Kitarat: kitarakamat ›

Jucciz: Hehehee, onko Niskan pojalla englantisoundikuume?
Tuuhan morjestamaan joskus ni täräytetään noista vähän ääntä ilmoille: kaatuu sadan metrin säteellä kaikki puut ja puhelintolpat. :D
Eipä sinänsä, ihan oikeassa ketjussa otit kuvan esille, jos multa kysytään. :)
 
JCM- tai JMPkuume on ihan HIRVEÄ. Tulen käväsemään, jahka saan sen Firemanin käsiini, samallahan testataan toi mun THD-hotplate ja saat Bluetonen testiin.

jniska: JCM- tai JMPkuume on ihan HIRVEÄ. Tulen käväsemään, jahka saan sen Firemanin käsiini, samallahan testataan toi mun THD-hotplate ja saat Bluetonen testiin.
 
Kyllähän se passaa. Samalla voidaan verrata THD:tä ja Weberiäkin, jos kiinnostaa.

Laiskiainen: Nostan tämän koska kuuntelin just "I can't quit you baby"n Gary mooren versiona Power of the Blues cd:ltä...mulla ainakaan lähde tuo soundi millään omista kamoista vaikka kuinka ranteella vedän.
 
Seurasin aavistustani ja kokeilin vanhalla DIY de-tuned kaapilla jossa yksi Eminence Swamp Thang (8ohm/150w). Käänsin kaapin poispäin ja väänsin reilusti voluumia. Soundi oli selvästi lähempänä levyn vastaavaa vaikkakin pahvisempi ja kumiseva.
 
Yllättävää että Celestioneilla täytetty 4x12 ei toimi yhtä hyvin tässä!?

Tom Robinson Band ja 2 - 4 - 6 - 8 Motorway!

Särö: kovapaineisen paloletkunomaisen puoliholtittomasti käyttäytyvä ja syvälle juurtuva, jopa hieman bassokitaran kanssa taaplaava alapää, jota saa urakalla runtata ranteella kasaan; lihaisa ja mässäilevän irstas keskialue höystettynä moottorisahan purennalla ja purunlennätysraastolla; paperinohut ja rapsakan repeytyvä yläpää, joka leikkaa läpi kuin machete Borneossa - ja tuon kaiken saa kesytettyä kitaran volaa laskemalla, jolloin soundi on sulaa hunajaa.
 
Semmosta! :D

Stevie Raylla on aivan uskomaton soundi.

Todd: Stevie Raylla on aivan uskomaton soundi.
 
Jännä kyllä. Mun makuun SRV:n soundi oli aivan hyvä ja tyylinmukainen, mutta jotenkin koskaan en oo löytänyt siitä mitään elämää suurempaa ulottuvuutta.
 
Mut hyvä vaan, että on erilaisia makuja. :)

antnis: Ronnie Earlin soundi on kepeesti parempi kuin SRV:llä http://www.youtube.com/watch?v=3SLK4ZM-PvI
 
Täysin munatonhan tuo oli verrattuna SRV:hen.

Täydellinen kitarasoundi on kontekstiriippuvainen homma, ja mulle sidoksissa soimannin soittoon. Loistavaan tone on tullut vastaan monesti, ohessa muutama jonka muistan:
 
Pat Methenyn Secret Story -lätty.
Eddie Van Halen, etenkin alkuaikoina.
Wayne Krantz lätyllä Krantz, Carlock & Lefebvre.
Cardigansin Long Gone Before Daylight -levyllä on myös hyvää kitarasoundia.
Queens of the Stone Agen läyskät ovat väärällään hienoa futsitoimintaa.
David Gilmourilla homma toimii Live in Gdansk -tuotteella. Soitannollinen huippuhetki on High Hopesin täydellinen slidesoolo.
 
Ehkä se soundi tuntuu "täydelliseltä" vasta kun soimannilla on oikeasti jotain sanottavaa.

slapvete: Täydellinen kitarasoundi on kontekstiriippuvainen homma
 
Tämäpä! Jos Pat Methney soittaisi Johnny Thundersin soundilla tai päinvastoin (mitä Johnny ei tietenkään enää tekisi edes kokeilumielessä), niin kyseessä ei olisi sen paremmin täydellinen kuin hyväkään kitarasoundi.

Sakmongkol: Täysin munatonhan tuo oli verrattuna SRV:hen.
 
Niin, kuten sanoin, Ronnien soundi oli parempi. Ei sitä olisi tarvinnut toistaa.

ADEHD: Piti vielä tähän tulla sanomaan että suosittelen sulle Carl Martin Plexitonea. Kyseessä ei siis ole mikään multiefektihärpäke, vaan ERITTÄIN pätevä marsusoundi purkissa. En voi oikein tarpeeksi kehuakaan tuota pedaalia, vaikka kaikki sitä kehuu. Se vaan pitää kokeilla itse. Minä olen oikein kunnon Marshall-diggari, pidän esimerkiksi Van Halenin ja jopa YNKÄN soundista ja tuo poljin käy mulle ku *jalusilmä kaurapuuroon.
Siitä mä sen soundini otan, vaikka se "vain" pedaali onkin. Kuulostaa silti paremmalta omaan korvaan kuin suurin osa vahvistimista mitä olen kokeillut tai kuunnellut.
 
Ihan rehellisesti, tsekkaa!
 
Vähän myöhässä mutta pakko kompata. Muutaman Marsun omistaneena voin sanoa että aika hämmästyttävä spedu. Hintavahan se on kieltämättä on.

antnis: Niin, kuten sanoin, Ronnien soundi oli parempi. Ei sitä olisi tarvinnut toistaa.
 
Edelleen, kuten sanottu, Ronnien soundi ei ollu parempi soundi kuin SRV:n.

Mielestäni yksi parhaista blues/rock/country/billy-soundeista on Dave Gonzalesilla:
 
http://www.youtube.com/watch?v=E9YfKYOIiJo
http://www.youtube.com/watch?v=RlAPWDASjWQ
 
P90:t Guildin jazz-lootassa ajettuna vanhan Fenkun kautta on silkkaa taikaa virtuoosin kourissa.
 
Eikä haittaa yhtään, että hänen bändinsä The Paladins on aivan helvetin kova ja yksi maailman tyylikkäimmistä alan edustajista.

Terry: Tuo oli kyllä hienon kuuloinen. Kiitos vinkistä. En aiemmin ollut kuullutkaan em. tavaraa.

jipeeällä: Terry: Tuo oli kyllä hienon kuuloinen. Kiitos vinkistä. En aiemmin ollut kuullutkaan em. tavaraa.
 
Let's Buzzista (89/90) on hyvä lähteä ja sit voi valita meneekö vaughanimaisempaan (80-luku), vai fiftariränttiksen suuntaan (1990-2000-luvut).
 
Dave on mielestäni äärimmäisen tyylitajuinen, sounditietoinen ja musikaalinen kitaristi.

Epuilla ja Kolmannella Naisella oli kitarasoundit joillakin levyillä melko lailla kohdillaan. Ei niitä sen kauempaa tarvitse hakea.

slapvete: David Gilmourilla homma toimii Live in Gdansk -tuotteella. Soitannollinen huippuhetki on High Hopesin täydellinen slidesoolo.
 
Juu, omasta mielestä vaikka Gilmourin soundit onkin läpi uransa ollu hyvät/kiitettävät, nimenomaan Gdanskissa mennään erinomaisen puolelle.

LaMotta: Epuilla ja Kolmannella Naisella oli kitarasoundit joillakin levyillä melko lailla kohdillaan. Ei niitä sen kauempaa tarvitse hakea.
 
Vai melko lailla? Ihan kansainväliselläkin mittapuulla ihan uskomatonta parhautta melkeinpä millä tahansa levyllä. Pantse, Torvinen, Pesola ja Kivikangas: kiitos teille kaikille!