijät ja esittäjät, ja muutkin intoilijat, tuntevat lajityyppinsä historian läpikotaisin. Siinä se haaste onkin, myös rytmimusiikissa - historiaa, historiaa, historiaa - historiallisia merkkipaaluja tarkastellaan tai esitetään huolella kaikkialla missä musiikkia käsitellään opettajan tai jonkin muun mentorin johdolla. Koululaitos ja mentori näin ollen tukee tietämättömyyttään kuolleita tekijöitä ja esittäjiä historiaintoilullaan.
Historia on mielenkiintoista, kun tarkastelun kohteena olevalla perinteellä on painoarvoa. Mutta taiteessa ei saa liikaa ajautua menneeseen aikaan, koska helposti samalla alkaa "ikiaikaisten" asioiden mallintaminen menneen teorian pohjalta, mikä on gramofonin tavoin tappava kyseistä lajia. Mennyttä teoriaa voi käyttää ongelmanratkaisumielessä, mutta musiikin tekeminen teorian pohjalta on kuin löisi naulaa musiikkiolion arkkuun.
Musiikki-ilmaisun ydin jää taidekasvatuksessa historiavinkkelin jalkoihin, sillä taiteella ja musiikilla on vain yksi ydintehtävä: tekijän tai esittäjän halu ilmaista itseään. Vasta sen perästä tulee reseptio, missä tekijän tai esittäjän ja vastaanottajan välille saattaa syntyä yhteys, jolloin tekijän/esittäjän tunnesisältö välittyy jollakin tasolla kuulijaan. Tunteenvälittäminen synnyttää markkinat, jolloin tekijästä/esittäjästä tulee musiikki-instituutio, muusikko. Vasta sitten kaukana perässä tulevat historiat ja teoriat, mutta miten toimiikaan taidekasvatus?
Taiteilijan vapaus synnyttää intentionaalisia objekteja vaatii resursseja - aikaa ja rahaa, ja tämä vapaus on elinehto jokaisen musiikkiolion elossapysymisen kannalta. Kuinka helppo onkaan musiikinkuluttajan haalia omahyväisyyttään kasaan jonkin kuolleen artistin koko tuotanto "postimerkkeilymielessä", mukaanlukien kelvottomat äänitteet, kun saman rahan voisi käyttää alan lahjakkaiden ja osaavien elinkeinonharjoittajien toiminnan tukemiseen. Samalla kuningaskuluttaja haastaisi itseään ja liukuisi pois mukavuusalueeltaan, nuoruusvuosiltaan.
Rytmimusiikin, etenkin afroamerikkalisen ja erityisesti rockin, tekijöiden/esittäjien saati intoilijoiden piirissä taantumuksen voimat ovat mahtavat. Omaan nuoruusvuosiinsa menneisyyteensä ja jämähtäneet intoilijat uskovat aidosti parhaan musiikin olevan jo tehtyä ja parhaiden soitinten samaten. He väittävät että nykyinen laatu ei riitä. Itse väitän, että kysymyksessä on vain uuden vertaaminen jo menneeseen vanhemman tekeleen omilla ehdoilla. Kaikki luovuus ja lahjakkuus ei ole rockistakaan kadonnut, vaikka rivit ovatkin harventuneet. Vielä 1980-luvun alkuvuosina rockjuna meni eteenpäin vauhdilla taakseen katsomatta, vaikkakin musiikillisesti ja kulttuurisesti rockabillyn tapaisia taantumuksellisia sivujuonteita olikin jo ilmassa. Jazzissa taas ollaan jämähdetty 1960-luvun mustan musiikin ihanteisiin ja tuotantoon sekä soinnillisesti että sisällöllisesti.
Kysymykseni kuuluukin, mitä konkreettisia tekoja teet tukeaksesi elossa olevia muusikoita, erityisesti rytmimuusikoita? Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty? Ovatko parhaat soittimet jo tehty? Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi? Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet? Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia? Mitä musiikille kuuluu?
Tämänlainen sekava kirjoitus lähti eetteriin nyt!
Ei se absoluuttinen totuus ole, mutta lähes järjestelmällisesti olen oikeassa asian kuin asian todellisesta jamasta. - jazzmies 2011 - | |
Mä voin uhrautua.
Kysymykseni kuuluukin, mitä konkreettisia tekoja teet tukeaksesi elossa olevia muusikoita, erityisesti rytmimuusikoita?
En mitään, kun en käy säännöllisesti konserteissa enkä sellaisissa paikoissa, joissa on elävää musiikkia. Ainoastaan hyvin epäsuorasti tulee tuetuksi elossakin olevia muusikoita äänityksiä ostamalla ja maksamalla elokuvista soundtrackeineen. Näillä mennään.
Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty?
En. En ole vielä tarpeeksi vanha.
Ovatko parhaat soittimet jo tehty?
Hyviä soittimia on tehty ja tullaan tekemään.
Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi?
Enimmäkseen. Löydän kyllä uusia artisteja mutta tyylissä on yhdistäviä tekijöitä.
Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet?
1880-luvusta eteenpäin. 1960-luku on lähellä sydäntä. Juuri ennen maailmansotia löytyy hyvää klasaria.
Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia?
Yleensä paras fiilis tulee siitä, kun kuuntelee ensimmäistä kertaa jotain biisiä, joka kuitenkin edustaa jotain tuttua genreä. Ja useimmiten sen takana on ennestään tuttuja artisteja. Jos ei ole, niin pistän artistin nimen muistiin ja yritän tutustua hänen tuotantoonsa laajemmin.
Mitä musiikille kuuluu?
Jotain varmaan kertoo se, että eniten arvostan sovittajia. Soittajat ja laulajat ei ole mitään verrattuna sovittajiin. Säveltäjistäkin parhaita ovat ne, jotka osaavat sovittaa. Ja koska elävää musiikkia kuulee niin harvoin akustisesti toimivissa tiloissa, niin lähtökohta on se, että paras musiikki on ahkerasti miksattua äänitystä. Niinpä loppulässäytykseksi voisi lisätä, että sovituksen ei tarvitse toimia live-esityksessä, jos sen voi kaunistaa miksaamalla.
Onnea vaan kaikille, jotka yrittävät elättää itsensä musiikilla. | |
jazzmies: Kysymykseni kuuluukin, mitä konkreettisia tekoja teet tukeaksesi elossa olevia muusikoita, erityisesti rytmimuusikoita?
Viimeksi ostin levyn jota ei ole vielä tehty eikä materiaalia voi kuunnella etukäteen koska sitä ei ole äänitettynä. Toki tunnen artistin ja aiemman tuotantonsa entuudestaan. Jos kiinnostaa tutustua aiheeseen niin: http://www.pledgemusic.com/projects/gingerwildheart
Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty?
En.
Ovatko parhaat soittimet jo tehty?
Ei ole. Hyviä on tehty ja hyviä tullaan tekemään. Toistoja, parannuksia sekä uusia näkemyksiä vanhoista. Uusiakin viritelmiä väkerrellään joista todennäköisesti vain pieni osa pääsee edes jossain määrin tietoisuuteen.
Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi?
Toivottavasti en. En tosin koe itseäni kovin vanhaksi vielä joten siinä mielessä kai olen. Täytyy muistaa kysyä tämä kysymys itseltäni uudestaan vaikka 20 vuoden kuluttua.
Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet?
Hyvä musiikki on hyvää ajanjaksosta riippumatta. Mutta mulle läheisimmät jutut tulevat kai jostain 1950-6.11.2011 väliltä tällä hetkellä. Huomenna voi olla toisin.
Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia?
Tunnen oloni hyväksi hyvää musiikkia kuunnellessani. Ihan sama onko se tuttua ja turvallista tai täysin siihen hetkeen asti mulle tuntematonta.
Mitä musiikille kuuluu?
Hyvää.
Humina on mun särö ja feedback on mun laulaja. |  Askr
06.11.2011 12:43:09 | |
|
jazzmies: Klassisen musiikin saralla kaikki esitettävä musiikki oli uutta 1820-luvulle saakka, jolloin J.S. Bachin musiikki "löydettiin" 70 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen. Juuri tästä kohtaa voi katsoa konservointiperinteen alkaneen ja musiikkiyhteisön mielen jakaantuneen menneen ja nykyhetken välilä tasapainoiluun.
Eikö samaan aikaan, kun tultiin 1800-luvulla yleisestikin uudella tavalla tietoiseksi historiasta, muodostunut myös vastavoimana käsitys uudesta, keksittiin sekä menneisyys että oma aika, vanha ja uusi? Tarkoitan, että tuolloin paitsi että ryhdyttiin tutkimaan menneisyyttä "löytämään" asioita kuten sanoit, ryhdyttiin myös määrittelemään sitä "uutta", antamaan sille kriteerejä jne. Modernismi syntyi yhdessä historismin kanssa. Modernismin näkökulmasta tyyleistä tuli "kertaustyylejä", vaikka ennen tätä tietoisuutta menneestä, nykyisyydestä ja tulevasta kaikki uusi olisi ollut uutta.
Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty?
En - tai en tiedä onko superlatiivilla, ykköspaikalla, merkitystä. Hienoa musiikkia on tehty ja tullaan tekemään.
Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi?
Varmaan osin, mutta olen kyllä tosi tyytyväinen siitä että kyynisempien vuosien jälkeen olen löytänyt uudelleen menetettyjä teinitunteita. On hienoa innostua lapsellisesti, etenkin kun ei tarvitse enää kuitenkaan angstata vastaavassa määrin.
Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet?
Taidemusiikkipuolella ei merkitystä, rockissa tunnen lähintä rakkautta 1970-luvun hardrockheavyyn mutta olen kyllä miltei yhtä innostunut aivan uusimmistakin. Usein uusin löytö on paras tai ainakin eniten kuuntelussa.
Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia?
Molempia. Omien hlökohtaisten klassikkojen hienouksissa voi levätä, itseään on mukava potkia tuntemattomilla haasteilla. |  PJS
06.11.2011 13:35:42 | |
|
Kysymykseni kuuluukin, mitä konkreettisia tekoja teet tukeaksesi elossa olevia muusikoita, erityisesti rytmimuusikoita?
Soitan bändeissä (joskaan edustamamme orkesterit eivät edusta innovatiivisinta uuttaz tyyliä), mielenkiintoisten live-artistien osuessa kohdalle käyn keikoilla ja ostan myös uusien artistien levyjä silloin kun musiikki miellyttää minua. Usein arvostamani artistit tekevät musiikkia jossa pohjalla on perinne, mutta ilmaisussa pyritään käyttämään myös uusia ja kokeilevia elementtejä.
Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty?
Rehellisesti sanottuna en. Uskon, että "parhaan" musiikin määrä lisääntyy suoraan verrannollisesti kaiken tehdyn musiikin määrän kanssa.
Ovatko parhaat soittimet jo tehty?
Ei. Mut ymmärrän täysin minkä takia näin väitetään. Syy väitteeseen on se, että nykyajoille säilyneet vanhemmat soittimet tuppaavat olemaan hyviä sillä huonommat soittimet on poltettu saunanpesässä tms. Nykyään valmistetaan edelleen ensiluokkaisia instrumentteja joskin niiden hinta on helpolla perusharrastajan kipurajan yläpuolella. Joskin niin on myös vanhojen instrumenttien :D
Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi?
No, väistämättäkin olen koska elän nuoruusvuosiani. Tai ainakin koen eläväni...
Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet?
!950--->2011. Diggailen suuresti tiettyjä pop-musiikin ajanjaksoja esim. 60 luvun loppu ja 70 luvunn alku, mutta pyrin tietoisesti pakottamaan itseni kuuntelemaan säännöllisesti muutakin sillä olisi typerää missata kaikki uudet hyvät jutut vain siksi että joku gubbe on joksus tehnyt jotain hienoa.
Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia?
Tietysti tunnen, kuuntelenhan musiikkia jota tiedän diggailevani ja jonka kuunteleminen tuo mieleen muistoja :) Mut kyl uusikin musa aiheuttaa hyviä fiiliksiä.
Mitä musiikille kuuluu?
Ihan hyvää kai :)
Peace! | |
jazzmies: Kysymykseni kuuluukin, mitä konkreettisia tekoja teet tukeaksesi elossa olevia muusikoita, erityisesti rytmimuusikoita?
En oikeastaan mitään. Soitan sivutoimisesti jo tehtyjä, historia-arvon saaneita popkappaleita ihmisille, jotka omistavat kyseisien biisien alkuperäisesittäjän tallenteet, joilla ei ole heille mitään syvempää arvoa. Peräänkuulutan tosin usein, ja haaveilen, uudesta innovatiivisesta musiikista ja soittimista ja olen siitä tälläkin palstalla useasti meuhkannut. En vain osaa tehdä sitä itse, taidehistorian taakka on liian raskas harteillani.
Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty? Ovatko parhaat soittimet jo tehty?
En usko, mutta suurta taantumuksen aikaa parhaillaan todistamme. Asioihin pitäisi saada aivan eri lähestymistapa, joka saataisiin myytyä myös yleisölle yhtä nerokkaasti kuin taidemusiikki 1700-luvulla, tai rytmimusiikki 50-luvulla. Temmata tekijät ja kokijat luontevasti irti vanhasta ja totutusta, ilman väkivaltaa (jota vaivaannuttava esim trance tai itsetarkoituksellinen konemusiikki ylipäätään edustaa). Hip Hop oli hyvä yritys, kannatin sitä. Pelkkää rytmiikkaa ja julistusta. Mutta sitten se kompastui housuihinsa.
Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi? Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet? Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia?
Kuka ei jämähdä nuoruusvuosiinsa? Joka toista väittää, on suuri valehtelija ja kekkeruusi. Nyt 36 vuotiaana voin katsoa jonkinverran aikaa taaksepäin ja hyväksyä asenteellisen suhtautumiseni musiikin laskusuhdanteeseen ja ymmärtää, että se ei ehkä kaikille ole samanlainen tuntemus. Ymmärrän myös, että vaikka musiikki minulle itselleni on tärkeää ja sen alennustila surettaa, se ei suurimmalle osalle ihmisistä merkitse yhtään mitään. Yhtään. Mitään. Tämä fakta masentaa, joten siksi en aio taistella asian kanssa ja keskityn muihin kehittelyä ja luovuutta vaativiin asioihin ja tyydyn sammuttamaan musiikinkaipuuni aikaisemmin mainitsemallani kuolleen musiikin esittämisellä.
Mitä musiikille kuuluu?
Huonoa. Vielä. Mutta en anna sen masentaa, aikansa kutakin. Musiikin suuret linjavedot eivät sattuneet minun elinaikanani ja tuskin uusi kulttuuri ehtii elinaikanani kehittyä. En voi sille mitään, on pakko myöntää tappio siinä mielessä. Kliseisesti ilmaistuna synnyin omasta mielestäni väärään aikaan. Myönnän edellisen lauseen naurettavuuden.
Tämänlainen sekava kirjoitus lähti eetteriin nyt!
Avartava alustus, kiitos siitä.
Tuen homoliittoja jos molemmat mimmit on kuumia. | |
Mitä konkreettisia tekoja teet tukeaksesi elossa olevia muusikoita, erityisesti rytmimuusikoita?
En mitään. Esimerkiksi ostan levyjä saadakseni niitä kuunneltavakseni, en tukeakseni levyn tekijöitä. Enhän esimerkiksi osta vessapaperia tukeakseni paperiteollisuutta tai käy elokuvissa tukeakseni elokuva-alaa.
Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty?
Ei ole mitään parasta musiikkia. Kyse on puhtaasti makuasiasta. Minun mielestäni paras musiikki = musiikki, jota mieluiten kuuntelen on ehdottomasti jo tehty.
Ovatko parhaat soittimet jo tehty?
Ei ole.
Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi?
Tietyssä mielessä olen, sillä ne uudet levyt, joista pidän ovat lähes poikkeusetta sellaista musiikkia, joka olisi voitu tehdä jo nuoruusvuosinani 70-luvulla ja aikaisemmin.
Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet?
n. 1945-1983
Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia?
Tykkään löytää uusia biisejä genreistä, joista pidän.
Mitä musiikille kuuluu?
Huonoa | |
Liian pitkä en lukenut :--------------D
"Joo tiede, heh. Matikka, heh. heh. Semmosta."
-ruuvimeisseli | |
Mitä konkreettisia tekoja teet tukeaksesi elossa olevia muusikoita, erityisesti rytmimuusikoita?
Juuri tässä yritetään keksiä uutta musiikkia. Muuten, konserteissa on kiva käydä, joskus vinyylejä ostan - myös uutta kamaa.
Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty?
Nah
Ovatko parhaat soittimet jo tehty?
Ei, toivottavasti. Itselle tuo elektroninen kama on lähellä sydäntä, ja kyllä siellä vielä tapahtuu.
Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi?
Hell yes. Taustalla soi juuri Roy'n Shooting Star, kasari-italoa. Mutta yhtä hyvin alas menee vaikka Röyksoppin uusin. Silti, vanhaa on kiva kuunnella. Ei sitä kuunneltaisi ellei siihen liittyisi paljon positiivista, yksilölle.
Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet?
1800-luvulta tähän päivään.
Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia?
Ks. yllä. Molemmat. Kiva löytää joku itselle ihan uusi bändi tai ottaa Rushin levy esiin.
Mitä musiikille kuuluu?
Vaihtelevaa, mutta ei ole toivoaan tarvinnut menettää. |  Dr Dominant
07.11.2011 08:59:01 (muokattu 07.11.2011 09:00:44) | |
|
mitä konkreettisia tekoja teet tukeaksesi elossa olevia muusikoita
En varmaankaan mitään, ellei musiikin säveltämistä ja sovittamista katsota tällaiseksi yritykseksi - yritykseksi tarjota eläville muusikoille jotain sellaista soitettavaa mitä he eivät ole vielä soittaneet ja ihmiset eivät ole vielä kuulleet ...
erityisesti rytmimuusikoita?
Käyn jonkin verran konserteissa, en erityisesti tietyn tyylisen musiikin vaan ihan mitä sattuu sekaisin. Siellä on joukossa rytmimuusikoitakin esiintymässä. Usein samassa bändissä sekä-että-muusikoita.
Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty?
Aika ajoin minulla on epämiellyttävä aavistus että niin saattaisi olla, ja siten omakin rimpuiluni uusien musiikkiolioiden synnyttämisessä olisi turhanpäiväistä. Näinä hetkinä jatkan rimpuiluani sen voimalla, että aina kun laitan nykyisen tekemiseni vastakkain minkä tahansa muun työnteon kanssa, päädyn siihen lopputulokseen että tätä teen mieluiten.
Toisaalta ajattelen myös ettei parasta musiikkia ole varsinaisesti olemassa. Parasta musiikkia on se mikä juuri kokemishetkellä virkistää ja ilahduttaa, enkä sillä hetkellä ajattele että toi toinen oli parempaa. Se, että itse yrittää joka päivä kirjoittaa jostain näkökulmasta merkittäviä säveliä, aiheuttaa itselleni tunteen että en halua suuremmin ajatella mikä on parempaa ja mikä huonompaa. Keskityn juuri nyt tähän mitä teen tai mitä kuuntelen. Huonommuuden tai paremmuuden pohdiskelu etenkin säveltäessä on itselleni takuuvarma tie siihen että jää kirjoittamisen kanssa jumiin. Parempi olla siis pähkäilemättä liikaa ja vaan tehdä parhaansa. Antaa sitten asiakkaan lippuluukulla, muusikoiden takahuoneessa ja kriitikoiden lehden palstalla päättää teoksen luokitus absoluuttisella skaalalla :D
Ovatko parhaat soittimet jo tehty?
En jaksa uskoa tähän. Soitinkin on suhteessa soittajaan. Mikä on yhdelle "paras", on toiselle susi. Ja sekin saattaa muuttua - loistosoittaja kyllästyy loistosoittimeen ja kaipaa vaihtelua. Muuttuiko soitin vai soittaja?
Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi?
Toivoisin että en. En osaa itse sanoa onko näin. Joku ulkopuolinen tarkkailija osaisi sanoa varmasti paremmin.
Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet?
En oikein löydä selkeää patternia itsestäni. Kuuntelen musiikkia vain huvin vuoksi, elämyksellisesti, todella vähän. Ne valveillaolotunnit joiden aikana en hoida perheenisän roolia, menevät siihen että pyrin saamaan musiikkia itse aikaiseksi. Siinä puuhassa jos kuuntelen musiikkia, teen sitä analyyttisesti siksi että haen tarkoituksella vaikutteita tai tutkin jotain orkestrointi/soinnutus/yms.-näkökulmaa jota haluan hyödyntää omassa tekemisessäni. Tai sitten päivän toimeksianto on transkriptio tai sovitus jostain biisistä joka pitää purkaa tämän vuoksi osiin. Jos katson viimeisen vuoden ajalta, mennään 1500-luvulta tähän päivään, klasaria, poppia, rokkia, jatsia, kansanmusiikkia, nykäriä, leffamusaa, pelimusaa. Vähän kaikkea.
Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia?
Sekä että. Taas riippuu hetkestä.
Mitä musiikille kuuluu?
Ei harmainta aavistusta. Jonain päivinä pessimismi saa vallan ja ajattelen musiikin olevan väistyvä taidemuoto joka elelee hiilloksen viimeisillä rippeillä. Toisina päivänä taas ajattelen, että musiikki ei olekaan kuollut, vaan sillä on yhä tärkeä sijansa ihmisten mielissä. Sitten tulen siihen tulokseen että en löydä luotettavaa vastausta vaikka kuinka yritän, ja palaan rimpuilemaan partituurin ääreeln, seuraavan tahdin kanssa.
Tämänlainen sekava kirjoitus lähti eetteriin nyt!
Tjaa, minusta kirjoitus oli ihan jäsennelty kyllä ja oli kiinnostavaa tutkailla mitä oikeasti itse ajattelen. Kiitos tästä!
"Dr. Dominant, I presume?" |  velipesonen
07.11.2011 10:02:28 (muokattu 07.11.2011 10:03:20) | |
|
jazzmies: Kysymykseni kuuluukin, mitä konkreettisia tekoja teet tukeaksesi elossa olevia muusikoita, erityisesti rytmimuusikoita? Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty? Ovatko parhaat soittimet jo tehty? Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi? Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet? Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia? Mitä musiikille kuuluu?
Hmm, mitä mun asiat kellekään kuuluu.
Ei vaan, tää hommahan menee nykyään niin että siinä missä kuvapuolella graphics designereita ei yleensä luulla kuvataiteilijoiksi niin musiikkipuolella musics designerit ovat valloittaneet koko kentän. Enkä puhu pelkästään rytmimusiikeista.
On todellinen sääli ja häpeäkin oikeastaan että tänä päivänä uutta luovan oikean muusikon on vaikeampi päästä pätemään välinpitämättömyyttään kuuromykkään suureen maailmaan vaan hän joutuu tyytymään välinpitämättömyyttään kuuromykkään pieneen maailmaan, vaihtoehtopuolelle, ympäristöön jossa impressaariot tekevät tuloksensa sadan prosentin katteella.
Ainoa muusikko jota tuen täysin järjestelmällisesti olen minä itse. Avustuksia saavat vapaasti lähettää muutkin. Mitään en lupaa enkä takaa.
Homma on mennyt myös sellaiseksi että kriitikoista on tullut jonkinlaisia laatujärjestelmäauditoijia jotka huolehtivat yleisön oikeusturvan toteutumisesta. Tämä on hieman sama asia kuin se että miellä lääkärikunta on muuttunut sairauksien hoitajista kansanterveyspolitiikan toteuttajiksi, rumasti sanottuna terveyspoliiseiksi. Rumempiakin sanoja on. Laatuauditoijan tehtävä on ihan hyvä sekin mutta silloin ne kriteerit vain tahtovat olla kiveen hakattuja, konservatoriomaisia, eivätkä ota ainakaan riittävästi huomioon uutta luovan asenteen ja mielenlaadun ominaisuuksia.
Ei se hääviä ollunna ennenkään, silloin kriitikot kehuivat kavereidensa tekeleitä ja haukkuivat jos ei ollut niiden kaveri. Se oli eräänlaista mafiameinkiä. Klikkiytyneisyyttä pidettiin itsestäänselvyytenä ja onneksi siitä on päästy eroon, tämä uusi suuntaus vain näyttää olevan vielä ikävämpi.
Puujalkavitsimäisesti voisi sanoa että tällä hetkellä parhaiten soivat soittimet on jo tehty koska jos ei olisi jo tehty niin ei niitä olisi olemassakaan, sitä paitsi puu soi yleensä parhaiten vanhennuttuaan hieman. Hyvä soitin on taideteos ja miksei hyviä soitinrakentajia olisi edelleen ja jatkossa. Sama pätee parhaaseen musiikkiin, kaipa sitäkin joku jossain tekee ja jos tekee niin toivon suurinta mahdollista menestystä hänelle koska sellainen saattaa vetää perässään muitakin.
Jämähteisyys ja muutosvastarinta ovat minusta niin kaukana kuin olla ja voi. Yhtä kaukana on pakkomielle muutokseen ja näennäisesti "uuteen". Suurin osa siitä jengistä joka hamuaa aina jotain uutta vain pettää itseään ja muokkaa omaa arvomaailmaansa aina vain huonompaan ja mädäntyneempään suuntaan, ihmisenhän täytyy jollain keinoin motivoida itsensä tekemään sitä mikä jostain ideologisesta lähtökohdasta katsotaan mukamas tärkeäksi. Kun pakkomielle uudesta yhdistyy muodin orjuuteen kuten yleensä on tapana puhutaan jo kulttuuri-ilmastosta josta aivan hyvillä mielin pysyy sivussa! Ai että kun tuntuu hyvältä!
Minäkin tunnen oloni turvalliseksi voidessani kuunnella sitä minkä olen havainnut hyväksi. Se on käynyt jollain pinnallisella tasolla myös tutuksi. Mutta mitään en tahdo enemmän kuin kuulla jotain uutta ja ihmeellistä joka on samalla tasolla kuin tuo jo tuttu. Minua avoimempaa ja suvaitsevaisempaa ihmistä on vaikea keksiä, toisaalta olen myös täysin vittuuntunut, ikävä, tylsä ja kankea. Mutta siihen minulla on oikeus.
Musiikki kaipaisi piristysruiskeen juuri nyt.
E: Ja myöhästyneet hyvän ruotsalaisuuden päivän toivottelut kaikille.
"Only rock and roll was real, everything else was unreal" - John Lennon | |
Yhteenvetona voineen todeta jo tässä vaiheessa keskustelua, että rock-musiikki on paskaa. |  Numb
07.11.2011 10:29:48 (muokattu 07.11.2011 10:30:28) | |
|
jazzmies: mitä konkreettisia tekoja teet tukeaksesi elossa olevia muusikoita, erityisesti rytmimuusikoita?
Ostan musiikkia, käyn keikoilla.
Uskotko parhaan musiikin olevan jo tehty?
Epäilen arvoarvostelmia musiikin kuten muittenkin kulttuurituotteiden arvioinnissa. Ensin pitäisi määritellä yhtäpitävästi mitä "hyvällä" saatikka "parhaalla" tässä yhteydessä tarkoitettaan. Mutta ihan noin omana tuntemuksena, ei ole.
Ovatko parhaat soittimet jo tehty?
Ei.
Oletko itse jämähtänyt nuoruusvuosiisi?
Osittain.
Minkä ajanjakson musiikkia kuuntelet?
Enimmäkseen 1900-luvun :) 1960-luvun loppu ja 1970-luku tuntuvat rytmimusiikillisesti läheisimmiltä.
Tunnetko olosi hyväksi kuunnellessasi tuttua ja turvallista vaiko aikaisemmin tuntematonta musiikkia?
Sekä että.
Mitä musiikille kuuluu?
Musiikille ei kuulu ihan sitä parasta. Tuntuu, että musiikki on menettänyt merkitystään ja painoarvoaan ja muuttunut entistäkin lyhytikäisemmäksi kulutustuotteeksi. Hieman tuntuu ummehtuneelta, mutta poikkeuksiakin onneksi löytyy. Ja löytyisi varmaan enemmänkin, jos olisi mahdollisuus olla aktiivisempi kuluttaja.
I am the table. -James Hetfield | |
velipesonen: Ei vaan, tää hommahan menee nykyään niin että siinä missä kuvapuolella graphics designereita ei yleensä luulla kuvataiteilijoiksi niin musiikkipuolella musics designerit ovat valloittaneet koko kentän. Enkä puhu pelkästään rytmimusiikeista.
Kuulostaa pahalta. Tarkoitatko jotain sellaista, että GarageBandistä ja vanhoista äänityksistä otetaan pitkiä sampleja ja patterneja ja luuppeja ja tällaisista elementeistä sommitellaan kasaan uusia biisejä? Vähän niin kuin elementtirakentaminen? Ja sitten maalataan hiirellä kaikenlaisia efektikäyriä ja järjestellään efektiprosessoreja pitkäksi ketjuksi? Ja sitä kautta sitten syntyy erilaisia konseptialbumeja? Ja musics designer hoitaa ahkerasti portfoliotaan ja kymmeniä artistisivujaan sosiaalisissa medioissa... Vai mitä tekee musics designer? | |
levesinet: Kuulostaa pahalta. Tarkoitatko jotain sellaista, että GarageBandistä ja vanhoista äänityksistä otetaan pitkiä sampleja ja patterneja ja luuppeja ja tällaisista elementeistä sommitellaan kasaan uusia biisejä? Vähän niin kuin elementtirakentaminen? Ja sitten maalataan hiirellä kaikenlaisia efektikäyriä ja järjestellään efektiprosessoreja pitkäksi ketjuksi? Ja sitä kautta sitten syntyy erilaisia konseptialbumeja? Ja musics designer hoitaa ahkerasti portfoliotaan ja kymmeniä artistisivujaan sosiaalisissa medioissa... Vai mitä tekee musics designer?
Musics designer rakastaa luonnossa liikkumista sen aikaa kun ei ryystä lattea punavuorelaisessa internetkahvilassa. En tiedä kuinka kauan tällaisia musics designereita on ollut, todennäköisesti kymmeniätuhansia vuosia, mutta David Bowie voisi olla täydellinen musics designerin prototyyppi. Myös Miles Davisissa oli paljon musics designeria mutta hänen kunniakseen on sanottava että hän tajusi käyttää enimmäkseen muiden tekemiä sävellyksiä! Ja juuri noinhan he työskentelevät kuten kerroit, voivat työskennellä muillakin tavoin, tärkeintä on että musiikki ei ole tunneilmaisua vaan tyyliseikka. Tyylikäs sommittelu korvaa aidon luovuuden.
"Only rock and roll was real, everything else was unreal" - John Lennon | Askr
07.11.2011 21:41:13 (muokattu 07.11.2011 22:10:10) | |
|
velipesonen: David Bowie voisi olla täydellinen musics designerin prototyyppi.
Minulla on semmoinen hämärä mielikuva, että tästä on samoin sanakääntein keskusteltu aiemminkin ... olen osin samaa mieltä siitä, että David Bowien pinnallinen seuraaminen saattoi johtaa, ja usein muotia ja tyyliä metsästävillä seuraajillaan johtikin ylikorostuneen pinnalliseen, ohueen poseerausasenteeseen, mutta minun mielestäni Bowie on vähintäänkin esiintyjänä täysin epäposeeraava. Päinvastoin, kaikki teatterinsa pohjaa vahvalle, sielukkaalle tulkinnalle ja juuri siksi koko roolileikki toimii sillä tehokkuudella kuin toimii. Myös minusta biisintekijänä Bowie, vaikutteistaan ja kyvystään valita oikeita yhteistyökumppaneita huolimatta, on aito tekijä, ei poseeraaja.
Jättäisin myös sanan designer sille ammattikunnalle, jolle se kuuluu: käyttöesineiden, ymäristön tekijöille. Vackrare vardagsvara, kauneutta arkeen, siinä ei ole mitään pinnallista eikä epäilyttävää itsessään. Eri asia on sitten kun anonyymistä aherruksesta tulee itsetarkoituksellista tähteyttä. Vaan niinhän se on kaikessa. | |
Askr: Minulla on semmoinen hämärä mielikuva, että tästä on samoin sanakääntein keskusteltu aiemminkin ... olen osin samaa mieltä siitä, että David Bowien pinnallinen seuraaminen saattoi johtaa, ja usein muotia ja tyyliä metsästävillä seuraajillaan johtikin ylikorostuneen pinnalliseen, ohueen poseerausasenteeseen, mutta minun mielestäni Bowie on vähintäänkin esiintyjänä täysin epäposeeraava. Päinvastoin, kaikki teatterinsa pohjaa vahvalle, sielukkaalle tulkinnalle ja juuri siksi koko roolileikki toimii sillä tehokkuudella kuin toimii. Myös minusta biisintekijänä Bowie, vaikutteistaan ja kyvystään valita oikeita yhteistyökumppaneita huolimatta, on aito tekijä, ei poseeraaja.
Pitkälti näin, ja Bowiehan on laulajana pikemminkin crooner. | |
Askr: Jättäisin myös sanan designer sille ammattikunnalle, jolle se kuuluu: käyttöesineiden, ymäristön tekijöille. Vackrare vardagsvara, kauneutta arkeen, siinä ei ole mitään pinnallista eikä epäilyttävää itsessään. Eri asia on sitten kun anonyymistä aherruksesta tulee itsetarkoituksellista tähteyttä. Vaan niinhän se on kaikessa.
No jaa, Bowie aloitti Kinks-kopioilla ja lähti sitten laajentamaan hommaa mm. Alice Cooper -kopioihin. Mutta hommansa mies hoiti hyvin.
Ei Quentin Tarantino ole minun mielestäni mikään elokuvaohjaaja. Hän on mainoselokuvaaja.
"Only rock and roll was real, everything else was unreal" - John Lennon | PJS
08.11.2011 10:56:26 | |
|
velipesonen: No jaa, Bowie aloitti Kinks-kopioilla ja lähti sitten laajentamaan hommaa mm. Alice Cooper -kopioihin. Mutta hommansa mies hoiti hyvin.
Ei Quentin Tarantino ole minun mielestäni mikään elokuvaohjaaja. Hän on mainoselokuvaaja.
Popmusiikin historia on aina ollut kopiomisen historiaa.
Peace! | |
PJS: Popmusiikin historia on aina ollut kopiomisen historiaa.
Niinpä. Klasaripuolella vaan lainataan ja viitataan. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
