Muusikoiden.net
16.04.2024
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Volumepedaali boostiksi?
1 2
sticky fingers
18.08.2011 21:51:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mitäs kohtuuhintaisia vaihtoehtoja tällaiseksi voisi ajatella?
 
Tilanne on se, että kitarasoundi on tällä hetkellä aikalailla se, mitä haluankin, mutta soolot(leadit pitäisi ajoittain saada paremmin kuuluviin. Tilannehan hoituisi helposti jollain OD-pedaalilla, joita onkin kaappien ja treeniksien nurkissa vaihtoehdoiksi asti, mutta jo ns. pohjilla on sen verran säröä, että sen boostaaminen aiheuttaa oheistuotteena ikävää kiertoa. Haetaan siis pelkää volan nostoa.
 
Aikanaan mulla oli hetken käytössä joku Bossin keinu, olisko ollut FV-50, joka kuitenkin "ala-asennossa" ollessaan söi kaikki yläpäät soundista pois. Halpis se muistaakseni olikin, joten ei sinällään ihme. Nyt luulen, että haluaisin lähinnä yksitoimisen, simppelin polkimen mallia "polkaisulla päälle/pois". Ei siis keinua (välttämättä). Pääasia, että ei soundi tumppuunnu missään vaiheessa ja että sulosävelet soolo-osuuksissa kuuluvat myös yleisölle..
 
Mitä voisitte suositella?
 
...
Antti1
18.08.2011 21:59:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikö tossa menis pelkkä volapotikka purkissa ja siihen yhteyteen tehty treble bleed -kytkentä? Toki namiskuukkeli tarvitaan, josta voi polkasta moodilta toiselle. Sillä saisi vaimennettua mekkalaa esisäädetyn määrän ja sen saa sovitettua toimimaan loopissakin, jos ei halua särömäärään vaikuttaa. Loopin tosin sit täytyy olla sarjamallia, että toimii siellä.
 
Osta Rolandin sähköpannut
Grugi
18.08.2011 22:04:09
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikö tosas vois nyt vaan käyttää sitä kitaran omaa volumea, vaffaria vaan himpun verran kovemmalle ja kun on soolon aika niin pistät kitaran volumen täysille ja johan lähtee.
 
SDMF
Antti1
18.08.2011 22:05:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Grugi: Eikö tosas vois nyt vaan käyttää sitä kitaran omaa volumea, vaffaria vaan himpun verran kovemmalle ja kun on soolon aika niin pistät kitaran volumen täysille ja johan lähtee.
 
Se ei kasvata äänenvoimakkuutta about ollenkaan, jos säröä on jo ns. tarpeeksi. Lisäksi täytyy tehdä toi kytkis siihen kitaraankin, ettei yläpää katoa äänestä.
 
Osta Rolandin sähköpannut
JuSu
18.08.2011 22:06:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sticky fingers:
 
Mitä voisitte suositella?

 
EQ -pedaalia.
 
Laita se signaaliketjussa särön jälkeen, jolloin voit sillä boostata volumea, etkä gainia. EQ:lla voit halutessasi säätää myös sitä lead -soundin sävyä leikkaavammaksi, jolloin se erottuu vieläkin paremmin.
 
JuSu
 
hemmo: kuka sitä nyt vanhana jakfaa nuffia
Grugi
18.08.2011 22:06:29
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Antti1: Se ei kasvata äänenvoimakkuutta about ollenkaan, jos säröä on jo ns. tarpeeksi. Lisäksi täytyy tehdä toi kytkis siihen kitaraankin, ettei yläpää katoa äänestä.
 
Asia pihvi.
 
SDMF
Jucciz
18.08.2011 22:23:20
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En tiedä teistä, mutta mää nostan sooloni xotic effects RC Boosterilla ja se hoitaa homman paremmin kuin hyvin. Lisäksi siinä on kaksialueinen EQ, jolla voi vielä hienosäätää ylä- ja alapäätä soolosoundin osalta. Suosittelen!
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
sticky fingers
18.08.2011 22:23:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

No tässähän jo kaikkea tulikin
 
Volapotikka purkissa kuulostaa yksinkertaisuudessaan hyvältä, mutta jonkun pitäs tehdä mulle se purkki! Tota eq-pedaalia joskus muistan miettineenikin, mutta se oli kokonaan ajatuksena unohtunut.
 
Jos/kun käytän vahvistimen omaa säröä, niin tuo tulisi kai normaalisti vahvistimen eteen, eikä looppiin, eikö?
 
...
sticky fingers
18.08.2011 22:26:03
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: En tiedä teistä, mutta mää nostan sooloni xotic effects RC Boosterilla ja se hoitaa homman paremmin kuin hyvin. Lisäksi siinä on kaksialueinen EQ, jolla voi vielä hienosäätää ylä- ja alapäätä soolosoundin osalta. Suosittelen!
 
Ei mulla sinällään mitään määriteltyä budjettia tälle hankinnalle ole, mutta voi olla, että tämän hinta karkaa käsistä. Hyvä varmasti olisi, ei siinä mitään. Olkoon tämäkin yksi ajatus, jos päätän oikein satsata.
 
...
JuSu
18.08.2011 22:29:49 (muokattu 18.08.2011 22:30:18)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sticky fingers: Tota eq-pedaalia joskus muistan miettineenikin, mutta se oli kokonaan ajatuksena unohtunut.
 
Jos/kun käytän vahvistimen omaa säröä, niin tuo tulisi kai normaalisti vahvistimen eteen, eikä looppiin, eikö?

 
Ei, vaan nimenomaan looppiin.
 
Jos laitat sen ennen säröjä (eli vahvistimen eteen), se boostaa gainia, ei niinkään volumea.
 
JuSu
 
hemmo: kuka sitä nyt vanhana jakfaa nuffia
hevikukko
18.08.2011 22:36:47
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jos teillä on digitaalisia efektilaitteita ketjussanne joilla soundikohtaisesti voi säätää Outputtia, niin Laittakaa sille kaikista maukkaimmalle Leadillenne Max Output. Kaikille muille jotka ovat ei Lead-soundi, laittakaa pari astetta hiljaisempi taso vaikka miinus 25%. Itse en säätele Leadia Volumella vaan se on itsessään jo muita sen 25% kovempi ulostuloltaan.
Jos mennään aloittajan mukaan että Volume-pedaalilla säädetään Lead, niin aseta Volume pedal Outputiksi ja veivaa se pedaali aina soittaessa siihen 3/4 Output asentoon. Joka kerta ku polkaset pohjaan, saat sen puuttuvan 25% lisää. Olkoon vaikka 20% tai joku muu, mutta samalla periaatteella.
 
Ernie Ball Volume on loistava tähän tarkoitukseen.
 
Mikä Boogie? ... No Mesa Boogie tietenkin! Hahahaa
sticky fingers
18.08.2011 22:41:45
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

JuSu: Ei, vaan nimenomaan looppiin.
 
Jos laitat sen ennen säröjä (eli vahvistimen eteen), se boostaa gainia, ei niinkään volumea.
 
JuSu

 
Hahah! Hyvin luin ton sun aikasemmankin viestin näemmä... Joo, näin päin tietysti.
 
Kiitos.
 
...
hevikukko
18.08.2011 22:48:41 (muokattu 18.08.2011 22:51:58)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Grugi: Eikö tosas vois nyt vaan käyttää sitä kitaran omaa volumea, vaffaria vaan himpun verran kovemmalle ja kun on soolon aika niin pistät kitaran volumen täysille ja johan lähtee.
 
Tässä on se ongelma mikäli kaveri soittaa himpunverran säröisemmällä soundilla että:
 
Kun laitat Volumen hiukan vajaaksi kitarasta särö ei riitä. Jos "boostaat" avaamalla volumee kitarasta kaikki auki, ei ne desibelit paljon nouse. Kun avaat Volan täysille, soundi on juuri se jota haluat boostata. Ratkaisuna siis muu.
 
Mikä Boogie? ... No Mesa Boogie tietenkin! Hahahaa
sticky fingers
18.08.2011 22:53:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hevikukko: Jos teillä on digitaalisia efektilaitteita ketjussanne joilla soundikohtaisesti voi säätää Outputtia, niin Laittakaa sille kaikista maukkaimmalle Leadillenne Max Output. Kaikille muille jotka ovat ei Lead-soundi, laittakaa pari astetta hiljaisempi taso vaikka miinus 25%. Itse en säätele Leadia Volumella vaan se on itsessään jo muita sen 25% kovempi ulostuloltaan.
Jos mennään aloittajan mukaan että Volume-pedaalilla säädetään Lead, niin aseta Volume pedal Outputiksi ja veivaa se pedaali aina soittaessa siihen 3/4 Output asentoon. Joka kerta ku polkaset pohjaan, saat sen puuttuvan 25% lisää. Olkoon vaikka 20% tai joku muu, mutta samalla periaatteella.
 
Ernie Ball Volume on loistava tähän tarkoitukseen.

 
Tästäkin kiitos.
 
...
Lennu
19.08.2011 01:38:42
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: En tiedä teistä, mutta mää nostan sooloni xotic effects RC Boosterilla ja se hoitaa homman paremmin kuin hyvin. Lisäksi siinä on kaksialueinen EQ, jolla voi vielä hienosäätää ylä- ja alapäätä soolosoundin osalta. Suosittelen!
 
Jaa kohtuuhintainen :--D
 
my kaalilaatikko brings all the pierus in the housu
kimurantti1
19.08.2011 02:56:43 (muokattu 19.08.2011 02:58:19)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

sticky fingers: Aikanaan mulla oli hetken käytössä joku Bossin keinu, olisko ollut FV-50, joka kuitenkin "ala-asennossa" ollessaan söi kaikki yläpäät soundista pois.
 
Kaikki passiiviset volumepedaalit toimii noin, koska volumen mukana muuttuu impedanssi. Jos haluaa volumepedaalin toimivan aivan "oikein", eli että soundi pysyy samana riippumatta kiikun asennosta, niin molemmin puolin pedaalia pitäisi olla bufferi.
 
http://www.piecemakerband.com
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
ReBeat
19.08.2011 05:24:45
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Heitä tollanen efektilenkkiin: http://www.musicomlab.co.kr/mvc.htm
 
Torilla on parhaillaan yksi. Ja sitten ohjaat tota MacBook Pro:lla. No ei vaan, jollain perus perus midi-miinalla, esim. TC G-Minor.
 
jyrkalt
19.08.2011 07:33:02 (muokattu 19.08.2011 07:34:04)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

ReBeat: Heitä tollanen efektilenkkiin: http://www.musicomlab.co.kr/mvc.htm
 
Torilla on parhaillaan yksi. Ja sitten ohjaat tota MacBook Pro:lla. No ei vaan, jollain perus perus midi-miinalla, esim. TC G-Minor.

 
Niin tai palkkaa treeneihin ja pikkukeikoille miksaajan :)
 
e: Täähän muuten oikeesti olikin loistava idea. ---> lotto
 
Alkoholiongelma se on sekin kun viina ei maistu.
PJS
19.08.2011 08:30:52
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Lennu: Jaa kohtuuhintainen :--D
 
Jos se pysyy laudassa esim. kymmenenkin vuotta niin ei siinä vielä tuu paljon soittokerralle hintaa.
 
Peace!
Mandarax
19.08.2011 08:31:36
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Boosteri efektiluuppiin. Testaa vaikka tuo LPB-1, sen verran edullinen purkki ettei tule pahasti takkiin vaikka ei sitten tykkäisikään:
http://uraltone.com/kauppa/product_ … id=035287d7ca09918b658383c66e253fd0
 
Tuossa esmeks toinen vaihtoehto, ei hinnalla pilattu sekään:
http://www.thomann.de/fi/mxr_micro_amp_m133.htm
 
Jonkin verran värittää soundia - makuasia taas haittaako se vai ei.
 
I don't care to belong to a club that accepts people like me as members. -Groucho Marx-
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «