Aihe: Perseelleen soittavat kerjäläisromanimuusikot
1 2 3 4 5 6 721 22 23 24 25
BassoSisko
03.07.2011 19:04:27
Vongoethe: Voi kullannuppuset, tarkkaavaisuutta ja sisälukutaitoa sekä luetun ymmärtämistä hieman lisää, pyytäisin.
 
Voisin pyytää vähän vähemmän merkitysten etsiskelyä suurennuslasilla ja yksittäisiin sanoihin takertumista, mutta luulen että sanani kaikuisivat kaiun lailla pois tuuleen kadoten. Siksi toivotan vain hyvää sunnuntai päivän jatkoa itse kullekin.
Hax pax max deus adimax.
paavi
04.07.2011 12:44:53
http://www.perseelleensoittavienkerjäläisromanimuusikoiden.net
 
Onkohan domain jo varattu?
 
Kuukausi sitten kävin pitkästä aikaa Hämeenlinnassa. Hotellin kulmalla oli tällainen muusikko, joka soitti hanuria (hanurilleen). Aluksi ajattelin kuitenkin, että ihan ok ja meinasin jopa heittää lantin. Hotellihuoneeseen päästyäni kuuntelin avoimesta ikkunasta, että sama biisi edelleen. Suihkun jälkeen - sama biisi. Seuraavana aamuna - sama biisi.
Tankero
04.07.2011 13:42:27
BassoSisko: Voisin pyytää vähän vähemmän merkitysten etsiskelyä suurennuslasilla ja yksittäisiin sanoihin takertumista, mutta luulen että sanani kaikuisivat kaiun lailla pois tuuleen kadoten. Siksi toivotan vain hyvää sunnuntai päivän jatkoa itse kullekin.
 
Romanian ja Bulgarian kerjäläissaastoista
 
No tulkitse minulle tuo sillain, ettei siitä löydy rasismia?
Humppajyrä
poppamies
04.07.2011 13:50:51
 
 
Tankero: Romanian ja Bulgarian kerjäläissaastoista
 
No tulkitse minulle tuo sillain, ettei siitä löydy rasismia?

 
Oiskå rasismia? Ehkä ihan pikkasen maahanmuuttokriittisyyttä korkeintaan.
G strings are for strippers
Tankero
04.07.2011 14:20:26 (muokattu 04.07.2011 14:20:37)
poppamies: Oiskå rasismia? Ehkä ihan pikkasen maahanmuuttokriittisyyttä korkeintaan.
 
HOHO
Humppajyrä
baron
04.07.2011 17:17:16
 
 
poppamies: Oiskå rasismia? Ehkä ihan pikkasen maahanmuuttokriittisyyttä korkeintaan.
 
Mua saa nimittää miksi vaan mutta muistan kaiholla Eila Kännön aikoja. Mun tuttuni oli duunissa stadin eteläsatamassa pistämässä Eilan ohjeita käytäntöön eikä meillä ollut mitään mamuongelmia.
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
pte57
04.07.2011 17:27:17
 
 
baron: Mua saa nimittää miksi vaan mutta muistan kaiholla Eila Kännön aikoja. Mun tuttuni oli duunissa stadin eteläsatamassa pistämässä Eilan ohjeita käytäntöön eikä meillä ollut mitään mamuongelmia.
 
Taannoin asuessani vuosia Genevessä kerjäläisiin tuli totuttua ihan hyvin, siellä niitä oli vähän joka kadunkulmassa. Joku lantti tuli annettua, vaikka yhtä "Santa Mariaa" (hän sanoi jokaiselle pyhän marian palkitsevan avunantajaa, ja litaniasta kuului selväsi vain Santa Maria) haastateltuani kävi ilmi, että hänen miehensä oli työssä ja itseasiassa kerjuurahat menivät lapsen polkupyörää varten. Mikäs siinä, ihan hyvä säästökohde ja varainhankintakin oli suht mukavaa lämpimässä ilmastossa.
Oliks tää mun soitettava juttu, vai....?
Qsine
04.07.2011 21:34:46
 
 
paavi: http://www.perseelleensoittavienkerjäläisromanimuusikoiden.net
Onkohan domain jo varattu?

 
Saanen ehdottaa sen verran idean hiomista, että domainin päätteeksi sopivalloisempi lienisi ehkäpä .org.
"Intercourse the penguin!"
BassoSisko
05.07.2011 21:55:29
Anonymous-jazz: eräs spurgu
 
Sellainen soitteli tänään kitaraa ja lauloi juna-asemalla ja joi bisseä samalla. Kitaralaukku oli auki ja joitain kolikoita ja tupakka sinne oli jo heitetty.
Vippasi pari euroa. Ei ole mitään epäselvyyksiä meneekö rahat mafialle vai miehelle omaan käyttöön ja mitä niillä ostetaan. Tuli hyvä mieli.
 
Osasi muuten soittaa ja laulaa, aina silloin kun jaksoi keskittyä.
Hax pax max deus adimax.
EP
05.07.2011 22:02:45
BassoSisko: Sellainen soitteli tänään kitaraa ja lauloi juna-asemalla ja joi bisseä samalla. Kitaralaukku oli auki ja joitain kolikoita ja tupakka sinne oli jo heitetty.
Vippasi pari euroa. Ei ole mitään epäselvyyksiä meneekö rahat mafialle vai miehelle omaan käyttöön ja mitä niillä ostetaan. Tuli hyvä mieli.
 
Osasi muuten soittaa ja laulaa, aina silloin kun jaksoi keskittyä.

 
Jep, mä taidan kanssa alkaa laittamaan kolikon jos aito suomalainen spurgu, nehän osaa soittaakin ja jos ei osaa niin eine kehtaa soittaa, rehellisyyttä peliin! : )
Anonymous-jazz
05.07.2011 22:03:48 (muokattu 05.07.2011 22:05:08)
 
 
BassoSisko: Ei ole mitään epäselvyyksiä meneekö rahat mafialle vai miehelle omaan käyttöön ja mitä niillä ostetaan. Tuli hyvä mieli.
 
Osasi muuten soittaa ja laulaa, aina silloin kun jaksoi keskittyä.

 
Yks juttu mistä ton tunnistaa on se, että ei ole sellaista päivää ettei noita ois soittimineen joka kaupunginkulmassa. Että olosuhteiden pakosta ne on siellä koska ne joko kerjää mafialle kadunkulmassa tai sitten soittaa katusoittajana romanialaismafialle.
 
Pikkusysteri oli just nähnyt kun romanialaismummolle tuotiin autosta lisää ruusuja ja kerättiin sen hetkinen kolehti näiden romaniasta tulleiden rikollisten toimesta.
"In a time of universal deceit, telling the truth becomes a revolutionary act" - George Orwell
Tankero
05.07.2011 22:41:13
Miksikähän niihin muuten pitää kiinnittää huomiota? Siinäpähän renkuttakoon.
Vuonna 95 Nizzassa näin eka kerjäläiset ja silloin hiukan äimistelytti, mutta nykyään vaan katton etten astu päälle, jos sattuu olemaan kulkureitillä.
Humppajyrä
EP
05.07.2011 22:53:52
Tankero: Miksikähän niihin muuten pitää kiinnittää huomiota? Siinäpähän renkuttakoon.
Vuonna 95 Nizzassa näin eka kerjäläiset ja silloin hiukan äimistelytti, mutta nykyään vaan katton etten astu päälle, jos sattuu olemaan kulkureitillä.

 
Tulihan se sieltä! ..varo vaan : ))
KoskPaavo
05.07.2011 23:08:31
EP: Tulihan se sieltä! ..varo vaan : ))
 
Mua häiritsee se että soittavat väärin, odotan direktiiviä.
"Quidquid Latine dictum sit, altum videtur."
tarmo
05.07.2011 23:12:33
Tankero: Miksikähän niihin muuten pitää kiinnittää huomiota? Siinäpähän renkuttakoon.
Vuonna 95 Nizzassa näin eka kerjäläiset ja silloin hiukan äimistelytti, mutta nykyään vaan katton etten astu päälle, jos sattuu olemaan kulkureitillä.

 
Mä odottelen jo innolla Biaudetin aloitetta siitä, että pistetään perseelleen soittavat yksilöt musiikkileireille, opistoihin, konservatorioihin, yms.
 
Siinä saadaan samalla musiikillista monikulttuurisuutta. Siban proffat voivat sitten analysoida metsäkukkien melodisia variaatioita, ja lopulta kansan musiikillinen sivistystaso on noussut taas pari pykälää ylemmäs...
Tankero
05.07.2011 23:42:18
EP: Tulihan se sieltä! ..varo vaan : ))
 
Mikä tuli?
Humppajyrä
JudeJude
11.07.2011 13:05:12
Se kolmikielinen basso on vielä siitä erityisen hieno että joka kieli on eri värinen.
"Kaikki jotka soittavat bassoviulua tai pasuunaa, ovat useimmiten neuvottomia." -Anton Tsehov, Romaani bassoviulusta
vantage
11.07.2011 22:02:19
paavi:
 
Hotellihuoneeseen päästyäni kuuntelin avoimesta ikkunasta, että sama biisi edelleen. Suihkun jälkeen - sama biisi. Seuraavana aamuna - sama biisi.

 
Jyväskylän nordean kulmalla ennen, eli luojan kiitos ei ole enään sitä yhtä vanhempaa naista joka soitta haitaria.
Kummisedän teemaa hän soitti toissavuoden kokoajan ja viime vuoden hieman harvemmin paikalla esiintyen, ja joka ainoa kerta kun hän pääsi erääseen kohtaan, tuli väärä ääni. Siis joka kerta. Tämä tuli huomattua sillä oleskelin tyttöystäväni luona siinä silmänkantamoisen päässä niin että äänikin kuului avoimesta ikkunasta, aina.
 
Joskus hän yritti improvisoida siihen jotain mutta ymmärsi itsekkin että kanattaa vaan soittaa se väärä ääni.
 
Oli hänellä myös joku toinenkin melodia joka oli hyvin ärsyttävän kuulloinen ja noita sitten vaihteli.
 
Ja kun menin tänä keväänä käymään tuolla äänekoskella vahnempieni luona niin sama nainen oli paikallisen tokmannin pihassa soittamassa siinä pankkiautomaatin vierellä. Mietin; kuinkahan isoa kiertuetta hekin tekevät kun ovat kuitenkin eri kaupungeissakin.
Tuli vähän huono mieli jotenkin kun annoin hänen nähtensä äidilleni 700e viidenkympin seteleinä hänen käytännössä nokkansa edessä siinä automaatilla, ja hän näki.
Montako bluesmiestä...hehkulamppu? Lukuisia. Eräs vaihtaa nopeasti, jonka aikana monet päivittelevät kuinka vanha oli huomattavasti parempi.
baron
12.07.2011 00:39:25
 
 
Mä periaatteessa annan aina lantin tai pari jokaiselle katusoittajalle.
Ihan sen takia että mua suunnattomasti kiinnostaisi itsekin kokeilla sitä, en oo vaan saanut toistaiseksi aikaiseksi.
Mutta kuinka iloiseksi mä tulisin jos joku edes heittäisi 5-senttisen mun kuppiin!
You can play any note on any chord. If it sounds "right", then it is (Mark Levine)
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)