Aihe: Livenauhoituksen käsittely
1
ITTAM
07.10.2011 07:21:21
AB pari jo määrittää miten panoroidaan?
Vaikka kielsit mainitsen kuitenkin että prosesoimalla mid ja side elementit erikseen
-eq ja comp. lähinnä- voi avittaa
 
Matti
studiokekkonen
07.10.2011 18:19:27
 
 
Moi,
 
Hirveästihän ei tuollaiselle stereomatskulle tosiaan ole tehtävissä, mutta yleistä huone-möhjö-soundia saa leikattua ihan tavallisella EQ:lla, samoin kun muita yllättäviä korostumia mitä siellä saattaa olla.
 
Dynamiikan ja taajuussisällön kollektiiviseen paimentamiseen kannattaa kokeilla jotain monikaista-kompura-ekspanderi-hässäkkää (Waves C4 jne.), erityisesti jos on ongelmia laulun kuuluvuudessa ja/tai basson epätasaisuudessa. Mitään ohjetta siihen on vaikea antaa muuta kuin että väännä niin että tulee parempi! (Vinkki: tsekkaa bypassilla välillä onko se oikeasti parempi!)
 
Ja jos MS-matriisi-leikit innostaa niin kokeilemaan vaan.
 
Tuollainen livenauhan pelastusoperaatio saattaa olla ihan hauskakin, pääsee ainakin (väärin)käyttämään kaikkea mahdollista prosessointia! Ja jos jälki ei miellytä, niin aina voi tehdä pienen EQ:tuksen "vähän kivemmaksi", nostaa volumen hieman kohti kaupallisen äänitteen volaa ja sanoa että "Tommonen tuli".
Juppu / Studio Kekkonen / studiokekkonen.blogspot.com
studiokekkonen
07.10.2011 18:24:23
 
 
blueroom: Eq, kompura, tilat ym perusasiat voi jättää mainitsematta, lähinnä kiinnostaisi
kokemukset aloilla panorointi, vaihe ym magia :)

 
Niin, se "magia" kumpuaa ihan omasta mielikuvituksesta niiden perustyökalujen kanssa. ;)
Juppu / Studio Kekkonen / studiokekkonen.blogspot.com
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)