Kitarat: kitarakamat ›

aristoteles666:
eli toisessa vaikka halvempaa eebenpuuta, ei niin tasaväristä, ja toisessa tummempaa, kalliimpaa.
 
Niin sä viittaat nyt otelaudan materiaaliin? Kyllä erään yli satavuotiaan kitaratehtaan teknillinen ohjeistus (Tech bulletin) sanoi tuolloin muinoin, että "top grade ebony"eikä ne niin kovin monia variaatioita noita otelautapuita tilailleet.. ;)
Ja eebenpuu on eebenpuuta, sillä ei suuria eroja (paitsi ulkomusiikillisia) saada. Ei tuo väittämä oikein kata "täysin eri puista" valmistusta. Ennemmin vaikka ES-175 ja tuo linkittämäni ES-400 eroavat, toinen laminoitua runkopuuta, toinen täysvahvuista eli solid maple -konstruktio. Mutta nepä sitten onkin eri malleja, ja lähtöhinta tehtaaltakin on/oli täysin eri.

Muerte9:
ei mut sehän onkin käytetty....unohtakaa..
 
Ja Guarneri oli tunnetumpi selloistaan, uskoisin? No, mutta - kuitenkin. =)

fox: Niin sä viittaat nyt otelaudan materiaaliin? Kyllä erään yli satavuotiaan kitaratehtaan teknillinen ohjeistus (Tech bulletin) sanoi tuolloin muinoin, että "top grade ebony"eikä ne niin kovin monia variaatioita noita otelautapuita tilailleet.. ;)
Ja eebenpuu on eebenpuuta, sillä ei suuria eroja (paitsi ulkomusiikillisia) saada. Ei tuo väittämä oikein kata "täysin eri puista" valmistusta. Ennemmin vaikka ES-175 ja tuo linkittämäni ES-400 eroavat, toinen laminoitua runkopuuta, toinen täysvahvuista eli solid maple -konstruktio. Mutta nepä sitten onkin eri malleja, ja lähtöhinta tehtaaltakin on/oli täysin eri.
 
et sitten ole ollut tekemisissä eebenpuun kanssa.
lue nyt alusta, sä olet missannut selvästi pointin.
 
ja miten gibson liittyy muihin valmistajiin, jotka oli yleensä vielä käsityöläisiä, ei ne lukenut mitään tech bulletinia gibsonilta.

aristoteles666: et sitten ole ollut tekemisissä eebenpuun kanssa.
lue nyt alusta, sä olet missannut selvästi pointin.
 
ja miten gibson liittyy muihin valmistajiin, jotka oli yleensä vielä käsityöläisiä, ei ne lukenut mitään tech bulletinia gibsonilta.
 
OK, luin alusta. Kuules, et ole vastannut _yhteenkään_ esittämääni syventävään kysymykseen, vaan pädet kaikenmoisilla one-linereillä, joilla on itse asian kanssa niin kovin vähän tekemistä. Kukahan sen "pointin" on tässä missannut?
Ja miksi Gibson liittyy "muihin valmistajiin"?? Se miksi sitä käytin tuossa esimerkkinä, jotuu vain ja ainoastaan siitä syystä, että niistä vähän jotain tiedän, toisin kuin sinä, joka tiedät kaikesta kaiken.. Vai - pitääkö tuo nyt tulkita sillee, ettei Gibson ole validi vintagesoitin??
Kukapa tietää, olenko ollut koskaan tekemisissä eebenpuun kanssa, tuskin? Toisaalta tuntuu, että mä olen EHKÄ katsellut eebenpuuta soittimen osana jo pitkään, ja jopa silloinkin kun jotkut täällä on taputellu paskaa lattialla ja jokeltaneet iloisesti. =)
 
Tarkentaisin vielä, että pitäs olla kyse siitä mikä noissa vintagevehkehissä maksaa, ei se olenko ollut tekemisissä eebenpuun kanssa, tai muuten "missannut pointtia".
Sun pointit on ikävä kyllä valitettavan helppo missata, kun niissä usein ei ole mitään missattavaa.
Sä olet tässä(kin) aiheessa kyllä perusteellisesti niinsanotusti kujalla. Paikkaa nyt vähän ja ryhtyisit vastailemaan noihin taustakysymyksiin.
 
Kyllä mulla esim. sellainen kutina on että tuo D'Angelico (siis EI DiAngelico) käytti tuollasta hyvälaatuista gabonin eebeniä, siis täysmustaa, noissa soittimissa. Ja hyvä kitaranrakentaja hän olikin. Tiedätkö muita saman aikakauden jazz-kitaravalmistajia, noin muuten? Ihan uteliaisuuttani kysäsen..

fox: OK, luin alusta. Kuules, et ole vastannut _yhteenkään_ esittämääni syventävään kysymykseen, vaan pädet kaikenmoisilla one-linereillä, joilla on itse asian kanssa niin kovin vähän tekemistä. Kukahan sen "pointin" on tässä missannut?
Ja miksi Gibson liittyy "muihin valmistajiin"?? Se miksi sitä käytin tuossa esimerkkinä, jotuu vain ja ainoastaan siitä syystä, että niistä vähän jotain tiedän, toisin kuin sinä, joka tiedät kaikesta kaiken.. Vai - pitääkö tuo nyt tulkita sillee, ettei Gibson ole validi vintagesoitin??
Kukapa tietää, olenko ollut koskaan tekemisissä eebenpuun kanssa, tuskin? Toisaalta tuntuu, että mä olen EHKÄ katsellut eebenpuuta soittimen osana jo pitkään, ja jopa silloinkin kun jotkut täällä on taputellu paskaa lattialla ja jokeltaneet iloisesti. =)
 
Tarkentaisin vielä, että pitäs olla kyse siitä mikä noissa vintagevehkehissä maksaa, ei se olenko ollut tekemisissä eebenpuun kanssa, tai muuten "missannut pointtia".
Sun pointit on ikävä kyllä valitettavan helppo missata, kun niissä usein ei ole mitään missattavaa.
Sä olet tässä(kin) aiheessa kyllä perusteellisesti niinsanotusti kujalla. Paikkaa nyt vähän ja ryhtyisit vastailemaan noihin taustakysymyksiin.
 
Kyllä mulla esim. sellainen kutina on että tuo D'Angelico (siis EI DiAngelico) käytti tuollasta hyvälaatuista gabonin eebeniä, siis täysmustaa, noissa soittimissa. Ja hyvä kitaranrakentaja hän olikin. Tiedätkö muita saman aikakauden jazz-kitaravalmistajia, noin muuten? Ihan uteliaisuuttani kysäsen..
 
tiedän.
on se ´kun setä on niiiin loukkaantunut kun luuli minun tarkoittavan häntä, voi voi.

aristoteles666: tiedän.
on se kun setä on niiiin loukkaantunut kun luuli minun tarkoittavan häntä, voi voi.
 
Tämä perustelu ei jätä enää tilaa spekulaatioille!

Terry Pantheras: Ei ole ollut tarvetta, koska huomaan painoerot ilman vaakaakin - ja soundierot ilman oskillaattoria...
 
Toki on eroja, sekä saman puulajin välillä, että helmiäisupotuksista (tässä tapauksessa samoista logoista) huolimatta. Mutta tavallaan väität siis ettei puun iällä ole oikeasti merkitystä... Valitan, mutta uskon ennemmin "yleistä käsitystä", kuin sun näkemystä. Mutta kyllähän minä ymmärrän pointtisi, toin vain esille jokseenkin kouriintuntuvan esimerkin omasta liiteristä. :)
 
Kultaiset korvat? Mut mut ja tuota tuota, kuten tuossa aikaisemmin totesin jotenkin muotoillen, niin mun mielipide on, että tällaisen ilmiön olemassaolosta ei ole ainakaan sähkökitaroiden osalta oikein näyttöä. Ei puoleen eikä toisaalta toiseenkaan. Ja usko tai älä, mä olen jopa etsinyt. Pointti oli enemmänkin tuoda jotenkin ilmi, että sen ilmiön ja realimaailman vaikutuksen toteaminen tuollaisella keinolla on melko ongelmallista jo lähtökohtaisesti.
 
Mutta siis, en väitä - enkä ole väittänytkään - etteikö vintagessa olis paskaa ja osa siitä ihan huuhaata. Mielestäni parhaat yksilöt monasti jäävät soittajille/soittoon ja kiertoon, kun taas paskat on pistetty lihoiksi (varaosiksi) jo aikaa sitten. Tämän tuumailun olen kuullut soitinrakentajan suusta joka on näitä vanhoja kapistuksia pyöritellyt ja tutkinut varmaan enemmän kuin kukaan muu Suomessa... Mutta voin (tai hän) toki olla väärässäkin.
 
Kannattaa tsekata muuten Ed Romanin sivut, kaverihan on vähän kitarakauppioiden kylähullu, mutta siellä "rant" osiossa on varsin mielenkiintoisia juttuja esmes. "lihoiksi laittamisesta" eri muodoissaan. Itseäni eivät sikäli vintage-kitarat kiinnosta kuin korkeintaan ilmiönä ja kuriositeettina. Mutta toisaalta ehkä, jos mulla olis fyrkkaa millä mällätä, niin mulla olisi modernien custom-hiilikuitukitaroiden lisäksi sisustuselenttinä huoneellinen käsintehtyjä vuosikerran 1984 BC Rich -kitaroita ihan vain siksi, että se olisi tosi viileetä.
 
Kuulun siihen "koulukuntaan", joka on vääntänyt vasurilla mikseristä vähän eq:ta ja volumea kanavalle lisää kunnes kuulosti tosi hyvältä, ja sen jälkeen tajunnut, että hiplasin käyttämättömän kanavan hanikoita. Ja sen jälkeen miettinyt kahdesti. Joku mahdollisesti "puiden asettumisesta" tuleva ero, josta en ole löytänyt näyttöä, on pientä sen rinnalla kuinka paljon itseään voi foolata tahtomattaan saundin kanssa pelatessaan. Siksi tykkään peräänkuuluttaa jonkinlaisia oikeita arvioita ja testejä anekdotaalisen "luulisin että on" tyyppisen tiedon sijaan.

Seba: Tä?
 
Eikö aihe ollut mikä vintagesoittimissa maksaa?
Se ei ole se mitä puuta ne on tai miten ne soi.
 
Jos olet lukenut ketjun otsikon lisäksi myös varsin mainion ja keskustelua herättävän avausviestin, niin huomaat, että siinä on vähän muutakin pohdintaa ja suoria kysymyksiä heti alkuun. Lue ihmeessä.
 
Tuossa vielä linkki kyseiseen kirjoitukseen, jotta varmasti löydät.
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=10190358#p10190358
 
Jos et vielä ymmärrä mistä hinta muodostuu, taidat olla tavallista hieman yksinkertaisempi.
 
Alan lähinnä epäillä, että niissä sun muroissa on jotain muutakin eritettä.
 
EDIT: ettei tule liikaa spammia tähän ketjuun, niin vastaan tähän.
 
Seba, sä olet nyt syyttänyt mua tässä ketjussa pariin otteeseen aiheen ohi puhumisesta tilanteissa, jossa en ole sitä tehnyt - sulle vastaillessani kylläkin - sekä jonkinlaisesta vintage-romujen haukkumisesta, jota en ole tehnyt, vaikken kyllä tiedä mitä pahaa siinä olisi. Jos sä olet eri mieltä jostain asiasta, mitä olen sanonut, niin heitä jonkinlainen koherentti vasta-argumentti noiden purkausten ja omituisten syytösten sijaan. Muussa tapauksessa toivon, että pidät ns. turpasi kiinni.

aristoteles666: täähän on otsikon mukaan vintagekitarat, ei ihan sama alue, ja samaa diangelicoa, tai muita vastaavia, on tehty samaa mallia aivan eri puilla, saati että loimusta maksetaan enemmän kuin vastaavasta plainistä.
 
eli toisessa vaikka halvempaa eebenpuuta, ei niin tasaväristä, ja toisessa tummempaa, kalliimpaa.
 
Niin sä puhut nyt yhtäkkiä tehtaan täysin eri malleista jotka ovat jo lähtöjään täysin eri malleja.
 
Vai onko sun mielestä esim lp studio tai customshoppi suoraan verrannollinen keskenään tuolla logiikalla?
 
Tottakai hinta on eri kun on ihan eri laite.

0101978: Tämä perustelu ei jätä enää tilaa spekulaatioille!
 
Ei todella. Mykistävällä tasolla liikkuu!
 
Edith P. Tosin näyttää täällä muitakin olevan, joiden käsitys on hieman hämärtynyt, mitä tulee asialliseen mielipiteenvaihtoon. Eihän tuo tosiaan mitään uutta ole tällä palstalla, silloin kun puhutaan vintagesoittimista, niiden hinnoista, ja, myös nyttemmin niitten puuraaka-aineista.
 
Ja eipä niitä vastauksia oo löytynyt sillä aikaa kun tuolla kävin, työkeikalla. ;)
Sen sijaan turvaudutaan "setäkorttiin" ja vastaavaan, voi voi.
 
Pateettista. ;)

-septimisti-: Jos olet lukenut ketjun otsikon lisäksi myös varsin mainion ja keskustelua herättävän avausviestin, niin huomaat, että siinä on vähän muutakin pohdintaa ja suoria kysymyksiä heti alkuun. Lue ihmeessä.
 
Tuossa vielä linkki kyseiseen kirjoitukseen, jotta varmasti löydät.
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?plink=10190358#p10190358
 

 
Alan lähinnä epäillä, että niissä sun muroissa on jotain muutakin eritettä.
 
Veikkaan että sulla on vaan päässä niitä eritteitä.
 
Kukaan ei mielestäni ole väittänyt vintagekitaroita mitenkään absoluuttisesti paremmiksi kuin muita, silti sulla on kumma tarve todistella niitä huonommiksi?
 
Joku on eri mieltä ja otat nokkiisi ja kuvittelet että oon ottanut sun mielipiteistä itseeni?
Hoh :)
Mulle on ihan yksi lysti mitä eritettä syöt murojesi kanssa, ei se mua hermostuta.
 
Onhan lapsellinen vittuiluyritys ihan viihdyttävää toki.
Onko kiveksesi jo laskeutuneet että pystytään jatkamaan itse aiheessa.
 
Vaikkakaan et näytä aiheesta sen enempää ymmärtää kuin minäkään.

fox: Ei todella. Mykistävällä tasolla liikkuu!
 
Edith P. Tosin näyttää täällä muitakin olevan, joiden käsitys on hieman hämärtynyt, mitä tulee asialliseen mielipiteenvaihtoon. Eihän tuo tosiaan mitään uutta ole tällä palstalla, silloin kun puhutaan vintagesoittimista, niiden hinnoista, ja, myös nyttemmin niitten puuraaka-aineista.
 
Ja eipä niitä vastauksia oo löytynyt sillä aikaa kun tuolla kävin, työkeikalla. ;)
Sen sijaan turvaudutaan "setäkorttiin" ja vastaavaan, voi voi.
 
Pateettista. ;)
 
pateettista oli sun vaahtoaminen ympäri m.nettiä.
muistele.

EN kyllä osannut odottaa, että tämä aihe poikii näin paljon keskustelua. Raha on itsessään vähän epäkiinnostava juttu ja haluaisinkin keskittyä itse lähinnä soittajan näkökulmaan. Aika paljon samoja latuja kanssanne omatkin ajatukseni ovat kulkeneet. Käytin esimerkkinä alusta lähtien Fender kitaroita lähinnä siksi, että stratocaster edustaa minulle ajattomuutta. Se on käsittääkseni pisimpään samanlaisena pysynyt yhä tuotannossa oleva tavara ja tarjoaa siksi herkullisen referenssin kun mietitään sitä iän tuomaa glooriaa. Periaatteessa voi ottaa minkä tahansa aikakauden tai vuoden straton ja saa hyvin samanlaisen kitaran erojen ollessa aivan minimaalisia. Toki vuosien varrella on nähty pientä muutosta suuntaan ja toiseen, mutta keskeisiltä osiltaan kitarat ovat varsin samanlaisia kaikessa nerokkuudessaan.
 
Yhteenvetona voisi sanoa, että tässä ketjussa on nostettu esille erottavaksi tekijäksi materiaalit (ennen vanhaan oli saatavilla erilaista puuta ja käytettiin erilaisia lakkoja ja metalleissakin lienee pieniä eroja ainakin joillakin aikakausilla), ikä (erona on nähty se miten ajanhammas on muuttanut materiaalien ominaisuuksia. Lakat ovat kuluneet, puut kuivuneet ja asettuneet, metalli väsynyt ja hapettunut ja magneetit heikentyneet ja käämitysten vahaukset kuluneet etc.). Valmistusmenetelmien kehityksen (vuosien varrella on kehittynyt erilaista työstötekniikkaa ja koneet ovat automatisoituneet. Ennen enemmän käsityötä nykyisin automatisoidumpaa). Työmenetelmistä voisi ajatella, että valmistusprosessi kaikkinensa on vuosien varrella muuttunut ja valmistusmäärissäkin tapahtunut eroja. Eri aikoina on tehty vähän erilaisia kompromisseja tuotantoprosessin ja soittimen laadun välillä.
 
Soitinten rahallisen arvon kehitys noudattelee markkinatalouden lainalaisuuksia. Niin tylsiä tyyppejä kuin sijoittajat kaikessa ennakoitavuudessaan ja intohimottomuudessaan ovatkin, niin he päättävät mitä mikäkin maksaa. Tavaroiden keräilyarvo noudattaa antiikkikaupan logiikkaa eli tavarat jotka omaavat runsaasti symboliarvoa ja kuvaavat parhaiten omaa aikaansa ja joihin liittyy kiinnostavia tarinoita ovat halutumpia kuin kuriositeetiksi jäävät erikoisuudet. Soittimen käyttöarvo syntyy pitkälti soittajan päässä ja kuvastaa hänen suhdettaan musiikin perinteeseen sekä näkemystään omasta paikastaan pelimannisukupolvien jatkumossa.
 
Itseäni on hiukan häirinnyt muuan seikka tässäkin keskustelussa ja jonkin verran muuallakin. Nimittäin se, että psykoakustiikasta, soittofiiliksestä etc. puhutaan niin tavattoman vähättelevään sävyyn. Monesti puheenvuoroissa kuvastuu alentuva asenne siihen jos jokin seikka näyttää olevan mielikuvituksen tuotetta; ikään kuin mielikuvitus olisi jotenkin vähemmän todellista kuin tieteellisesti mitattavissa olevat tekijät. Mielikuvitushan on kuitenkin taiteilijan tärkein ominaisuus ja pääoma. Tilanne jossa tällaista "kuvitteellista" seikkaa joutuu perustelemaan rationaalisesti kovien faktojen kielellä, on järjenvastainen. Kuitenkin kuvitteellisellakin ominaisuudella kitarassa saattaa olla ratkaiseva merkitys muusikon luovan ja ilmaisullisen potentiaalin kannalta. Miksi sitä siis vähätellään ja nimenomaan täällä taiteilijoiden foorumilla.
 
Vintagesta en ole tullut juuri hullua hurskaammaksi, mutta sen tiedän, että soittajan on syytä hankkia vintagensa uutena tai suhteellisen vähän käytettynä eli käytännössä hankinnat tehdään lapsena. Tuo oma kitarani saavuttaa vintagelta vaadittavan neljänkymmenen vuoden iän joskus kymmenen vuoden kuluttua. Siojoittajat ostavat maailmastamme pois kaiken kauniin, paitsi jos me varaamme jo varhain sen pois markkinoilta;-)

aristoteles666: pateettista oli sun vaahtoaminen ympäri m.nettiä.
muistele.
 
Ai mahtipontista?
 
E:
Jucciz ehti ensin ja melkein oikeinkin.

hallu: Monesti puheenvuoroissa kuvastuu alentuva asenne siihen jos jokin seikka näyttää olevan mielikuvituksen tuotetta; ikään kuin mielikuvitus olisi jotenkin vähemmän todellista kuin tieteellisesti mitattavissa olevat tekijät.
Todellisuus ja mielikuvitus. Nämä kaksi koetan pitää erillään, joskus on vaikeaa.

hallu: sen tiedän, että soittajan on syytä hankkia vintagensa uutena tai suhteellisen vähän käytettynä eli käytännössä hankinnat tehdään lapsena. Tuo oma kitarani saavuttaa vintagelta vaadittavan neljänkymmenen vuoden iän joskus kymmenen vuoden kuluttua. Siojoittajat ostavat maailmastamme pois kaiken kauniin, paitsi jos me varaamme jo varhain sen pois markkinoilta;-)
 
Niin no, tuolla tavoin sen "mahdollisen sijoitussoittimen" saa kyllä suhteessa kaikkein edullisimmin.. Mutta olisi etua, jos olisi joko selvänäkijä ja/tai omistaisi joko kristallipallon/palantir-kiven tai muun vastaavan.
Että ei kävisi sillee, että omistaisikin vaan "vanhan soittimen" jolla sitten ei tuota joillekin niin vastenmielistä "vintagearvoa" olisi.
Ja, vaikka tiedän, että eräät tyypit taas sekoavat, otan esimerkin tuosta (itse asiassa 2 vuotta Stratocasteria vanhemmasta) Les Paul-mallista.. oletetaan että olisit ostanut soittimen uutena 1959. Se olisi silloin maksanut (tämän päivän tasolla!!) 1875 dollaria.
Kun Standard tuli "uudelleen" valmistukseen 1976, noitten vanhojen originaalien hintataso oli luokkaa 8500-9000 dollaria "street price" ja tänä päivänä ei taida "ihan" tuollakaan hinnalla lähteä myyjän käsistä moinen.
Ei edes sellanen "player's guitar" joka ei noille kelpaa, noille keräilijöille ja sijoittajille..
 
Kiintoisahko ilmiö täällä mnetissä on tosiaan se, että tuosta vintage-soitinkeskustelusta tulee _aina_ eri tunteita herättävä, sekä, että sekaan sitten hyökkää sellaisia, jotka ko. juttua kiivaasti vastustavat, eivätkä pidä kyseisiä soittimia juuri minään. Syitähän voi jokainen pohtia ihan keskenänsä. Sitten on niitä, jotka ymmärtävät vintagesoittimista yhtä paljon kuin kaskelotti kolmipyörästä.
Yhtä ryhmää sitten en jaksa olla ihmettelemättä, nimittäin sitä, joka ei myönnä, että noissa "sikamaisen/pöyristyttävän/rikollisen" kalliissa soittimissa on aivan todella sellaisia "helmiä" jotka on ihan soittiminakin ylivertaisen hyviä. Tuolle ryhmälle pitää se oikea vastaus olla "puut niissä on ihan paskat, ja muutenkin niissä on niiin paljon huonoa, että!" Tuolla vastauksella tulee kommentteja "plussaa paukahti/napsahti" heti oitis.
 
Sen verran vielä, että tuolla piireissä vintagesoitin voi jopa olla 25 vuoden ikäinen, noin huomiona. Joten kohta on vintagemarkkinoilla myös ESP (1974-75 aloitti soittimien teon tuon osabisneksen ohessa, mm. ESP/Navigator) ja hieman nuorempana Paul Reed Smithin tehdas 1985, eli silläkin on tuo 25 vuoden "rajapyykki" jo takana - ja hinnoissa näkyy kyllä, jos sattumoisin olisi myynnissä 1985 vuosimallin PRS.
 
Jokainen saa kuitenkin ne euronsa hakata mihin haluaa, eikö, ja välttämättä ei se kaikkein huonoin ole joku laatusoitin, vanhakin. Ei sen luulis (jaa ei!!) olevan keneltäkään pois. Jos se hinta tuntuu kalliilta soittimessa, niin ehkä se ei ole sitten sitä ostajaa varten ollenkaan. Kyllä sen joku toinen, ehkä paremmin asioista selvillä oleva ostaa, näin luulen.

Seba: Ai mahtipontista?
 
E:
Jucciz ehti ensin ja melkein oikeinkin.
 
Sitäkin. Vaan ei se intohimoinen silti sen enempää väärin ole. Pathos-sanastahan se tulee, joka tarkoittaa mm. suhtautumista intohimolla - eli paatoksella - asiaan kuin asiaan.

fox: Ja, vaikka tiedän, että eräät tyypit taas sekoavat, otan esimerkin tuosta (itse asiassa 2 vuotta Stratocasteria vanhemmasta) Les Paul-mallista.. oletetaan että olisit ostanut soittimen uutena 1959. Se olisi silloin maksanut (tämän päivän tasolla!!) 1875 dollaria.
 
Ai oikein sekoavat. Et sulla muuten ole tämän vuoden 42-indeksiä sattumalta jossain jemmassa? Itse koitin joku kuukausi takaperin etsiä, mutta google ei suostunut löytämään.
 
Ja unohdit lisätä listaan ne, jotka närkästyvät pienestäkin poikkipuisesta sanasta mitä näihin romppeisiin tulee. Tunnetta kehiin myös sieltä paremmin asioista selvillä olevien puolelta!

fox: Niin no, tuolla tavoin sen "mahdollisen sijoitussoittimen" saa kyllä suhteessa kaikkein edullisimmin.. Mutta olisi etua, jos olisi joko selvänäkijä ja/tai omistaisi joko kristallipallon/palantir-kiven tai muun vastaavan.
Että ei kävisi sillee, että omistaisikin vaan "vanhan soittimen" jolla sitten ei tuota joillekin niin vastenmielistä "vintagearvoa" olisi.
Ja, vaikka tiedän, että eräät tyypit taas sekoavat, otan esimerkin tuosta (itse asiassa 2 vuotta Stratocasteria vanhemmasta) Les Paul-mallista.. oletetaan että olisit ostanut soittimen uutena 1959. Se olisi silloin maksanut (tämän päivän tasolla!!) 1875 dollaria.
Kun Standard tuli "uudelleen" valmistukseen 1976, noitten vanhojen originaalien hintataso oli luokkaa 8500-9000 dollaria "street price" ja tänä päivänä ei taida "ihan" tuollakaan hinnalla lähteä myyjän käsistä moinen.
Ei edes sellanen "player's guitar" joka ei noille kelpaa, noille keräilijöille ja sijoittajille..
 
Kiintoisahko ilmiö täällä mnetissä on tosiaan se, että tuosta vintage-soitinkeskustelusta tulee _aina_ eri tunteita herättävä, sekä, että sekaan sitten hyökkää sellaisia, jotka ko. juttua kiivaasti vastustavat, eivätkä pidä kyseisiä soittimia juuri minään. Syitähän voi jokainen pohtia ihan keskenänsä. Sitten on niitä, jotka ymmärtävät vintagesoittimista yhtä paljon kuin kaskelotti kolmipyörästä.
Yhtä ryhmää sitten en jaksa olla ihmettelemättä, nimittäin sitä, joka ei myönnä, että noissa "sikamaisen/pöyristyttävän/rikollisen" kalliissa soittimissa on aivan todella sellaisia "helmiä" jotka on ihan soittiminakin ylivertaisen hyviä. Tuolle ryhmälle pitää se oikea vastaus olla "puut niissä on ihan paskat, ja muutenkin niissä on niiin paljon huonoa, että!" Tuolla vastauksella tulee kommentteja "plussaa paukahti/napsahti" heti oitis.
 
Sen verran vielä, että tuolla piireissä vintagesoitin voi jopa olla 25 vuoden ikäinen, noin huomiona. Joten kohta on vintagemarkkinoilla myös ESP (1974-75 aloitti soittimien teon tuon osabisneksen ohessa, mm. ESP/Navigator) ja hieman nuorempana Paul Reed Smithin tehdas 1985, eli silläkin on tuo 25 vuoden "rajapyykki" jo takana - ja hinnoissa näkyy kyllä, jos sattumoisin olisi myynnissä 1985 vuosimallin PRS.
 
Jokainen saa kuitenkin ne euronsa hakata mihin haluaa, eikö, ja välttämättä ei se kaikkein huonoin ole joku laatusoitin, vanhakin. Ei sen luulis (jaa ei!!) olevan keneltäkään pois. Jos se hinta tuntuu kalliilta soittimessa, niin ehkä se ei ole sitten sitä ostajaa varten ollenkaan. Kyllä sen joku toinen, ehkä paremmin asioista selvillä oleva ostaa, näin luulen.
 
Kylläpä kyllä, ja käytetty soitin joka on ollut hyvissä käsissä, eli sellaisella soittajalla esim. joka on ymmärtänyt pitää kitaransa timmeissä säädöissä ja huoltanut muutenkin, on hyvä soitin tullessaan sille uudelle omistajalle. En nyt lukenut koko ketjua, että oliko tästä jo ollut puhetta vintagesoittimien yhteydessä.
Aika usein kun kaupassa kokeilee uusia soittimia niin onhan ne ihan hirveitä soittaa, tietysti riippuu kaupastakin, kitarapajalla on säädöt hyvin kohillaan ja muutamassa muussakin liikkeessä.