Räkkipeli 21.07.2011 12:24:26 | |
---|
MJ-2: Täytyypä palata aiheeseen ja kokemuksiin, ehkä puoliksi off-topicina :) Sain siis viime viikolla jenkeistä tilatun WR1:n vihdoin käsiini. Ensimmäisten testausten jälkeen olo oli vähän hölmistynyt. Soundi kuulosti pienen Craten luottocomboni kautta jotenkin tunkkaiselta ja vaisulta ja sointi epävakaalta, eli joltain muulta kuin mitä odotin sen olevan. (Mainittakoon tähän että tallassa on SD:n Invader). Ajattelin, että kunhan saan ainakin tehdaskielet vaihdettua Ernie Ballin settiin ja säädöt kohdalleen, niin eiköhän ala ääni muuttua. Maanantaina testailin sitten kunnolla uusilla kielillä ja tulos oli aivan sama. Edelleen melko tunkkainen ja vaisu soundi. Veti vähän kalpeaksi...ja mietin, että tässä sitä nyt ollaan, kun tilaillaan sokkona kallista kitaraa. Ajattelin, että nyt lähtee kyllä tallamikki vaihtoon, ja todellakin toivoin, että se ratkaisisi asian, eikä kyse olisi mistään isommasta. Täysin väärä mikki minulle, tuumasin. Päätin kuitenkin käydä vielä treenikämpällä kokeilemassa, miltä kitara kuulostaisi 6505:n kautta eri säädöillä, ennen kuin tekisin mitään ratkaisevia liikkeitä. Täytyy sanoa, että leuka tipahti maahan jo ekoilla plekun näppäyksillä! Niin huomattava ero kitaran soinnissa. Tuntui että kitara olisi herännyt henkiin vasta saadessaan Hi-gain nupin kaverikseen. Tuo Invaderhan taitaa olla aika omalaatuinen mikki (itselle täysin uusi tuttavuus), mutta en olisi uskonut sillä olevan tuollaista roolia tuon kaltaisen kitaran soinnin jämäkkyyden esiin tuomiseen. Kummankin vahvistimen kautta on tullut soitettua erilaisilla kitara/mikki-yhdistelmillä, ja koskaan ei ole itse kitaran ominaissointi "vääristynyt" kuten tässä tapauksessa. Vieläkin vähän hämmentynyt olo... Lopullinen totuus selvinnee vasta treeneissä bändin kanssa. Siltä kuitenkin ikävä kyllä vaikuttaa, että himasoittoon ei nykyisestä konfiguraatiosta ole. Ehkäpä tämä juttu olisi mennyt vaikka Invader -topiciin, mutta tulipa kirjoitettua :) Nyt täytyy huomauttaa että sillä mikillä ei ole hirveästi tekemistä kitaran "soinnin" kanssa. USA Jacksonit ovat vaan niin laatukitaroita joiden luonnollinen sointi on vaan niin hyvä. Vähän sama kuin kokeilin näitä Wolf -kitaroita joita jengi tilaili tässä taannoin. Halpa paska kitara, mutta soi helvetin hyvin! If you want to know what other people hear when they listen to music, listen to music you don't understand. -Guthrie Govan |
Juicy 21.07.2011 15:26:14 (muokattu 21.07.2011 15:26:37) | |
---|
Juicy: Tässä syksyn korvilla meni yksi Gun Metal Gray-warrior ebayssa n. 1400€... Onneksi mun huutomaatti oli jotain 1200-1300. Kiroilin "vähän". Hoho. Vanha ketju, mutta nyt voi sanoa ettei enää kyl harmita yhtään... =) Fureimumeipurutoppu is attractive beautiful! |
Kivijalka 21.07.2011 15:53:19 | |
---|
Juicy: Hoho. Vanha ketju, mutta nyt voi sanoa ettei enää kyl harmita yhtään... =) Amfiääni vie Jaskaa 100-0? A million miles from nowhere, Dragon Lance burns hot. By the fire of a horse's ghost, a minnow would be lost... Cha-cha-changes... Tits... A fish... A fish with tits. Titty fish. |
Mandarax 21.07.2011 17:06:38 | |
---|
Juicy: Hoho. Vanha ketju, mutta nyt voi sanoa ettei enää kyl harmita yhtään... =) Sääkö sen Jonnen luutun torilta poistit? Hintakin taisi olla enemmän kuin kohdillaan tuossa loppumetreillä. I don't care to belong to a club that accepts people like me as members. -Groucho Marx- |
Morri 21.07.2011 17:15:53 | |
---|
Vihdoinkin tuli ostettua ensimmäinen Jackson, tosin ei ihan "perinteistä" sellaista, tilasin nimittäin itselleni syntymäpäivälahjaksi Adrian Smith Signaturen (valkoinen eben-otelaudalla). Dont mess with Keith Richards!
http://www.youtube.com/watch?v=KyK0y02HvVc&feature=related
" Good evening, it is good to see you all... it is good to see anybody... ;)" |
Juicy 21.07.2011 19:47:05 | |
---|
Mandarax: Sääkö sen Jonnen luutun torilta poistit? Hintakin taisi olla enemmän kuin kohdillaan tuossa loppumetreillä. Niinhän tuo oli, vaikka olihan se ollut halvemmallakin tarjolla jossain välissä... Ja mitä tulee ketjun aiheeseen, niin jotenkin ei enää ole kaasutelleet noi jenkkijaskat silleen samalla tavalla. =) Tosin mistäs sitä koskaan tietää, never say never. WR1 ja jenkki-Kelly vois olla kiva ottaa testiin vielä joskus tässä elämässä. Fureimumeipurutoppu is attractive beautiful! |
Mr. Speed 22.07.2011 10:56:35 | |
---|
Kivijalka: Amfiääni vie Jaskaa 100-0? Itse väittäisin että oma Anhvitsöyndi vie jokaista omistuksessa ollutta Jassonia aikalailla kuin pässiä narussa. http://www.sieni.us/?id=38
http://www.mikseri.net/artists/?id=135143 |
aalataur 22.07.2011 13:09:30 (muokattu 22.07.2011 13:11:16) | |
---|
Onneks en ole kokeillut yhtään Amfisoundia, kallista lystiä. Mut en mä usko että se mun soitolle paljoa tekisi, keskilaatuinen USA Jackson on jo niin hyvä instrumentti, että jos ei kuulosta hyvältä niin ei kyllä kuulosta Amfisoundilla tai millään muullakaan. Lopetin kitaroiden vertailun siinä vaiheessa kun kaverini jonka ainoa soitin on Meksikossa tehty Stratocaster, tilutti mut suohon. http://hikipedia.info/wiki/Tilutus |
Kivijalka 22.07.2011 15:23:07 | |
---|
aalataur: Onneks en ole kokeillut yhtään Amfisoundia, kallista lystiä. Mut en mä usko että se mun soitolle paljoa tekisi, keskilaatuinen USA Jackson on jo niin hyvä instrumentti, että jos ei kuulosta hyvältä niin ei kyllä kuulosta Amfisoundilla tai millään muullakaan. Lopetin kitaroiden vertailun siinä vaiheessa kun kaverini jonka ainoa soitin on Meksikossa tehty Stratocaster, tilutti mut suohon. Näinhän se menee. Ei meikäläinen varmaankaan edes ymmärtäisi sitä Amfisoundin hyvyyttä jos moisen käteeni saisin, mutta varmasti erittäin laadukkaita vehkeitä ovat. A million miles from nowhere, Dragon Lance burns hot. By the fire of a horse's ghost, a minnow would be lost... Cha-cha-changes... Tits... A fish... A fish with tits. Titty fish. |
doctrine 23.07.2011 01:13:48 | |
---|
aalataur: Lopetin kitaroiden vertailun siinä vaiheessa kun kaverini jonka ainoa soitin on Meksikossa tehty Stratocaster, tilutti mut suohon. Plussaahan tästä piti antaa :P |
aalataur 23.07.2011 05:52:44 (muokattu 23.07.2011 05:53:40) | |
---|
Kivijalka: Näinhän se menee. Ei meikäläinen varmaankaan edes ymmärtäisi sitä Amfisoundin hyvyyttä jos moisen käteeni saisin, mutta varmasti erittäin laadukkaita vehkeitä ovat. Kyllä.. mullakin on monta hyvää kitaraa joista kallein on USA soloist, alkoi melkein hävettää että mitä ihmettä mä näillä teen, en ansaitse näitä... Tietysti tuollanen heppu on harvinaisuus joka soittelee jo ammattimaisella tasolla, mutta tyytyy johonkin meksikon stratoon vuodesta toiseen. Eikä se väärin ole ostella kalliita kitaroita vaikka osaisi soittaa vain pari sointua, jos rahaa on. Tunnen sellaisenkin jolla on kallis Custom Les Paul, vaikkei soita sitä ollenkaan, rikas mies jolla on varaa pitää kallista kitaraa nurkissa ihan vaan huvin vuoksi. http://hikipedia.info/wiki/Tilutus |
TMik 05.08.2011 07:32:32 | |
---|
Onkohan kukaan siirtänyt tuota volumepotikkaa? Osaako kukaan arvioida minkähintaista hommaa olisi antaa jollekin tuo tehtäväksi? Eihän tuota itse kitaraa tarvisi välttämättä edes maalailla ja tasoitella jos siihen jäljelle laittaisi esim. jonkun plektrasuojan(onko se virallinen nimitys niille??) tilalle. Melko mieltynyt olen tuohon SL1 soloistiin mutta toi volumepotikka on kyllä jatkuvasti tiellä. Varsinkin dempatessa ylä e:tä alkaa *tuttaa. Sijainti pitäisi olla jossain siellä tonen takana eikä suinkaan tuossa nykyisellä paikallaan. Ja ei, kitaran vaihtaminen ei tule kysymykseen. |
narmo 05.08.2011 08:53:47 | |
---|
TMik: Onkohan kukaan siirtänyt tuota volumepotikkaa? Osaako kukaan arvioida minkähintaista hommaa olisi antaa jollekin tuo tehtäväksi? Eihän tuota itse kitaraa tarvisi välttämättä edes maalailla ja tasoitella jos siihen jäljelle laittaisi esim. jonkun plektrasuojan(onko se virallinen nimitys niille??) tilalle. Melko mieltynyt olen tuohon SL1 soloistiin mutta toi volumepotikka on kyllä jatkuvasti tiellä. Varsinkin dempatessa ylä e:tä alkaa *tuttaa. Sijainti pitäisi olla jossain siellä tonen takana eikä suinkaan tuossa nykyisellä paikallaan. Ja ei, kitaran vaihtaminen ei tule kysymykseen. mitä jos siirtäisit volan tonen paikalle ja jättäisit volapotikan reiän tyhjäksi? siihen tonekoloon vois laittaa vaikka push-pull potikan jos pitää saada sekä tone että volasäädyt hoideltua. halpaa ainakin |
TMik 05.08.2011 10:30:49 | |
---|
narmo: mitä jos siirtäisit volan tonen paikalle ja jättäisit volapotikan reiän tyhjäksi? siihen tonekoloon vois laittaa vaikka push-pull potikan jos pitää saada sekä tone että volasäädyt hoideltua. halpaa ainakin No nyt tuli kehityskelpoinen ehdotus, tällä eteenpäin. Kiitoksia! |
Aquanox 05.08.2011 10:41:33 | |
---|
Mun sl2h:ssa kans oli volume aina tiellä. Siirsin volapotikan tonen tilalle (kun en käytä sitä kuitenkaan ikinä) ja pistin teipin reiän päälle. Ja ompas mukava soittaa :) |
narmo: mitä jos siirtäisit volan tonen paikalle ja jättäisit volapotikan reiän tyhjäksi? siihen tonekoloon vois laittaa vaikka push-pull potikan jos pitää saada sekä tone että volasäädyt hoideltua. halpaa ainakin Tämähän ei sitten ollutkaan mahdollista. Kaksoispotikka toimisi mutta ei houkuttele. Pitänee nyt ensiapuna vaan sitten heivata tuo tone ja miettiä mitä tuolle tekisi. |
BlackGoat 07.08.2011 13:36:10 | |
---|
-M.A- |
ibnz 07.08.2011 13:53:20 | |
---|
Mulla SL2H:ssa on hitusen raapaistu maalia ihan siitä takapleksin kolon reunasta. Samoin takapuolella olevan tallan jousien liepeiltä puuttuu hieman maalia ja jälki on vähän karkeaa. Yksi maadoitusruuvikin on tunkenut läpi mikkikolosta. "Julkisivu" on sen sijaan aivan virheetön ja soitettavuudeltaan paras kitara mitä olen koskaan kokeillut. Suunnittelultaan vähän hassu kyllä - tallamikki on sen verran kaukana tallasta että alavireet muuttuvat vähän tunkkaisiksi eikä hyvinkään kirkas mikki (Duncan Distortion) pelasta asiaa. Noh, E-vireeseen se on varmaan suunniteltu. |
TTV 07.08.2011 13:57:24 | |
---|
BlackGoat: Onkos kukaan availlut noiden takapleksejä? Onko tommonen normaalia "viimeistelyä" että on jyrsitty biitti maalia pois (kuva netistä): https://files.nyu.edu/jsg215/public/jacksonwiring.jpg ? Ei tuo ihan tavalliselta näytä, kun se häiriösuojamassa/-maali laitetaan vasta sen jyrsimisen jälkeen. Jokin jälkikäpy tuossa on varmaan käyny, sillä tuon maadoitusruuvin tulee olla galvaanisessa kontaktissa suojapinnan kanssa maksimaalisen häiriösuojan aikaansaamiseksi. "Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.),
"You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King) |
toxic 07.08.2011 15:17:21 (muokattu 07.08.2011 15:19:11) | |
---|
Noh, E-vireeseen se on varmaan suunniteltu. Tätä ajattelin itsekin kun D-vireeseen säätelin kielet. Muuttui kitaran sointi aivan erilaiseksi, jotenkin tuntuu kuin D-vire ei vain toimisi jaskassa. Muilla kitaroilla en ole huomannut vastaavaa eroa. E: Niin ja kitarassa vuotaa potikat ja hurinaongelma on suht saatanallinen. Jos päästää kielistä irti niin HURRRRRRR. |