Kitarat: kitarakamat ›

fox: No, kuitenkin ajanjaksoa -76 - 86 (tai lähteestä riippuen myös suppeampaa 77-84) pidetään japanilaisen kitaranrakennuksen "kulta-aikana" joka tietty sitten ei voi olla heijastumatta myös hintoihin. Mutta ehken sulla on jotain muuta tietoa asiasta?
Pikku kuriositeettina: tuolla maailmalla juuri taivastelivat, kun "todellinen lawsuit-kitara" eli Ibanezin pulttikaula LP-kopio ylitti 1500 dollarin hintarajan. Toki se oli ihan "dead mint" eli sellanen varastossa uinunut -> keräilykappale siis, ei ns. "player's guitar".
Jos aihe (siis vintage-soittimet eli suoraan suomennettuna "vuosikertasoittimet" kiinnoistavat kovin, on aiheesta kattaviakin juttuja netissä. Onpa noista ollut täälläkin keskustelua useasti, lähinnä tuosta hinnanmuodostuksesta. En siihen nyt oikein koe suurta halua kommentoida, sen verran vaan tähän loppuun, että status "vintagesoitin" tulee tuosta kysynnästä ja siitä, onko markkinoita. Kaikki vanha musakama ei ole ahtaimmassa merkityksessä "vintagea", onpahan vaan vanhaa musaroinaa. Myöskään, jos ei sitä kysyntää ja haluttavuutta ole, ei edes kaikki ns. "vintagesoittimet" ole ihan kauhean pahoissa hinnoissa. Markkinat sanelevat, kuten kävi esim. pienissä sarjoissa tehtyjen Ibanez Artistien hinnoille tuossa vuosituhannen vaihteessa. Hyvin pikasesti niistä tuli erittäin kysyttyjä, ja maailmalla hinnat kohosivat ripeästi. Yleensä se jyrkin nousu taittuu, ja hinnat vakiintuvat jollekin tasolle josta sitten ehkä on loivaa nousua, suhdanteista riippuen - hinnat voivat myös pudota jos kysyntä on laimeaa, eli jengillä ei ole haluja maksaa pyydettyjä summia.
 
Aiheesta "Vintagesoittimet sijoituskohteina" oli muuten tuossa 90-luvun loppupuolella tai ihan 2000-luvun alussa Kauppalehti Optiossa laaja artikkeli, johon toimittajat kyselivät taustatietoja yhdeltä jos toiseltakin vintagesoittimien parissa aikaansa viettäneiltä... ;)
 
No ei kyllä taatusti ole mulla suo syvällisempää tietoa:-) minähän nojaan sun postauksiin kuin raamattuun, on ne vaan niin pirun hienosti perusteltuja. Joo tuli itsellenikin mieleen kahdeksankytluvulta Yamaha SG2000 joka ei todellakaan ollut halpa ja on ehdottomasti paras kitara mitä olen ikänäni hypistellyt. Muuten puhun vain omien muistikuvieni varassa jonka mukaan made in japan ei ollut yhktä korkeassa arvossa kuin tänäpäivänä ja monet japanilaiset korkeasti nykyisin arvostetu merkit olivat alkuaikoinaan ylenkatsottuja koska niitä pidettiin kopioina saksalaistita ja amerikkalaisista esikuvistaan.

hallu: monet japanilaiset korkeasti nykyisin arvostetu merkit olivat alkuaikoinaan ylenkatsottuja koska niitä pidettiin kopioina saksalaistita ja amerikkalaisista esikuvistaan.
 
Viimeistään 80-luvun alkupuolella homma kääntyikin sitten päälaelleen kun esim. Fender Japan teki paljon laadukkaampia ja yksinkertaisesti parempia soittimia kuin emoyhtiö jenkeissä samaan aikaan.

Wespa: Viimeistään 80-luvun alkupuolella homma kääntyikin sitten päälaelleen kun esim. Fender Japan teki paljon laadukkaampia ja yksinkertaisesti parempia soittimia kuin emoyhtiö jenkeissä samaan aikaan.
 
Ja, pikku kuriositeettina: ei tainnu tulla 1985-86 välillä jenkki-Fendereitä kun jos "kourallinen", koskapa oli Fender juuri myyty, eikä valmistusta saatu pyörimään, joten kaikki "Fender"-nimiset oli japseja.. Valmistajina tais olla mm. ChuShin Gakki, Terada, Tokai ja pari muuta. ;)
 
Hallu, en tarkoittanu "kuittailla".. Oikaisin vaan tuon 70-80 -lukujen vaihteen japseista vallalla olevan aika yleisen käsityksen.. Totta tietenkin on, ettei nuo 60-luvun loppupuolen - ihan 70-luvun alun kitarat niin kauhean arvostettuja ole, vasta ryhtyivät "kaikella voimalla" valtaamaan markkinoita, kun kysyntää oli. Esimerkiks jenkkilässä oli noilla isoilla valmistajilla huomattavia vaikeuksia valmistaa niin paljon soittimia kuin markkinoille olisi uponnut. Normi lainalaisuuksien mukaanhan tuosta sitten tuli tiettyjä "kerrannaisvaikutuksia ja lieveilmiöitä", lähinnä volyymin turvottaminen aiheutti laatukysymyksissä ongelmia, eikä oikein nuo "halpismallit" olleet onnistuneita.
Tähän rakoon sitten hyökkäsivät niin Hoshino, Matsumoku, Rokkomann kuin monet muutkin. Vasta myöhemmin (lähinnä 74-75) sitten tuli noille markkinoijille se "parempien ja laadukkaampien" kitaroitten valmistaminen ajankohtaiseksi, jolloin tietysti nuo "paremmat" mallit, koska eivät olleet yhtä halpoja valmistaa, joutuivat myös laatukilpaan "kokeneempien" valmistajien kanssa. Olihan esim. Gibson-konserni jo vuosikymmeniä tehnyt soittimia, jolloin japsit joutuivat ei-niin-pitkällä perinteellä kilpailutilanteeseen noitten "parempien" soittimkien osalta - toki tässä vaiheessa oli tuo halpis-osasto jo melkein totaalisesti niillä hallussa.
Mutta, kuten totesin - näistä on juttuja intternetti täynnä. Osa tosin on melkomoista "tuubaa". Osittain siitä syystä, että tuo itämaitten soitinrakennuspuoli on hyvin vaikeaselkoista, kaikkine markkinoijineen ja sopimusvalmistajineen. Törmäsin tuossa juur netissä termiin "Ibanez-tehtaalla oli sitä-ja-sitä" =)

Yksi kaveri totesi että kannattaa ostaa maata. Perusteluina oli että sen valmistus on lopetettu.
 
Kysynnän ja tarjonnan laki pätee kaikessa kaupankäynnissä. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää.

blues guitar: Yksi kaveri totesi että kannattaa ostaa maata. Perusteluina oli että sen valmistus on lopetettu.
 
Kysynnän ja tarjonnan laki pätee kaikessa kaupankäynnissä. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää.
 
Onko kymppitonnin hintaiselle Stratolle kysyntää?

LaMotta: Onko kymppitonnin hintaiselle Stratolle kysyntää?
 
Eläpä saivartele... :)

Terry Pantheras: Eläpä saivartele... :)
 
Se oli kyllä ihan aiheellinen kysymys. Jos noita vintagelaitteita ajatellaan sijoituskohteina, niin nehän on tasan arvottomia sijoituskohteita, jos niitä ei realistisessa ajassa pysty muuttamaan rahaksi. Markkinat noille on oikeasti kai aika pienet, varsinkin tässä maassa, niin että jonkun 7000 euroa maksavan 60-lukulaisen straton nappaaminen torilta ei vielä tee kenestäkään rikasta. Jos soittimesta haluaa päästä eroon kohtuuullisessa ajassa, pitäisi melkein tuntea porukkaa joka noita pyörittää. Se porukka puolestaan on aika hintatietoista, niin että ei jollain vintagesoittimella kovin lyhyessä ajassa paria markkaa suurempaa voittoa välttämättä tee.

LaMotta: Onko kymppitonnin hintaiselle Stratolle kysyntää?
 
Siis kyllä niille ainakin odotetaan kysyntää koska olen itsekin nähnyt kuuskytluvun stratoille hintapyyntejä sinne seitsemän kahdeksan tonni tietämille. Tiedä sitten kuinka vilkkaasti se kauppa käy. Itse vähän veikkaan, että noin kallis strato ostetaan keräilytarkoituksessa eikä niinkään soittamiseen.
 
Kyllähän niitä kitaroita voidaan keinotekoisesti vanhentaa happo-, bakteeri-,lämpökäsittelyllä sikäli kun siitä soinnillista etua saadaan. Onhan noita reliikoituja malleja myytävänä.

blues guitar: Yksi kaveri totesi että kannattaa ostaa maata. Perusteluina oli että sen valmistus on lopetettu
 
Mark Twain.

fox: Ja, pikku kuriositeettina: ei tainnu tulla 1985-86 välillä jenkki-Fendereitä kun jos "kourallinen", koskapa oli Fender juuri myyty, eikä valmistusta saatu pyörimään, joten kaikki "Fender"-nimiset oli japseja.. Valmistajina tais olla mm. ChuShin Gakki, Terada, Tokai ja pari muuta. ;)
 
Hallu, en tarkoittanu "kuittailla".. Oikaisin vaan tuon 70-80 -lukujen vaihteen japseista vallalla olevan aika yleisen käsityksen.. Totta tietenkin on, ettei nuo 60-luvun loppupuolen - ihan 70-luvun alun kitarat niin kauhean arvostettuja ole, vasta ryhtyivät "kaikella voimalla" valtaamaan markkinoita, kun kysyntää oli. Esimerkiks jenkkilässä oli noilla isoilla valmistajilla huomattavia vaikeuksia valmistaa niin paljon soittimia kuin markkinoille olisi uponnut. Normi lainalaisuuksien mukaanhan tuosta sitten tuli tiettyjä "kerrannaisvaikutuksia ja lieveilmiöitä", lähinnä volyymin turvottaminen aiheutti laatukysymyksissä ongelmia, eikä oikein nuo "halpismallit" olleet onnistuneita.
Tähän rakoon sitten hyökkäsivät niin Hoshino, Matsumoku, Rokkomann kuin monet muutkin. Vasta myöhemmin (lähinnä 74-75) sitten tuli noille markkinoijille se "parempien ja laadukkaampien" kitaroitten valmistaminen ajankohtaiseksi, jolloin tietysti nuo "paremmat" mallit, koska eivät olleet yhtä halpoja valmistaa, joutuivat myös laatukilpaan "kokeneempien" valmistajien kanssa. Olihan esim. Gibson-konserni jo vuosikymmeniä tehnyt soittimia, jolloin japsit joutuivat ei-niin-pitkällä perinteellä kilpailutilanteeseen noitten "parempien" soittimkien osalta - toki tässä vaiheessa oli tuo halpis-osasto jo melkein totaalisesti niillä hallussa.
Mutta, kuten totesin - näistä on juttuja intternetti täynnä. Osa tosin on melkomoista "tuubaa". Osittain siitä syystä, että tuo itämaitten soitinrakennuspuoli on hyvin vaikeaselkoista, kaikkine markkinoijineen ja sopimusvalmistajineen. Törmäsin tuossa juur netissä termiin "Ibanez-tehtaalla oli sitä-ja-sitä" =)
 
Eiku ei tässä mitään, sun postaukset on ihan täyttä asiaa ja ovat tervetulleita tuomaan vähän asiapohjaa näihin mutufiiliskeskusteluihin.

"Jos ei ole ole, kannattaa ostaa. Ja jos on, kannattaa myydä."
 
Siinä oli markkinatalouden opettajan neuvo osakekauppaan.

hallu:
 
Kyllähän niitä kitaroita voidaan keinotekoisesti vanhentaa happo-, bakteeri-,lämpökäsittelyllä sikäli kun siitä soinnillista etua saadaan. Onhan noita reliikoituja malleja myytävänä.
 
helpompaa se on vanhentaa soittamalla sitä.

blues guitar: Yksi kaveri totesi että kannattaa ostaa maata. Perusteluina oli että sen valmistus on lopetettu.
 
Kysynnän ja tarjonnan laki pätee kaikessa kaupankäynnissä. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää.
 
Ihminen omistaa maan samalla tavalla kun kirppu omistaa koiran;-)

hallu: Onhan noita reliikoituja malleja myytävänä.
 
Joiden suosiosta Leo Fender vois olla aika ihmeissään.

aristoteles666: helpompaa se on vanhentaa soittamalla sitä.
 
Ja hauskempaa;-)

hallu: Siis kyllä niille ainakin odotetaan kysyntää koska olen itsekin nähnyt kuuskytluvun stratoille hintapyyntejä sinne seitsemän kahdeksan tonni tietämille. Tiedä sitten kuinka vilkkaasti se kauppa käy. Itse vähän veikkaan, että noin kallis strato ostetaan keräilytarkoituksessa eikä niinkään soittamiseen.
 
Aika nihkeesti varmaan menee kaupaksi. Kitarapajalla nuita kalliita kitaroita on, mutta eipä ne listoilta ole poistunut. Osa ollu jo varmaan useamman vuoden myynnissä...

kimurantti1: Se oli kyllä ihan aiheellinen kysymys. Jos noita vintagelaitteita ajatellaan sijoituskohteina, niin nehän on tasan arvottomia sijoituskohteita, jos niitä ei realistisessa ajassa pysty muuttamaan rahaksi. Markkinat noille on oikeasti kai aika pienet, varsinkin tässä maassa, niin että jonkun 7000 euroa maksavan 60-lukulaisen straton nappaaminen torilta ei vielä tee kenestäkään rikasta. Jos soittimesta haluaa päästä eroon kohtuuullisessa ajassa, pitäisi melkein tuntea porukkaa joka noita pyörittää. Se porukka puolestaan on aika hintatietoista, niin että ei jollain vintagesoittimella kovin lyhyessä ajassa paria markkaa suurempaa voittoa välttämättä tee.
 
No joo, mä vaan ihmettelen miten näistä aina jaksetaan kaivaa tikulla asiaa... Mut eipä se mun ongelma ole, koska aihe ei ole itsestä kovin kiinnostava. Jatkakaa.

Terry Pantheras: No joo, mä vaan ihmettelen miten näistä aina jaksetaan kaivaa tikulla asiaa... Mut eipä se mun ongelma ole, koska aihe ei ole itsestä kovin kiinnostava. Jatkakaa.
 
Musta toi oli aika olennainen pointti vintagelaitteista, kun niistä monesti sijoituksina puhutaan, että niille ei ole ainakaan tässä maassa hirveää kysyntää. Jos meinaa saada asianmukaisen hinnan, niin pitäisi tietää mielummin ennen ostoa, että mihin sen soittimen meinaa mahdollisesti myydä jos pitääkin saada rahat pois. Mutta joo, ei muakaan vintagesoittimet ja niiden markkinat kiinnosta muuten kuin kuriositeettina. Never say never, mutta itse tuskin siihen rumbaan ikinä lähden.

LaMotta: Osa noista lienee eräänlaisia fallossymboleita katu-uskottavuuden ylläpitämiseksi :) Voihan se olla myös myyntipsykologiaa. Satunnainen ostaja on helpompi saada ostamaan 3000 euron Gibson kun seinällä roikkuu 13 000 euron hintainen kitara. Kolme tonnia ei tunnukaan enää kovin suurelta rahalta.
 
Saattaa olla näinkin. Onhan se 60 000€:n LP custom kumminkin sama/samannäköinen kun se 57 000€ halvempi. Gibsoneita molemmat.