Keskustelua raskaammasta musiikista ›

pehko: en muuten tunnusta, koska en ole!
 
Et ole mies. Hihhihhih

hullu_ukko: Domination julkaistiin Toukokuussa vuonna -95, Deathin Symbolic julkaistiin saman vuoden Maaliskuussa, jos en muista aivan väärin. En näe lausunnossa mitään kummallista siis.
 
Eiku joo! Sori, mä jostaki ihmeen syystä kuvittelin sen tulleen tasan vuonna 90, vaikkaki eihä silloin vielä oltu julkastu edes "Blessed Are The Sick"-albumia. No eipä siinä kommentissa sitte mitään hämmästeltävää ole.
 
Meadow: Kyllä minulla tulee kieltämättä ikävä örinöitä ja deathmetal-elementtejä.
 
Mutta eihän ne vanhat levyt sieltä mihinkään katoa. Kyllä mää ainaki oon iloinen, että vähän muutostaki tulee uuteen levyyn ja vieläpä että se on enemmän progerockmainen

EvilDead: Mutta eihän ne vanhat levyt sieltä mihinkään katoa.
 
Harvinaisen totta, mutta pointtini ei todellakaan ollut tämä.

Meadow: Harvinaisen totta, mutta pointtini ei todellakaan ollut tämä.
 
Pakko se oli mulla kuitenki todeta ja myönnän, että mielenkiinnolla oisin odottanu vielä tulevan yhtä hyviä kappaleita kuin Heir Apparent, jossa deathmetal vaikutteet olisivat noin läsnä ja hyvin toteutettu. Uskon kuitenkin, että se sama "tyyli" olisi alkanut kuulostamaan toistamiselta.
 
http://www.youtube.com/watch?v=NdXQPqCFHm0&feature=related
btw, hieno live veto tuosta biisistä. Åkerfeldtillä MA:n paita... :D

En sitten tiiä oonko ihan nössö takapihan poika, mutta jos joku rankka hevi-bändi tekee nössöä balladi musaa niin tykkään niistä biiseistä lähes poikkeuksetta. Silti Arttu Wiskari ei iske sitten millään.

No, jotenkinpa veikkaan, ettei Opethin nykysuunta ole se lopullinen juttu. Eli eiköhän sieltä niitä mörähdyksiä kuulla seuraavilla levyilla taas...

Kuuntelin levyn puoliväliin ja aika hirveä pettymys yllätti. Kuvitelkaa Opethin viimeisimpien levyjen suvantokohdista tehty pastissi. Sillä sitä tämä totisesti on.
Odotin jotain todella räväyttävää 1970-luvun parhaiden progebändien hengessä tehtyä hullua ja kokeilevaa rock-levyä, mutta ei sitte väkisin. Väsynyttä sanon minä.
 
Toisaalta en tykännyt myöskään edellisestä levystä aluksi yhtään, mutta vängällä kuuntelemalla siitä tuli ihan perus ok taustamusaa junamatkoille. Ehkä tästäkin tulee vielä välttävä levy kun jaksaa kuunnella.
Mitään My Arms Your Hearse / Blackwater Park/ Ghost Reveries - tason mestariteosta en odota.

Decadetroll: No, jotenkinpa veikkaan, ettei Opethin nykysuunta ole se lopullinen juttu. Eli eiköhän sieltä niitä mörähdyksiä kuulla seuraavilla levyilla taas...
 
Jep. Tää on se juttu mikä "lohduttaa", kun on ikävä niitä örinöitä yms. rankempia ominaisuuksia. Ja kuten sanottu, ei ne vanhat biisit sieltä mihkään häviä. Livenä toivottavasti sitten yhtä laajasti kaikenlaista matskua sekaisin, kuin ennenkin. En tiedä toimisiko se samanlainen rakenne, mikä oli Lamentationsilla, että ekaan settiin vaikka uuden levyn progetuhinoita sun muita Burdeneita, tokaan sitten rankempaa vaihdetta silmään. En tiiä, kunhan höpisen.

nypdjaz: Kuuntelin levyn puoliväliin ja aika hirveä pettymys yllätti. Kuvitelkaa Opethin viimeisimpien levyjen suvantokohdista tehty pastissi. Sillä sitä tämä totisesti on.
Odotin jotain todella räväyttävää 1970-luvun parhaiden progebändien hengessä tehtyä hullua ja kokeilevaa rock-levyä, mutta ei sitte väkisin. Väsynyttä sanon minä.
 
Toisaalta en tykännyt myöskään edellisestä levystä aluksi yhtään, mutta vängällä kuuntelemalla siitä tuli ihan perus ok taustamusaa junamatkoille. Ehkä tästäkin tulee vielä välttävä levy kun jaksaa kuunnella.
Mitään My Arms Your Hearse / Blackwater Park/ Ghost Reveries - tason mestariteosta en odota.
 
Opeth on kyllä siitä mielenkiintoinen bändi, että tähän mennessä se ei ole onnistunut tekemään huonoa levyä, mutta levyjä jotka voivat vaatia aikansa tai fiiliksensä toimiakseen. Esim. Mä voisin uskaltaa sanoa, että My Arms, Your Hearse-albumi on ehkä huonoimpia Opethin levyjä. Toisaalta mä en ole vielä ostanut Blackwater Parkin jälkeisiä levyjä, paitsi Ghost Reveriesin. Joka tapauksessa, My Arms on hiukan puutununen ja ailahtelevan oloinen minun mielestä. Kappaleet ovat kuin sen alkutuotannon räkäisyyden ja tämän uudemman progerock/deathmetal tyylin välimaastolta. Siellä on omat hyvät hetkensä, mutta eipä ole siltikään tahtonut toimia mulle kokonaisuudessaansa. Oon mä sen levyn jo omistanu vuoden ja kuunnellut monia kertoja.
 
Pointtina oli se, miten Opethin levyt pystyvät jakamaan mielipiteitä kuuntelijoille.

Tykkään siitä että Åkerfeltillä oli munaa uusiutua eikä tehdä sitä mitä fanit olisivat välttämättä halunneet. Mielummin örinät pois ja erilainen levy kun painaa 20 vuotta ja tekee sitä samaa.

AnonHero: Tykkään siitä että Åkerfeltillä oli munaa uusiutua eikä tehdä sitä mitä fanit olisivat välttämättä halunneet. Mielummin örinät pois ja erilainen levy kun painaa 20 vuotta ja tekee sitä samaa.
 
Kyllä. Mikäli Soundin haastattelusta mitään ymmärsin rivien välistä, niin joko tyyliin oli tultava iso muutos, tai koko bändi olisi lopettanut. Ensimmäinen vaihtoehto kelpaa mulle.

Terry Pantheras: Kyllä. Mikäli Soundin haastattelusta mitään ymmärsin rivien välistä, niin joko tyyliin oli tultava iso muutos, tai koko bändi olisi lopettanut. Ensimmäinen vaihtoehto kelpaa mulle.
 
Äkerfelt sanoi myös jossain haastattelussa että ei keksi montaa yhtyettä jotka kuulostavat vielä kymmenennellä levyllä hyvältä ja hän ei halunnut että Opethilla käy niin.
Siis että eivät kuulosta hyvältä.

En oo kuullu sekuntiakaan tätä uutta matskua, mutta kommentit ja tiedot tulevasta on rohkaisevia. Mua nuo death metal -vaikutteet on muutenkin aina häirinneet tässä muuten hyvässä bändissä, joten en jää niitä kaipaamaan. Watershed iski välittömästi kuin tuhat salamaa, mutta laimeni sitten melkein yhtä nopeasti. Jospa tälle lätylle ei kävis samoin...

Itsellä odotukset edelleen sekuntiakaan kuulematta ovat ristiriitaiset
 
Toisaalta: Pidän paljosta Opethin kaltaisesta musiikista, jossa raskaita metalliosuuksia kontrapoidaan kevyemmillä ja melodisemmilla osuuksilla. Osuudet, jotka eivät ehkä yksinään olisi vakuuttavia, toimivat nimenomaan kontrastien luoman dynamiikan kautta
 
Toisaalta: Opeth on jo tehnyt 20 vuotta periaatteessa samaa levyä (miinus Damnation). Vaihtelu varmasti todellakin virkistää. Asenne luoda Opeth-biisejä ilman metalliosuuksia mutta ei pelkästään akustisvoittoisena antaa tuoreen näkökulman sävellystyöhön.
 
Åkerfeldtin mainitsema pointti bändin pelastamisesta kurssin käännöksellä on myös kysymysmerkki. Esimerkiksi Metallica varmasti pelastui St.Angerin tekemisellä, mutta sen musiikillinen arvo on sitten toinen juttu, tokkopa bändi enää itsekään soittaa sen levyn biisejä keikoillaan.
 
Odotellaan ja kuunnellaan levy sitten rauhassa.

nypdjaz: Kuvitelkaa Opethin viimeisimpien levyjen suvantokohdista tehty pastissi. Sillä sitä tämä totisesti on.
 
Ei sinne päinkään.
 
Aika paljon tämä levy on jo jakanut mielipiteitä. Jyrkimpien mielipiteiden mukaan levy on silkkaa paskaa. Omat fiilikseni ovat on kuitenkin paljon positiivisemmat. Materiaali poikkeaa enemmän vanhasta kuin sinkkubiisin perusteella odotin, mutta en osaa pitää sitä pahana asiana, vaikka vanha tyyli maistuukin.
 
Mitään syväluotaavaa analyysiä en ala näin vähällä kuuntelulla vielä tekemään, mutta hyvä levy on kuitenkin kyseessä. Yksi asia josta en tällä levyllä tykkää on älytön volyymitasojen vaihtelu. Ainakin omaan korvaani hiljaisimmat kohdat ovat niin hiljaisia, että äänenvoimakkuutta täytyy nostaa saadakseni kaiken irti. Tästä seuraa se, että seuraavaksi pärähtävä säröriffi täräyttää rappaukset seiniltä. Åkerfeldt on ottanut hieman erilaisen lähestymistavan laulamiseen tällä levyllä, eivätkä laulusuoritukset kuulosta kovin loisteliailta. Saisi minun puolestani palata vanhaan tyyliin. Valituksen aiheita löytyisi enemmänkin yksittäisistä biiseistä, mutta jätetään nyt kuitenkin väliin.
 
Hyvää tavaraa muuten, mutta aika näyttää nouseeko levy suosikkilevyjeni joukkoon, vai jääkö keskikastin "ihan jees"-levyjen joukkoon Kyllä tämä ihan hyvin odotusteni kanssa on linjassa, vaikka ehkä aivan toiveikkaimpien visioideni tasolle ei päästykään. Ja lisäkuunteluahan tämä vaatii vielä ehdottomasti.

Kuuntelin tuossa levyn läpi ja aika ristiriitaiset fiilikset jäi.
 
Itsekään en ala vielä sen kummemmin arvioimaan, mutta sen verran voin sanoa että todella mielenkiintoinen levy kyseessä. Aika paljon oli kuitenkin juttuja joista en pitänyt: mm päällimmäisenä mieleen jäi levyn "tilkkutäkkimäisyys." Monissa biiseissä on kohtia missä osioiden "vaihdokset" on mun korvaan vähän liian päälle liimatun kuulosia.
 
Soitannollisesti tietenkin aivan helvetin hyvän kuuloista ja Åkerfeldt vetää elämänsä vokaalisuoritukset. Muutamassa kohdassa tosin vokaalit vähän särähtää korvaan falskiudellaan.
 
Slither-kappaleesta jäi ensimmäista kertaa Opethia kuunnellessa sellainen fiilis että olipa turha biisi...
 
Toivottavasti levy alkaa nyt tehokuuntelun myötä aukeamaan paremmin.

Lienee jo vanha, mutta tuossapa Hitlerin kommentteja Heritagesta: http://www.youtube.com/watch?v=paFSKfPaz30

Nuo volyymitason vaihtelut ja kappaleiden sisäiset täysin erilaiset osiot toki tulevat siitä, että pojat ovat kuunnelleet urakalla In The Wake Of Poseidonia. On muuten ihan hemmetin hyvät soundit Heritagella.

Levyn julkaisua odottelevat voi käydä Youtubesta kuuntelemassa herran nimeltä Akerstache näkemyksiä siitä miltä uusi Heritage albumi mahdollisesti kuulostaa:
 
http://www.youtube.com/user/akersta … #p/c/D3BF8563820FD0D5/0/gMyutlaKzK4
 
Kovia biisejä! Heritage (Of Love) ja Slither (My snake all over your body) ainakin rokkaa aivan kybällä!