Aloittelijat ›

Varoitus, tämä on pitkä juttu(sori kirjoitusvirheet kannettavan joustonäppiksellä):
 
Olen oikeastaan aloitellut kitaran soiton muutamaan eri kertaan, ja hukannut muutenkin muutaman musiikkiin liittyvän ns. "momentumin", ( ilmaus jota erityiskiekkoleijona-asiantuntija J.Tamminen niin kovin mielellään viljelee.....)
 
Aikanaan velipojan hankkima 5-rivinen harmonikka lojui joutilaana kotona, kera Lasse Pihlajamaan harmonikkaoppaan. Omin päin sitten alle 10 vuotiaana opettelin soittamaan diskanttipuolen näppäimillä humnppa/tango/valssi/polkka/jenkka kappaleita. Sitä en muista kuinka nuotit oli tullut opeteltua. Siis soittelin pelkkää sävelmää, bassopuolen opettelu tuntui niin kovin vaivalloiselta, kun ei sinne oikein nähnyt kunnolla.
SE OLI SUURI VIRHE
Mutta pelkkä kappaleiden sävelmien oppiminen tuotti sen verran mielihyvää, että riitti noin 4-5 vuodeksi. Tulihan siiinä koulujuhlissa,Ns-talolla äitienpäivät ym. pippaloissa soitettua väliaikamusaa näytelmien ym esitysten välillä. Muutamat sukulaissynttärit ja kultahäät ihan tanssien kera.Musaa riitti hyvin kahteen settiin.
 
Ollessani jossain 5-6 luokalla 70-luvun puolivälissä , oli harmonikan soittoinnostus suurimmillaan. Ope kulki puhallinorkesterin harjoituksissa soittelemassa. Rupesi sitten minua värväämään sinne mukaan, trumpettia olisi ollu tyrkyllä. Mielestäni torvisoitto oli turhinta mahdollista musiikkia. Ja suurin syy oli tietenkin se, ettei tuon ikäinen kolli voi vapaa-aikanaan open kanssa kulkea yhteisessä harrastuksessa. En sitten lähtenyt puhallinhommiin mukaan.
SE OLI VIRHE
 
Innostus harmonikkaa kohtaan laimeni, varsinkin kun velipoika vei sen mukanaan. Papan harmonikalla ( joka nykyään on hallussani ) tuli satunnaisesti soiteltua vielä silloin tällöin.
Sen sijaan velipojalta jäi kotiin joskus 60 luvun hämärissä postimyynnistä tilattu notkokaulainen kitara, jos puuttui yksi kieli, oliskohan ollut paksuin E. Kun kerran nuotit oli hallussa, niin jonkin opasvihkosen avulla pääsin perille kitaran otelaudan alkupäästä.
70 luvun puolivälissä innostuin rautalankamusiikista, Shadows tietenkin,kirjastoautosta löytyi nuottikirjakin. Philipsin mankan irtomikki teipilla kitaran kanteen kiinni, nauhoitus päälle, niin kitaran ääni kuului vahvistettuna. Eka opeteltu kappale oli Geronimo......
 
Sitten sain 15v lahjaksi landolan 3/4 kokoisen naikkarin. Rupesin opettelemaan sointuja, varsinkin juicen kappaleilla oli helppo aloitella. Jonkin verran tuli soiteteltua, mutta ei se mikään oikea harrastus mulle vielä ollut. Intissä eräs kaveri kauppasi rahapulassaan jotain puoliakustista gibsonin essin kopiota. Eipä ollut mulla rahaa ostaa.
VIRHE,OLISI PITÄNYT PYYTÄ KOTOA RAHAA(Vaikkapa valehdella että joudun korvaamaan hukattuja varusteita.....
 
80-luvun puolivälissä tuli kohtaus, että pitäisi opetella sähköurkuja. Ihan kivaa oli hetken aikaa, mutta tyhmyyksissäni/nuukuuksissani ( työuraa takana vasta puolisen vuotta...) ostin pienemmillä koskettimilla varustetun casion. Kyllä siitäkin jotain ääntä tuli pihalle, mutta se vasemman käden säestys tuntui vaikealta, vaikka olikin rytmikoneet.Päätin lopettaa urkurin urani. VIRHE
 
Vaihdoin urut samassa kaupassa Landola "hummingbirdiin". Kitaran soitto sai tavallaan uuden alun, ja into oli ihan kiitettävää. Oli kyllä lähellä, että olisin ostanut jonkin käytetyn sähkissetin , muistaakseni kitara oli Ibanezi, mutta 2500 markka oli liian suuri satsaus pienipalkkaiselle. Ja soittotaidot olivat kuitenkin vajavaiset Ja akustisen sain päittäin vaihettua urkuihin. VIRHE, OLISI PITÄNYT OSTAA OSAMAKSULLA.
 
No, tuota akustista tuli rämpyteltyä kai 17 vuotta . Niitä samoja kappaleita, välillä jotain uutta. Joskus meni parikin vuotta ettei tullut juurikaan kitaraan koskettua. VIRHE-- Aina oli uudelleen aloittaessa sormenpäät kovilla.
 
Sitten asia taas virkistyi kun kansalaisopistossa pantiin käyntiin kitaran alkeiskurssit.Sieltä sain uutta potkua soittamiseen.Sitä saation jopa kutsua harrastukseksi. Kaiken aikaa teki mieli hommata sähkökitarasetti, mutta tuntui niin arveluttavalta sijoittaa rahaa harrastukseen, jossa en mielestäni edes ollut kovin hyvä. VIRHE
Perhettäkin oli jo,samoin ajan ja rahan puutetta .Em-nordicin, into-luthmanin ja soundin mainoksia selatessa tuli kai jonkin verran huokailtua.....että voi kun oli rahaa ja osais soittaa....
 
Vajaat kymmenen vuotta sitten perheen pää kai kyllästyi tuohon. Keräsi sukulaisilta rahaa 40v-päiväkseni, laittoi kuoreen ja pahvisen ostokortin,joka piti käyttää sähkiksen ostoon ei mihinkään muuhun.Ja minä kun olin miettinyt ruohonleikkuria ....IHANA NAINEN!!!!!
 
Niinpä sitten kovalla tohinalla Squerin aloituspaketti mulle. Siitä aukesi taivas,voi että minä olin onnellinen, tunsin itseni melkein rokkariksi...Into oli kova, ja vielä sitä jotain oppikin. Jälkeenpäin ajatellen, ehkä laitteissa oli voinut vähän harkita,pakettivahvari oli oikeasti paska, kitara asiallinen.
Tästä kaikesta oli tietenkin seurauksena kaikille niin tuttu loputon varustelukierre.
Nyt on hankittuna kolmas akkari noiden landoloitten seuraksi , mexikon Fenkku, Lespauli Kopio, vahvistimia on 3 kpl(Pathfinder,Valvetronixi,Cambridge) , multiefektilauta ja irtopedaaleja.....
 
Aiheeseen liittyen: oikeastaan olen vakavamman soittoharrastuksen aloittanut nelikymppisenä
 
Nyt on iskenyt kumma mielihalu hommata jotkin bassokamat....ihan yleissivistyksen tasolla tuntuisi, että pitäisi opetella soittamaan bassoa. Ehkä johtuu siitäkin, että on tunne ,jotta tuo kitaransoiton oppiminen polkee paikallaan.
Aloittaisin basson soiton ihan nollasta, en koskaan edes ole pitänyt bassoa kädessäni.
Squerin classic tai vintage modified sarja kuumottaa jonkin verran. Bassovahvareista mulla ei ole juuri mitään tietoa, vielä....mutta mnetin basso-foorumin ketjut ovat tarkkailussa joka päivä. Kerran olin jo vähällä soittaa, kun joku torilla kaupitteli squerin presari-versiota, mutta onneksi meni nopeasti kaupan.
 
Mutta jos tuota bassottelua aloittaisi,varmaan jotain tarttuisi mieleen, ja tulisi semmoinen elämys, että vielä opin jotakin. Nyt tulee kotona vaan soiteltua, joskus jopa tuntikaupalla yhteen menoon, ja joka päivä.Kotihommat jää rästiin.
 
Olishan tietenkin kivaa, jos löytyisi samantasoista amatööri/aloittelija/harrastelija porukkaa, jonka kanssa voisi soitella. Aikuisten(keski-ikäisten !) bändikoulu? Enää ei tarvitsisi kaljoittelun takia bändiä perustaa. Ja sitä yhtä kaikkein mielenkiintoisinta/kauneinta asiaakin on tarjolla.....ei tarvisi senkään takia bändivirityksiä. Voisi keskittyä pelkästään soittoon ja yhteissoiton opetteluun.
Oma itsekritiikki tässä kai se suurin este on. Ja jonkinlaista esiintymiskammoakin tuntuu olevan....toisin kuin 70 luvulla.
 
Tässäpä se elämän ensimmäinen puolisko lähenee loppuaan pikkuhiljaa,mitähän silloin saan lahjaksi.
Vai oliskohan jo sinä iässä, että pitäisi viritellä harmonikkaharrastus uudelleen.
Hmm... Apulantaa hanurista.....
 
Vinkkinä muille aloittelijoille vielä: Hommatkaa ne soittokamat , heti kun vähänkin siltä tuntuu , että niille olisi käyttöä. Kyllä niistä sitten eroon pääsee, jos kyllääntyy!
 
Älkää hukatko näitä musaharrastuksen "momentumeja", vaikka ikää olisikin muutama vuosikymmen, tahi jopa niinkin paljon, että olette innoissanne Pentti Lumpeen kuuraportteja kuunnellut...ja Simo Salminen ja Huuha-Innanen ovat olleet mielestänne kuuminta hottia!

Ilo lukea :-) Kiitos. Kaksi poimintaa:
Musiikki on harrastus.
Kun instrumentista saa rahansa pääosin takaisin niin miksi ei satsaisi hankintaa, jos yhtään kiinnostaa.
 
Musiikki on tervehdyttävää. Toimii syy-seuraus heijasteena, joten parantaa yleistä hahmotuskykyä.
Jo aikojen alussa... kommunikointimmekin oli enemmän laulua silloin kun vasta oltiin nousemassa puihin.
Rummuteltukin on.. melkein siitä lähtien kun tultiin mereltä maalle.

Hyvää settiä, rokiroki! Missäs päin majailet?

Pohjanmaa.
Seudulla asusteleleva alkuperäisheimo vielä mielellään "tärkiää" korostaa tähän alueeseen kuuluva etuliitettä :Etelä
 
Itse olen ollut jo muutaman vuosikymmenen elämäntapapohjalainen. Vähän kuten ns. elämäntapaintiaanit joskus aikoinaan, 80-luvulla?.
Yrittivät elää Pohjois-Suomessa kuin intiaanit, mutta eivät olleet oikeita intiaaneja.

Kyllä vaan tuntuu uskomattoman hankalalta saada sormet liikkumaan sujuvasti.. Olis varmaan pitänyt aloittaa joku 30v. sitten!!!

Itse olen aloitteleva soittaja ja lähestyn viittäkymmentä (uskomatonta, mutta pakko myöntää...). Sormiharjoitukset ovat pakollinen ja keskeinen osa päivittäistä harjoittelua. Hyvien, sopivien ja kehittävien harjoitusten löytäminen vaan ei ole ollut kovin helppoa.
Scott Tennantin Pumping Nylon kirja on tarkoitettu vakavasti harjoitteleville liki ammattiin tähtääville soittajille, mutta sieltä löytyy yllättäen yksinkertaisiakin treenejä.
Tässä youtube-pätkä lämmittelyharjoituksesta
http://www.youtube.com/watch?v=YTZS7XHhuQA
 
Erityisesti tuo walking-harjoitus kahdella sormella, jossa sormet liikkuvat toistensa ohi, ikäänkuin eri suuntiin, on hyvä. On helppo muistaa miten tehdään ja simppeli tehdä. Ainakin periaatteessa. Kannattaa muistaa, että kehittyminen vaatii anatomisia ja fysiologisia muutoksia sormissa, nivelissä, lihaksissa ja ties missä. Tällaiset muutokset eivät tapahdu päivässä tai viikossa vaikka treenaisi miten kovasti. Että malttia ja sitkeyttä! Jos treenaa säännöllisesti ja hyvin, niin mikään ei voi estää kehittymistä. Pari vuotta on lyhyt aika soitonopiskelussa.

AaBeeCee: Itse olen aloitteleva soittaja ja lähestyn viittäkymmentä (uskomatonta, mutta pakko myöntää...). Sormiharjoitukset ovat pakollinen ja keskeinen osa päivittäistä harjoittelua. Hyvien, sopivien ja kehittävien harjoitusten löytäminen vaan ei ole ollut kovin helppoa.
Erityisesti tuo walking-harjoitus kahdella sormella, jossa sormet liikkuvat toistensa ohi, ikäänkuin eri suuntiin, on hyvä
 
Tä? Kuulostaa tosi hullulta. Mikä sun soitin on?

Jaa, joo, olisi pitänyt mainita, että kitaraahan sitä.
Siinä tulee useinkin tilanteita, että vierekkäisiä (otelautakäden) sormia pitää liikuttaa vastakkaisiin suuntiin. Jos kyse on nimettömästä ja pikkulillistä, niin ei välttämättä mene sujuvasti ilman harjoitusta. Muutenkin nuo kaksi pienintä sormea vaativat treeniä, että toimisivat edes jotenkin varmasti, nopeasti, tarkasti ja riittävän vahvasti. Jos olisi ikänsä kirjoittanut mekaanisella kirjoituskoneella kymmensormijärjestelmällä, niin voisi kuvitella, että siinä sormet olisivat kehittyneet mukavan itsenäisiksi ja irtonaisiksi.
 
Tietty on sekin mahdollisuus, että olen ainutlaatuinen nakkisormi ja muilla ei ole tarvetta sormitreeneihin :-/

Heitänpä lusikan soppaan minäkin!
 
Samoin on tullut aloiteltua kitaran renkuttelu varttuneemmalla iällä. Nyt mittarissa 36 ja lisää tulee mutta tulkoon. Itse seurailin nuoruusvuodet sivusta kun jätkät soitteli ja notkuin soittokämpillä. En uskonut omiin kykyihini kun kerran olin musiikkikouluun pyrkinyt ja pääsinkin mutta ei tullut sitten panostettua..urheilu meni edelle. Rokkasin ja pyörin vain mukana..no nyt eräs niistä soittaa kyllä maailman mainettakin niittäneessä pumpussa järeämpää rokkia mutta mikäs siinä!
 
Jotenkin tunsin kuintekin että kitara peijoona on vielä se mun juttu ja lopulta pari vuotta sitten hommasin Squierin paketin minäkin. Sillä sitä sitten vedettiin ja vedetään..vahvarin vaihdoin fenderistä Blackstarin ht-5 nuppiin ja harley bentonin kaappiin..hyvät on pelit. Kitaraa en ole raskinut vaihtaa (muija ei anna). Soittamisen ihana keveys ja vaikeus on valjennut kyllä..välillä tuntuu että viddu tämähän luonnistuu ja välillä ei tiedä miten sitä keppiä pitäisi renkuttaa että saisi jotakin järkevää ulos! Se on tietenkin huono puoli, että kun on tullut kuunneltua tuota musaa muutama vuosikymmen niin tuppaa tuo sävelkorva särähtämään omalla kohdalla..ei kelpaa ei =) Mutta hauskaa on..paitsi muilla. Vaimo ei tykkää hommasta ollenkaan, ei arvosta tippaa koko soitanta juttua. Turhaa rahanmenoa ja mölinää vailla mitään hyötyä..mites muilla..löytyykö kannustusta kotiväestä? Ei huono ajatus tuokaan varttuneiden miesten soitantakerho =) ehkä tällainen juttelupalsta voisi olla hyvä jossa pystyy heittämään omia kommentteja jne..varttuneiden patujen keskustelukerho / soittokerho

Jamez_M: ..löytyykö kannustusta kotiväestä? Ei huono ajatus tuokaan varttuneiden miesten soitantakerho =) ehkä tällainen juttelupalsta voisi olla hyvä jossa pystyy heittämään omia kommentteja jne..varttuneiden patujen keskustelukerho / soittokerho
 
Vaimo ei onneksi laita kampoihin ollenkaan tän mun "keski-iän kriisini" kanssa. Päin vastoin. Välillä kun sitä hakkaa turhautuneena päätään seinään jonkun simppelin tekniikkavirheen korjaamiseksi ja manattua itsensä, lahjattomuutensa, kömpelyytensä ja koko kitaroinnin syvimpään helvettiin, niin sivusta tulee tarvittaessa kannustavaa kommenttia. Ja taas on kiukutteleva pikkupoika vähän aikaa tyytyväisenä nuottitelineen äärellä.
 
Lapset taas suhtautuvat ehkä enemmänkin myötämielisen huvittuneesti koko asiaan.
 
Tuo patujen keskustelu-/soittokerho (vaarien ja mummelien muskari, heh) olisi hyvä ajatus. Varsinkin kun tää soittelu tässä iässä ja tällä vaatimattomalla tasolla on aika harvinaista ainakin täällä meillä päin.
 
Onko sun vaimolla mitään harrastusta? Jos on, niin meneehän siihenkin todennäköisesti rahaa. Mikäli olet töissä käyvää sorttia, niin eikö sinullakin ole oikeus käyttää ansaitsemiasi rahoja perheen ylläpitämisen lisäksi myös harrastukseen? Johonkin se raha tuppaa kuitenkin aina sieltä tililtä vaan häipymään. Näin ainakin meillä.
 
Sain kirjoituksestasi sen kuvan, että harjoittelu tapahtuu vieläpä kotioloissa, niin eikö se ole hyvä juttu, että harjoitellessasi pysyt poissa "pahanteosta". Vaihtoehtona voisi olla vaikka tissuttelu, juopottelu ja huoraaminen, näin kärjistetysti. :)

Hienoa löytää tällainen keskusteluketju.
 
70-luvulla lapsena tuli kahlattua välillä melkoisen karua "DDR-tyylistä" opetuskulttuuria läpi sekä peruskoulussa että ulkopuolella vaatimattomilla taloudellisilla rahkeilla.
 
Ensikosketus tuli kotona. Pimputin pianoa heti kun yletin. Muskarissa tuli soitettua joukko- ja soolonokkahuilua ja niitä palikoita, tamburiinia ja triangelia tietysti. Ja sitten ne peruskoulun laulutunnit. Äiti antoi pianotunteja vieraiden lapsille; vieläkin pystyn muistamaan Aaronin pari ensimmäistä vihkoa ulkoa. Vanhempi/lapsi - opetuksesta ei tullut mitään. Naapurustosta löytyi lähes kliseinen nutturapäinen omaishoitajavanhapiika. jonka pianotunneilla esimurrosikäinen poika kävi soittelemassa genrejä ja kappaleita, jotka lähes masensivat. Kaikki kunnia hänen taidoilleen soittaa ja tulkita, mutta pedagogiset ominaisuudet ja poikien ajatusmaailman ymmärtäminen lähentelivät nollaa.
 
Kiinnostus musiikkiin pysyi kuitenkin ja pääsin musiikkiopistoon soittamaan klassista kitaraa pianotuntien kariuduttua mahdottomuuteensa. Perustaso tuli suoritettua tuossa hyvin jäykässä ja institutionaalisessa DDR-henkisessä paikassa, missä taas sinänsä musiikillisesti taitava opettaja prässihousuissaan yritti saada laiskahkoa ja ikään tyypillisesti jo kapinoivaakin oppilasta oppimaan. En pitänyt taaskaan opetusohjelmasta ja -tyylistä, mutta ymmärsin, että puurtamista tarvitaan, että olisi kivijalkaa tehdä jotain muuta musiikin saralla.
 
Se jokin muu lopulta sitten jäikin tekemättä. Kitaratunnitkin jäivät ja käteen jäi halvin mahdollinen kitara siitä muistoksi. Kotiin ilmestyi 80-luvulla isoveljelle syntsia ja muita konemusavimpaimia jotka tosin katosivat pian rahapulan iskiessä takaisin.
 
Jotain jäi hampaan koloon sekä kitarakokeiluista että koskettimista kuitenkin. Vuosia myöhemmin kävelin hetken mielijohteesta kauppaan ja ostin kalliihkon klassisen kitaran. Tästä alkoi soittimien ilmestyminen jonkun vuoden välein talouteen. Samoin nuottikirjoja on jäänyt käteen iso kasa. Oman pojan myötä muskarit ja kitaratunnit tulivat perheelle kuvioon ja olen yrittänyt pitää hänen kiinnostustaan yllä ja itsekin näppäillyt jotain. Kotiin ilmestyi pojan ostamana sähkökitara ja minun ostamanani pienet äänentoistokamat. Ja sitten aivan viime kuukausina 80-luvulta analoginen syntsa Juno-106 ja rumpukone Roland TR-909.
 
Välineitä siis on. Kuitenkaan en ole oppinut soittamaan kunnolla. Teoriapuoli on heikkoa; nuotteja luen laskien viivoja ja otan tahdit korvakuulolta, kitarasointujen muodostus onnistuu vain malleista. Kamoista en osaa ottaa irti kaikkea. Ja niin edelleen.
 
Yhteenvetona voi sanoa, että musiikki on aina kiinnostanut ja se ei ole sammunut huonoistakaan kokemuksista. Ihailen taitavia ja itse asiassa *kaikkia* muusikoita, jotka saavat *jotain* aikaan. Tiedän, että minulla on ainakin perusmusikaalisuutta, mutta jokin sysäys puuttunut ja etenkin tietty kunnianhimo ja pitkäjänteisyys. Nyt nelikymppisenä on jonkinlainen kynnys ylittynyt ja olen päättänyt rypistää vielä. Itse asiassa katson nyt vasta "aloittaneeni" oikeasti. On olo, että saan tehdä nyt oman makuni mukaan.
 
Olen tyyppiä, joka tarvitsee innostavan ohjauksen ja siksi olen päättänyt ottaa ainakin aluksi tunteja ja etsiskellä tarvittaessa maksullisen jelpparin, joka auttaisi alkuun kamojen kanssa. Luulen, että tämä on parempi ja sudenkuopattomampi tie kuin lukea loputtomasti manuaaleja ja viestiketjuja ja tahkota itse. Jotain pitää saada aikaan, että innostus kasvaa ja jatkuu. Tavoitteena on saada aikaan joitain covereita tietokoneelle useammalla raidalla sekä akustisella että sähkökitaralla ja noilla 80-luvun ihmeilläni. Tämä ei ole vinkkipalsta/-ketju, mutta silti kaikki vinkit ovat toki tervetulleita.
 
Myötävoimaa kaikille vanhempana aloittaneille ja sitä kuuluisaa tervaa lapsena juoneille!

Filemon: Vaimo ei onneksi laita kampoihin ollenkaan tän mun "keski-iän kriisini" kanssa. Päin vastoin. Välillä kun sitä hakkaa turhautuneena päätään seinään jonkun simppelin tekniikkavirheen korjaamiseksi ja manattua itsensä, lahjattomuutensa, kömpelyytensä ja koko kitaroinnin syvimpään helvettiin, niin sivusta tulee tarvittaessa kannustavaa kommenttia. Ja taas on kiukutteleva pikkupoika vähän aikaa tyytyväisenä nuottitelineen äärellä.
 
Lapset taas suhtautuvat ehkä enemmänkin myötämielisen huvittuneesti koko asiaan.
 
Tuo patujen keskustelu-/soittokerho (vaarien ja mummelien muskari, heh) olisi hyvä ajatus. Varsinkin kun tää soittelu tässä iässä ja tällä vaatimattomalla tasolla on aika harvinaista ainakin täällä meillä päin.
 
Onko sun vaimolla mitään harrastusta? Jos on, niin meneehän siihenkin todennäköisesti rahaa. Mikäli olet töissä käyvää sorttia, niin eikö sinullakin ole oikeus käyttää ansaitsemiasi rahoja perheen ylläpitämisen lisäksi myös harrastukseen? Johonkin se raha tuppaa kuitenkin aina sieltä tililtä vaan häipymään. Näin ainakin meillä.
 
Sain kirjoituksestasi sen kuvan, että harjoittelu tapahtuu vieläpä kotioloissa, niin eikö se ole hyvä juttu, että harjoitellessasi pysyt poissa "pahanteosta". Vaihtoehtona voisi olla vaikka tissuttelu, juopottelu ja huoraaminen, näin kärjistetysti. :)
 
No onhan sillä tietenkin..tuo sisustaminen. Se tuppaa sitä rahaa kyllä viemään. Olen haaveillut tosta Squjusta jotain tasokkaampaa laittavani mutta eipä ole vielä oikein tosissaan tohtinut ehdotella. Kyllä sitä rahareikää naiset tuppaa keksimään. Tuo on täysin totta, että yhteisesti ne on hankittu mutta jotenkin sitä ei viitsisi tästä aiheesta numeroa tehdä..omasta mielestä kun se on hauskaa ja erittäin terapeuttista. No, enpä tästä aiheesta kehtaa valittaa (vaikka patukerho ehkä onkin) enempää ettei ala maistua puulle muilla =) Ja kotona tämä soittelu vielä tapahtuu eikä "bänditreeneissä"..sellaista kun ei vielä mulla ole..Ylistän edelleen kyseistä harrastatusta ja sen hienoutta! Pidän tätä erittäin hyvänä stressin poistajana..nimittäin mulla ainakin kun kepin ottaa käteen ja keskittyy soittamiseen muu maailma unohtuu..uppoudun täysin musiikkiin, tai ainakin yritän tehdä sitä ;-) Oma soittelu on mielestäni tosiaan renkuttelun tasolla ja nuotteja en kyllä osaa lukea. Olen lähinnä keskittynyt tuohon käsien yhteentoimivuuteen ja perusasioihin, että saisi edes kuulostamaan sen joltain. Joitakin biisejä tulee soiteltua alkeellisella tasolla..rima on korkealla! Tsemppiä kaikille patuille!

Itsellä tuli pieni notkahdus kesällä bassotteluun, jotenkin tuntui hankalalta koko homma ja paikat kipeytyi milloin mistäkin ? Soitin seisoi telineessä pitkän tovin, kunnes myin sähkövermeet pois kokonaan ja tilalle elektroakustinen basso, nyt on taas ihan toinen meininki, ei kipeydy paikat ja jutussa on ihan toinen tatsi :)
 
Tuota olen soitellut useita tunteja päivässä eikä satu mihinkään, niin se vaan vaikuttaa millä soittelee ja miten se väline istuu käsiin. Sähkövermeen ongelmat loistaa poissaolollaan, kaula pysyy suorassa, kielet ei särise ja talo ei resenoi.
 
Ei sillä että edellinen olisi ollut huono soitin, ei vaan istunut omiin käpäliin yhtä hyvin kuin tämä nykyinen.

No ei ole itsellä mitään fyysisiä vaivoja kyllä ollut soittamisesta. Erittäin epäergonomisesti istun sohvalla kitaraa soitellessa...
Mutta soitin on vaihtunut muutaman vuoden aikana vaikka onkin edelleen kitara. Kesästä asti olen soitellut nailonkielisellä klassisella ja nyt tuntuu, että tässä pysytään jonkin aikaa, eli joitakin vuosia nyt ainakin. Aiemmin soitin teräskielistä akustista, ja siinä tuntuu, että mitään edistymistä ei oikein tapahdu, kun paksupäiset sormeni ei vain kunnolla mahdu tuonne kielille. Aina meinaa osua sormen reuna vierikieliin ja sitten on epäpuhdasta ääntä tarjolla. Toinen juttu se, että ei meinaa sormivoimat kehittyä niin, että teräskielistä jaksaisi puhtaalla äänellä.
Eli nyt mennään klassisella kitaralla ja samantien klassisella "tyylillä". Kuuntelupuolella kevyt musiikki & rock on kyllä paljon tutumpaa, mutta tässä klassisen soittamisessa on paljon hyviä puolia; noiden jo mainittujen lisäksi. Löytyy paljon soitettavaa materiaalia ja melko mukavasti luokiteltuna aivan alkeista pikkuhiljaa vaikeampaan: beginner, intermediate, advanced. Myös löytyy malliksi hyviä Youtube-videoita, joissa muut aloittelijat, niin nuoret kuin vanhatkin, soittavat samoja alkeiskappaleita. Samanlaista en ole löytänyt samalla tavalla hyvin kevyemmän kitaroinnin puolelta. Jossain määrin innostavaa on myös katsella klassisen kitaran mestareiden videoita. Esimerkiksi joku Ana Vidovic, jonka tekniikka on aivan käsittämättömän upea, mutta silti soittaa myös ns. "tunteella". Esim. tässä http://www.youtube.com/watch?v=5cHC51nL-PM&feature=related. Ei ehkä kuulu smalla tavalla kitaran mestareihin, mutta ansaitsee maininnan on ranskalainen "kuorma-auton kuljettajan näköinen" Frederick Mesnier, joka soittelee omia sävellyksiään kohtuullisen vakuuttavalla tavalla. Esim. tässä http://www.youtube.com/watch?v=2cW82NEivjo.
Nykyään olen sikäli lempeä itseäni kohtaan, että lasken kitaraharrastukseen kuuluvaksi, soittamisen lisäksi, tällaisten videoiden katselun ja kuuntelun. Ikäänkuin laajasti ottaen kitaramusiikkiin perehtymisen kaikella mahdollisella tavalla. Kun itsekkiin soittaa, no ainakin yrittää, niin muiden soittamisestakin saa enemmän irti.

Ei perheenpäällä ole mitään harrastustani vastaan.
 
Päinvastoin, itsehän aikanaan velvoitti ostamaan sähkiskamat vajaat 10 v sitten 40v lahjaksi. Oli kerännyt rahana, kun lähisukulaiset olivat lahjatoiveita miettineet.
 
Yhtään ei soittamiseni häiritse perhe-elämää. Soittelen pääosin olohuoneessa. Ja vaimo kun rupeaa televisiota katseleen, niin vartissa jo nukahtaa sovalle. Aika kovaakin saa möyrästää, eikä unet häiriinny. Sitten hätkähtää hereille, kun tulee hiljaisuus ja samuttelee valoja.
Luulen että kuitenkin pitää enemmän akustisella soittelusta ja rautsikkahenkisestä,
siis agents-apinoinnistani. Hevi-riffittelyn yhteydessä on joskus pyydetty pinentämään volumea.
 
Hyvin on uponneet perusteluni kitara ja vahvistinostoksiin. Stratolla ja voxilla kevyempää, Paulilla ja mallintavalla raskaampaa.
Jos jotain on hankintalistallani, niin yleensö kommentti on, että kannattaa ostaa silloinkuin tapeellinen tulee vastaan etuisasti.
Periaatteessa olen saanut jo luvan ostaa putkivahvistimen,telen tai bassokamat.
Tai varmaan kaikki nuo ajan kuluessa.
 
Yleensä lupailen, että hankin sitten vasta, kun jokin oikeasti tarpeellinen tavara on hankittu. Seuraavaksi on tiskikone uusintavuorossa., ja parin huoneen pintaremontit.Sen jälkeen.....ekat bassokamat ehkä???
 
Ehkä ymmärrys riittäisi siihenkin, että olisi soittokavereita, joiden kanssa kerran pari viikossa kokoontuisi treenaamaan
 
Ei vaimolla mitään kalliita harrastuksia ole. Esim. harrastaa lukemista, meillä on monta hyllymetriä kirjoja,omiakin. Ja kymmeniä lainassa kirjastosta,lukee pari kirjaa viikossa.
Ja sitten ne käsityöt.....Meillä on yksi pikkuhuone täynnä kankaita ja kutomattomia lankoja. ---Siis kutomattomia villalankoja on kai kymmeniä kiloja !!! Kai sitä kuluukin, koska tytöllä ja vaimolla on melkein koko ajan pari käsityötä vireillä.
Ai niiin, sitten kirppareilta ilmaantuu vanhoja huonekaluja, joita sitten vaimo talvella naisten puutyökursilla fiksalee/entisöi kuntoon. Ei mitään arvoantikkia, mutta kuitenkin käyttöhuonerkaluja jostain 30-50 luvulta.
Ei sekään mikään kovin kallis harrastus ole, mutta kampetta alkaa kohta olla turhan paljon. Yhtä vanhaa pöytää,jossa pari laatikkoa ja hylly olen kehunut, että se sopisi tosi hyvin minun musa-corneriin vox-cambridgen alle......
 
Jälkikasvu ei ole osoittanut mitään kiinnostusta soittolaitteisiin. Muutama vuosi sitten tyttö kyllä kuljetti cd-hyllystä levyjä omaan käyttöönsä: Purplea,Zeppeliiniä,Maidenia ja Sabbathia-----Metallica on kuulemma baskaa. Poikaa ei paljon musa kiinnosta edes kuunneltuna.

TCC: Kyllä vaan tuntuu uskomattoman hankalalta saada sormet liikkumaan sujuvasti.. Olis varmaan pitänyt aloittaa joku 30v. sitten!!!
 
Kannattaa tehdä väyryset kun on aikansa hinkannut sitä sormiharjoitusta eikä se mee.
 
Nukutun yön jälkeen menee!
 
Mielikuvaharjoitukset kehiin.

TCC: Kyllä vaan tuntuu uskomattoman hankalalta saada sormet liikkumaan sujuvasti.. Olis varmaan pitänyt aloittaa joku 30v. sitten!!!
 
Se on piiitkä tie :) omalla kohdalla on jotain tapahtunut, ei mitään harppauksia mutta edistystä kuitenkin. Basso on sylissä aika monesti päivän aikana ja siitä vaan jotain lurituksia vetelee...

Itte olen jo aikapäiviä sitten luvannu ittelleni, et kun mä täytän viiskytä, niin hankin ittelleni saksofonin ja opettelen soittamaan sitä.
Aika ei o vielä tänään käsillä, mut lähestyy liiankin nopeasti.
Virituoosiksi en sit enää pyri, mut johan ny on perhana, jos ei joku päivä sit tönön portailta kesäiltaan pölähdä "kun hämärtää- hän kumartaa".

Kyllä piitkä on tosiaan tie, kivinenkin vielä. Tunneilla tulee käytyä, ja melkein jokapäivä räpyteltyä, mutta vaikeeta on! Tuntuu niin käsittämättömältä että muut pystyy vaihtamaan sointuja silleen "lennosta"! No kai tää tästä joskus, onneksi reaaliteetit on tiedossa, aloittaminen 30v. liian myöhään. Jos nyt senverran oppis että kehtais sanoa kitaransoiton harrastukseksi!