Klassinen ›

Ryhdyin pohtimaan sitä miksi alun perin rupesin kuuntelemaan musiikkia, vaikka vain iskelmiäkin noin 8 ikäisenä tai suurta taidemusiikkia hieman vanhempana saatuani herätyksen musiikkiin sekä musiikintunneilta, että ehkä äidin pianonsoitosta.
 
Minusta syynä musiikin kuunteluun ei vielä tuolloin ollut minkään emotionaalisen tarpeen tyydyttämiseksi tulemisen kaipaus niinkään, vaikka Wolfgang Hildesheimer Mozart kirjassaan väittää sitä musiikin kuuntelun juurisyyksi, mutta en sellaisesta tarpeesta ollut tuskin milloinkaan ennen edes kuullutkaan, saati itse sellaista tuntenutkaan, ennen kun vasta luin Mozart kirjaa ja opin itse musiikin eksistoivan tunneilmaisun välineenä, vaan tykästyminen musiikin perustekijöihin, melodiaan, rytmiikkaan jne., jotka jollain tavoin resonoivat minussa musiikkia kuunnellessa, saivat minut rakastumaan ensin viihdemusiikkiin.
 
Mutta en vielä naperona tai edes taidemusiikkiin tutustuessani, jota kuuntelin vain mielihyvän ja melodisen ja muotojen kuuloaistia miellyttävän kauneuden takia, voinut kuvitellakaan miten uskomattomia kokemuksia suuresta taidemusiikkista voi saada puhtaasti tiedoitseva, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä millaisia "korkeimmanasteisia psykofyysisiä tiloja" ja "katharsiksia", joissa sisintä korventava ja todella kuulijan tajunnan valtoihinsa ottavan musiikkiin valetun objektivoidun tunteen tuottama ja kuulijaan ärsykkeen tavoin vaikuttava ja tämän tahtomisesta puhtaan mielteen alueelle heijastunut säveltäjän teostaan luomisaktissa luodessaan kokema hengenpalo, jonka myös kuulija Hildesheimerin mukaan välttämättä kokee musiikkiin eläytyessään, yhdessä valohehkuisen ja tajunnassa väikkyvän pallomaisen ilmiön ja syvässä transsissa valtimoiden voimakkaan sykinnän aikaansaaman kylmien hikikarpaloiden valumisen muutoin täysin levollisessa, eikä tahtomisen kiihdyttämässä, ja silti äärimmäisen hektisessä tilassa olleen koulussa menestyneen ja elämäänsä tyytyväisen lukiolaisen kehossa voi aikaansaada, tajuttuani vasta tuolloin miten uskomaton ja ihmeellinen on suurten säveltäjänerojen luoman säveltaiteen voima johonkin uskon kaltaiseen tahdon tarpeiden tyydyttämiseen nähden, minuuden ts. tahdon ollessa, tiedoitsevan tultua tiedoitsemisen puhtaaksi subjektiksi, tungettu ulos tajunnasta, mikä vasta on suurten nerojen aitojen hengentuotteiden syvimmän sanoman ymmärtämisen edellytys.

Mä olen aina ollut hyvin kieli- ja tunnesuuntautunut ihminen. Musassa nämä kaksi asiaa yhdistyvät täysin erilaisella ja loputtoman variaation omaavalla tavalla. Musa on kieli, musa on tunne. Mun varhaisimmat muistikuvanikin liittyvät musaan ja sen kuunteluun.

Henri Henri Olavi: Mä olen aina ollut hyvin kieli- ja tunnesuuntautunut ihminen. Musassa nämä kaksi asiaa yhdistyvät täysin erilaisella ja loputtoman variaation omaavalla tavalla. Musa on kieli, musa on tunne. Mun varhaisimmat muistikuvanikin liittyvät musaan ja sen kuunteluun.
 
Olet sitten ehkä minua varhaiskypsemmäksi miellettävä henkilö tai sitten minulla ei ole muistikuvia niin aikaisesta lapsuudesta, että pystyisin "kilpailemaan" tässä suhteessa kanssasi, mikäli luin oikein rivien välistä väittämäsi.

megatherium: Olet sitten ehkä minua varhaiskypsemmäksi miellettävä henkilö tai sitten minulla ei ole muistikuvia niin aikaisesta lapsuudesta, että pystyisin "kilpailemaan" tässä suhteessa kanssasi, mikäli luin oikein rivien välistä väittämäsi.
 
Ei näissä ole mielekästä kilpailla edes lainausmerkeissä. Mun maailma on aina ollut ääni- ja musavoittoinen enemmän kuin visuaalinen, jos sen niin haluaa todella nyansoidusti ja mikrotasollisesti erotella.

Henri Henri Olavi: Ei näissä ole mielekästä kilpailla edes lainausmerkeissä. Mun maailma on aina ollut ääni- ja musavoittoinen enemmän kuin visuaalinen, jos sen niin haluaa todella nyansoidusti ja mikrotasollisesti erotella.
 
Minä ehkä piirsin nuorena mieluummin kun kuuntelin musiikkia. Mutta minä muistan nukahtaneeni kuunnellessani lapsena äidin klassista pianonsoittoa, joka ehkä jollain tavoin vaikutti, ei kuitenkaan Schopenhauerin sanojen tavoin vielä vaikutukseltaan tunteisiin kohottavasti, mutta jotenkin rentouttavasti ja rauhoittavasti, johtuen ehkä siinä iässä omaamani reseptiokykyyni nähden Debussyn impressionistista Clair de lune pianosävellystä ajatellen sävelkudoksen ja harmonisen struktuurin suhteellisesta monimutkaisuudesta, varsinkin kuulemiini ja tuntemiini lastenlauluihin verrattuna, ja mikä aiheutti "älyn mukaisten tahdon liikkeiden vastineiden kiihdyttämisen" sijasta keskushermoston väsymistä ja uneen vaipumisen.
 
Näppiksen painike on vähän jäykkä, niin ?-merkin sijasta tuli + merkki. Pahoittelut.

Olen kuunnellut Mozartin nuoruuden teoksia sen takia, että tämän Hildesheimerin Mozart kirjassa ihmiskunnan suurimmaksi neroksi mainitseman säveltäjän kypsät mestariteokset, joihin hän on luonut, eri kirjasta muistista lunttaamalla, sellaisen liki tavoittamattomuuden tunnun, ettei niitä tämmöinen jo hieman älylliseltä kapasiteetiltaan degeneroitunut vanhuskaan enää tässä iässä kykene pohjia myöten tajuamaankaan varsinkin, jos minua vertaa älykkyydeltään siihen lukioikäiseen poikaan, joka olin silloin 1980 luvulla, ja joka älykkyystestistäkin sai huiman tuloksen, mutta ennen kaikkea tavoitti Mozartista ylimaallisia kokemuksia, ja jonka takia otaksun Mozartin vähemmän merkittävien nuoruuden teosten saavan minut ehkä jo tämän ikäisenä lumoutumaan hitusen enemmän, kuin suurempaa älyn kirkkautta edellyttävien mestariteosten kuunteleminen, sillä sielullista syväluotaamista ja "tahdon ulos tajunnasta tungetuksi tulemista" edellyttävä meditatiivinen kuunteluprosessi niitä kuunnellessa "tullakseen tiedoitsemisen puhtaaksi subjektiksi" ja Möriken sanoja siteeratakseni "nostetuksi pois tavanomaisesta minästä, äärettömyyden täyttäessä rinnan kuin haluaisi riistää sielun pois" on jumalattoman haastava prosessi, että siihen ryhtyminen ja musiikin pohjia myöten ymmärtäminen vaatii sellaista energisesti toimivaa älyllistä resurssia, jota läheskään kaikilla ihmisillä Schopenhauerin mukaan, kuten luultavasti myöskään minulla, ei pappa iässä enää ole, vaikka jonkinlaisia henkisiä tiloja Mozartin keskikauden sinfonioista Jupiterin finalea myöten olen taannoin saanut. Glenn Gouldkin muuten käyttää tätä sanaa tai sanoja "puhtaasti henkinen" puhuessaan Bergmanin ohjaaman Mozartin Taikahuilu oopperan filmatisoinnin aiheuttamasta liikutuksen tunteesta kirjassa Glenn Gouldin kirjoituksia musiikista.

Luultavasti hain alun perin yo-kirjoituksiin päntättyäni englannin kielen oppikirjojen kappaleiden ulkolukemisen aiheuttaman ahdistuksen takia Karajanin johtamasta Haydnin Luomisesta jonkinlaista henkistä lohtua mielialaa kohottaakseni ja henkistä olotilaa kohentaakseni ja musiikissa välittömästi aistimani syvä emotionaalinen tunnetaso johdatti minut aarioiden, resitatiivien ja huumaavan hurmiollisten ja fanaattisesti manifestoivien kuorokohtausten vuorottelussa taivaan porttien tuolle puolen kuvittelemaani taivaallisen luojan häikäisevään kirkkauteen kuoron räjähdettyä huumaavaan lauluun fuugassa ja koin katharsiksen ja tautologisen kirjojen ulkoluvun aiheuttama sisintä riipivä kolkko ahdistuksen tunne katosi tajunnasta sen siliän tien ja tyyni rauha ja tyytyväisyys autuaallisen musiikillisen kokemuksen tuottamaan olotilaan ja sielua ravitsevalla aidolla hengenravinnolla ravituksi tuleminen teki minut levolliseksi tuoden syvän rauhan ja mielentyyneyden sydämeeni. OLen täysin ateisti enkä usko mihinkään jumalaan.