Keskustelua raskaammasta musiikista ›

En ole Opethiin mitenkään erityisen tiukasti perehtynyt ja Suomi-festareillakin useimmiten jättänyt keikat katsomatta mielenkiintoisempien artistien vuoksi. Siitäkin huolimatta olen harvinaisen tyytyväinen, että päädyin Steven Wilson -leiman vuoksi kuuntelemaan tuon uuden lätyn Spotifysta. Toimi nimittäin samantien aivan älyttömän hyvin! Kappalemateriaali on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta erinomaista ja hieno tunnelma kantaa alun pianointrosta aivan sinne loppusekunteihin saakka. Meni siis muutaman kuuntelukerran jälkeen ostoslistalle, ja onneksi löytyi 10€ hintaa tuolta musamessuilta viikonloppuna.
 
Tavallaan ymmärrän ihmisten kritiikkiä tässä topicissa, sillä tämänkaltainen suunnanmuutos ja tyylivaihdos olisi varmaan itsellenikin ollut jonkin suosikkibändini kanssa kova paikka. Toisaalta omalta osaltani tämä uudempi Opeth-soundi on oikein piristävä ja mukava yllätys, sillä tällä levyllä kiteytyy juuri ne puolet, joista bändissä olen aiemminkin pitänyt ja arvostanut. Koitin tuossa yksi päivä kuunnella jotain vanhempia levyjä, mutta muutaman kappaleen jälkeen piti painaa stoppia ja vaihtaa äänitettä. Ei nimittäin tippunut se örinämeininki ja metallisempi saundi sitten yhtään...
 
Mielipideasioitahan nämä ovat, mutta minusta tuo Heritage on kyllä albumina ehdottomasti vuoden kovimpia ja taatusti OMASTA MIELESTÄNI Opethin ylivoimaisesti kaikkien aikojen paras äänite.

Todenpuhuja: Mielipideasioitahan nämä ovat, mutta minusta tuo Heritage on kyllä albumina ehdottomasti vuoden kovimpia ja taatusti OMASTA MIELESTÄNI Opethin ylivoimaisesti kaikkien aikojen paras äänite.
 
Ehkä tiedätkin, mutta Opethilla on myös toinen metallia sisältämätön levy Damnation. Suosittelen tutustumaan jos ei ole vielä tuttu. Sinänsä Damnationilla ei ole juuri tekemistä Heritagen tyylin kanssa, mutta hyvä levy kuitenkin kyseessä.

laakeri: Ehkä tiedätkin, mutta Opethilla on myös toinen metallia sisältämätön levy Damnation. Suosittelen tutustumaan jos ei ole vielä tuttu. Sinänsä Damnationilla ei ole juuri tekemistä Heritagen tyylin kanssa, mutta paljon parempi levy kuitenkin kyseessä.

Hyvä kun saa joltain ei-superfaniltakin kommenttia levystä.

http://www.youtube.com/watch?v=f3L-lcW4-TM
 
Ehkä paras Opeth-haastattelu kuunaan (tai Åkerfeldt-haastattelu jos tarkkoja ollaan), tässä jeallaan syviä viisauksia. Etenkin Åkerfeldtläiset loppusanat pistävät miettimään. Huomaa että Maikkulilla on naurussa pidättelemistä välillä :D

AZa: http://www.youtube.com/watch?v=f3L-lcW4-TM
 
Ehkä paras Opeth-haastattelu kuunaan (tai Åkerfeldt-haastattelu jos tarkkoja ollaan), tässä jeallaan syviä viisauksia. Etenkin Åkerfeldtläiset loppusanat pistävät miettimään. Huomaa että Maikkulilla on naurussa pidättelemistä välillä :D
 
Ei juma, hauska tyyppi tuo haastattelija.

Tänään tuli Heritagen värivinyyli postissa ja ei luoja, rapisee melkein yhtä paljon kuin joku kuvavinyyli konsanaan! Ja ekaa kertaa kun kuulee koko levyä niin vähän on jähmeät tunnelmat kuunnella enempää.

A.l: Tänään tuli Heritagen värivinyyli postissa ja ei luoja, rapisee melkein yhtä paljon kuin joku kuvavinyyli konsanaan! Ja ekaa kertaa kun kuulee koko levyä niin vähän on jähmeät tunnelmat kuunnella enempää.
 
Hö :( Ite vielä oottelen Omegalta tuota..
EDIT: eiku mulle tuleeki ihan normiversio.

A.l: Tänään tuli Heritagen värivinyyli postissa ja ei luoja, rapisee melkein yhtä paljon kuin joku kuvavinyyli konsanaan! Ja ekaa kertaa kun kuulee koko levyä niin vähän on jähmeät tunnelmat kuunnella enempää.
 
No voe paska. Mun musta soi kuin unelma. Tuo boxi on muutenkin yksinkertaisuudessaan tosi siisti.

AZa: Etenkin Åkerfeldtläiset loppusanat pistävät miettimään.
 
Siinä oli kieltämättä sitä filosofisinta viisautta mitä ei miehen suusta olla kuultu aikoihin.

AnonHero: Ei juma, hauska tyyppi tuo haastattelija.
 
(off-topic)Kannattaa katsastaa sen muita pätkiä myös, ovat viihdyttäviä. Esim. QotSA:n Hommea se on haastatellu neljä kertaa ja heillä on.. mielenkiintoinen suhde kehkeytynyt :D Sieltä löytyy kyllä vaikka mitä haastiksia aina Slayeristä johki räppäreihin!

AZa: (off-topic)Kannattaa katsastaa sen muita pätkiä myös, ovat viihdyttäviä. Esim. QotSA:n Hommea se on haastatellu neljä kertaa ja heillä on.. mielenkiintoinen suhde kehkeytynyt :D Sieltä löytyy kyllä vaikka mitä haastiksia aina Slayeristä johki räppäreihin!
 
Pitääkin muistaa vilkasta. Homme on sen verran hupaisa kaveri.

AZa: (off-topic)Kannattaa katsastaa sen muita pätkiä myös, ovat viihdyttäviä. Esim. QotSA:n Hommea se on haastatellu neljä kertaa ja heillä on.. mielenkiintoinen suhde kehkeytynyt :D Sieltä löytyy kyllä vaikka mitä haastiksia aina Slayeristä johki räppäreihin!
 
Juu tsekkasin heti kyllä tuon Hommen haastettalun, mahtavaa.

http://www.youtube.com/watch?v=hn9lUUVZbKs
 
Jenkkikiertueen viimeisellä keikalla vähän spesiaalimpaa meininkiä.

Väinämö: http://www.youtube.com/watch?v=hn9lUUVZbKs
 
Jenkkikiertueen viimeisellä keikalla vähän spesiaalimpaa meininkiä.
 
No nyt kyllä! :D Kelpais Helsingissäkin.

Noniin, olen saanut vihdoin kuunneltua Heritagen pariin kertaan ja tulin tänne nyt kertomaan teille totuuden kyseisestä levystä. Hieno levyhän sieltä tuli kuten arvelinkin, ehdottomasti pääsee Opeth-levyjen top 3:een Watershedin ja GR:n kanssa. Levy on tasaisen vahva alusta loppuun, mutta parhaat kappaleet ovat Nepenthe, Häxprocess ja Famine. Pienet miinukset tulee Folkloren lopusta, joka on ehdottomasti levyn heikoin hetki, ja Axen peltivalinnoista. Hieman ohuemmat ja tummempisoundiset pellit olisivat toimineet tämmösessä musassa paremmin.

Weetoz: Hieman ohuemmat ja tummempisoundiset pellit olisivat toimineet tämmösessä musassa paremmin.
 
Musta näillä ei lopulta ole hirveästi merkitystä, mutta mielenkiintoinen pointti joka tapauksessa. Isoin ongelma levyssä on musta biisimateriaali, joka ei sovitusten osalta rullaa fiiliksestä toiseen yhtä luonnollisesti kuin vaikka mainittu Damnation. Juuri tuo sovituspuoli on mun korvaan ollut yksi bändin suurimmista vahvuuksista tähän asti - biisit ovat rakenteeltaan rohkeita, mutta samalla erittäin luontevia. Ghost Reveries on tästä mainio esimerkki.
 
Ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että levyllä ei ole tuttua hevisoundia. Kuuntelen kyllä todella mielelläni täysin metallivapaata musiikkia; Radiohead, Sigur Ros ja vaikkapa Jeff Buckley kun ovat itelle erittäin tärkeitä artisteja.
 
Mutta anyhoo, hyvä että kokeilevat tuoreita juttuja. Aina ei voi ihan täydellisesti uudet jutut natsata.

sikki-six: Musta näillä ei lopulta ole hirveästi merkitystä, mutta mielenkiintoinen pointti joka tapauksessa.
 
No juu, oon rumpali ja myös aikamoinen kamarunkkari, joten sen takia tollanen seikka tarttui heti levyltä korvaan. Ei tuo tietenkään mikään iso juttu ole kokonaisuuden kannalta.
 
Isoin ongelma levyssä on musta biisimateriaali, joka ei sovitusten osalta rullaa fiiliksestä toiseen yhtä luonnollisesti kuin vaikka mainittu Damnation. Juuri tuo sovituspuoli on mun korvaan ollut yksi bändin suurimmista vahvuuksista tähän asti - biisit ovat rakenteeltaan rohkeita, mutta samalla erittäin luontevia. Ghost Reveries on tästä mainio esimerkki.
 
Ymmärrän periaatteessa hyvin mitä tarkotat, mutta jostain syystä nuo erikoiset siirtymät ei meikäläistä tällä levyllä juurikaan häiritse, vaikka yleensä olenkin melko nirso näissä biisien yhtenäisyyttä koskevissa jutuissa. On tietty mahdollista että mielipiteeni muuttuu vielä ajan myötä, mutta nyt on kuitenkin tosi hyvä fiilis Heritagesta.
 
Toisaalta oon kyllä aina ollut Opethin kohdalla valtaväestön kanssa eri mieltä näistä levyjen paremmuusjärjestyksistä. Kuten jo mainitsinkin, itelläni kolme uusinta levyä ovat kolme parasta levyä, ja esim. paljon hehkutettu BWP ei pääse edes viiden parhaan joukkoon, vaikka hyvä onkin.

Weetoz: Noniin, olen saanut vihdoin kuunneltua Heritagen pariin kertaan ja tulin tänne nyt kertomaan teille totuuden kyseisestä levystä. Hieno levyhän sieltä tuli kuten arvelinkin, ehdottomasti pääsee Opeth-levyjen top 3:een Watershedin ja GR:n kanssa. Levy on tasaisen vahva alusta loppuun, mutta parhaat kappaleet ovat Nepenthe, Häxprocess ja Famine. Pienet miinukset tulee Folkloren lopusta, joka on ehdottomasti levyn heikoin hetki, ja Axen peltivalinnoista. Hieman ohuemmat ja tummempisoundiset pellit olisivat toimineet tämmösessä musassa paremmin.
 
Folkloren loppu on levyn paras kohta. Ylivoimaisesti.