Rock, pop, alternative ›

Ehkä Wipers ei kuitenkaan ole grungea. Tai en minä tiedä.

Melvins muutti Seattleen myöhemmin. Touché!
 
No ei tässä tartte miekkailemaan alkaa...
Sama se muuttivatko Seattleen myöhemmin, niitä ei silti mun mielestä voi lokeroida samaan porukkaan Soundgardenin, AIC:n, Mudhoney, jne. kanssa.

kyllä mä nirvanasta toki tykkään, mutta nirvana on aika paljon kopioinu bändejä, kuten jesus lizard, pixies, killing joke ja melvins.
 
ookko muuten kuullu sen biisin jossa on jesus lizard ja cobain laulaa?
 
Sellaista biisiä ei olekaan. Nirvana teki split -sinkun Jesseliskon kanssa. Nirvanan biisi oli Oh, The Guilt ja TJL:n kappale oli Liar albumilta tuttu Puss. Itse en näe The Jesus Lizardilla ja Nirvanalla mitään yhteistä.

Muistaakseni Melvins muutti pois Seattlesta ja päätyi San Fransiscoon vuonna 1987. Eli siis juuri ennen kun buumi iski.

Sellaista biisiä ei olekaan. Nirvana teki split -sinkun Jesseliskon kanssa. Nirvanan biisi oli Oh, The Guilt ja TJL:n kappale oli Liar albumilta tuttu Puss. Itse en näe The Jesus Lizardilla ja Nirvanalla mitään yhteistä.
 
ääh niin oliki...
 
näe? entä kuule?

Kertokaa mulle tämä: miten määritellään GRUNGE? Ja listatkaa parhaat grunge-aktit, kiitos.
 
grunge oli lehdistön keksimä termi bändeille jotka tulivat seattlesta 80-90-luvun taitteessa ja soittivat rokkia joka erosi edes jotenkin kasarihevistä. Kuitenkaan esim. Alice in Chainsilla ja Mudhoneyllä tai Nirvanalla ja Pearl Jamilla ei ole musiikillisesti paljoakaan yhteistä, kun taas esim Smashing Pumpkinsia ei ikinä liitetty samaan genreen lähinnä siksi että bändi ei tullut seattlesta. Cobainin kuoltua 1994 (tai ainakin viimeistään kun Soundgarden ja Alice in Chains lopettivat toimintansa) puhuttiin grungen kuolemasta ja sen jälkeen tulleet bändit eivät sitten enää olleet grungea vaikka ehkä musiikillisesti olivat genren prototyyppejä, kuten Silverchair. Joillekin taas aito oikea grungemusiikki on Sub Popin aikaista Nirvanaa, Mudhoneytä, 80-luvun Soundgardenia etc. Grungen tärkeitä nimiä olivat nauhoittaja Jack Endino sekä valokuvaaja Charles Peterson, joiden nimet löytyivät aika monen grungelevyn takakannesta.

Kyllä Krist ja Kurt olivat Aberdeenistä. Sekä Nirvanan lukuiset rumpalit olivat siitä lähiseudulta. Krist ja Kurt olivat tainneet jo muuttaa Seattleen kun Dave liittyi bändiin -90.
 
Eiku Olympiassa, Washingtonin pääkaupungissa ne silloin asuivat. Dave tais tulla LA:sta kuvioihin.
 
Olipa turha juttu. Joten:
 
Cobainin kuoltua 1994 (tai ainakin viimeistään kun Soundgarden ja Alice in Chains lopettivat toimintansa) puhuttiin grungen kuolemasta
 
Kyllä monet ja useat puhuivat grungen kuolemasta jo pari vuotta ennen Cobainin kuolemaa. Esim. Kurt T-paidassaan. Ehh. Tuskin kukaan ns. grunge-artisteista kovinkaan termistä piti.
 
Itse en ainakaan mitään musiikkityyliä nimeltä grunge tunnusta. Muutenkin suoraan sanottuna ärsyttää, jos joku vaahtoaa grungesta. Sanoisin, että ei ole asioihin se tyyppi syventynyt niin musiikillisella kuin muullakaan tasolla.

Kirjoitin tämän tekstin joskus viime syksynä M.Nettiin. Siinä on jotakuinkin minun käsitys koko "grungeilmiöstä":
 
16.10.2003 21:27:05 (tein nyt pari korjausta)
"Sellaista musiikkityyliä, kuin "grunge" ei ole olemassakaan. 90-luvun alussa oli yhteiskunnallinen ilmiö, joka oli verrattavissa vaikka hippiliikkeeseen. media vain keksi sopivan nimityksen kuvaamaan tätä ilmiötä. musiikkillisestihan "grungebändit" eivät muistuta toisiaan pätkääkään: nirvana oli raivotautista poppia, melvins helvetin raskasta ja mudhoney reipasta ja räkaistä. 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa oli vain punkkia, rokkia ja metallia joka jostain syystä breikkasi. ja kun tarpeeksi moni näista yhtyeistä oli peräisin Seattlesta, niin media kehitti käsitteitä, kuten Seattle Scene. Samaan aikaanhan ja jo ennen "grungea" esim. minneapolisissa oli myös jotain, mitä "sceneksikin" voisi kutsua (AmRep ja Babes in Toyland).

ja "grungehan" ei kuollut siihen kuuluisaan haulikonlaukaukseen, vaan "grunge" söi itse itsensä hengiltä. kun voguessa ja ties missä muotilehdissä alettiin esitellä grungevaatteita eli siis roskakorikuntoisia kledjuja sikahintaan, niin voidaankin sanoa, että homma menetti kaiken sen mitä se aikoinaan edusti. ja nyt odotellaan sitä kun "grunge" tulee uudelleen muotiin. alunperinhan risaiset farkut ja rasvaiset hiukset olivat puhdasta vittuilua kilpailukeskeistä ja täydellisyyttä vaativaa yhteiskuntaa vastaan. tässä mielessä "grunge" kuoli kauan ennen Kurtia. Oikeastaan nirvana tappoi "grungen" Nevermindin myötä. Cobainillahan oli tuo kuuluisa paita, jossa luki "grunge is dead".

Vähän samaa voidaan sanoa tästä nu-metallista. joskus 90-luvun puolivälissä se oli aidosti vaihtoehtoista, ainakin minun käsitykseni mukaan. mutta nyt kyseistä genreä haukutaan.

Jos haluaa lisää tietoa grungeilmiöstä, niin kannattaa lukea rockkriitikko Everett Truen kirja nimeltä Live Trough This: American Rock Music in the Nineties. True mm. esitteli Seattlen rock-yhtyeitä Melody Makerin numerossa 18.3.89. mukana olivat mm. nirvana, tad, mudhoney, screaming trees jne. ja näin aloitti "grungeaallon" euroopassakin. myöhemmin hän ystävystyi esim. Cobainin ja muiden alt. rokkareiden kanssa (se tyyppi joka työntää cobainia pyörätuolissa readingin keikalla on vodkahumalainen Everett True). kirjassa on myös hyvä lista levyistä joita kannattaa kuunnella, jos haluaa tutustua tähän vaihtoehtorock-vallankumoukseen. harmi vaan, että suurinta osaa niistä levyistä ei saa suomesta."

Mun täytyy tuoda tähän sellanen pointti, että noi ns. grungebändit eros myös ulkoisesti ja sanoituksiltaan, ylipäätään imagoltaan, kaikesta 80-luvun glitterpaskasta. Itseäni ei voinut teininä vähempää kiinnostaa kaikenmaailman maskit ja "sex, drugs & rock'n'roll"-positiivisuus. Sitten tuli grunge ja se oli tän jätkän menoa.
 
Kun kuulin ensimmäistä kertaa would?in radiosta, olin täysin myyty...se oli jotain niin erilaista, kaikki palaset, joita olin ennen noukkinut eri suunnilta, osuivat kohdalleen yhdessä bändissä..."into the flood again"...

aic ON glämiä.

Mistä muuten saisi näitä Sub-Popin levyjä?

aic ON glämiä.
 
ehkä eka levy.

Mun täytyy tuoda tähän sellanen pointti, että noi ns. grungebändit eros myös ulkoisesti ja sanoituksiltaan, ylipäätään imagoltaan, kaikesta 80-luvun glitterpaskasta. Itseäni ei voinut teininä vähempää kiinnostaa kaikenmaailman maskit ja "sex, drugs & rock'n'roll"-positiivisuus. Sitten tuli grunge ja se oli tän jätkän menoa.
 
Kun kuulin ensimmäistä kertaa would?in radiosta, olin täysin myyty...se oli jotain niin erilaista, kaikki palaset, joita olin ennen noukkinut eri suunnilta, osuivat kohdalleen yhdessä bändissä..."into the flood again"...
 
Näinpä kävi suunnilleen itsellenikin, paitsi että "valistuin" vain veljeni musamaun kautta. Aluksi AIC:n nimilevy kuulosti yläasteikäisen korvaan aivan kaamean synkältä, mutta kun pääsi tutustumaan bändiin Faceliftin kautta, oli mies myyty. Plussaa paukkuu Paaville pointista. PPPP

*taputtelee kommarihippiveljiään selkään*
 
kyllä se grunge on sitten hienoa ;)))))

Tulikin mieleen että yhtyeemme ilmeisellä uudella kitaristilla on efektiprosessori, jossa jokin asetus on nimeltään "Seattle". Hiukan repesin.
 
Ah, tämä se on: http://www.zzounds.com/item--KORAX1500G

Joo, tiedän tuon.
Olipa tosi "seattle" soundi :D

Olenkohan ymmärtänyt väärin, mutta eikös grunge ollut aika merkittävä tyylisuuntaus soundipoliittisesti? Eli se tappoi lopullisesti tällaisen lätsähtävän kasarisoundin ja johti sitten ennen pitkää tähän nykytyyliseen kompressoituun pötkösoundiin?

Olenkohan ymmärtänyt väärin, mutta eikös grunge ollut aika merkittävä tyylisuuntaus soundipoliittisesti? Eli se tappoi lopullisesti tällaisen lätsähtävän kasarisoundin ja johti sitten ennen pitkää tähän nykytyyliseen kompressoituun pötkösoundiin?
 
Luulen että kyse oli enemmän asenteesta musiikkiin. Ei lauluja omasta kullista ja siitä mitä sillä voi tehdä, ei kukkoilua, ei poseeraamista. Nykyinen raskas rock on varmaan tulosta siitä kun bändit alkoivat rippaamaan Nirvanaa. "hei soitetaan mekin säe-kertosäkeistö-säe rakenteella raskaita riffejä". Tosin eihän Nirvana tätäkään itse keksinyt.
 
Grunge oli siis enemmänkin imago jonka Bruce Pavitt ja Jonathan Poneman kehittivät valokuvaaja Charles Petersonin avulla. Tämän imagon toimittajat kuten Everett True ja John Peel ja kumppanit sitten levittivät Eurooppaan. Ja sen jälkeen Mudhoney olikin kova sana...

Suurin toiveeni pitemmän aikaa on ollut, että grunge tulis takas. Noin niinku samaan tyyliin kuin tässä on nyt pyöritelty suomihipihopii, heviä ym. kamaa, joita tulee sitten isolla rytinällä ja suuremmalla joukolla.
 
Semmosta se on, jos joutuu teini-ikäsestä aikuiseks kasvamaan Chris Cornellin ja Weilandin tahtiin. Niihin jää kiinni!