kincy 22.09.2011 09:36:04 | |
---|
ilebe: Oikeastaan ei. Peltiosasto lisääntyy koko ajan ja asettelu 3-jaloilla alkoi olla ärsyttävää jo ennen kaikkia kuvan peltejä, joten päätin ostaa räkin. Helpottaa huomattavasti myös tomien asettelua kunhan saan vihdoin toisen basarin hommailtua. Näinhän se on, mutta räkeistä on täällä turha sen kummemmin keskustella. Yleisesti ne tuntuvat olevan rumia (joissakin tapauksissa ymmärrän) ja kiellettyjä. Fakta tosin on se, että tietyn tavaramäärän jälkeen räkki helpottaa ja nopeuttaa asettelua ja tavarat saa oikeille paikoille. |
AP 22.09.2011 10:25:14 | |
---|
kincy: Näinhän se on, mutta räkeistä on täällä turha sen kummemmin keskustella. Yleisesti ne tuntuvat olevan rumia (joissakin tapauksissa ymmärrän) ja kiellettyjä. Fakta tosin on se, että tietyn tavaramäärän jälkeen räkki helpottaa ja nopeuttaa asettelua ja tavarat saa oikeille paikoille. Tosin siinä sitä tavaraa on jo sitten sen verran, että tyylissä voi muutenkin helposti olla yhtymäkohtia 80-luvun sukkahousuhevimiehiin -- mikä tietysti on vakavan keskustelun paikka joka tapauksessa ;) Ei vaan, vitsi vitsinä. Ehkä siinä on vähän sellaistakin että halutaan lempeästi ohjata nuorten jantterien huomiota olennaiseen, eli että ei hankita ensiksi kolmeakymmentäseitsemää peltiä ja timbalesia ja räkkiä, vaan hankitaan perusvarmuuttaa soittoon perusvälineillä. Mene, tiedä. "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
Bobana 22.09.2011 19:43:51 | |
---|
kincy: Näinhän se on, mutta räkeistä on täällä turha sen kummemmin keskustella. Yleisesti ne tuntuvat olevan rumia (joissakin tapauksissa ymmärrän) ja kiellettyjä. Fakta tosin on se, että tietyn tavaramäärän jälkeen räkki helpottaa ja nopeuttaa asettelua ja tavarat saa oikeille paikoille. Itse ymmärrän räkin käyttöä siinä tilanteessa jos kohkaa tupla-setillä ja basarit ovat ns. Virgin. Se toisi mukanaan aikamoisen ständi viidakon jotta ei näkisi enää rumpua (metsästä) keppihelvetin seasta. Mutta on se kyllä aika nou nou jos on basarissa muhvit ja silti on tikkua ristiin ja rastiin. Nojoo, eihän siitä sakkoja saa jos sellanen on eikä välttämättä kaikkien hyväksyntää mut niinkuin itekkin aiemmin sanoit niin siten mennään kuin itsestä hyvältä tuntuu ja niin sen pitääkin olla. Ai nyvvai??! |
kincy 22.09.2011 20:31:20 | |
---|
Bobana: Itse ymmärrän räkin käyttöä siinä tilanteessa jos kohkaa tupla-setillä ja basarit ovat ns. Virgin. Se toisi mukanaan aikamoisen ständi viidakon jotta ei näkisi enää rumpua (metsästä) keppihelvetin seasta. Mutta on se kyllä aika nou nou jos on basarissa muhvit ja silti on tikkua ristiin ja rastiin. Nojoo, eihän siitä sakkoja saa jos sellanen on eikä välttämättä kaikkien hyväksyntää mut niinkuin itekkin aiemmin sanoit niin siten mennään kuin itsestä hyvältä tuntuu ja niin sen pitääkin olla. Joo totta tuokin. Ja pääasia on se, että ite diggaa setistään ja setti on aseteltu mieleisekseen, vaikkakin sitten räkin kanssa. Saanks mä muuten käyttää rauhassa räkkiä kun mulla on virgin basari vaikkei olekaan (vielä) tuplana? =) |
hollmi-5 22.09.2011 20:43:40 | |
---|
kincy: Joo totta tuokin. Ja pääasia on se, että ite diggaa setistään ja setti on aseteltu mieleisekseen, vaikkakin sitten räkin kanssa. Saanks mä muuten käyttää rauhassa räkkiä kun mulla on virgin basari vaikkei olekaan (vielä) tuplana? =) No et saa käyttää, kun sulla on noin surkean pieni setti ja se toinen siivu on kuin apupyörä ruotsalaisen helvetinenkelin harrikassa... Soundit, piuhat ja kajarit. |
Buusteri 22.09.2011 21:45:30 | |
---|
kincy: Joo totta tuokin. Ja pääasia on se, että ite diggaa setistään ja setti on aseteltu mieleisekseen, vaikkakin sitten räkin kanssa. Juurikin näin. Saahan täällä ludaripuritaanit huudella mitä lystää, ei se minulta ole pois. Räkki on mielestäni hyvinkin käytännöllinen tietyissä tilanteissa ja jos sellainen mahtuisi pikku Poloon, ostaisin varmasti itsellenikin moisen. Mielipiteitä on laidasta laitaan ja jokaisella on toki oikeus omaansa. Itse olen jo tottunut tähän kaikenmaailman arvosteluun oman settini myötä. Minähän tosiaan soitan triggereillä (eli huijaan) ja tungen starclassikkini basarin täyteen tyynyjä sekä teippaan lyöntikalvon jesarilla, jottei triggeri virhetriggaa. Siinäpä joillekin sitten pähkinä purtavaksi miksen käytä sähkörumpujen basaripädiä kun eiks se nyt olis jo ihan sama ? :) www.akmaband.com |
kincy 23.09.2011 09:14:33 | |
---|
hollmi-5: No et saa käyttää, kun sulla on noin surkean pieni setti ja se toinen siivu on kuin apupyörä ruotsalaisen helvetinenkelin harrikassa... :D Älä hätäile, sinne tulee vielä täytettä! |
Kailis 23.09.2011 13:24:51 (muokattu 23.09.2011 13:26:37) | |
---|
kincy: :D Älä hätäile, sinne tulee vielä täytettä! Aivan. Hyvähän toi turvakehikko on olla ettei kukaan pölli tyhjiä tölkkejä =D Buusteri: Siinäpä joillekin sitten pähkinä purtavaksi miksen käytä sähkörumpujen basaripädiä kun eiks se nyt olis jo ihan sama ? Kyllä. Ihan sama ainakin mulle. Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta. |
kincy 23.09.2011 18:21:49 (muokattu 23.09.2011 18:22:16) | |
---|
Kailis: Aivan. Hyvähän toi turvakehikko on olla ettei kukaan pölli tyhjiä tölkkejä =D Hahh! Sinne on kertynyt niitä jo lisää, kuvassa on vanhentunutta tieota:D Toisen basarin hinnalla sinne saakin jo ihan mukavasti täytettä.. |
Kailis 23.09.2011 18:32:30 | |
---|
kincy: Hahh! Sinne on kertynyt niitä jo lisää, kuvassa on vanhentunutta tieota:D Toisen basarin hinnalla sinne saakin jo ihan mukavasti täytettä.. Pakko mainita; nykyisellä kämpällä on nollatoleranssi tyhjien tölkkien ja pullojen kanssa. Lemmenhotellissa on kori kuuden metrin päässä kämpän ovesta johon voi heittää ne, ja mä oon ottanut vahtikoiran roolin tässä asiassa. Plus se että hedelmäkärpästen paras lisääntymispaikka on muutaman päivän vanha kaljan jämä. Siellä treenaa meitä nuorempia tyyppeja parin bändin voimin ja aina mennessäni yksin treenaamaan (1-4 krt/vk) kerään tyhjät juoma- ja ruokapakkaukset. Ei se harmita. Ne on niin nuoria. Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta. |
-Dr.DW- 23.09.2011 18:42:42 | |
---|
Kailis: Pakko mainita; nykyisellä kämpällä on nollatoleranssi tyhjien tölkkien ja pullojen kanssa. Lemmenhotellissa on kori kuuden metrin päässä kämpän ovesta johon voi heittää ne, ja mä oon ottanut vahtikoiran roolin tässä asiassa. Plus se että hedelmäkärpästen paras lisääntymispaikka on muutaman päivän vanha kaljan jämä. Siellä treenaa meitä nuorempia tyyppeja parin bändin voimin ja aina mennessäni yksin treenaamaan (1-4 krt/vk) kerään tyhjät juoma- ja ruokapakkaukset. Ei se harmita. Ne on niin nuoria. Onhan se reenis hyvä pitää kunnossa! Myö ei mennä meidän reenikselle ees kengät jalassa. Viuna on viisaiden juoma, vaan nousee se tyhmäänkin päähän! |
Kailis 23.09.2011 19:13:31 | |
---|
-Dr.DW-: Onhan se reenis hyvä pitää kunnossa! Myö ei mennä meidän reenikselle ees kengät jalassa. Pitää miettiä. Mulla on kyllä soittotossut erikseen mutta pitäis sitten siihen käytävälle jättää ulkokengät ja lampsia likaisella lattialla ennen kuin saa sukat suojaan. Mutta tietynlaisella kämpällä ja tietynlaisin ehdoin, ymmärrän pointtisi. Et kai sä oo niitä jotka soittaa sukkasillaan? Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta. |
-Dr.DW- 23.09.2011 20:06:18 (muokattu 23.09.2011 20:12:18) | |
---|
Kailis: Pitää miettiä. Mulla on kyllä soittotossut erikseen mutta pitäis sitten siihen käytävälle jättää ulkokengät ja lampsia likaisella lattialla ennen kuin saa sukat suojaan. Mutta tietynlaisella kämpällä ja tietynlaisin ehdoin, ymmärrän pointtisi. Et kai sä oo niitä jotka soittaa sukkasillaan? No olen, olen! =D Kaikista parhaiten tuntee tapahtumat jalkojen alla! Ja nyt on puolustukseni sanottava, että soittaahan Hahtokin;) http://www.youtube.com/watch?v=0FN6 … ynext=1&list=PL2A1F5E8F2C8A3354 Mutta meidän reenis onkin sen verran siisti ja kokolattiamatolla! Ja on tuulikaappi johon voi kengät jättää! Meillä täällä "mualla" on tuommosia hienoja paikkoja=P Eikä oo muita bändejä! E: Eikä myö muutenkaan juua kaljaa reeneissä. Paitsi jos se on illan tarkoitus. Ns. "Sober Rockia"! EE: Ja se musiikki millä myö mennään on vähän lähempänä Sielun Veljiä, kuin Rottenia! :) Viuna on viisaiden juoma, vaan nousee se tyhmäänkin päähän! |
markkuliini 24.09.2011 01:44:56 | |
---|
Kailis: Et kai sä oo niitä jotka soittaa sukkasillaan? Meitsi on noita. Paihti keikoilla en jaksa riisua. Vasta jälkeen päin. Sukka rules! Hä?! Rumpu+soolo=rumpusoolo. http://www.youtube.com/watch?v=kuIUA3eVW0c |
Bobana 24.09.2011 02:25:52 | |
---|
-Dr.DW-: Ja nyt on puolustukseni sanottava, että soittaahan Hahtokin;) http://www.youtube.com/watch?v=0FN6 … ynext=1&list=PL2A1F5E8F2C8A3354 Niin... Hahto on heppu joka soittaa Rottenissa yms muissa hard core projekteissa mutta hän on yhtälailla kiinnostunut jazz rumpaloinnista ja vielä osaakin sitä. Voi miksi ei meidän Jazzmiehen naru ei riitä kaiken musiikin kunnioittamiseen? Sitä taitaa sietää kysyä. Onko kuitenkin kyse ahdasmielisyydestä? Ai nyvvai??! |
Bobana 24.09.2011 02:45:57 (muokattu 24.09.2011 02:51:53) | |
---|
Ja tässä vielä rauhallisempaa menoa: http://www.youtube.com/watch?v=K3naB-LGhmQ&feature=relatedVarmaankin saa täys tuomion pedagogeilta mutta minusta tossa hommassa on tärkeintä se SUVAITSEVAISUUS. Eli metallimieskin soittelee dzäässiä ja toisinpäin ja jos ei vaikka maistu niin edes tunnustaa tekijän kohdatessaan. Täällä vaan on ollut sellanen ilmapiiri ettei ole kuin se yksi ja ainut. Siis Sibis yms. No, itse olen valovuoden päässä Hahdon taidoista enkä koskaan tule saavuttamaan hänen tasoaan vaikka haluaisin mutta ainakin olen ylpeä hänen asenteestaan musiikkiin. Kaikki menee. Paitsi Europe. EDIT: Toki Hahdon soitossa näkyy metallimiehen otteet mutta se on mielestäni vaan hyvä asia. Se on sitä PERSOONAA. Kaikista paskin tilanne on se että kirjoja lukeneet soittaa samalla tavalla ja kaikki kuulostaa samalta. Oma saundi pitää olla. Sillä erotutaan. Ai nyvvai??! |
Bobana: Kaikki menee. Paitsi Europe. Virhe! Olin joskus jossain sen klinikalla, muistaakseni Seinäjoen Rytmiksellä, niin joku junnu kysyi että miten soitetaan se Rock the Nightin tomirollausfilli. Vastaus luonnollisesti löytyi takataskusta, ja kysyjä sai saman hidastettuna. ;) Koolla oli väliä. |
Sonormies 24.09.2011 12:25:05 (muokattu 24.09.2011 16:51:27) | |
---|
Markkuliini: Meitsi on noita. Tuota mä oon aina epäillytkin. Var försiktig med båler! :-) Tankero: "Rollarit, tuo Englannin Souvarit." |
mukis 25.09.2011 12:36:20 | |
---|
markkuliini: Meitsi on noita. Paihti keikoilla en jaksa riisua. Vasta jälkeen päin. Sukka rules! Hä?! Ja mä myös. Pannaan yks ääni lisää sukille. |
Kailis 26.09.2011 00:42:33 | |
---|
markkuliini: Meitsi on noita. Paihti keikoilla en jaksa riisua. Vasta jälkeen päin. Sukka rules! Hä?! Socks sucks! Mun ainakin. Ronttimus: Aiheeseen: Söin juuri luomupaahtoleipää. Vitutti kun maistui niin paskalta. |