Kitarat: kitarakamat ›

Hetkinen, taidettiin langeta porukalla trolliin perkele.

Zed: Hetkinen, taidettiin langeta porukalla trolliin perkele.
 
Todennäköisesti joo. Jotenkin tuntuis, että vain urpo kysyy vakavalla naamalla nettifoorumin pojilta, kumman kahdesta täysin eri tyylisestä tuotteesta hankkisi.

Jucciz: Massaa? Kuka on päättänyt, että Les Paulin pitäisi olla erityisen painava? Ja toisaalta, mulle ainakin PeRSoonattomuutta edustavat ihan muut seikat kuin soittimen paino.
 
Tai tilavuutta, aivan sama. Pointti on se, että PRS ei ole sen välimallimpi kuin esim. Gibsonin vähemmän tuhdit mallitkaan. Vai onko sun mielestä SG persoonaton?

Swan: Tai tilavuutta, aivan sama. Pointti on se, että PRS ei ole sen välimallimpi kuin esim. Gibsonin vähemmän tuhdit mallitkaan. Vai onko sun mielestä SG persoonaton?
 
Kyse ei ole pelkästään tilavuudesta, paksuudesta tai massasta. Koko paketti vaan huokuu jotain... öö, tai siis, se nimenomaan ei oikein huou. Siinäpä syy. Ongelmahan on ilman muuta minussa.
 
Ei SG puolestaan persoonaton ole, se on vaan jäätävän ruma, vaikka eittämättä hyvä ja legendaarinen kitara onkin.

Jucciz: Kyse ei ole pelkästään tilavuudesta, paksuudesta tai massasta. Koko paketti vaan huokuu jotain... öö, tai siis, se nimenomaan ei oikein huou. Siinäpä syy. Ongelmahan on ilman muuta minussa.
 
Ei SG puolestaan persoonaton ole, se on vaan jäätävän ruma, vaikka eittämättä hyvä ja legendaarinen kitara onkin.
 
Jännä homma, että menit kuitenkin Suhrin ostamaan, jos legendaarisempi high-end-valmistaja aiheuttaa tuollaisia fiiliksiä. Ulkonäöllisesti PRS:n tunnistaa kuitenkin sivusilmälläkin, ja saundiltaan se on perinteistä humbucker-maastoa, kunhan pysyy 22-nauhaisissa malleissa.

Swan: Jännä homma, että menit kuitenkin Suhrin ostamaan, jos legendaarisempi high-end-valmistaja aiheuttaa tuollaisia fiiliksiä. Ulkonäöllisesti PRS:n tunnistaa kuitenkin sivusilmälläkin, ja saundiltaan se on perinteistä humbucker-maastoa, kunhan pysyy 22-nauhaisissa malleissa.
 
Ei kyse ole high-endistä. PRS nyt vaan edustaa mulle kahden perinnekitaran tylsää risteytystä onnistumatta olemaan oikein kumpikaan. Paketista jää vain sekava fiilis kun siitä ei löydy oikein kunnolla mitään tuttua eikä siihen siksi osaa oikein suhtautua. Tai siis minä en osaa. Moni muu varmasti osaakin ja suon heille sen riemun kaikin mokomin.
 
Mun Suhr on selkeästi kuitenkin Stratocaster-johdannainen kitara muutamalla selvästi modernilla mausteella. Johtuen sen ergonomiasta ja muotoilusta (kaksi soololovea, pulttikaulaliitos, vibratalla, viisiasentoinen mikkikytkin siellä missä se on Stratossakin) siihen on helppo suhtautua kuten Stratocasteriin, vaikkakin se mahdollistaa muutamia jippoja, joihin perinnestrato ei taivu.

Jucciz: Ei kyse ole high-endistä. PRS nyt vaan edustaa mulle kahden perinnekitaran tylsää risteytystä onnistumatta olemaan oikein kumpikaan. Paketista jää vain sekava fiilis kun siitä ei löydy oikein kunnolla mitään tuttua eikä siihen siksi osaa oikein suhtautua. Tai siis minä en osaa. Moni muu varmasti osaakin ja suon heille sen riemun kaikin mokomin.
 
Mikä ihmeen ajattelumalli tuo on? Miksi PRS on välimalli sen enempää kuin mikään muukaan asemansa vakiinnuttanut kahden humbuckerin klassikkokitara?

Jucciz: Todennäköisesti joo. Jotenkin tuntuis, että vain urpo kysyy vakavalla naamalla nettifoorumin pojilta, kumman kahdesta täysin eri tyylisestä tuotteesta hankkisi.
 
Mutta eihän trollaava aloitus estä millään tapaa foorumille tunnusomaista loputonta juupas-eipäs-jauhamista. Tässä on taas erinomainen siemen kylvettynä orastavaan singlecoil-humbucker-väittelyyn.

LaMotta: Mutta eihän trollaava aloitus estä millään tapaa foorumille tunnusomaista loputonta juupas-eipäs-jauhamista. Tässä on taas erinomainen siemen kylvettynä orastavaan singlecoil-humbucker-väittelyyn.
 
Mullon kummatkin... ei tarvihte kinastella. Tai siis itseasiassa miulla on Stratoja, LePakoita kuin myös em. PRS SE-sarjanen (siinä on P90).
 
Tosin, jos miun pitäisi valita vain ja ainoastaan yksi kitara, olisi se todennäköisesti HSS-mikityksellä oleva Strato. Tai sitten LP jossa kummankin humbuckerin puolitukset :)

Jucciz: Ei kyse ole high-endistä. PRS nyt vaan edustaa mulle kahden perinnekitaran tylsää risteytystä onnistumatta olemaan oikein kumpikaan. Paketista jää vain sekava fiilis kun siitä ei löydy oikein kunnolla mitään tuttua eikä siihen siksi osaa oikein suhtautua. Tai siis minä en osaa. Moni muu varmasti osaakin ja suon heille sen riemun kaikin mokomin.
 
Mun Suhr on selkeästi kuitenkin Stratocaster-johdannainen kitara muutamalla selvästi modernilla mausteella. Johtuen sen ergonomiasta ja muotoilusta (kaksi soololovea, pulttikaulaliitos, vibratalla, viisiasentoinen mikkikytkin siellä missä se on Stratossakin) siihen on helppo suhtautua kuten Stratocasteriin, vaikkakin se mahdollistaa muutamia jippoja, joihin perinnestrato ei taivu.
 
Perinnekitara + perinnekitara = modernikitara :) Tylsyydestä en tiedä, mut todella ergonominen ja mulle toimiva soundi.

P-man: todella ergonominen ja mulle toimiva soundi.
 
And nothing else matters.

Jucciz: Ei kyse ole high-endistä. PRS nyt vaan edustaa mulle kahden perinnekitaran tylsää risteytystä onnistumatta olemaan oikein kumpikaan...
 
Tarkoittaako tuo, että PRS onkin aivan omanlaisensa kitara? Siis persoonaton kitara, joka ei ole ollenkaan niin kuin ne kaksi kitaramallia, joita valtaosa kitaraskenestä tavalla tai toisella apinoi? :)

Swan: Tätä on sitten vissiin kaikki mahonkirunkoiset kitarat, joissa on Les Paulia vähemmän massaa.
 
Kun katselee uusien kaikukammioitujen LP Standardien painoja, niin hirmu höyheniähän ne on. Kepeimmissä on painoa alle 3,5 kg. Alkaako jo olla liian kepoisia lespauliksi? Meneekö jo välimallin puolelle? Vai onko väliä? Mie en tiijä, tietääkö joku?
Mut asiaan: Laadullisesti sekä PerSE ja saman hintaluokan fendä ovat ihan käypää tavaraa. Valitset ensin sen mallin, joka miellyttää ja sitten haet hyvän yksilön. Yksilökohtaisia eroja esim. painon ja akustisen soinnin suhteen löytyy etenkin fendereistä.