Kitarat: kitarakamat ›

3 stratoa ollut, 1 superstrato, 2 SG:tä, sekä 1 tele. Telestä tykännyt eniten, pitänee joskus ostella takaisin. Ei toki SG:ssä tahi stratoissa mitään vikaa ollut, käypiä molemmat

Lyhyen soittouraniaikana käytössä on ollut Tele, Superstato, Lespa ja ML. Testannu oon RR:ää ja SG:tä.
ML oli eka oma kitara ja myös seuraava ykköskitara kun vanha lähti vaihtoon. Lespa on pysynyt, muut menneet muualle. Tele oli iskältä lainassa uran alussa, superstrato (charvel) oli muuten jees, mutta en tykänny pitemmästä skaalasta enkä ohuehkosta soundista. ML tuntuu parhaimmalta omaan käteen tällä hetkellä, sillä tiellä mennään. Hyvä pitää sylissä, hyvä seisaaltaan, hyvä soundi ja kaulaprofiili. Näyttääkin vielä perkule hienolta. Lespa on paras "perinnekitara", kakkoskeppinä rokkihommia hoitelemassa.

On tullut hipelöityä eri kokoisia ja mallisia ihan yhtä aikaa. Yleensä uusi bändi on luonut tarpeita muokata soundia ja ehkä tekosyyn hommata jotain jännää uutta.
 
"Outulinnut" ovat aina viehättäneet...Hagström Swede, Gibson RD, Guild S-50 Polara, DeArmond Jet Star, Gibson Chet Atkins Tennessean...got the point.
 
Sopivasti isot kaulat lähempänä sydäntä kuin tikut. Esim. nykyiset R6:set ovat liian pesismailoja kuitenkin.

----eiku ei mitään.

Strato -> Strato -> SG -> V -> V -> V
 
Ja varmaan jatkossakin tulen V-mallin kepukoita röilyttelemään.

Vähintään yksi strato on ollut varustelistalla aina. Ja ajoittaisista hairahduksista esim. Telecasterin tai "Rickenbackerin" pariin on se strato ollut siitä huolimatta aina myös se ykkössoitin.

Voisin vastata kyllä. LesPaul-tyyppisellä ja puol'akustisella mennään täällä since begin. LP sopii kaikkeen ja PA hyrrää tarvittaessa mielikuvituksellisesti.
Strato yksikelaisilla toimii pervosti oikean käden -soundiin ja normitele repi kämmensyrjää tai sen tallasuoja nosti kättä.
 
Kaikenlaisia on tullut omistettua ja kunnolla kokeiltua, vielä ehkä joskus tulee sellainen "C_Wow wow wow C2_Wow!" käsiin.

Ei se kyllä yhdellä kitaramallilla luonnistu..
 
Puoliakustinen, tele ja lespa on ne joilla saan mukavan monipuolisen saundipaletin.
 
Seuraava hankinta voisikin olla joku näiden hybridi..

RamoQ: Seuraava hankinta voisikin olla joku näiden hybridi..
 
Puolakustinen lespa pulttikaulalla ja singe-coileilla?

en oo pysyny. Alotin hyvin harvinaisella fenton weill dualtone mallilla..josta siirryin sg tyyppisen yamahaan...strato...les paul..floikallisia ja kiinteitä talloja, noita puoli akustisia ei ole vielä ollu. vielä joskus opin soittaan ja sitten tiijän mikä on se minun kitara malli...

En
 
Epiphone SG (6 vuotta) -> ESP KH-2 Relic Super Strato (vuodesta 2003) -> Ran Exlporer (Ei oo Explorer mulle, myin pois) -> ESP Flying V (Modasin rankasti) -> Fender Mexico Strato (Modasin rankasti
 
Epiphonen sgllä se alko....sitten myin pois. Molemmat ESP:t on tullu pysyäkseen samoin Fender Strato... V on yleensä treeniksellä

Entropia666: Puolakustinen lespa pulttikaulalla ja singe-coileilla?
 
Tai Thinline tele P90/minihumppareilla liimakaulalla ja Gibson -skaalalla..?

Insane Kane: Soittoharrastukseni ajan mulla on les paul malliset kitarat aina passanneet parhaiten käteen.
Kun puhutaan nopeasta kaulasta, useimmiten ajatukseen yhdistetään joku nezin wizard 18-21mm kukkatikku.
Mulla nämä napakat nakkimakkarat kiitää edelleen nopeiten kunnon pölkyllä.
Nytten tilukeppinä 23-25mm kaula (1.nauha/ 12.nauha)
Kouran asento on vaan jotenkin luonnollisempi ja käsi toimii paremmin.
Ainoa asia minkä tuosta mallista korjaisin on etupuolen yläreuna. Viistettynä olisi ehkä vähän mukavempi.
 
Hassua, mutta totta myös meikäläisen kohdalla. Aluksi oli Charvel tilukeihäs, sitten Fenderin U-kaula strato, sitten taas Ibanez Wizard ja nyt 30v mittarissa ja Gibson LP 60's kaulalla ja tuntuu luonnollisimmalta kouraan. Mut monenlaisella pystyy soittamaan. Hyvät on hyviä ja huonot huonoja. Vähän kuin autoissa.

Moimies: Joskus aloitin sellaisella paskalla stratokopsulla soittelun koska halusin vain kitaran mahdollisimman halvalla, ei juurikaan väliä minkälaisen enkä kyllä mistään sen koommin tajunnut mitään, noin soittokamppeita ajatellen.
 
Sittemmin ostin RR:n (alunperin oli V haussa mutta tämä tuli vaan kohdalle) johon tykästyin kovasti. Sen jälkeen seuraava oli taas stratomallinen, mutta se tuli hankittua vain että saisin kaulan siitä RR:ään.
 
Sitten ostin V:n ja olen tyytyväinen. Muunmallisia en tule enää hankkimaan kuin kahta viimeisenä mainittua. Sopivat vaan mulle kuin hitsipilli silmään.
 
E: enkä myöskään aio luopua kummastakaan, kovasti niistä pidän.
 
Päivittelen koska on tylsää. RR sai mennä sittenkin koska se oli aika halpa. Tuo mainittu LTD V-350 löytyy vieläkin, siitä en luovu kuin pakon edessä, sen tiedän nyt. Sen lisäksi on 3 muuta V-mallista ja näissä pysytään. Minkään muun mallinen ei istu syliin kuin V. Ei enää edes RR:ää tule. Tokihan tuo rajoittaa aika rajusti valikoimia soittimen hankkimista ajatellen, mutta eipä tässä juurikaan ole gasitellut koska nyt omistan sellaisia kitaroita joita olen halunnutkin.

Hituse haastavaa, ku löytyy sähkökitaraa, 12-kielistä akustista, nailonkielistä ja teräskielistä akustista.

Ekana oli surkia strato. Seuraavana pari superraatoa. Sit onkin nurkissa ollut ja on vieläkin jotain näistä: lespakopio, kolme sg:tä, strato, skedepunkkistrato, jazzmasterkopio, tele...

Itel ollu toi ibanez gax30 nii kauan ku oon soittanu eli 4,5 vuotta. Nyt saan viimein ostettua uuden...ibanezin!

On tuo Ibanezien runkomalli sellainen, joka on tullut jäädäkseen. Siis tämä perinteinen RG-malli. Les Paulikin käväisi, mutta meni paskaksi. Josku vielä sellainen tulee.

Muutama LP viipynyt jonkun aikaa, mutta eka kitara oli SG, ja tällä hetkellä ainoa on SG. Flygarista pidin myös, sellanen pitää varmaan hommata vielä joskus.. 60's kaulalla mennään.