Laulaminen ›

Moi!
 
Mulla on lauluharrastusta takana vuoden verran, bänditoimintaa puolisen vuotta.
 
Nyt ollaan toisen bändini kanssa ylittämässä sitä suuuurta ensimmäisen keikan virstanpylvästä. Yleisöä meillä on ulkona järjestettävässä yksityistilaisuudessa vain kymmenestä kahteenkymmentä henkeä.
 
Tällä kokoonpanolla ollaan vedetty melko tunnettuja 70-80 luvun rock'n'roll/bluescovereita,ja ko. iltana olisi tarkoitus esittää juhlijoille jopa 2 kappaletta 45 min settejä. Laulut alkaa olla hanskassa ahkeran treenaamisen tuloksena, mutta lauluhan on vain yksi hyvän esityksen elementti. Lähes yhtä tärkeänä pidän mukaansatempaavaa ja luontevaa ESIINTYMISTÄ, joka on varmasti kompastuskivi omalla kohdallani.. :) Kaipaisinkin vinkkejä kaikkia lavoja valloittaneilta laulajilta, miten saada mahdollisimman energinen ja viihdyttävä esitys aikaiseksi - entä mitä pitäisi ottaa huomioon? Harjoitellaanko spiikit etukäteen? Täytyyköö jokainen kappale esitellä nimeltä jos kyseessä on coverit? Onko vinkkejä jännittämiseen tms?
 
Pelkästään jo se, että treenikämpässä laulaminen ja soitanta on tapahtunut rumpuja päin, mietityttää, keikallahan olisi suotavaa katsoa yleisöön heh. Treeneissä olen toistaiseksi laulanut ständin kanssa koska olen huomannut sen paremmaksi laulutekniikan kannalta näin alkuvaiheessa, mutta kokonainen keikkasetti ständillä tuntuu aika flegmaattiselta eikä edusta ihan sen tyyppistä lavashowta jota tahtoisin tarjoilla. Toisaalta treeneissä ei pa:n takia ole voinut sen mikin kanssa kauheasti hytkyäkään, ja nyt kun mietin ilman ständiä esiintymistä niin tuntuu hieman aseettomalta ;)
 
Kaikki saamani vinkit ovat painottuneet siihen että esiintymisen/liikkumisen lavalla tulee olla ennen kaikkea luontevaa. Mutta mikä on luontevaa jos lähtökohdat on.. mitättömät? Tarviiko ekalla keikalla (yrittää) olla Christina Aguilera? :)
 
Olen siinä mielessä onnekas että tällä keikalla on mitä parhaimmat puitteet "ekaksi keikaksi", koska yleisöä on vähän ja he ovat kaikki leppoisia tyyppejä, tosin pelottaa että laulu jää muiden soittimien jalkoihin, etten kuule tms.. Lisäksi kaksi settiä tietää tuplasti kokemusta minulle :) Mutta tää aihe tulee olemaan lähitulevaisuudessa paljon tapetilla omalla kohdallani, joten kertokaa ihmeessä miten teistä on tullut valovoimaisia esiintyjiä?

saniee: Kaipaisinkin vinkkejä kaikkia lavoja valloittaneilta laulajilta, miten saada mahdollisimman energinen ja viihdyttävä esitys aikaiseksi - entä mitä pitäisi ottaa huomioon? Harjoitellaanko spiikit etukäteen? Täytyyköö jokainen kappale esitellä nimeltä jos kyseessä on coverit? Onko vinkkejä jännittämiseen tms?
 
No, joitaki spiikien kohtia voi reenailla etukäteen, jottei sitten tökkis keikalla. Parempi siis, ettei vedä spiikkiä ku se, et vetää jonkun onnettoman huonon. Ainaki munsta. Biisejä ei tartte esitellä etukäteen, vaikka olisikin omia. Ainakaan jokaista kappaletta. Jos kitaristit säätää kamojaan tahi muuta, niin siinä tapauksessa olisi hyvä tietenkin jotakin koittaa keksiä... :)
 
Kaikki saamani vinkit ovat painottuneet siihen että esiintymisen/liikkumisen lavalla tulee olla ennen kaikkea luontevaa. Mutta mikä on luontevaa jos lähtökohdat on.. mitättömät? Tarviiko ekalla keikalla (yrittää) olla Christina Aguilera? :)
 
Näinhän se on. Mutta toisaalta, lavalle ei mennä pyytämään anteeksi, vaan vetämään show! Jos et ole maailman paras laulaja, niin uskottele itsellesi niin. http://www.youtube.com/watch?v=u0xsRgivU4M Freddiekin oli siviilissä kuulemma melkoisen ujo ja vaatimaton, mutta huokuuko livevedoista? Ei. Tosin laulajana melkoisen mahtava muutenkin. Eli: Usko siihen, että olet hyvä ja että homma menee putkeen. Ja muista sekin, ettei pienet mokat kaada maailmaa. Suurin osa tuskin edes huomaa niitä.
 
Olen siinä mielessä onnekas että tällä keikalla on mitä parhaimmat puitteet "ekaksi keikaksi", koska yleisöä on vähän ja he ovat kaikki leppoisia tyyppejä, tosin pelottaa että laulu jää muiden soittimien jalkoihin, etten kuule tms.. Lisäksi kaksi settiä tietää tuplasti kokemusta minulle :) Mutta tää aihe tulee olemaan lähitulevaisuudessa paljon tapetilla omalla kohdallani, joten kertokaa ihmeessä miten teistä on tullut valovoimaisia esiintyjiä?
 
Itte en oo sinänsä laulajan uraa yhtä keikkaa poislukien harjoittanut, mutta kolmella eri soittimella olen jonkinmoista showta vetänyt. Se on hyvä lähtökohta kun huomaa, ettei yleisö pure. Sit vapautuu homma ja niin edelleen. Onnea laulutähden uralle!

Minä sanoisin että ole oma itsesi. Toiset saa sen jumalattoman adrenaliinikickin yleisöstä että ne muuttuu ihan toiseksi persoonaksi lavalla, toiset taas ei. Toki onhan se vähän tympeää katsoa jos laulaja rokkibiisejä vetäessäänkin katselee kengänkärkiään, mutta vielä v-mäisempää on kyllä katsoa sellaista wannabe-rockstaraa ja yliyrittämistä.
 
Ei minua koskaan ole häirinnyt suomalaisista esim. Timo Rautiaisen tai Marco Hietalan ujous lavalla. Enemmän se antaa semmoisen tunteen että kaverit antavat itsensä näkyä semmoisena kuin ovat kun eivät hulluna vouhkaa koko aikaa. Ääriesimerkki kuitenkin lienee Johanna Iivanainen, jonka arka esiintyminen on kyllä ihan mahtavaa seurattavaa ja muodostunut jo jonkinlaiseksi tavaramerkiksi.

Mulla on ollut esiintymisen kanssa yksi perussääntö: anna yleisön tuntea olonsa "turvalliseksi". Tää ei nyt tarkoita, etteikö voisi tehdä kaikenlaista hurjaa ja hullua lavalla, päinvastoin.
 
Mutta sellainen tietty asenne kannattaa säilyttää, että me ollaan bändi, tää homma on meillä hanskassa ja hoidossa. Yleisöä ei pikkumokat kiinnosta, mutta jos esiintyjä rupeaa pyytelemään anteeksi, heittämään vaivaannuttavaa (tai mikä pahempaa, vaivaantunutta) läppää tai sekoilemaan, tulee kuulijalle myötähäpeän tunne. Se ei ole kiva tunne.
 
Siis: jos mokaat, älä mainitsekaan siitä, älä varsinkaan pyydä anteeksi. Jos taas mokaat niin pahasti että biisi pitää keskeyttää, lasket tyynesti yy-kaa-koo-nee ja taas mennään. Itse kunnioitan ainakin yhtä paljon sellaisia muusikoita jotka selviytyvät vaikeuksista lavalla kuin niitä jotka eivät niihin joudu.
 
Ja vielä: jos ei ole mitään sanottavaa spiikiksi, älä sano. Sammakoita sieltä tulee kuitenkin, ja ne aiheuttavat myötähäpeää. Mieti etukäteen ainakin viidenkymmenen ensimmäisen keikan sanomiset, sitten se alkaa tulla rutiinilla.
 
t. kahden originaalibändin liideri, laulava basisti

JudeJude: Siis: jos mokaat, älä mainitsekaan siitä, älä varsinkaan pyydä anteeksi. Jos taas mokaat niin pahasti että biisi pitää keskeyttää, lasket tyynesti yy-kaa-koo-nee ja taas mennään. Itse kunnioitan ainakin yhtä paljon sellaisia muusikoita jotka selviytyvät vaikeuksista lavalla kuin niitä jotka eivät niihin joudu.
 
Mokailu kuuluu keikkailuun. Ruisrockissa tulin todistaneeksi isompia ja pienempiä mokia. Kaksi oli sellaisia, joissa piti startata uusiksi, ja molemmissa orkesteri solistinsa suulla totesi jotakin pohjalta vituiks män. Mutta tekivät sen hyväntuulisesti hymyillen, eikä marakasseja paiskoen. Siitä sitten uusi startti, ja ainakin minulla oli vielä mukavampaa kuin ennen niitä mokia. Jotenkin siinä tuli enemmän osalliseksi. Mutta anteeksipyytelyä ei näilläkään ollut - eikä pidäkään olla.