Olen laulanut vähäsen aikaa opetuksessa. Tuen puute vaikuttaa olevan tällä hetkellä laulussani se juttu, joka jumittaa paikalleen ja kaataa koko pakan. Opettaja on parhaansa mukaan opastanut kylkien työnteossa ja toitottanut ajatusta ulospäin ja alaviistoon suuntautuvasta tuntemuksesta kylkien seudulla.
Epäilen, että olen mennyt harhaan jo perusjutuissa: keskittyessäni tuntemuksiini laulaessa huomaan, että huolimatta alakropan työnteon määrästä ilma jossain sen "jännittyneen kerroksen" sisäpuolella vuotaa ulos aivan yhtä ponnettomasti kuin ilman tukemisyrityksiä. Jostain olen saanut sellaisen kuvan, että siinä pitäisi olla eräänlainen "väännön" tuntu koko ajan, yhteys lihastyön ja äänen välillä, suuruus tietenkin riippuen mm. äänenvoimakkuudesta ja sävelkorkeudesta. Minulta siis se puuttuu kokonaan. Kokeeksi olen yrittänyt jättää koko vyötärönseudun aivan rennoksi. Ja kas vain, tuntemuksissa (kuten myös tod.näk. soivassa lopputuloksessa) ei tapahdu olennaista muutosta huonompaan.
Onko palstan enemmän laulaneilla ja tämän osa-alueen itsellään toimiviksi havainneilla vinkkiä, mitä minun kannattaisi yrittää toisin? |
Kokeile jännittämällä vatsalihaksia ihan raa-asti. Tämä on väärä tekniikka mutta siinä jännittyy pallea samalla. Siten saattaisit ehkä oppia erottamaan sen pallean pinta vattiksista. Kokeile hengittää ensin rintaan ja sitten vatsaan ja kun olet erottanut ne niin yrittää yhdistää ne. Niin että rinnan ylä-osa ei nouse eikä vatsasta tule kauheata möykkyä. Se on alku. Ja rentous on tarkoitus olla kurkussa, pallea tekee töitä. Mutta minä olen Kissanainen? |
esyk
Mazah