Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Exhausted: Pistin kans eilen rauhassa Heritagen soimaan kuulokkeisiin tekemättä mitään muuta
 
Häxprocessin kohdalla oli pakko pistää jotain muuta soimaan
 
Haha :D . . .

Exhausted: Pistin kans eilen rauhassa Heritagen soimaan kuulokkeisiin tekemättä mitään muuta
 
Häxprocessin kohdalla oli pakko pistää jotain muuta soimaan
 
Hah! :D Itse koin tänään pari tuntia sitten täysin saman!

Voi vitti. Kävi miulleki nimittäi et meinas mennä naama punasena nyrkkien puristeluks tuo Heritagen kuuntelu yhteen putkeen. Jäkittäminen päättyki sitte siihe et laitoin jotai muuta soimaan, et eipä kyllä Opethin kannalta parempaan suuntaan ratkennut :D Ehkä se siitä aukee, kyl mie tähä poppoosee luotan.
 
Dokkari oli tosiaan hiton tylsää diipadaapaa kotitunnelmissa (tai kotimaisissa studio-oloissa) verkkarit jalassa kuvattu, mut kyllähä ton kerran katto. Oli siel hyvääki: Ookkeri perusteli omasta mielestäni ihan hyvin nuo tyylisuunnan aika radikaalit karsimiset ja muutokset, asia erikseen et ketä se lopputulos sitte miellyttää. Tän totes myös ite ruåttim_maan proge_miehet viikset vipattaen, jonka jälkeen vaihtoivat mellotroniin kasetteja tms.
 
Nyt lähen lenkille ja koitan saaha tän avautumaa paremmin. Pitänee pistää muuten Ghost Reveries ja Watershed tilaukseen ku Play.com tarjosi suhteellisen halvalla.

Dokumentti olis ollut paljon mielenkiintoisempi, jos ei olisi jo tiennyt kaikkea detaljeja ennestään. Perin eroaminen, tyylin muuttuminen, studion valinta jne on tullut kyllä käsiteltyä jokaisessa haastattelussa tämän vuoden aikana. Nekin on tietysti ollut kaikki pakko lukea.

Höh, omasta mielestäni Heritage menee Opeth levyjen kärkikolmikkoon. Ykkösenä Ghost Reveries.

AnonHero: Höh, omasta mielestäni Heritage menee Opeth levyjen kärkikolmikkoon. Ykkösenä Morningrise.
 
Ei ole lyhyt, vaan absoluuttisen totuuden omaava viesti!

AnonHero: Morningrisen saundit on niin kököt, vaikka ne akustiset ovat kyllä aika creepyn kuuloiset. Night And The Silent Water on ihan jepa biisi mutta Roundhouse Tapesin versio toimii paremmin. Jossain Åkerfeldt myös taisi sanoa että ei pidä kyseistä biisistä.
 
Eikös se mennyt niin, että kappale oli sen verran henkilökohtanen Åkerfeldtille, että ei halunnut esittää sitä livenä? Isoisänsä kuolemasta kuitenki kertoo kyseinen mestariteos. Melkein kymmenen vuottahan siinä meni, ennenku kappaleen livenä soittivat.

Heritagea on kyllä tullut diggailtua, kun 70-luvun mallinen proge muutenkin kolahtelee. Devil's Orchard, Famine ja Lines in my Hand on melko lailla omat suosikit tällä hetkellä. (OT: On muuten aikamoiset King Crimson -vaikutteet tuolla Steven Wilsonin uusimmallakin.)
 
Tuossa sunnuntaina kun kuuntelin Heritagea kotiin kävellessä alkoi vaan jostain syystä suunnattomasti ärsyttää I Feel the Darkin laulukikkailut biisin alussa: "Ai fiil - Daa-u~aar~" jne. :|

Kersu: Eikös se mennyt niin, että kappale oli sen verran henkilökohtanen Åkerfeldtille, että ei halunnut esittää sitä livenä? Isäisänsä kuolemasta kuitenki kertoo kyseinen mestariteos.
 
Ei siis äitiäitin?
 
Kylläpäs tämä koko Heritage jotenkin unehtui heti kun uusi Mastodoni ilmestyi soittimeen. Täytyy koettaa taas ottaa uudelleen käsittelyyn.

Eipä tuota levyä ole jaksanut kuunnella moneen viikkoon. Jotenkin laimea kokonaisuus lopulta, vaikka onhan siinä jokunen hyvä biisi.
 
Åkerfeldt näyttää jostain syystä vähentäneen kitaransoittoa livenä. Ainakin uusissa biiseissä Åkesson soittaa suurimman osan kitaroista ja Åkerfeldt keskittyy lähinnä laulamiseen. Liekö syynä pyrkimys laulusuoritusten hiomiseen.

Kyllähän siinä niin kävi, että pienen alkuinnostuksen jälkeen Heritage ei säväytä juuri ollenkaan. Muutama hyvä biisi toki, mutta punainen lanka on melkein jokaisessa kappaleessa hukassa ja osia heitellään toistensa perään.
 
Hyvä kuitenkin, että rohkeasti tekivät aivan erilaisen levyn eivätkä vääntäneet väkisin tutun kaavan albumia, se olisi ollut vielä puuduttavampaa kuultavaa.

bedlam: Ei siis äitiäitin.
 
Hohoo no nyt! :DDD

loituma: Kyllähän siinä niin kävi, että pienen alkuinnostuksen jälkeen Heritage ei säväytä juuri ollenkaan. Muutama hyvä biisi toki, mutta punainen lanka on melkein jokaisessa kappaleessa hukassa ja osia heitellään toistensa perään.
 
Hyvä kuitenkin, että rohkeasti tekivät aivan erilaisen levyn eivätkä vääntäneet väkisin tutun kaavan albumia, se olisi ollut vielä puuduttavampaa kuultavaa.
 
Itselle kävi nyt niin että levy ei iske ollenkaan, kuinkaa vähää. Mutta komppaan tuota viimeistä lausetta täysin.

On kyllä luvattoman kehno esitys Opethilta tämä Heritage. Toisistaan täysin irrallaan riutuvia "leikkaa ja liimaa" -menetelmällä yhteen naitettuja kohtia ja yhdentekeviä laulumelodioita vilisevät biisit kaatuvat turhan usein jo ekojen minuuttien aikana sulaan mahdottomuuteensa, ja kuulokkeiden täällä päässä tuloksena on lähinnä akuutteja haukottelukohtauksia. Ilmeisesti örinöiden pois jättämisen myötä on Åkerfeldtin sävellyskynästäkin jyrkin terä kadonnut sitten paikoitellen hemmetin toimivan Watershedin jälkeen.
 
Vähän menee ohi tää usein mainittu "örinät oli jo kuultu" -jaarittelu. Watershedin kokonaisuuden ehkä vahvimmaksi lenkiksi voi empimättä nostaa nimenomaan Opethin traditioihin vahvasti tukeutuvan Heir Apparentin, jossa kuullaan niin kaiken alleen jyräävää death metal -kaahausta kuin kiemurtelevan koukuttavia akustisiakin osuuksia. Ilmeisesti samanlaisia rykäisyjä ei tulla jatkossa enää kuulemaan, joten se siitä.

Heir Apparent ei meikäläistä niin säväyttänyt, mielestäni Watershedin parhaimmistoa ovat Hessian Peel ja The Lotus Eater. Burden on kanssa mahtava, Perin soolo on aivan mahtava.

Olen erilainen nuori ja väitän Watershedin olevan Heritagea parempi levytys.

Meadow: Olen erilainen nuori ja väitän Watershedin olevan Heritagea parempi levytys.
 
Sama täällä. Vähälle on jäänyt mulla tuon heritagen kuuntelu alun jälkeen (joskin varmasti vielä tulen palaamaan ko. levyn psriin myöhemmin), toisin kuin Watershedin kanssa kävi.. Sitä kuuntelem yhä hyvin usein.

Decadetroll: Sama täällä. Vähälle on jäänyt mulla tuon watershedin kuuntelu alun jälkeen (joskin varmasti vielä tulen palaamaan ko. levyn psriin myöhemmin), toisin kuin Ghost Reveriesin kanssa kävi.. Sitä kuuntelem yhä hyvin usein.

Heitän vielä että vaikka itse olen sitä mieltä että Heritage on Opethin ehkäpä toiseksi paras teos, niin ymmärrän jos joku ei pidä tästä levystä yhtään.