Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Rock, pop, alternative »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Dave Clark Five
1
HaloOfFlies
04.06.2011 14:22:14 (muokattu 04.06.2011 14:33:18)
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Keskustelua tästä omana aikanaan erittäinkin uraauurtavasta ja aikaansa edellä olleesta bändistä.
 
Dave Clark Five oli ns. Brittiläisen invaasion aikaan USA:ssa yhtä suosittu kuin The Beatles. Vuosien 1964-1967 välillä bändillä oli Jenkkilässä 17 top 40-hittiä ja enemmän oli vain Beatleseilla. Briteissä bändillä oli vuosien 1963-1970 välillä 12 top 40-hittiä. Se oli myös ainoa bändi, joka onnistui jossain määrin haastamaan Beatlesin Englannissa beatlemanian ollessa hurjimmillaan, Glad All Over pudotti I Want To Hold Your Handin brittilistan kärkipaikalta tammikuussa 1964. DC5 oli myös ensimmäinen USA:ssa kiertänyt brittiyhtye huhtikuussa 1964, kuukausia ennen Beatlesia. Bändi teki 60-luvulla kuusi kiertuetta jenkeissä, jotka kaikki myytiin loppuun. Vielä vuonna 1970, hieman ennen hajoamistaan yhtye sai kaksi top 10-hittiä. Myöhemmin mm. Kiss on coveroinut Dave Clark Fiveä hyvällä menestyksellä.
 
Mutta se, missä DC5 oli varsinainen pioneeri, oli levyjen julkaisu. DC5 oli ensimmäinen bändi, joka piti sinkkujensa ja levyjensä julkistamisoikeudet itsellään ja näin ollen myös pystyi vaatimaan levyjensä julkaisusta kolme kertaa isommat rojaltit. Tämä lähti siitä, kun Dave Clark maksoi bändin ensimmäisen levyn äänitykset omasta pussistaan ja sen jälkeen siitä tuli yhtyeelle tapa. Dave Clark veti levyt markkinoilta bändin hajottua ja julkaisi ne 20 vuotta myöhemmin yhtenä pötkönä. Levyt vietiinkin käsistä. DC5 on myynyt uransa aikana 50 miljoonaa albumia ja se on yksi British Invasion-eran suosituimmista bändeistä. Rock And Roll Hall Of Fameen heidät valittiin vuonna 2006
 
Kuitenkin nykyään DC5 vaikuttaa vähän jääneen suurimpien aikalaistensa varjoon, vaikka heillä oli vuosien 1964-1966 välillä 15 top 10-hittiä peräkkäin.
 
It's always funny until someone gets hurt... and then it's just hilarious! S.M.A.K.-jäsen #5
Jussiman
05.06.2011 13:42:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

DC5 on rockin huonointen muistettu legenda, onhan yhtye samaa tasoa Beatlesien kanssa. Ansaitsisi huomattavasti enemmän kunnioitusta nykyään.
 
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «