pekkajau 04.09.2011 02:15:53 | |
---|
No nyt sitten kesän viimeinen keikka on soitettu. Leirintäalueen kioskin terassilla vedettiin akustisena duona ja jumalaut et oli kylmä alkuillasta kun tuuli suoraan kynsiin.Mutta selvittiin! |
Voutilaista lämpättiin. Kyllä pisteet nousi häntä kohtaan ja kovasti! Todella hieno show. "Thank you for the music, white boy". 6-stroke troll #1 |
isojussi 04.09.2011 14:00:38 | |
---|
Hauska kvartettikeikka pitkästä aikaa tuttujen puhaltajien kanssa. Juhlatkin loppuivat jo 23:n kieppeillä eikä tarvinnut itse ajaa - join oikein kaks lonkkua illen mittaan...parasta tässä on se, että ens lauantaina kaks noista tulee mun kanssa taas triokeikalle. Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää. |
Timi 04.09.2011 17:14:14 | |
---|
Eilen Nastolan Pyrylässä hääkeikka.Neljästä setistä alustavasti sovittu.Mutta jo kahden ja puolen jälkeen heittivä meidät pihalle.Sanoinkin pojille että tuskin menee ennes yhteentoista.Kun autoja piha täynnä ja suurin osa vieraista silleen aikuisia.Mutta kovasti kehuivat ja kiittelivät onneaan kun olivat löytäneet ja tilanneet meidät!Viäl tuohon kurmeepuoleen.Paareilla lepäsi kokonainen sikavainaa hyvinkin ruskettuneena ja sisältä täydellisen mureana.Harvoin noista pääsee nauttimaan ja ahmimaan.Hiukan vaivasi edellisen illan kolmen tunnin veneily tuota olotilaa.Onneksi en lähtenyt vielä porukan mukaan Rymy-Eetuun;) Vaikea.Mutta varma! |
Timi 04.09.2011 17:24:14 | |
---|
Epämuusikko: Voutilaista lämpättiin. Kyllä pisteet nousi häntä kohtaan ja kovasti! Todella hieno show. Voutilainen on sairaan hyvä taiteilija,monipuolinen laulaja ja esiintyjä!Minun mielestä paukut riittäisi vaikka tuonne Vegasin estraadeille. Vaikea.Mutta varma! |
hvinnamo 04.09.2011 17:45:46 | |
---|
isojussi: Hauska kvartettikeikka pitkästä aikaa tuttujen puhaltajien kanssa. Juhlatkin loppuivat jo 23:n kieppeillä eikä tarvinnut itse ajaa - join oikein kaks lonkkua illen mittaan...parasta tässä on se, että ens lauantaina kaks noista tulee mun kanssa taas triokeikalle. Ai kumpikin ? :P |
sonor man 04.09.2011 18:19:22 | |
---|
Eilen Lohirannan lomakylä Sonkajärvi tulen ja valon juhla,mutta,mutta oli maan perusteellisen kylmä sisällä vaikka olikin ikkunalliset seinät.Minun kohdalla yläpuolella oli semmonen lämmitin mutta toisilla ei mitään joten taisi poikia villuuttaa kosketinsoittajalla hieman sormi hyytymää.Alkoihan tuo käymään jo kurkunkin päälle hengen höyrytessä ja vielä oli koitettava laulaa.Onneksi päästiin tuntia aiemmin pois ja ulkolämpötila oli +1. |
isojussi 04.09.2011 23:31:30 | |
---|
hvinnamo: Ai kumpikin ? :P Hahhaa... jaa niin juu ne lonkut... torvetoitottajia tarkoitin - lonkut kusin kotipihaan viime yönä... Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää. |
Qsine 05.09.2011 17:53:02 | |
---|
Juukuulkka'! Mykkäleffasäestys, varustuksena mm. knalli. Puolitoista tuntia kun kiehnää pianopallin päällä, niin väkisinkin metaania kertyy, olit sitten joplin tai gothoni. Keikanjälkeinen ympäristö oli kuitenkin liian sosiaalinen, joten en saattanut flatuloida ennen kuin hotellin hississä matkalla ylös. No, perillä odotti tietenkin westendiläisyyttä henkivä kolmelapsinen perhe omaa hissiinpääsyään. Pakenin käytävälle, selkäni takaa kuulin miesäänen: "Täällä haisee", ja heti perään naisäänen: "Ihan hirvittävältä". Olen varma, että seuraava repliikki hississä oli lapselta: "Se oli varmaan se lihava knallipäinen mies". Ai niin, meni se keikkakin ihan jees'sti. "Intercourse the penguin!" |
rintapek 05.09.2011 19:12:44 | |
---|
Qsine: Juukuulkka'! Pakenin käytävälle, selkäni takaa kuulin miesäänen: "Täällä haisee", ja heti perään naisäänen: "Ihan hirvittävältä". Olen varma, että seuraava repliikki hississä oli lapselta: "Se oli varmaan se lihava knallipäinen mies". Ai niin, meni se keikkakin ihan jees'sti. Edenin roudahississä haisi oksennus. Ja meinaan, et oikeesti haisi niin, et pahaa teki. Käy pierasemassa siellä, ni pääset eroon peräkaasusta ja ton hissin tuoksu paranee. Win- win- tilanne. One kind of music only - the good kind |
rintapek 05.09.2011 20:02:59 | |
---|
Ääh, anteeksi. Tää on viimekeikkaketju. Edeni ei enää siihen kuulu. Oltiin lauantaina privakeikalla Pärnussa. Sai tuntitolkulla istua vuokratun, lahon miljoonasprintterin kyydissä päästäkseen persnettokeikalle ja sit soitteluiden jälkeen kauheesti ilmaista brenkkua. Tuli hirveen ammattimuusikkomainen olo. Mut on mul tarinakin. En niin hirveesti pystyny seuraamaan et mitä siin parketilla tapahtuu, mut näin kyllä, et siin joku rättilumppu lenteli minnesattuu. No, se puolitoistametrinen kymmenen senttiä leveä tekstiilivyö sit sattui lentämään suoraan tomin ja virvelin päälle. Omistaja sit ennen seuraavaa kappaletta tunkeutui solistin ja basistin välistä sevverran lauteille, et sai anteeksipyydellen noukittua omansa pois. Mut tosta tuli palautetta. Joku tilanteen oli nähny ja kun mä keikan jälkeen istuin baaritiskillä imuroimassa niit bändin piikkikaljoja, ni hää tuli nykäisemään hihasta ja sanoi, et kyseessä oli hatunnoston arvoinen suoritus. Pannujen päälle lentää rättilumppua ja jätkä ei silmäänsä räpäytä ja soitto sen kun soi. Hänen mielestään käsittämätöntä ja antoi kuulemma erittäin ammattimaisen vaikutelman. No mä olin tos kehuvaiheessa jo niin hönössä, et en mä muuta osannu vastata ko että sit meikäläinen hämääntyy, jos heitetään rengasraudalla tai pikkuhousuilla, mut tommoinen kevyt tekstiili ei noit sähköpannuja hirveesti häiritte. Mut oli kuulemma ihan uskomattomalta näyttävä juttu, ja hänen mielestään käsittämättömällä ammattitaidolla hoidettu? Mut kyl tämmöinen harrastehumppaaja tommoiset kehut ottaa vastaan ihan hyvillä mielin. One kind of music only - the good kind |
jeppeq 07.09.2011 13:59:49 | |
---|
Eile hais pyhäsalmen lavan takahuoneessa p...a, liekkö päässy vessanpöntönputki kuivamaan. Oli huisin mukava pistellä kahvivoileipääkurkullajatomaatilla kun sai mausteet kaupan päälle. Siihen loppu kesän naistentanssit (päättäjäiset). Kolmelta kotona ja kuuvelta ylös - "hyvä meininki, jos sopii.." Painava, mutta kevytmielinen. |
Deccho 09.09.2011 18:44:55 (muokattu 09.09.2011 18:46:28) | |
---|
Qsine: Puolitoista tuntia kun kiehnää pianopallin päällä, niin väkisinkin metaania kertyy, olit sitten joplin tai gothoni. Paha paikka. Poliisit ovat tämän oivaltaneet ja varastoivat metaanin nahkahousuihin ja laskevat sen vasta laitoksella tuurin loppuessa pois. Tämä tarina on tosi, sillä sen kertoi ylikonstaapeli. Viime keikka oli isolla tanssilavalla heinäkuussa ja sujui ok. |
humppahanuristi 10.09.2011 23:53:48 | |
---|
Hääkeikka heitetty, ennätysnopea roudaus: ~20min viimeisestä kappaleesta siihen kun auto lähti pihasta. Siskon tupareillakin jo käyty. Vielä olisi ollut yhdet 50v juhlat tuossa kylällä mutta ei jaksa, pitäisi kilometri kävellä suuntaansa. Humpasta rautalankaan...
http://www.myspace.com/tanssiorkesterigalaxie |
isojussi 11.09.2011 05:10:37 | |
---|
Näin se pitää mennä: Mukava triokeikka Ahlmannilla: 19:30 meidän eka setti 20:30 karaoke 21:30 iltapala 22:00 meidän toka setti 23:00 karaoke 23:50 viimeiset valssit 24:00 pillit pussiin ja kotiin. Erittäin fiksu juttu tilaajalta satsata ammattikaraokehemmoon. Koko ajan tapahtu ja tunnin setti eim oo paha, kun välissä on tunnin tauko. Humpan suurin sooloakti ja armoitettu artisti - pätevä kuin pänti, ylevä kuin yhtye, oiva kuin orkesteri ja taimissa kuin tanssimuusikko. Lisäksi lämmin käsi, suuri sydän ja iso pää. |
Tankero 11.09.2011 16:47:13 | |
---|
Viime keikka oli suksee. Encorea piti takoa usemapaan kertaan. Humppajyrä |
Lucky 7 12.09.2011 16:58:10 | |
---|
Naapurivaaralla on aivan mahtavaa käydä. Siellä sais moni järkkäri käydä opintomatkalla, miten asiat voidaan hoitaa. On virvokkeita, kunnolliset takahuone tilat ja aivan uskomattomat syömingit. Henkilökunnasta puhumaatakaan, ja yöpymis mahdollisuus A1 huoneistoissa. Soittaminenkin sujui siinä sivussa, minkä tarjoiluilta ehti. Ja tietenkin iso kiitos rakkaalle viholliselle, Varjokuvalle. Kyöstin sanoin-"Väki ne juhlat tekee". TÄ? |
elektra 13.09.2011 11:41:06 | |
---|
Hyvä suksee Reikäreuna-festivaalilla, 3 x sikariboksikitaraa ja Tykylevits solistina. Ihmetystä riitti. |
kenonen 17.09.2011 11:06:01 | |
---|
Porvoon takana hevon kuusessa, jossain navetan lämmittämättömässä karjakeittiössä 50v bileiden jatkot Triolla Kitara Saksofoni haitari. Mennessä oli ripuli ja kahdesti piti käydä paskallakin matkalla, ennen kuin immodium alkoi vaikuttamaan. Pyörrytti ja oksetti ja paskatti ja oli ihan vitun kylmä. Ylimalkaan ihan ok meno, kokoonpano oli oikea tilaisuuteen ja musiikki mätsäsi tilattua. Toka setin aikana alkoi nousemaan kuume ja otin buranan, jolla sen torppasin. Kylmä hiki päällä sitten vika setti. Otin eli en, so not, kunhan humppa kulkee. COVS no 8 |
haitari 17.09.2011 21:59:10 | |
---|
Uudella kokoonpanolla eka keikka Lahden Kalamarkkinoilla. Väkeä oli ku pipoo. Helppo homma, kun ei tarvinnut kasata pa:ta. Järjestävän seuran puolesta oli ammattiäänisepät ja kunnon pa-kattaus. Tollaseen palveluun olisi helppo tottua! www.keikkamestari.com |