Bassot ›

gary field: Kato mitä miäs, ei olla taas nähtykään vaikka edelleen samassa kaupungissa asutaan.
 
Pansio rulaa ei o Turkkuse juur asiaa. Hyvät bassot sulla serge biisissä.
 
Kalle

AceOfBass: Morjens!
 
Muistelin tuossa aikoja, jolloin aloitin basson soittamisen ja musiikkin harrastamisen. Haluaisin siis kysyä teiltä, että mitkä syyt saivat teidät aloittamaan basson soiton?
 
Ei siinä mitään syitä ollut. Se jotenkin maagisesti veti puoleensa, se hanttapuli-homma. Kun aloitettiin bändi (13-vee, vuonna 1975), niin siihen loppui mm. lapsuuden kesämökkikäynnit.

1984 syksyllä hiukkavaarassa entinen kaveri ampui "patinraiskaaja" piipussa sarjalla noin alle metrin päästä. Suoraan oikealta puolelta, puunsäleet korvassa ja sen jälkeen on soinut....
Kitaran soitto loppui siihen, koska ei pystynyt "hakemaan korvalla säveltä" ja tasapaino heitteli...
Nyt nukutaan radio/ tv päällä, jotta saa taustameteliä vinkumisen päälle, rauhottaa, vaikka ei olekkaan kunnon unta....
 
Bassolla tuosta eteenpäin, kitaralla harvemmin...: pystyy aistimaan alataajuudet paljon paremmin, kun potkii/tuntuu koko kropassa.... ;)

Vasenkätisyys ajo bassoon. Ala-asteella ei ollu vasurikitaraa ja bassoa oli helpompi soittaa oikeekätisesti. Siitä sitte heräs se kiinnostus enemmän ja ku veljelläki oli kitara nii aattelin ihan oman basson ostaa, vasurin, joka kaduttaa, ku oikeekätiseksi olis voinu iha hyvi oppia. mur.

Kitaraa soittelin muutaman vuoden kunnes eräänä päivänä kaveri (soitti kans kitaraa mutta sillä kehitys meni basso -> kitara) lähetti mystisen viestin "Treenit torstaina Tumpilla, koita ettiä jostain basso". Sille tielle jäätiin.

Alkuvuodesta armon vuonna 1992 kuuntelin faijan vanhoja LP-levyjä ja Ben E. Kingin kappale "Stand by Me" kuulosti 12-vuotiaan korvaan riittävän helpolta blokata biisi levyltä, joten kävin tuumasta toimeen.
 
reilun puolenvuoden uurastus kitaran sointujen opiskelussa osoittautui kuitenkin riittämättömäksi siinä vaiheessa, että soinnut olisi löytänyt omin avuin, mutta bassokulku sieltä löytyi kyllä joten (faijan) kitara sivuun ja (faijan) bassonvarteen pompsuttelemaan.
 
Se olikin sitten menoa ja seuraavan kesän tienesteillä oli oman basson osto edessä. Päivääkään ei ole instrumenttivalinta kaduttanut, kitaristeja on kadun kulmat puolillaan, mutta basisteja sitten harvemmassa.

Ensikosketukset bassoon tulivat yläasteella ekoilla musiikintunneilla 7. luokalla. Kahdeksannella luokalla järjestettiin bändikurssi, jolloin soittimeen sai vähän enemmän tarttumapinta-alaa vaikka kitara olikin pääsoittimeni.
 
Basisti minusta tuli Elokuussa 2003, kun grungebändimme ei mielestäni tarvinnut toista kitaristia vaan kipeämmin basistia, joten myin kitarakamat ja ostin basson.

Nelosluokalla perustettiin bändi ja kitaristin paikat oli jo täynnä niin piti ruveta bassoo sitten soittamaan. Ihan hyvä juttu tuo oli. Missään vaiheessa en oo halunnu ruveta enää kitaristiksi.

Vuonna 86 7-luokalla ollessani kaveri oli perustamassa bändiä ja basistin paikka oli auki. Ainoastaan rumpali oli soittanut aiemmin, joten aikamoista älämölöä saatiin aikaiseksi. Tosin hetkeäkään sen jälkeen en ole katunut basistiksi ryhtymistä, koska bassottelu on kivaa...

90-luvun lopulla olin muutaman vuoden himassa renkuttanut jotain Apulannan ja Nirvanan tsibaleita, osasin alusta loppuun ehkä kaksi biisiä ja kolme avosointua. Brassailin päihtyneenä Nosturissa 2001 jouluna muutamalle entuudestaan tuntemattomalle jannulle että olenkin melkonen kitarasankari. En muistanut jälkeenpäin että oltiin vaihdettu numeroita mutta sain kuin sainkin tekstarin joka meni about näin "Halutko tulla meidän kanssa bändiin?". Siellä oli laulaja ja basisti jo. Olin kuitenkin niin sysipaska kitaristi että ne löi mulle basson käteen ja se basisti osti kitaran.
 
Siitä sitten muutaman bändin, noin kymmenen demon ja ehkä 50 keikan kautta opin soittamaan bassoa ja se kitarakin taipuu nykyään :)

Viittasin viimeisenä, muut soittimet oli jo jaettu.

Varhaisteininä kitaristikaverin kanssa päätettiin pistää bändi pystyyn. Tasapäisinä vaihtoehtoina oli rummut ja basso, ja heitin lanttia. Klaava tuli.

Soitin 20 vuotta kitaraa, kunnes tajusin että ei siitä tule helvettiäkään. Olin tuuraillut pari kertaa kitarassa kavereiden Foo Fighters -coverbändissä ja sitten bändistä lähtikin basisti kävelemään. Ostin basson ja 2 viikon päästä oli keikka, siitä se sitten lähti. 2,5 vuotta on tuosta aikaa, nykyään olen basson ammattiopiskelija ja keikkojakin alkaa olla lisääntyvässä määrin niin huttukeikkojen kuin omankin musiikin parissa. En valita.
 
Kitaraa soitan edelleen yhdessä bändissä ja se riittää.

Teini-iässä alkoi yllättäen musiikki kiinnostaa. Vanhemmat ostivat akustisen kitaran sillä ehdolla, että menisin tunneille ja niinpä soitin klassista kitaraa viitisen vuotta. Reilussa vuodessa olin oppinut vähän näppäilytekniikkaa, jota sitten aloin soveltaa bassoon eräänä päivänä, kun koulun musiikinluokassa oli kaikki kitarat varattu. Rippilahjaksi sain ensimmäisen bassoni, jota sitten soittelin erilaisissa bändeissä kitaran ohella. Pari viimeistä vuotta olen keskittynyt basson soittoon.

Pari kaveria (2 kitaristia ja 1 kosketinsoittaja) oli jo pidempään miettiny että pitäs bändi saada aikaseks, ja kun rumpalin löysivät, mulle vaan sanottiin että sähän voit alkaa basistiksi. Näinhän meitä basisteja tuntus suurimmaks osaks syntyvän.

Vuosi 78, 60-luvun tekniikan maailma ja juttu basson tekemisestä. Tuosta on oma taipaleeni lähtenyt. Toki tuon aikaisella punkillakin oli osuutensa asiaan. Kun muut, niin miksen minäkin. Sittemmin bändejä tullut ja mennyt, mutta valitulla tiellä pysytty. Toki pikkuisen huorattu kitaran ja kiippareiden puolelle, mut paksut kielet miehen tiellä pitää.

Kaikki muut tontit bändissä oli jo varattu. Tosin se bändi ei soittanut koskaan yhdessä. Ikää taisi itselläni olla silloin jotain 10 vuotta. :)

Soitin bändissämme kitaraa, kun multi-instrumentaalistivirtuoosipikkuserkkumme, jonka olimme saaneet nakitettua basson käyttäjäksi, lähti. Päädyimme sitten jatkamaan triona, koska suostuin alentumaan, tarkemmin siis oktaavin verran.
 
Jatkan toki vielä kitarankin soittamista. Bassolla ja kitaralla on molemmilla omat siistit ulottuvuutensa. Jotenkin vaan itsellä kotona tulee helpommin otettua käteen kitara; ehkä se voittaa basson makuuhuonenyplääjän leluna. Bändisoitossa bassolla saa paljon hyvää tapahtumaan. Lisäksi pääsen vaikuttamaan taiteilijalaulajakitaristimme sävellysten sovittamiseen enemmän basson kuin kitaran varresta. On eri kivaa myrkyttää kappaleiden demoversiot täysin uuteen uskoon, eikö.

Teini-ikäisenä noin 20 vuotta sitten aloittelin Landolan nailonkielisellä akkarilla opettelemaan perussointuja ja biisin pätkiä yms. Ei mennyt kuin hetki, kun kaveri pyysi bändiinsä soittamaan bassoa, kun bändistä puuttui basisti. Olin aikaisemmin bassoa pidellyt kädessä, mutta en siitä sen kummemmin mitään ymmärtänyt. Se ei paljoa hidastanut, kun ensimmäinen keikka oli jo koulun kevätjuhlissa paria viikkoa myöhemmin. Ehkä kolmisen vuotta soiteltiin enemmän tai vähemmän ja sitten tulikin useiden vuosien tauko soittamisesta, jos nyt sitä akkarin näppäilyä olohuoneen sohvalla tv:tä katsellessa ei oteta huomioon. Nyt viimeiset 10 vuotta on ollut taas hieman aktiivisempaa ja varsinainen basismi on alkanut oikeasti löytyä.