Yleistä keskustelua musiikista ›

Jos jotain muutosta halutaan näinä nostalgisine rockin re-unionien aikakautena, niin ihmisten pitäisi haistattaa paskat kulttuurisille analyyseille ja käydä ennakkoluulottomasti ja avarakatseisesti keikoilla ihmettelemässä uusia bändejä ja imemässä energiaa ja ideoita, sekä nauttimassa olostaan, tapahtukoot se minkä tahansa tunnetilan kautta.

Terry Pantheras: Jos jotain muutosta halutaan näinä nostalgisine rockin re-unionien aikakautena, niin ihmisten pitäisi haistattaa paskat kulttuurisille analyyseille ja käydä ennakkoluulottomasti ja avarakatseisesti keikoilla ihmettelemässä uusia bändejä ja imemässä energiaa ja ideoita, sekä nauttimassa olostaan, tapahtukoot se minkä tahansa tunnetilan kautta.
 
Juurikin näin. Siinä vaiheessa, kun on menettänyt kyvyn innostua uudesta musiikista, on menettänyt jotain todella arvokasta. Yrittäkää välttää sitä viimeiseen asti ja nauttikaa musasta.

Vaikeaa se on nauttia, kun on kuullut ne samat biisit jo noin sittemäntuhatta kertaa. Ei jaksa joka bändiä käydä kattomassa, miten ne vuorostaan tulkitsee ne samat sointukierrot.

Jos sä nyt käyt vaikka Semifinalissa tai 6. Linjalla kattomassa niitä uusia ja vähän vanhempia bändejä niin ei hyvää päivää mitä soutamista se meno on. Toinen airo kateissa kynnetään rantavedessä ympyrää. Ainoa kunnon bändi joka niissä kemuissa esiintyy on yli-ikäisten ukkojen Terveet Kädet ja saas nähdä milloin siitäkin rykmentistä aika jättää.

jazzmies: Esimerkiksi paljon ylistetty Black Sabbathin Paranoid-levy kertoo jotakin nerokasta näistä äänestäjistä ja mediasta, mitkä ihan kilvan hehkuttaa vieläkin tätä "innovatiivista" levyä. Voi hyvänen aika, musiikillisesti kokonaisuutena todella kevyttä ripulointia, mutta täytyyhän sen metallimusiikinkinkin sisältää suhteellisesti merkityksellisempiä ja vähemmän merkityksellisiä levyjä. Sen voi vielä antaa anteeksi, että nuorisokulttuurissa menee Sabbathinkin tyylinen kökkö läpi, mutta miten sitä vieläkin hehkutetaan keski-ikäisten parissa, esimerkiksi tällä palstalla, ja miksi näillä asioilla kiusataan vieläkin meitä meitä kunnon kansalaisia?
 
Jotkut, ja minäkin silloin tällöin, ovat sitä mieltä, että rock on parhaimmillaan kun se on typerää ja äänekästä. En minä rockia kuuntele sen musiikillisten ansioitten vaan fiiliksen takia. Sabbath on laajemmassa katsannossa musiikillisesti köykäistä, mutta se ei millään tavalla estä minua siitä nauttimasta, ajoin varsin suurinakin annoksina.
 
Toinen jutska on tässä se, että näin työssäkäyvänä perheellisenä on harvoin aikaa oikeasti kuunnella musiikkia. Silloin on vain hyväksi, ettei soiva musa kovin pitkälti perustu nyanssien varaan, vaan runttaa sen mitä sillä on runtattavana semmoisella tavalla joka kuuluu läpi liesituulettimen huminan ja kakaroitten ottelun.

Lennu: Vaikeaa se on nauttia, kun on kuullut ne samat biisit jo noin sittemäntuhatta kertaa. Ei jaksa joka bändiä käydä kattomassa, miten ne vuorostaan tulkitsee ne samat sointukierrot.
 
Joo, mulla on vähän sama dilemma, mutta en nyt puhunut välttämättä rockista...
 
MUOX: Mutta niin, itselleni ei ole juurikaan iso ongelma soittaa rockiin pohjautuvaa musiikkia, vaan rockin kuuntelijana olen monasti aika väsynyt, skeptinen ja kyynistynytkin vanhus.
 
Huvittavintahan tässä touhussa on se, että jotkut kehtaavat vaatia tekijänoikeuskorvauksia joistain melodian- ja riffinpätkistä. Säälittävää sinänsä, koska ne on jo kaikki kaluttu.
 
MUOX2: Toisaalta miksi keksiä pyörää uudestaan, tai miksi keksiä pyörää uudestaan. Kysymyksellä on kaksi merkitystä...

jazzmies: Esimerkiksi paljon ylistetty Black Sabbathin Paranoid-levy kertoo jotakin nerokasta näistä äänestäjistä ja mediasta, mitkä ihan kilvan hehkuttaa vieläkin tätä "innovatiivista" levyä. Voi hyvänen aika, musiikillisesti kokonaisuutena todella kevyttä ripulointia, mutta täytyyhän sen metallimusiikinkinkin sisältää suhteellisesti merkityksellisempiä ja vähemmän merkityksellisiä levyjä. Sen voi vielä antaa anteeksi, että nuorisokulttuurissa menee Sabbathinkin tyylinen kökkö läpi, mutta miten sitä vieläkin hehkutetaan keski-ikäisten parissa, esimerkiksi tällä palstalla, ja miksi näillä asioilla kiusataan vieläkin meitä meitä kunnon kansalaisia?.
 
Tämä koko keskustelu taitaa olla vähintäänkin väsynyttä provoilua, mutta henkilökohtaisella tasolla toteaisin, että mikäli musiikillisen ymmärryksen kehittyminen, korkeimmille askelmille kaupuaminen, tarkoittaa esimerkiksi Sabbathin Paranoid levyn taikavoiman ymmärtämisen menettämistä niin eipä ole MITÄÄN halua kavuta niitä portaita. Ymmärryksen kehittäminen ei kuitenkaan onneksi ole kuuluisaa hölmöläisten hommaa, peittoa ei tarvitse jatkaa leikkaamalla takapäästä ja liittämällä etupäähän, vaan sitä voi aidosti pidentää. Eli:
 
Johnny Buzz: Juurikin näin. Siinä vaiheessa, kun on menettänyt kyvyn innostua uudesta musiikista, on menettänyt jotain todella arvokasta. Yrittäkää välttää sitä viimeiseen asti ja nauttikaa musasta.
 
Tämä +

En tajua, miksi rockmusiikkia tulisi verrata esimerkiksi jazziin. Totta kai Jazzmiehen mielestä iso osa rockista on roskaa, koska hän on jazzdiggari. Jazzilla ja rockilla ei ole samoja tavoitteita tai arvoja. Hyvän rockin ei täydy olla samanlaista kuin hyvän jazzin tai klassisen. Mielestäni mikään musiikkityyli ei ole parempaa kuin jokin muu, koska tyyleillä on eri tavoitteet.

Numb: En minä rockia kuuntele sen musiikillisten ansioitten vaan fiiliksen takia. Sabbath on laajemmassa katsannossa musiikillisesti köykäistä, mutta se ei millään tavalla estä minua siitä nauttimasta, ajoin varsin suurinakin annoksina.
 
No näinpä juuri. Sitä paitsi Bill Wardhan soittaa ikään kuin jatsailevasti;), ja bändi svengaa. Myös Tony Iommin suosikki Frank Sinatra svengaa, ja Lou Reed.

Jussiman: tyyleillä on eri tavoitteet.
 
Mitä ne rockin tavoitteet sitten ovat, tai jazzin?

jazzmies: Mitä ne rockin tavoitteet sitten ovat, tai jazzin?
 
Myydä mahdollisimman paljon levyjä. Jazzi ei vaan oikein osaa.

Ymmärtääkseni kaiken musiikin tavoitteena on olla mahdollisimman hyvää. On muitakin tavoitteita mutta ne ovat ei-musiikillisia. Sekä rock- että jazzesityksiä voi arvostella toisinaan siitä etteivät ne ole mahdollisimman hyviä.
 
En tiedä mikä kenenkin mielipide on mutta minun on sama kuin Josif Stalinilla oli: Ei kannattaisi tehdä muunlaisia taideteoksia kuin mestariteoksia ja klassikoita. Tällainen ohjenuora kannattaisi omaksua.
 
Eli siinä tavoitetta ja kättä pidempää. Töihin.

jazzmies: Mitä ne rockin tavoitteet sitten ovat, tai jazzin?
 
Rockin tavoite on rockata, jatsin tavoite on taas jatsata.

Lennu: Niitä voi käyttää myös väärin ja huonosti.
 
Silloin korvat ja silmät ja aivöt kertovat ,että rock on elossa ja voi hyvin niin silloin niitä käytetään oikein ja hyvin.
 
Tietysti.

jazzmies: Esimerkiksi paljon ylistetty Black Sabbathin Paranoid-levy kertoo jotakin nerokasta näistä äänestäjistä ja mediasta, mitkä ihan kilvan hehkuttaa vieläkin tätä "innovatiivista" levyä. Voi hyvänen aika, musiikillisesti kokonaisuutena todella kevyttä ripulointia, mutta täytyyhän sen metallimusiikinkinkin sisältää suhteellisesti merkityksellisempiä ja vähemmän merkityksellisiä levyjä./quote
 
Paranoidhan on levynä erinomaisen hieno.Wardin jazzilta lainaava kompailu ja Geezerin nerokkaasti täydentävä basso yhdistyvät modaalisesti varsin kekseliäisiin ja aikansa perinteitä noudattelemattomiin riffeihin.Myöskin Iommin kitarointi omaperäisine ja ajalleen erinomaisen täyteläisine soundeineen on hienoa kuultavaa.
 
Kokonaisuuden kruunavat synkät tekstit ja orgaaninen soundimaailma joka tekee levystä tunnelmalliselta substanssiltaan täydellisen kohtalonomaisen.

Teijo K.: Rockin tavoite on rockata, jatsin tavoite on taas jatsata.
 
Sanoisin ,että parhaimmillaan molempien tavoite on tehdä musaa joka miellyttää tekijäänsä.Lopputulema voi sitten miellyttää myös laajempaa kuulijakuntaa.

Askr: Mitä muuten ovat musiikilliset ansiot ja miten fiilis, tunne, on erotettavissa musiikillisista ansioista?
 
Tämä rockin "musiikillinen ansiottomuus" tulee sen historian hämäristä ja on lähinnä toimittajien (jotka eivät itse siis soita mitään) keksimä harha jonka yhteys reaalimaailmaan katkesi jo 60-luvun lopulla.

2randpo: No näinpä juuri. Sitä paitsi Bill Wardhan soittaa ikään kuin jatsailevasti;), ja bändi svengaa. Myös Tony Iommin suosikki Frank Sinatra svengaa, ja Lou Reed.
 
Ja Planet Caravanin kitarasoolohan on niin jazzia ,että harvemmin hevissä kuulee :-) Puhumattakaan Hand of doomin alusta jossa Ward ja Butler svengailevat mukavan pehmeästi.

PsychedelicWarlord: Paranoidhan on levynä erinomaisen hieno.Wardin jazzilta lainaava kompailu ja Geezerin nerokkaasti täydentävä basso yhdistyvät modaalisesti varsin kekseliäisiin ja aikansa perinteitä noudattelemattomiin riffeihin.Myöskin Iommin kitarointi omaperäisine ja ajalleen erinomaisen täyteläisine soundeineen on hienoa kuultavaa.
 
Kokonaisuuden kruunavat synkät tekstit ja orgaaninen soundimaailma joka tekee levystä tunnelmalliselta substanssiltaan täydellisen kohtalonomaisen.
 
Näin. Annoin plussan. Enkä kyllä yhtään ymmärrä, miten Sabbath olisi genressään mitenkään köyhää tai mielikuvituksetonta. Ja muuten Frank Zappan lempibiisi on juuri Sabbathin Supernaut, vaikken kyllä tiedä, miten tämä nyt liittyi taas yhtään mihinkään.